Miten itse tekisit tässä tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierass
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierass

Vieras
Siskon lapsi (11v) on ollut jokunen päivää meillä. Ollaan sovittu että äiti vie lasta siskolle kun kerran on menossa sinne päin 14-15 maissa. Muistutin äitiä, ettei kannata soitella aamusta kun on lomaa ja varmasti nukutaan 10-11 asti, puhelimet aina aamuisin äänettömänä.
No kävikin niin, että äiti soitti puoli 8 maissa ja kun kukaan ei vastannut niin tuli meille. Ehdin vaan avata oven kun hän rupesi räyhämään kuinka huolissaan on kun kukaan ei vasta puhelimeen. Muistutin häntä, että on sanonut hänelle, että turhaa soitella näin aikaisin. Oli hän aika vihainen ja mun sanoista huolimatta oli menossa herättämään lasta, estin. Kuulemaa kun kerran tuli niin vie lasta kotiin. En päästänyt herättämään lasta ja muistutin, että kello ei ole edes 8 ja lapsi herää silloin kun herää. Tavallaan saatoin hänet ulos kämpästä ettei lapset heräisi. Lähti vihaisena kun sanoin etten anna lasta mukaan, en rupea herättelemään lasta vain sen takia ettei jollekin menee perille että nukutaan pitkään ja kännyt äänettömänä.
Soittelin päivällä siskolle ja sovittiin että tuon lasta jossakin vaiheessa ja kerroin myös miksi en antanutkaan äidin mukaan.
Miten itse olisit toiminnut tässä tilanteessa?
 
Mistä äiti oli noin ärtynty? Eikö hän hyväksy pitkään nukkumista aamulla? Mulle tuli tilanteen selityksenä mieleen, ettei hän hyväksynyt sitä, kun sanoit, että nukutte 10-11 saakka, ja keksi, että hänpä herättää teidät jo puoli kahdeksan. Kun tilanne ei mennytkään hänen suunnitelmiensa ja tahtonsa mukaan, niin sepä kävikin luonnolle.
 
Äidin mielestä jos tai kun hän soittaa niin siihen vastataan ilman selityksiä. Joo, ja kun ei mennytkään niin kun hän halusi, suuttui. Enkä todellakaan pomppi äidin mielen mukaan.
 
En oikein saanut selvää kuka sopi ja kenen kanssa lapsen kuljettamisesta siskollesi? Sinä ja äitisi/ sinä ja siskosi/ siskosi ja äitisi?

Ekaksi tuli mieleen, että äitisi on ollut se viimeinen sopijapuoli koko asiassa ja pompotatte häntä? Ja äitisi kiukuttelee, koska ei kehtaa sanoa teille ei? Siinäpä sitä monen kokin sekainen soppa :)

Eikä tuollaisessa tilanteessa voi oikeastaan tehdä mitään. Jos olisin sinä pohtisin ekaa kysymystä kuka sopi ja mitä. Sitten unohtaisin koko jutun. En ehkä jatkossa pyytäisi äitiä avuksi kuljetushommista, koska hän ei selvästikään halua tehdä sitä.
 
Äiti itse ehdotti että voisi viedä lasta siskolle kun kerran menee sinne päin. Siskolle oli ihan sama tuonko minä vai äiti, kunhan lapsi tulee kotiin.
Äiti suuttui kun en vastannut puoli 8_lta soittoon vaikka ilmoitin, että nukutaan 10-11 asti ja kännyt on äänettömänä.
 

Yhteistyössä