Miten ja missä vaiheessa kertoa lapsille että minut on adoptpitu?

[kahdenmami]

Minut on vauvana adoptoitu. Nyt mietin että miten ja koska kertoa siitä omille lapsille? Lapset ovat vasta 6kk ja 2v 4kk, ettei vielä ole ihan ajankohtainen aihe, kai. Mielellään silti kuulisin muiden ajatuksia aiheesta. Onko samanalaisessa tilanteessa olevia linjoilla? Miten ja missä vaiheessa olette kertoneet?

 

["hmmm"]

Minulla ei ole samanlaista tilannetta, mutta ihmettelen, mitä tuossa tiedossa on sellaista, että sinun pitäisi lapsiasi siltä "suojella". Eli miksi et ihan vaan voi alusta asti kertoa lapsillesi, että mummi ei ole minua synnyttänyt, mutta on minulle ihan kuin oikea äiti ja teillekin ihan yhtä rakas mummi kuin kavereidenkin mummit...

 

[Phoebsi]

Minä en ole edes miettinyt asiaa vielä, lapset on 2v ja 4v. Ei ole vielä ajankohtaista, enkä aio kertoa asiaa ainakaan noin kuin "hmmm" ehdottaa.

 

[minä ajattelisin]

Minulla ei samaa tilannetta, mutta adoptiosta olen puhunut 4-vuotiaalle lapselle KUN asiaan tuli luonteva "tilaus". Eli sanoisin, että älä ikinä valehtele asian suhteen, ja kerro kun sen voit tehdä luontevasti. Tuskin asiaa täytyy kertoa mitenkään erikseen? Varmasti elämässänne tulee tilanteita, mihin asian käsittely sopii erinomaisesti. Meillä tuli 3 -vuotiaana aika, jolloin alkoi kovasti kiinnostaa, jotta mistä ja miten vauvat tulee.

 

["vieras"]

Minä varmaan tekisin sen jossain tilanteessa, jossa lapsi alkaa kiinnostumaan mistä lapset tulevat. Silloin voisi varmaan samalla luontevasti kertoa, että perheeseen voi tulla lapsi myös adoptoimalla, kuten sinä olet tullut omille vanhemmillesi.

 

["vieras"]

Varmaankin kun esikoinen on eskari-iässä niin voisitte vaikka tehdä sellaisen pahvisen ison sukupuun ja siihen sitten sinun kohdalle laitatte neljä haaraa eli biologiset ja adoptiovanhemmat näkyville ja samalla kerrot, että biologisilla vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta huolehtia sinusta, joten mummi ja ukki halusi kasvattaa omana lapsenaan ja mummi ja ukki ovat viralliset vanhemmat, vaikka mummi ei ole synnyttänyt. Lapset voiva esittää lisää kysymyksiä tai sitten heillä jää asia hautumaan. Toisaalta kuitenkaan asia ei heille mitenkään "kuulu", vaan on sinun ja vanhempiesi välinen asia eli kerrot tai et niin ei se vaikuta mitenkään lastesi elämään.

V

 

[kahdenmami]

Minulla ei samaa tilannetta, mutta adoptiosta olen puhunut 4-vuotiaalle lapselle KUN asiaan tuli luonteva "tilaus". Eli sanoisin, että älä ikinä valehtele asian suhteen, ja kerro kun sen voit tehdä luontevasti. Tuskin asiaa täytyy kertoa mitenkään erikseen? Varmasti elämässänne tulee tilanteita, mihin asian käsittely sopii erinomaisesti. Meillä tuli 3 -vuotiaana aika, jolloin alkoi kovasti kiinnostaa, jotta mistä ja miten vauvat tulee.

Juurikin noin luonnollisesti syntyvässä tilanteessa haluaisin asiasta kertoakkin! En halua tehdä aiheesta mitään ilmoitusasiaa tms. Minulta ön vain viime aikoina moni kysynyt koska aijon kertoa aiheesta lapsille, tai lähinnä esikoiselle, ja eikö nyt olisi jo aika. Siinä olen sitten hetkellisesti tätä omaa ajatustani epäillyt...

 

[Mamakm]

En ole adoptoitu, joten voi olla että jotain jää ymmärtämättä tässä asiassa. Yksi läheinen ystävä on adoptoitu ja hänelle se on maailman luonnollisin asia. On tavannut bio-äidin aikuisena, joten välillä on vaikea tietää kummasta äidistä puhuu kun puhuu äidistä.

Eli sitten kun tulee puhe masuvauvoista? Tms. luontevissa tilanteissa. Meillä ystäväpiirissä sateenkaariperhe ja jo 3,5 vuotiaalle on täysin luonnollinen asia, että kaikki äidit eivät ole masuäitejä, vaikka ovatkin oikeita äitejä.

 

[minä ajattelisin]

Juurikin noin luonnollisesti syntyvässä tilanteessa haluaisin asiasta kertoakkin! En halua tehdä aiheesta mitään ilmoitusasiaa tms. Minulta ön vain viime aikoina moni kysynyt koska aijon kertoa aiheesta lapsille, tai lähinnä esikoiselle, ja eikö nyt olisi jo aika. Siinä olen sitten hetkellisesti tätä omaa ajatustani epäillyt...

Harmi, että ulkopuoliset painostavat. Voisitko vastata heille, että eipä meillä ole ikinä asiaa salailtu,mutta ei myöskään korostettu. Keskustellaan asiasta lapsen tason mukaan, kunhan lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta. Ei haluta tehdä numeroa, koska normaalia arkeahan tämä on.

Minä uskon, että lapsi kysyy pari kysymystä, jotta miksi mummu ei saanut sinua itse tms ja jatkaa sitten tyytyväisenä leikkejään. Mummu on hälle aina mummu vaikka ei sinua olekaan synnyttänyt. Isompana häntä toki saattaa alkaa kiinnostaa erilaiset perinnöllisyystekijät, mutta sittenpä niistä jutellaan sitten. Meillä ainakin lapsi suhtautunut erään kaverinsa adoptioon luontevasti, samoin kuin ystäväpäriskuntaamme, jotka ovat homoja. Ei niistä tarvi tehdä mitään numeroa, mutta toki lapsen kysymyksiin täytyy vastata luontevasti =)

 

[Doves]

Minun äiti sanoi asian sivulauseessa, kun olin 10v. Olisi saanut kertoa aikaisemmin, koska "mummollani" oli rintasyöpä ja pelkäsin, että perin sen sairauden. Olin ehkä vähän helpottunut, koska isovanhemmat olivat perussairaita ja tuollaiset asiat helposti periytyy. Ei siinä mitään kummallista minusta ollut.

 

[tintta iita]

mies son adoptoitu eikä olla kohta 8v eikä 5v lle kerrottu. miehen "kasvatti vanhemmat" ole meän elämässä mukana eikä lapset heitä tiiä/tunne/kaipaa. mies ei ole selvittäny bio vanhempiaan.

pittää se vissin joskussanoa?

 

[evita]

Saatan olla jotenkin yksinkertainen, mutta minulta menee tämä ihan ohi ja yli. Siis miksi sitä ei voisi kertoa heti?

Kai nyt kyseessä on maailman luonnollisin asia, jossa ei ole mitään rikollista, outoa tai kummallista. Jos asian kertomista venyttää, lapset saattavat kuulla sen jostakin muualta, ja silloin siihen tulee ihan omituinen sävy.

Eikä kai tuollaisen asian kertomista varten tarvitse mitään seminaaria järjestää, mitä isomman numeron siitä tekee sitten kun lopulta siitä kertoo, sitä isommaksi asia paisuu lastenkin päässä. Minä varmaan olisin kertonut sen heti missä hyvänsä sopivassa välissä miettimättä sitä sen enempää.

Kannattaa muistaa, että lapset ottavat tällaiset asiat täysin normaaleina ja luonnollisina. Sen sijaan aikuiset voivat rakentaa tällaisestakin asiasta jutun, joka vaikuttaa jotenkin epätavalliselta.

Mutta voi siis olla, että en nyt vain tajua tässä jotakin, kun en näe tätä sen kummempana asiana kuin vaikka sitä, että Pirkko-täti on lapsen kummi ja Tauno-eno on naimisissa Martan kanssa.

 

[näkemys]

Kyllä se lapsillekin kuuluu. Jossain vaiheessa tulee se "minulla on isän nenä ja äidin kulmakarvat ja mummin korvat...". Olisi karua saada joskus aikuisena vahingossa tietää, että ei ne mummin korvat olekaan. Tai ainakin minulle on ollut lapsena tosi tärkeää ja ihanaa kuulla, että nenäni on samanlainen kuin isän siskon, varpaani isomummon ja sormenkynnet samanmuotoiset kuin äidinisän.