Miten jaksan vielä eteenpäin??:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Liian rankkaa. liian rankkaa... Esikoisella "vamma" joka aiheuttaa suurta huolta ja tuskaa:( Kärsii siitä siis lopunelämäänsä. keskimmäisellä vikaa silmissä. ne kyllä ehkä hoituvat ajan kanssa. Kuopuksella laajat allergiat:( Mä en näe enää valoa missään. Tiedän että olen sairastunut taas masennukseen täsät kaikesya huolen määrästä:( En vain tiedä miten jaksan tätä kaikkea päivästä toiseen:( Mies mulla on, huolehtiva sillai, mutta ei sekään auta nyt. Just kävelin vaunujen kanssa kaupungilla, et saisin pienen nukkumaan edes hetken, Ja mua alkoi NIIN ahdistaa et meinas tuju siinä kävellessä lähteä. Näin iloisia perheitä ja mietin et miksi mun elämä on näin?? Tiedän et tää johtuu varm. masennuksesta, mut en jaksa tätä ainaista huolta ja vääntöä, lääkäreiden, koulun, yms. kanssa.
Joskus mietin miten helppoa ja erilaista mun elämä ois ilman lapsia. Tai eihän sitä tietty tiedä.... Olen kaikille kateellinen siis jostain.... vanhuksille, kun ne "saa" nauttia olostaan ja mennä vaikka lenkille rauhassa jne. Eiks o tyhmää?? mut mä vaan oon....
 
Sun varmaan kannattaa ajoissa hakea jostain apua ennen kuin masennus saa kokonaan vallan. On ymmärrettävää että lasten sairaudet ja väsymys voi masentaa ja huolestuttaa, mutta ei sais mennä elämä siihen pisteeseen ettei iloitse mistään tai jaksa suunnitella ja odottaa tulevaisuutta. Siskoni lapsi on vammainen ja siskoni on ollut välillä todella masentunut ja huolestunut, ja hän sai ajoissa apua, omaa aikaa ja lapselle terapiaa ja hoitoa. Siskoni on nyt aivan eri ihminen kun on saanut levättyä ja saanut apua. Toivon sullekin jaksamista ja voimia, ja toivon että saisit apua ja voisit taas iloita lapsistasi ja elämästä yleensäkin.
 
Sä tarvit kyllä itelles aikaa,parturi tms.Ja yritä etsiä elämästäs se pieni valopilkku mikä auttaa sut jaksamaan,eihän sun lapsillas oo esim.kuolemaanjohtavaa sairautta.
 
Moi,

ensinnäkin olen pahoillani teidän perheen puolesta. Ed. viesti oli oikein hyvä, että ehkä sinun pitäisi saada nyt etäisyyttä ja apua ongelmaan. Tärkeintä on, että itse jaksat, muutoin sinusta ei ole iloa muillekaan. Miehesi tulee ymmärtää asian vakavuus.

Sitten vähän sitä suhteellisuutta. Eli meillä lapsettomuushoidoissa käyvillä on ainoa toive, että saisi jälkipolvea. Sinulla sitä on, joten jotenkin sinun tulisi nähdä myös sinun elämäsi positiivisesta näkökulmasta.

Mutta tässä akuutissa vaiheessa, hyvä että kirjoitit ja nyt seuraavaksi puhu jollekin ja pyydä apua. Me kaikki tarvitsemme joskus apua.

Tsemppiä sulle!
 

Yhteistyössä