Olen niin väsynyt kahden "suuritarpeisen" lapsen hoitamisesta, etten jaksa edes lukea tätä viestiketjua tai tehdä juuri mitään muutakaan, kun nyt on hetken rauha siitä rumbasta. Yöt on molempien vuorotellen kukkuessa/itkiessä/raivotessa ihan helvettiä ja päivisin mietin vaan, että montako tuntia pitää vielä jaksaa selvittää tappeluita, kanniskella pienempää, tapella syömisten kanssa, siivota loputtomia sotkuja, toistella samoja pyyntöjä/käskyjä uudestaan ja uudestaan jne ennenkuin lapset todennäköisesti nukahtavat, jolloin yleensä on sellainen tunnin-parin tauko ennen yöhuutojen alkamista. Siinä välissä sitä ehtii viettää laatuaikaa tiski- ja pyykkikoneen kanssa ja tehdä seuraavan päivän ruuat, nämä toimet kun ovat mahdottomia suorittaa päivän aikana. Imurointi onnistuu ehkä kerran kuukaudessa, jos oikein tsempataan miehen kanssa. Ja jos sellainen ihme tapahtuisi, että molemmat lapset nukkuisivat päiväunet ja vieläpä samaan aikaan, niin minulla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä mitään muuta kuin nukkua itsekin. Kaikki ilo kadonnut tästä lapsiperhearjesta, empatia lasten vinkumisia kohtaan alkaa olla loppuun käytetty ja tuntuu, että romahdan kohta myös fyysisesti, henkisesti olen ollut zombi jo vuoden-pari. Niin superihania kuin ne lapset hyvänä hetkenä (ja sellaisena, että niistä jaksaa ja huomaa itse nauttia) saattavat ollakin, niin jos nyt pitäisi tämän lasten syntymän jälkeisen elämänkokemuksen viisaampaa päättää, että perustaako perhe vai ei, niin taitaisi jäädä perustamatta. Rutiinit ja unikoulut ja tassuttelut ja ruokavaliot ja kaikki kokeiltu, mutta ei vaan helpota, ei. Joku valopää ehdotti, että jos tuntuu raskaalta niin kaupungille vaan villisti ilman rutiineja ottamaan breikkiä arjen harmaudesta - joopa joo; testattu miljoona kertaa, että heti jos yrittää jotain kivaa, arjesta poikkeavaa, ylimääräistä mukavaa niin pieleen menee ja rangaistus seuraa.
Edellisestä vuodatuksesta ei liene vaikea päätellä, että en kykene kirjoittamaan vinkkejä siitä, miten vaativien lasten äiti voisi jaksaa paremmin; kuten havaita saattaa en itse ole konsteja keksinyt. Ainoa selvästi hyvä on ollut nukahtamis-/unilääkkeiden hommaaminen: jos joskus saa yöhoitoapua, niin pillereillä voi varmistaa pystyvänsä nukkumaan useampia tunteja putkeen, vaikka pään unikeskus olisikin kuinka tohjona. Känni-itku-raivarit puhdistavat myös silloin tällöin ilmaa, kun klöntti rinnassa ja paine päässä on noussut niin kovaksi, että eläminen ylipäätään ei tunnu enää kovin mielekkäältä.
Vähän huono päivä. Tänäänkin.
Ai niin, ja töissäkin pitäisi vähän käydä hoitamassa vaativia asiantuntijahommia ja olemaan osa täysjärkistä aikuisyhteisöä. Jep.
