miten jatkaa?

[tiiha]

Puoli vuotta sitten mieheni petti minua. Kyse oli kännisekoilusta, eikä mies edes tuntenut naista. Hän kertoi sen minulle itse heti, sanoi ettei pysty ""valehtelemaan"" minulle ja halusi että tiedän. Hän ei halunnut että eroaisimme vaan kuvitteli että kertoessaan ""nollaisi"" tilanteen, jotta tavallaan voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä.

Petyin niin pahasti, uskoin ettei minua petetä. Ei edes humalassa. Putosin niin korkealta ettei mitään rajaa. Olisin ehkä eronnut, mutta tilanteen vaikeaksi teki sen hetkinen raskaus. Lapsi oli toivottu ja tekemällä tehty. Annoin siis anteeksi, mutta unohtamaan en ole pystynyt. En sitten millään, tuntuu että hukun surullisuuteeni ja kaipaan niin kovasti aikaa ennen pettämistä että kuolen.

Mies ei ole halukas tästä puhumaan, asia koskettaa sen verran syvältä häntäkin. Hänen mielestään se on jo puhuttu läpi ja sen myötä selvitetty. Päivittäin hän vannoo rakkauttaan. Miksi en voi vain unohtaa ja antaa menneiden olla? Miten pääsen tästä yli? Onko suhteemme tuhoon tuomittu vaikka rakastan miestäni yli kaiken ja hänkin sanoo rakastavansa minua?? Haluaisin niin kovasti antaa meille vielä mahdollisuuden onneen, sellaiseen mitä meillä ennen oli.

 

[Mari]

Moi!
Olen kokenut vastaavaa samoin kuin muutama ystäväni. Noin yleisesti näyttäisi siltä, että pettämisen jälkeen peli vihelletään poikki ennemmin tai myöhemmin.
Itse ""annoin anteeksi"", mutta tulin ottaneeksi asian esille aina riidellessämme. Olin loukkaantunut, vihainen ja surulinen yli vuoden (vaikka yritin tosissani päästä yli!), minkä jälkeen erosin ja päätin löytää jotain parempaa.
Samoin on ystävieni suhteen. Kaikki petetyt ovat lähteneet ja he ovat jopa katuneet ""sovitteluyrityksiä"". Aika samaa mieltä ollaan kaikki: mitä nopeammin lähtee, sitä pienemmät traumat jää.

 

[vai jatkaako?]

Itse olen kokenut saman. Mies petti. Oli ollut humalassa ja ei myöskään tuntenut ennestään naista.
Kyllä se tuntui pahalta kun juttu selvisi. Se selvisi ihan vahingossa monen kuukauden jälkeen. Olimme olleet aviossa jo yli 4v ja kaksi lasta. Yritin antaa anteeksi, mutta se asia jäi kaivertamaan minua. Tuli epäilys, että koska mies uudestaan pettää. Mies oli vannonnut ja vakuuttanut että se petos ei merkinnyt hänelle mitään ja en enää koskaan tule sinua pettämään. Mutta minkä minä mielelleni tein, se asia vaan vaivasi minua. Jatkoimme avioliittoamme vielä parisen vuotta tuon tiedon jälkeen. Vaikka kuinka yritin unohtaa, nii en vaan millään voinut, aina oli joku asia joka yhdisti tuohon tapahtumaan minut.... anteeksi voi antaa mutta unohtaa ei voi.

 

[eräs elli]

No jo on itsetietoinen ukko sulla.
Mies tiesit ettei haittaa vaikka hän tunnustaisi, että ett karkaisi mihinkään lapsen takia.

Myös miehesi suhtautuminen asiasta puhumiseen on väärä. Hän teki väärin ja hänen on siitä ""kärsittävä"" puhuminen on sinun terapiasi ja siihen sinulla on oikeus. Asiasta voi joutua puhumaan pitkään ja useasti, ei mies voi odottaa että kun ei asiast puhuta niin se unohtuu. Jos ett saa tunteitasi puhuttua asia ei myöskään unohdu ja tulevissa riidoissa se kummittelee aina taustalla. Vuodessa asia ""korjaantuu"" ja pikkuhiljaa painuu taustalle. Asiaa ei kuitenkaan kannata vuosikausia vatvoa vaan puhua tunteistaan kunnolla niin kauan kun on tarvis ja sen jälkeen pyrkiä unohtamaan ja antamaan anteeksi.

Ei se ole anteeksi antamista, jos joka tilanteessa muistuttaa toisen erehdyksestä.

 

[Woman]

Sorry uteluni, mutta onko sinulla itselläsi kokemusta aiheesta? Tai ylipäätään, onko kukaan päässyt pettämisen yli ja pystynyt aloittamaan puhtaalta pöydältä? Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka olette selviytyneet kriisistä. Onko kukaan mies ollut sanansa mittainen ja ryhtynyt ""kunnolliseksi"" aiempien sekoilujen jälkeen? Itselleni kun on vastikään vannotettu, että hölmöilyt on hölmöilty...

 

[Eräs elli]

Tavallaan on kokemusta aiheesta ja yli on päästy.

Minulle on tärkeetä ymmärtää miksi niin kävi. Yli on päästy puhumalla, aikaa meni kyllä sellanen puol vuotta. Vuoden jälkeen en enää ajattele asiaa ja luottamus on palannut. Kirjoitin aiemmin että miehen pitää ""kärsiä"" tällä tarkoitan sitä että miehen pitää olla valmis puhumaan ja kaivamaan kaikki pohjamutia myöten auki. Tärkeää oli myös se aito katumus.

En ole niitä kaikkein helpompia elämänkuppaneita, asetin miehelle uusia sääntöjä joita hän joutui noudattamaan. Lähinnä nämä säännöt koskivat yhteydenpitoa vastakkaiseen sukupuoleen. Miehen piti myös sietää mustasukkaisuutta.

Se miksi minä pääsin yli oli sen tosiasian ymmärtäminen, että kaikesta huolimatta haluan elää loppuelmäni hänen vierellään.

En halua tämän tarkemmin syitä täällä ruotia. Itse olen tyytyväinen päätökseeni. Olen myös pystynyt jättämään asian taakseni, enkä ota sitä riidoissa esiin.

 

[tytsä]

Ainoa keino jatkaa on tasata tilit. Sitten olette taas tasavertaisia ja samalla viivalla. Niin uskomattomalta kuin kuulostaa niin tämä on ainoa tapa. Kokemusta on.

 

[Aikuinen nainen]

Olen käynyt sen läpi kymmenen vuotta sitten. Aikaa se otti, mutta koska mies selvästi rakasti minua ja minä en missään vaiheessa lakannut rakastamasta, sen yli päästiin. Kun päätös oli tehty, olimme ja olemme onnellisempia kuin koskaan, vaikka klisheeltä kuulostaisikin. Puoli vuotta on lyhyt aika. Miehelle voii tehdä selväksi, että se oli sitten viimeinen kerta, seuraavasta ei enää neuvotella. Virheitä tekee jokainen, mutta virheistä voi ja pitää oppia.

Käytännön neuvo: Aina, kun asia tulee mieleesi, ajattele määrätietoisesti jotain muuta, sillä ihminen ei pysty ajattelemaan kahta asiaa samanaikaisesti. Ja näin pyri pääsemään eroon sitä kokonaan, aika parantaa haavat eikä menneeseen kannata katsoa, elämä on edessäpäin.

Tsemppiä! Meillä sujuu hienosti!

 

[eräsmies]

Tervehdys,

Voitaisiinko jättää sukupuoli pois tästä?

Itse näet miehenä painin samojen kysymyksien äärellä ja mietin vaimostani samoja asioita. Eli mollemmin puolin aitaa sekoillaan.

Meidän suhteen pommista on jo yli viisi vuotta enkä vieläkään ole siitä täysin yli päässyt. Jokainen tapaus lienee jollain tavalla uniikki ja meilläkin asiaa on paljon läpi käyty. Itse pystyn hyväksymään tapahtuneen ja ymmärrän syyt mitkä siihen johti. En ole enää vihainen tapahtuneesta ja uskon pystyneeni jo antamaan anteeksi. Mut asian unohtaminen ei ole onnistunut eikä myöskään luottamukseen perustuva rakastaminen.

Itseäni avioliitossa yhä on pitänyt ensinnäkin se, että kun liittoon on menty, ni se on tehty tosimielellä ja samalla on luvannut kivuta myös ne ylämäet. Myöskin vastuu painaa pienen lapsen muodossa. Alkuun oli niin, että kun luottamus toiseen meni, niin en pystynyt luottamaan myöskään lastani pelkästään hänen hoitoon vaan halusin itse olla läsnä joka päivä. Toki yhteyshuoltajuudet on keksitty yms, mutta en näe vaihtoehtona myöskään yrittää erottaa lasta äidistään. Uskon, että toivoa aina on, jos on halua.

Vois sanoa, että meilla on muuten kaikki erittäin hyvin. Talous on kunnossa, arki sujuu, normaaleja riitoja on, mutta niihin ei vedetä tätä tapausta ja meillä on ihan kivaa. Ainoa mikä puuttu on, että en tunne ""romanttista"" rakkautta vaimoa kohtaan ja omasta mielestäni tämä on kyllä vakava puute. Rakastan toki häntä ihmisenä, ystävänä ja lapseni äitinä, mutta en niinkuin mun mielestä miehen tulis rakastaa vaimoaan avioliitossa. Tämä heijastuu sitten läheisyyteen ja seksielämään, josta se on vienyt nautinnon.

Itsekin toivoin pääseväni joskus takaisin pettämistä edeltäneeseen tilaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Se oli aikaa jolloin ei oltu petetty ja siitä eteenpäin hamaan tappiin on aikaa jolloin on petetty.

En tiedä pystyykö ton asian korjaamaan ja miten. Se on kuitenkin tosiasia, että jos tämä näin tulee jatkumaan, ni lapsi ei ainakaan saa parisuhteesta sellaista mallisuoritusta, jonka hänelle haluaisin antaa. Tämä yhdistettynä omaan rakkauden kaipuuseen voi olla se, joka tämän kamelin selän lopulta katkaisee.

Aika ei siis ainakaan ole omalta kohdalta parantanut viidessä vuodessa vaikka ensimmäinen ajatus oli, että eiköhän tämä parissa viikossa ole voitettu kanta;-).

 

[Pettäjä ja petetty]

Hei!

Olen tullut petetyksi. En voinut antaa anteeksi ja lähdin. Teko oli lapsellinen, jota olen jäänyt katumaan. Olemme näet ensimmäisen kanssa edelleen parhaat ystävät. No. Siitä kärsii nykyinen parisuhteeni eikä elämä ole hymyillyt juuri sen jälkeen. Suuri rakkaus. Sitä se oli virheestä huolimatta. Jos siis mies haluaa ja rakastaa ja katuu virhettään ja vieläpä kertoo virheestään, pitäisi antaa ihmiselle mahdollisuus eikä hylätä. Jos pettäminen toistuu, on asia tietysti toinen. Silloin ei varmasti rakkauskaan aitoa ole. Sinuna yrittäisin painaa asian villaisella (perheterapia auttaa ja kannattaa). Mikäli rakastat miestäsi, halunnet myös jatkaa. Ero koskettaa syvältä.