L
Levoton -86
Vieras
Vertaistuen ja hyvien vinkkien toivossa avaudun nyt ensimmäistä kertaa ikinä ongelmastani. Läheisilleni en voi tästä puhua, tuomio tulisi välittömästi.
Olen 26-vuotias nainen ja naimisissa saman ikäisen miehen kanssa. Miehestäni ei löydy mitään vikaa, hän on hellä, erittäin huomaavainen, muistaa merkkipäivät, hoitaa kodin, komea ja vaikka mitä muuta. Tapasimme ensi kertaa noin 4 vuotta sitten. Itse etsin jo ehkä hieman epätoivoisestikin vakaata parisuhdetta. Olin ollut kauan sinkku ja takana oli kaikenlaisia suhteita, enimmäkseen lyhyitä ja kiihkeitä. Oli siis mielestäni aika sitoutua, hankkia perhe ja talo, mahdollisimman pian, tietenkin. Miehelläni oli vain muutama suhde takana, hän on aika ujo eteenkin naisten seurassa.
Tapaamisen jälkeen etenimme nopeasti, pakko myöntää, minun lievästä painostuksestani johtuen. Mieheni oli jo alkanut rakentaa taloa itselleen, siitä tuli tietenkin yhteinen projekti. Muutaman kuukauden päästä tapaamisestamme mies muutti luokseni. Alle vuosi ja menimme kihloihin, talo valmistui samoihin aikoihin. Viime kesänä menimme naimisiin.
Nyt jälkeenpäin miettien, en ehkä antanut miehelleni tilaisuutta olla oma itsensä, en tutustunut häneen tarpeeksi. Loin mielikuvan hänestä, enkä vaivautunut ottamaan selvää mitä hän oikeasti oli. Jo kihlauksen jälkeen tajusin, että rakastan tuota miestä, mutta en koskaan ole ollut häneen rakastunut. Miesmakuni on täysin päinvastainen, mutta jostain syystä kuvittelin sen muuttuneen. Kuvittelin, että itse pystyisin muuttumaan, rakastumaan kilttiin mieheen. Kun viimein tajusin oikeat tunteeni, oli hääsuunnitelmat jo pitkällä, eikä minulla ollut rohkeutta laittaa peliä poikki. Nyt tilanne on se, että minä en halua kosketuksia, läheisyyttä, en mitään. Koko mies käy hermoille. Huudan ja raivoan ja tiuskin joka asiasta. Ja vihaan itseäni sen takia.
Tiedän nyt jo varmasti, ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, mutta miten voisin tehdä niin ilkeästi tuolle kiltille miehelle? Millä selitän asian, kun ei ole mitään "oikeaa" syytä jättää häntä? Tiedän, että se tulee murtamaan hänet täysin. Tiedän myös, että välit vanhempiini menisivät luultavasti ainakin hetkeksi poikki, mieheni on kuin oma poika heille.
Toivottavasti joku jaksaa lukea pitkän vuodatukseni, tässä ei varmasti edes ollut vielä puoliakaan mitä olisin halunut kertoa, mutta jos vastauksia tulee, niin voin sitten kertoa lisätietoja.
Olen 26-vuotias nainen ja naimisissa saman ikäisen miehen kanssa. Miehestäni ei löydy mitään vikaa, hän on hellä, erittäin huomaavainen, muistaa merkkipäivät, hoitaa kodin, komea ja vaikka mitä muuta. Tapasimme ensi kertaa noin 4 vuotta sitten. Itse etsin jo ehkä hieman epätoivoisestikin vakaata parisuhdetta. Olin ollut kauan sinkku ja takana oli kaikenlaisia suhteita, enimmäkseen lyhyitä ja kiihkeitä. Oli siis mielestäni aika sitoutua, hankkia perhe ja talo, mahdollisimman pian, tietenkin. Miehelläni oli vain muutama suhde takana, hän on aika ujo eteenkin naisten seurassa.
Tapaamisen jälkeen etenimme nopeasti, pakko myöntää, minun lievästä painostuksestani johtuen. Mieheni oli jo alkanut rakentaa taloa itselleen, siitä tuli tietenkin yhteinen projekti. Muutaman kuukauden päästä tapaamisestamme mies muutti luokseni. Alle vuosi ja menimme kihloihin, talo valmistui samoihin aikoihin. Viime kesänä menimme naimisiin.
Nyt jälkeenpäin miettien, en ehkä antanut miehelleni tilaisuutta olla oma itsensä, en tutustunut häneen tarpeeksi. Loin mielikuvan hänestä, enkä vaivautunut ottamaan selvää mitä hän oikeasti oli. Jo kihlauksen jälkeen tajusin, että rakastan tuota miestä, mutta en koskaan ole ollut häneen rakastunut. Miesmakuni on täysin päinvastainen, mutta jostain syystä kuvittelin sen muuttuneen. Kuvittelin, että itse pystyisin muuttumaan, rakastumaan kilttiin mieheen. Kun viimein tajusin oikeat tunteeni, oli hääsuunnitelmat jo pitkällä, eikä minulla ollut rohkeutta laittaa peliä poikki. Nyt tilanne on se, että minä en halua kosketuksia, läheisyyttä, en mitään. Koko mies käy hermoille. Huudan ja raivoan ja tiuskin joka asiasta. Ja vihaan itseäni sen takia.
Tiedän nyt jo varmasti, ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, mutta miten voisin tehdä niin ilkeästi tuolle kiltille miehelle? Millä selitän asian, kun ei ole mitään "oikeaa" syytä jättää häntä? Tiedän, että se tulee murtamaan hänet täysin. Tiedän myös, että välit vanhempiini menisivät luultavasti ainakin hetkeksi poikki, mieheni on kuin oma poika heille.
Toivottavasti joku jaksaa lukea pitkän vuodatukseni, tässä ei varmasti edes ollut vielä puoliakaan mitä olisin halunut kertoa, mutta jos vastauksia tulee, niin voin sitten kertoa lisätietoja.