N
"neuvoton"
Vieras
Minulla on 70-vuotiaaseen isääni "ihan hyvät" välit - eli ei riitoja eikä muutenkaan ihmeempia ongelmia. Välit ovat kuitenkin etäiset ja jäykät ja ennen kaikkea minua harmittaa isäni suhde lapsiini, hänen ainoisiin lapsenlapsiinsa. Vanhempani ovat eronneet kauan sitten, isällä on naisystävä, mutta he asuvat kumpikin omaa talouttaan. Isän naisystävä on mukava ihminen ja tulemme hyvin juttuun hänen kanssa, joten siitä ei asia kiikasta. Aina kun pyydän isää vaikkapa lasten synttäreille tai muuten vain kahville, hän keksii jonkin tekosyyn, minkä takia ei pääse tulemaan. Joskus toki hän voi oikeastikin olla flunssassa, mutta kumma kyllä tauti tuntuu tarttuvan häneen aina lasten synttärien ja nimppareiden aikoihin! Isä ei välttämättä viihdy suurissa juhlissa, tämän olen aina tiennyt, ja olenkin usein pyytänyt häntä tulemaan "rääppiäisiin", jos hän ei "flunssaltaan" tms. pääse varsinaisiin juhliin (tosin ne juhlatkaan mitään isoja ole, miehen vanhemmat ja siskoni miehineen useimmiten kylässä...). Tähän isä sanoo aina jotain ympäripyöreää, että joo mmm ja katsotaan sitä sitten - ja siihen yleensä jää. Joulua vietämme yhdessä meillä, ja silloinkin tuntuu, että hän tulee meille velvollisuudesta ja vastentahtoisesti. Isäni ei myöskään ikinä kutsu meiltä hänen luokseen. Joskus olemme ostaneet valmiiksi kahvipullat ja soittaneet kysyäksemme saako tulla kylään, mutta olen saanut sen käsityksen, että hän ei toivo meitä sinnekään. Viimeksi isänpäivän lähestyessä hän soitti hyvissä ajoin ja sanoi että jospa ei tänä vuonna mitenkaan juhlittaisi, kun hänen luonaan on hieman sekaista eikä hän jaksaisi siivota. Sama juttu syntymäpäivien osalta, veimme hänet sitten loppujen lopuksi ravintolaan syömään. Kuitenkin hän saattaa pahastua, jos en soita hänelle ja kysy kuulumisia. Hän saattaa soittaa ja sanoa jotain tyyliin "piti oikein soittaa kun ei sieltä päin ole mitään kuulunut". Näin minulle tulee syyllinen olo kun en ole ehtinyt soittaa ensin... Haluaisin että välit isään olisivat normaalit - sellaiset kuin äitiini, jonka kanssa voin tehdä ihan arkipäiväisiä asioita, vaikka käydä kaupassa tai kävelyllä yhdessä. Olen joskus ehdottanut isälle, että hän tulisi meille tai me hänen luokseen ja tekisimme vaikka yhdessä ruokaa tai lähtisimme lasten kanssa jätskille puistoon. Aina isällä on jotain tärkeämpää tekemistä, kuten parturiinmeno tai hammaslääkäri... Välillä ajattelen, että olisiko vain parmpi luovuttaa ja tyytyä noihin väkinäisiin jouluihin ja synttärikutsuihin, mutta minua harmittaa kun lapseni eivät opi tuntemaan isoisäänsä ja vanhempi tyttö (8 v.) jopa vierastaa ukkia, kun näemme niin harvoin. Mieheni vanhempien ja äitini kanssa meillä on todella lämpimät ja mutkattomat välit ja olemme paljon tekemisissä. Kaikki isovanhemmat asuvat lähellä, joten välimatkastakaan ei ole kyse. En myöskään ole pyytänyt isää lapsenvahdiksi tms. vaan haluaisin ihan sellaista normaalia kanssakäymistä ja arkista yhdessäoloa. En keksi enää mitään - olen yrittänyt jonkin tekosyyn varjolla saada isää kylään useammin tai itse poikennut siellä käytyäni muka naapuritalossa asuvan ystäväni luona, mutta suhtautuminen on aina enemmän tai vähemmän nihkeää. Mietin pitäisikö minun puhua asiasta isän naisystävän kanssa - hänellä on omiakin lapsenlapsia, joita tapailee usein, joten hän ehkä ymmärtäisi ongelman. Onko joku vastaavassa tilanteessa?
