Miten luoda rytmiä vauvalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jonna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Jonna"

Vieras
Vauva on 2,5 kuukautta, ja minkäänlaista rytmiä ei ole vielä muodostunut päiviin. Iltaisin menee isosiskonsa kanssa nukkumaan klo 20 samaan aikaan, mennyt jo kuukauden joka ilta, ja aamuisin herää 7.30-8.30. Tämä sujuu siis tosi hienosti.

Päivissä pienellä ei ole vielä mitään rytmiä (tai no, ekat unet nukkuu tunnin sisään heräämisestään). Ei siinä mitään, pienihän hän vielä on, mutta hän ei nuku missään muualla kuin minun sylissäni päiväsaikaan. Tai kantorepussa ja vaunuissa niin kauan kuin liikkuvat, mutta herää heti kun pysähdyn. Tätä jatkunut jo kuukauden verran.

Ihanahan vauva on sylissä, mutta jotain tarttis saada tehtyäkin. Ajattelin, että rytmin luominen päiviin auttaisi, todennäköisesti silloin vauva olisi helpompi saada nukkumaan esim. vaunuissa. Haastetta päivärytmin luomiseen tekee se, että esikoisella on kerho kolmena päivänä viikossa, vaihtelevina aikoina, ja neljäntenä päivänä harrastus keskellä päivää. Nämä eivät ole kävelymatkan päässä, joten tuntuu, että aina eri aikaan pitää pukea pikkuinen autoistuimeen ja liikutella paikasta toiseen ja se hankaloittaa rytmin luomista. Kun voisikin ajatella, että lähtisi joka päivä vaunukävelylle klo 11, mutta se ei onnistu.

Sanotaan vielä, että vauva on syntymästään asti ollut vähäuninen ja paljon rinnalla.
 
Lisään vielä, että isosiskonsa tapaan vauva ei myöskään vain nukahda kun väsyttää, vaan alkaa kiukuta ja häntä on saanut nukuttaa ihan alusta asti. Kun ei sovi meidän tapohin, että hän vain huutaisi itsensä uneen.
 
Kantorepussa tai sylissä mä meidän vauvoja kanniskelin. Kuopus varsinkin tykkäsi nukkua sylissä, heräsi heti kun sänkyynsä siirsin. Älä ota stressiä, vauva tarvitsee läheisyyttä ja teillä menee yöt kuitenkin tosi hyvin! Parempi päivällä sylissä kuin yöt. :)
 
Kantorepussa tai sylissä mä meidän vauvoja kanniskelin. Kuopus varsinkin tykkäsi nukkua sylissä, heräsi heti kun sänkyynsä siirsin. Älä ota stressiä, vauva tarvitsee läheisyyttä ja teillä menee yöt kuitenkin tosi hyvin! Parempi päivällä sylissä kuin yöt. :)

Läheisyyttä hän varmaan tankkaakin :) Unohdin mainita, ettei nuku kantorepussa sisällä, vain ulkona liikkeellä. Jos nukkuisikin, niin olisi paljon helpompaa.

Lisäksi öisin hän syö 3-4 kertaa, mutta en koe sitä ongelmalliseksi. Hän nukkuu omassa sängyssään n 02 asti, loppuyön kainalossa.
 

Yhteistyössä