Miten mä pääsen tästä katkeruudesta eroon?

[katkera eukko]

Kun synnytin omat lapseni, he olivat vanhempieni ensimmäiset lapsenlapset. Luulin, että varsinkin äitini olisi ollut onnellinen ja halunnut tukea minua raskaudessa ja synnytyksessä ja viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä ole vieläkään, ja jotenkin olen sen hyväksynyt. Mutta nyt veljeni on saamassa lapsen ja minun on todella vaikeaa kestää äitini innokkuutta tästä vauvasta. Äiti on myös jatkuvasti huolissaan veljen vaimosta, miten tämä kestää raskauden ja synnytyksen ja puhuu minulle siitä, miten on ajatellut veljen vaimoa ja veljeä tukea raskauden aikana ja vauvan synnyttyä. Äitini käy nyt jo auttelemassa heillä, koska veljen vaimo ei voi enää siivota eikä ulkoiluttaa koiria. Joka kerta kun hän kertoo näitä minulle, haluaisin huutaa että missä olit silloin kun minä olin raskaana ja kun minun lapseni olivat vauvoja. Tiedän, että olen katkera eukko, mutta miten tästä pääsee yli...

 

[Rigel]

Ehkä siitä ei pääsekään? En ole varma.

Ainakin veljen vaimon raskaus päättyy joskus, joten silloin loppuu tuo nyt kertomasi. Mutta voihan se vaihtua vauvasta höösäämiseen.

Mutta tulee myös mieleen, että ehkäpä se äitisi innostus vain lopahtaa, ja suhde tähän uuteen lapsenlapseen on lopulta ihan samanlainen kuin sinun lapsiisi?

 

[katkera eukko]

Mun äiti ei ollut koskaan kovin innostunut mun raskauksista ja lapsista. Totesi, kun olin toisen kerran raskaana ja kerroin hänelle, että pettikö teiltä ehkäisy. Jotenkin vaan olisin niin kaivannut mun äitiä silloin raskaana ollessa, ja tuntuu tosi pahalta, että nyt veljen vaimo saa sen huomion jota mä en saanut yritän kuitenkin iloita veljen vauvasta, syytön se pieni tähän kaikkeen on

 

[Irmelin]

Suosittelen, että rupeat nyt elämään ihan omaa elämääsi perheesi kanssa.
Olet katkera, mutta et vain voi muuttaa äitiäsi. Tajuatko? Märehtimällä asia ei parane.

 

[Rigel]

:|

Hyvä että jaksat ajatella vauvasta positiivisesti. Toivottavasti jaksat ajatella samoin myös veljestäsi.

Kai näitä epätasa-arvoisen kohtelun kokemuksia on liki kaikilla? En osaa sanoa, onko kurjempi kokea sitä omilta vanhemmilta vai appivanhemmilta...

Entäs jos huutaisit sille äidillesi sen mitä ajattelet? Tai jos olet sivistynyt ja hyvällä itsehillinnällä varustettu, voisit vaikka sanoa jotenkin rakentavasti.

 

[pokkura]

Voisithan myös kertoa äidillesi tunteistasi ja kysyä miten hän asian näkee ja muistaa?

 

[itsekin turhautunut]

Meillä vähän eri tilanne, mutta miehen siskolla kohta toinen lapsi ja heidän äitinsä käy päivittäin auttamassa ja tukee heitä rahallisesti ostelemalla kalliita lastenhoito tarvikkeita.
Me taas olemme saaneet pärjätä omillamme ja meillä anoppi ei edes kerkeä kahvilla käymään. Tosin meillä ei yhteisiä lapsia miehen kanssa ole vielä ja jos tulisi niin en uskoisi että tilanne tuosta muuttuisi, eli saisimme varmasti ostaa itse lapsellemme kaiken, mikä onkin ihan ok. mutta kaivelee se silti että toisille on kaikki annettu valmiiksi ja hyysätään ja paapotaan. mm ruoat on heille tarjolla aina kun menevät kylään ja siellä he viettävätkin paljon aikaa.. ts hoidattavat esikoistaan mummolla.
Meitä kutsutaan harvoin nuille "perhe illallisille". Sillon kun siellä ollaan, anoppi hyysää lapsenlastaan ja ei hän kerkeä edes paljoa juttelemaan. Lisääkin olisi vielä esimerkkejä tästä eriarvoisuudesta mutta en viitsi kertoa etten paljastu
Pakko vielä kyllä mainita että veljen ISOsiskoa on kyllä lellitty ja paapottu ilmeisesti koko hänen ikänsä ja mieheni on saanut pärjätä itse.

 

[katkera eukko]

Voisithan myös kertoa äidillesi tunteistasi ja kysyä miten hän asian näkee ja muistaa?

En voi kertoa. Äidillä on ollut vaikea masennus ja aina jos otan jonkun asian esille, hän vetoaa masennukseen. Masennus on hänelle aina puolustus ja tekosyy kaikkeen. Hän myös aina masentuu, jos vaikeita asioita otetaan esille.

 

[Rigel]

Meitä kutsutaan harvoin nuille "perhe illallisille". Sillon kun siellä ollaan, anoppi hyysää lapsenlastaan ja ei hän kerkeä edes paljoa juttelemaan. Lisääkin olisi vielä esimerkkejä tästä eriarvoisuudesta mutta en viitsi kertoa etten paljastu

Miten tuntuu siltä, että paljastumisriski tässä on ihan järjettömän suurta luokkaa... Ainutlaatuiselta kuulostaa tuo anoppisi ja teidän tilanteenne.

 

[Rigel]

En voi kertoa. Äidillä on ollut vaikea masennus ja aina jos otan jonkun asian esille, hän vetoaa masennukseen. Masennus on hänelle aina puolustus ja tekosyy kaikkeen. Hän myös aina masentuu, jos vaikeita asioita otetaan esille.

No sitten sopivasti etäisyyttä äitiin ja koko tilanteeseen. MT-ongelmilla "kiristäminen" on loputon suo, josta ei pääse mihinkään.

Veljesi perheeseen pidät sellaiset välit että siedät heitä.

 

[katkera eukko]

Suosittelen, että rupeat nyt elämään ihan omaa elämääsi perheesi kanssa.
Olet katkera, mutta et vain voi muuttaa äitiäsi. Tajuatko? Märehtimällä asia ei parane.

Tiedän etten voi muuttaa äitiäni. Ja elän ihan omaa elämääni, mutta nää tunteet haittaa mua, koska en haluisi olla katkera. En haluaisi joka kerta kun puhun äitini kanssa tuntea kourasua rinnassa kun tuntuu niin pahalta. Siksi kysynkin vinkkejä, miten tän voisi jättää taakseen.

 

[vie´ras]

Tiedän etten voi muuttaa äitiäni. Ja elän ihan omaa elämääni, mutta nää tunteet haittaa mua, koska en haluisi olla katkera. En haluaisi joka kerta kun puhun äitini kanssa tuntea kourasua rinnassa kun tuntuu niin pahalta. Siksi kysynkin vinkkejä, miten tän voisi jättää taakseen.

Ota välimatkaa koko ihmiseen, reilusti. Tilanne on epäreilu eikä mikään tätä asiaa muuta. Mikään mahti maailmassa ei myöskään muuta äitiäsi, ellei hän itse sitä halua. Tämä sinun on vain hyväksyttävä. Hyväksy se, että tilanne on paska ja tuntuu paskalta ja saakin tuntua. Saat olla katkera. Kun hyväksyt tunteesi, eivät ne enää tunnu niin hallitsevilta. Sitten vain reilu hajurako äitiisi, älä ole yhteydessä. Keksi muuta ajateltavaa. Jossain vaiheessa huomaat, että katkeruus on laantunut ja oletkin oikeastaan unohtanut koko jutun. Hyväksyminen on kuitenkin tässä ihan avainasemassa ja mitä enemmän tätä vatvot, sen pahemmalta sinusta tuntuu.

 

[tsemppiä]

Äitisi on ehkä sinuun, tyttölapseensa, sijoittanut paljon sellaisia tunteita jotka oikeastaan kohdistuisi hänen äidinkaipuuseen. Hauras masennukseen altis minuus on tehnyt tyttärestään ikäänkuin äidin. Sinun raskauksiesi aikoina hän oli ehkä aika hämmentynyt tunteidensa kanssa, ja tunsi tulevaa vauvaasi kohtaan enemmän mustasukkaisuutta (sinusta, omasta tyttärestään) kuin muuta - mikä hämmentää mieltä varmasti.

Ajatus pojan lapsesta on sitten ehkä helpompi. Ehkä myös äitisi mielen tasapaino tällä hetkellä sattuu olemaan parempi kuin tuolloin.

Eipä tämä varmaan helpota hirveästi; mahdollisesti kuitenkin auttaa ymmärtämään. Isoäidiksi(kään) tuleminen kun ei aina suju ihan itsestään...

 

[katkera eukko]

Ota välimatkaa koko ihmiseen, reilusti. Tilanne on epäreilu eikä mikään tätä asiaa muuta. Mikään mahti maailmassa ei myöskään muuta äitiäsi, ellei hän itse sitä halua. Tämä sinun on vain hyväksyttävä. Hyväksy se, että tilanne on paska ja tuntuu paskalta ja saakin tuntua. Saat olla katkera. Kun hyväksyt tunteesi, eivät ne enää tunnu niin hallitsevilta. Sitten vain reilu hajurako äitiisi, älä ole yhteydessä. Keksi muuta ajateltavaa. Jossain vaiheessa huomaat, että katkeruus on laantunut ja oletkin oikeastaan unohtanut koko jutun. Hyväksyminen on kuitenkin tässä ihan avainasemassa ja mitä enemmän tätä vatvot, sen pahemmalta sinusta tuntuu.

Mulla on hirveet syyllisyyden tunteet siitä, että tunnen näin. Olen monesti miettinyt, että oikeasti pistäisin välit poikki, koska kaikenlaista on äiti sanonut mulle, joka on loukannut syvästi. Lasten takia olen välejä pitänyt, on kuitenkin kyse heidän ainoistaan isovanhemmistaan. Äiti onnistuu jokaisena jouluna ja muuna juhlana sanomaan jotain ilkeää mulle.

 

[Rigel]

Mulla on hirveet syyllisyyden tunteet siitä, että tunnen näin. Olen monesti miettinyt, että oikeasti pistäisin välit poikki, koska kaikenlaista on äiti sanonut mulle, joka on loukannut syvästi. Lasten takia olen välejä pitänyt, on kuitenkin kyse heidän ainoistaan isovanhemmistaan. Äiti onnistuu jokaisena jouluna ja muuna juhlana sanomaan jotain ilkeää mulle.

Ymmärrettävää sinänsä, mutta myös lapset kärsivät tilanteesta. Tai jos he ovat pieniä, eivät ehkä vielä, mutta alkavat ensinnä ihmetellä ja sitten ymmärtää, että asiat ovat oudosti. Sitten samankaltainen velvollisuudentuntoinen miellyttäminen siirtyy heihin.

 

[tsemppiä]

Mulla on hirveet syyllisyyden tunteet siitä, että tunnen näin. Olen monesti miettinyt, että oikeasti pistäisin välit poikki, koska kaikenlaista on äiti sanonut mulle, joka on loukannut syvästi. Lasten takia olen välejä pitänyt, on kuitenkin kyse heidän ainoistaan isovanhemmistaan. Äiti onnistuu jokaisena jouluna ja muuna juhlana sanomaan jotain ilkeää mulle.

En ehkä pidä järkevänä kenenkään kannalta "välien poikki pistämistä", jos nyt ei ole ihan pakko tehdä. Mutta etäisyyttä voit ottaa, varsinkin henkisesti. Äitisi imee sinusta energiaa ja kuttuilee omassa äidinkaipuussaan, mutta ei sinun tehtäväsi ole enää olla äidillesi se ponnistusalusta, vaan tarvitset voimasi muuhun suuntaan: omiin lapsiisi ja perheeseesi.

Voit todeta itsellesi että hän nyt sitten oli tuollainen ihminen, ikävä kyllä. Ja yrittää tavata ja jutella mahdollisimman vähän.

 

[katkera eukko]

En ehkä pidä järkevänä kenenkään kannalta "välien poikki pistämistä", jos nyt ei ole ihan pakko tehdä. Mutta etäisyyttä voit ottaa, varsinkin henkisesti. Äitisi imee sinusta energiaa ja kuttuilee omassa äidinkaipuussaan, mutta ei sinun tehtäväsi ole enää olla äidillesi se ponnistusalusta, vaan tarvitset voimasi muuhun suuntaan: omiin lapsiisi ja perheeseesi.

Voit todeta itsellesi että hän nyt sitten oli tuollainen ihminen, ikävä kyllä. Ja yrittää tavata ja jutella mahdollisimman vähän.

Tää on kyllä niin totta meidän kohdalla. Mun äiti on usein kertonut, että ei saanut omalta äidiltään mitään apua kun oltiin pieniä ( mikä ei pidä paikkaansa, muistelee samalla miten hänen äitinsä matkusti mun synnyttyä saman tien meille auttamaan pariksi viikoksi) ja hänen mielestään mun piti myös selvitä yksin. Tähän soppaan liittyy myös se, että jäin yksin lasten kanssa jokunen vuosi sitten, jolloin taas odotin turhaan apua... Pitäisi vaan päästää irti...

 

[Tsemppiä]

On kuitenkin hyvä että tiedostat tilannetta, ja pohdit ehkä taustojakin tuolle. Silloin sinulle avautuu mahdollisuus tehdä toisin ja olla toisenlainen äiti. Ponnistellessasi itse pois katkeruudesta ja yrittämällä hyväksyä asian voit myös etsiä itsellesi tapoja ja keinoja toimia toisin - tuo äiti-tytär-malli kun valitettavasti on herkästi periytyvää mallia, jos asiaa ei pysty käsittelemään.

Haleja.

 

[dfdf]

Suosiko äitisi jo lapsena veljeäsi? Kuulostaa sellaiselta ihmiseltä, joiden mielestä vain pojat ovat arvostettuja ja tytöillä ei ole mitään arvoa. Törkeää käytöstä.

Muutamalla ystävälläni on valitettavasti samanlainen äiti. Osa heistä on nykyään niin vähän kuin mahdollista tekemisissä äitinsä kanssa, koska sama käytösmalli jatkuu yhä.