Luen juuri Nikki SixxZn Heroiinipäiväkirjaa, jossa hän kertoo omasta rajusta menneisyydestään, jota ehkä on omana aikanaan tietyllä lailla ihainnoitu; uskallus olla jotain muuta kuin mitä normit sanovat, rikkoa rajoja. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mitä ulospäin näyttää. Taustalla on selvittämättömiä, patoutuneita, suuria tunteita sekä - syynä, seurauksena tai molempina - vakavaa masennusta ja merkittävää päihteiden väärinkäyttöä. Edellisiä lukemiani kirjoja ovat olleet W.A.R. W. Axl Rose ja Metallica. Myös näistä kirjoista löytyy paljon samaa tuskaa James Hetfieldin ja Axl Rosen elämästä.
Jokelan tapahtumat vuosi sitten, tämän päivän Kauhajoen tapahtumat ja nämä kirjat taas jotenkin konkretisoivat tämän maailman arvomaailmaa. En jaksa ymmärtää, miten voi olla mahdollista, että meillä hyvinvointivaltiossa lapset ja nuoret voivat niin huonosti, että tuska pitää purkaa näin äärimmäisellä tavalla. Missä vaiheessa herätään siihen todellisuuteen, että lääke pahoinvointiin ei itseasiassa ole lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden ym. lisäämisessä saatikka masennuslääkkeissä, vaan tällaisten ongelmien ennaltaehkäisyssä? Miksi asiat pitää päästää siihen pisteeseen, että tarvitaan psykiatrin palveluita?
Uskallan todella väittää, että moni näistä äärimmäisistä sekä toisaalta vähemmän äärimmäisistä teoista voitaisiin poistaa Skinnarinkin peräänkuuluttamalla pedagogisella rakkaudella. Pedagogisella rakkaudella tarkoitan tässä tapauksessa kaikkia, jotka ovat kasvattamassa lapsia ja nuoria - niin vanhempia, kouluyhteisöä kuin yhteiskuntaakin. Skinnari puhuu rakkauden ja välittämisen puolesta. Vaikka jokainen voi nämä arvot allekirjoittaa koska tahansa, niin kuinka usein näitä arvoja toteutetaan aidosti käytännössä? Onko se välittämistä, että lapsemme ja nuoremme huutavat apua, mutta näihin avunpyyntöihin ei vastata? Aina, tai itseasiassa hyvin usein avunpyyntö ei tule huutona, vaan hiljaisena kärsimisenä, kun ei tiedä, miten pyytää apua. Eikö meidän aikuisten tehtävä olisi vastata näihin pyyntöihin ja ajaa lasten ja nuorten asioita välittämättä siitä, kuinka vaikeata oikeuksista taisteleminen voi välillä olla?
Suomalaisten räppäreiden tekemä "Kato mua silmiin" kertoo mielestäni aika osuvasti siitä, mitä me aikuiset voisimme helposti ja halvalla tehdä lastemme ja nuortemme eteen. Pysähtyä kuuntelemaan. Olla läsnä. Välittää. Katsoa toista silmiin syvemmälle kuin vain pintaan. Tähän ei tarvita suuria resursseja tai suurta suunnittelemista.
Opetussuunnitelma ohjaa pitkälle koulun toimintaa, mutta uskallan väittää, että jokaisella opettajalla on mahdollisuus halutessaan todella pysähtyä kuuntelemaan, mitä oppilailla on sanottavana. Omat entiset oppilaani voivat tietenkin tässä vaiheessa nousta seisomaan ja sanoa, mikset sitten itse toimi kannattamiesi ohjeiden tai arvojen mukaisesti. Toivon syvästi, etten opettajana ole sortunut kylmään välinpitämättömyyteen, johon arjen kiireet tai tilanteen epätoivoisuus saattavat liiankin usein johtaa.
Kato mua silmiin
Näät katseen täyn elämänhalua
En haluu vaan tsiigaa vierest miten käsist elämä valuu
Ja näät et mul ei oo vielkää täst elämäst hajuu
Mut ehkä joku päivä jotain täst elämäst tajuun
Kato mua silmiin
Ja näät mun kaks eri puolta
Kun ne vihertää, sydäntä, iloo, ei mistään huolta
Kun ne on ruskeet, pelkään ajatuksii mun sisällä
Ja katseest näät sen ahdistuksen mun sisällä
Kun katot mua silmiin
Näät vaan paljon iloo ja tuskaa
Mut jos katot tarkkaan näät vaan valkosta ja mustaa
Et must saa otet, en anna silmien kertoo kaikesta kaikkee
Ne vaan näyttää, et on ollu vaikeet
Ne on nähny mun kasvun pienestä suuremmaks
Maailma on saanu mun korvat näkee ja silmät kuulemaan
Niist näkee, mitä teki eilen, ja mitä tänään
Mut se on vaa pintaraapasuu, mitä niistä sä näät
kertosäe:
Kato mua silmiin
Kato syvälle, syvälle sydämeeni
Niin löydät kaiken, mist löydän voimaa mun kynälleni
Voimaa yrittää, voimaa kestää kaikki paska
Voimaa uskoo ja toivoo, sekä rakastaa
Kato mua silmiin
Kato syvälle, syvälle sydämeeni
Niin löydät kaiken, mist löydän voimaa mun kynälleni
Voimaa mun hymyilyyn, mun tahtoon, mun elämään
Kato mua silmiin ja kerro mitä näät
Katon sua silmiin
Ja nään sussa haasteen
En haluu kattoo vaan pintaa vaan nähä senkin taakse
Ja kulkee sitä polkuu joka syvemmälle vie sus
Ja tutkii onks ne oikeesti peilit sun sielus
Nään niist ku hymyilet, nään kun ne täyttyy vedellä
Mut haluisin oppii näkee niist paljon, paljon enemmän
Oppii lukee sun maailmaa, sun kokemuksiis
Tukee sua maailmas, tutkii sun ajatuksii
Katon sun silmiin
Ja nään sun elämäs filmin
Miten haluut päästä karkuun ja haluut päästä irti
Peittelet epävarmuut, mut nään sen silti
Nään ku tavottelet unelmia, katot pilvii
Yks vilkasu kertoo, mitä sä ajattelet
Miten syö sua pelko, miten sä valehtelet
Miten ku oot masentunu, mun edessä vaikenet
Kato peilistä ittees, mieti mitä sä pakenet
kertosäe
Yritän kattoo teit silmii edes iha nopee vaa
Huomannu, tsiigaan tät koko maailmaa melkein sokeena
Puoltaan edes haluis nähä, puoleen on pakotettu
Se mitä maailma näyttää mun silmiin on pakosti kehu
Tai sit oon vaan nii hukas ku en kestä nähä verta tippaakaan
Maailma valittaa vaa, täst on valittava
Pidänkö auki vai suljenko toisenkin luomen
Enkä heräis enää huomen
Jengin silmis mä nään liikaa epätoivoo
Venaan mä sitä päivää ku herää toivo
Ja haluun nähä ku silmissä loiste palaa
Mielen vankilan kalterit, loiste pois ne sahaa
Kun ympärillein katselen, etsimäs onnellisuutta
Huomista, uutta parempaa tulevaisuutta
Tää sairaan kaunis maailma, niinku siin filmissä
Ja se kauneus on sun omissa silmissä
kertosäe
(Uniikki & Timo Pieni Huijaus)
Jokelan tapahtumat vuosi sitten, tämän päivän Kauhajoen tapahtumat ja nämä kirjat taas jotenkin konkretisoivat tämän maailman arvomaailmaa. En jaksa ymmärtää, miten voi olla mahdollista, että meillä hyvinvointivaltiossa lapset ja nuoret voivat niin huonosti, että tuska pitää purkaa näin äärimmäisellä tavalla. Missä vaiheessa herätään siihen todellisuuteen, että lääke pahoinvointiin ei itseasiassa ole lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden ym. lisäämisessä saatikka masennuslääkkeissä, vaan tällaisten ongelmien ennaltaehkäisyssä? Miksi asiat pitää päästää siihen pisteeseen, että tarvitaan psykiatrin palveluita?
Uskallan todella väittää, että moni näistä äärimmäisistä sekä toisaalta vähemmän äärimmäisistä teoista voitaisiin poistaa Skinnarinkin peräänkuuluttamalla pedagogisella rakkaudella. Pedagogisella rakkaudella tarkoitan tässä tapauksessa kaikkia, jotka ovat kasvattamassa lapsia ja nuoria - niin vanhempia, kouluyhteisöä kuin yhteiskuntaakin. Skinnari puhuu rakkauden ja välittämisen puolesta. Vaikka jokainen voi nämä arvot allekirjoittaa koska tahansa, niin kuinka usein näitä arvoja toteutetaan aidosti käytännössä? Onko se välittämistä, että lapsemme ja nuoremme huutavat apua, mutta näihin avunpyyntöihin ei vastata? Aina, tai itseasiassa hyvin usein avunpyyntö ei tule huutona, vaan hiljaisena kärsimisenä, kun ei tiedä, miten pyytää apua. Eikö meidän aikuisten tehtävä olisi vastata näihin pyyntöihin ja ajaa lasten ja nuorten asioita välittämättä siitä, kuinka vaikeata oikeuksista taisteleminen voi välillä olla?
Suomalaisten räppäreiden tekemä "Kato mua silmiin" kertoo mielestäni aika osuvasti siitä, mitä me aikuiset voisimme helposti ja halvalla tehdä lastemme ja nuortemme eteen. Pysähtyä kuuntelemaan. Olla läsnä. Välittää. Katsoa toista silmiin syvemmälle kuin vain pintaan. Tähän ei tarvita suuria resursseja tai suurta suunnittelemista.
Opetussuunnitelma ohjaa pitkälle koulun toimintaa, mutta uskallan väittää, että jokaisella opettajalla on mahdollisuus halutessaan todella pysähtyä kuuntelemaan, mitä oppilailla on sanottavana. Omat entiset oppilaani voivat tietenkin tässä vaiheessa nousta seisomaan ja sanoa, mikset sitten itse toimi kannattamiesi ohjeiden tai arvojen mukaisesti. Toivon syvästi, etten opettajana ole sortunut kylmään välinpitämättömyyteen, johon arjen kiireet tai tilanteen epätoivoisuus saattavat liiankin usein johtaa.
Kato mua silmiin
Näät katseen täyn elämänhalua
En haluu vaan tsiigaa vierest miten käsist elämä valuu
Ja näät et mul ei oo vielkää täst elämäst hajuu
Mut ehkä joku päivä jotain täst elämäst tajuun
Kato mua silmiin
Ja näät mun kaks eri puolta
Kun ne vihertää, sydäntä, iloo, ei mistään huolta
Kun ne on ruskeet, pelkään ajatuksii mun sisällä
Ja katseest näät sen ahdistuksen mun sisällä
Kun katot mua silmiin
Näät vaan paljon iloo ja tuskaa
Mut jos katot tarkkaan näät vaan valkosta ja mustaa
Et must saa otet, en anna silmien kertoo kaikesta kaikkee
Ne vaan näyttää, et on ollu vaikeet
Ne on nähny mun kasvun pienestä suuremmaks
Maailma on saanu mun korvat näkee ja silmät kuulemaan
Niist näkee, mitä teki eilen, ja mitä tänään
Mut se on vaa pintaraapasuu, mitä niistä sä näät
kertosäe:
Kato mua silmiin
Kato syvälle, syvälle sydämeeni
Niin löydät kaiken, mist löydän voimaa mun kynälleni
Voimaa yrittää, voimaa kestää kaikki paska
Voimaa uskoo ja toivoo, sekä rakastaa
Kato mua silmiin
Kato syvälle, syvälle sydämeeni
Niin löydät kaiken, mist löydän voimaa mun kynälleni
Voimaa mun hymyilyyn, mun tahtoon, mun elämään
Kato mua silmiin ja kerro mitä näät
Katon sua silmiin
Ja nään sussa haasteen
En haluu kattoo vaan pintaa vaan nähä senkin taakse
Ja kulkee sitä polkuu joka syvemmälle vie sus
Ja tutkii onks ne oikeesti peilit sun sielus
Nään niist ku hymyilet, nään kun ne täyttyy vedellä
Mut haluisin oppii näkee niist paljon, paljon enemmän
Oppii lukee sun maailmaa, sun kokemuksiis
Tukee sua maailmas, tutkii sun ajatuksii
Katon sun silmiin
Ja nään sun elämäs filmin
Miten haluut päästä karkuun ja haluut päästä irti
Peittelet epävarmuut, mut nään sen silti
Nään ku tavottelet unelmia, katot pilvii
Yks vilkasu kertoo, mitä sä ajattelet
Miten syö sua pelko, miten sä valehtelet
Miten ku oot masentunu, mun edessä vaikenet
Kato peilistä ittees, mieti mitä sä pakenet
kertosäe
Yritän kattoo teit silmii edes iha nopee vaa
Huomannu, tsiigaan tät koko maailmaa melkein sokeena
Puoltaan edes haluis nähä, puoleen on pakotettu
Se mitä maailma näyttää mun silmiin on pakosti kehu
Tai sit oon vaan nii hukas ku en kestä nähä verta tippaakaan
Maailma valittaa vaa, täst on valittava
Pidänkö auki vai suljenko toisenkin luomen
Enkä heräis enää huomen
Jengin silmis mä nään liikaa epätoivoo
Venaan mä sitä päivää ku herää toivo
Ja haluun nähä ku silmissä loiste palaa
Mielen vankilan kalterit, loiste pois ne sahaa
Kun ympärillein katselen, etsimäs onnellisuutta
Huomista, uutta parempaa tulevaisuutta
Tää sairaan kaunis maailma, niinku siin filmissä
Ja se kauneus on sun omissa silmissä
kertosäe
(Uniikki & Timo Pieni Huijaus)
