Miten niin en ole ollut yksinhuoltaja???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitä vittu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitä vittu

Vieras
Hain eron jälkeen yh- korotusta lapsilisään. Osoite muuttui 1.3. Kelalta tuli päätös ettei minun katsota olleen yksinhuoltaja maaliskuussa, koska olen muuttanut vasta sen kuukauden aikana. Siis häh? Pitääkö mun osoittaa että olen napottanut vuokrakämpän ovella 00.00 maaliskuun ekana?
Kun vielä oikeasti mies ei ole millään lailla osallistunut ikinä lasten menoihin ja mekin muutettiin yhteisestä kodista pois kun tihtiin elatussoppari, osoite muuttui vasta kun otettiin uusi vuokra-asunto maaliskuun alusta, sitä ennen pummailtiin muutama viikko sukulaisten luona.
 
Muutokset tehdään muutosta seuraavana kuukautena. Näin ainakin meillä, kun kelassa asioitiin lapsiperheasioiden parissa. Oiskohan teilläkin kysymys siitä?!?

Me tosin hyödyttiin, mutta kuitenkin.
 
Mä muutin 1.2 omaan asuntoon, enkä siltä kuulta saanut korotusta, koska mun olis pitänyt muuttaa tammikuun viimeinen päivä siihen asuntoon, että olisin saanut helmikuun korotuksen, mut eipä tuo haittaa :D
 
Näin se menee. Ne korotukset tulee tosiaan vasta sitten huhtikuusta alkaen. Mulla sama juttu, osotekin vaihtui samana päivänä. Jos oisin tienny, niin olisin ilmottanu muuttavani viimenen päivä aikasempaa kuuta.
 
Johonkin niidenkin on se raja vedettävä ja se on tuo, että seuraavan kuukauden alusta, jolloin olet muuttanut. Sä olet muuttanut maaliskuussa, joten saat tuen huhtikuussa.
 
Kela on kela vaikka voissa paistas :headwall: .Onneks sisko on töissä kelan-tätinä nykyään niin saa "suomennettuna" apua lippujen ja lappujen täyttöön.Ennen tullu mtn ja aina piti raahautua kelan toimistoon täyttelemään niitä lappuja,tai sit soittaa rumputtaa...Meilläpäin kela on vielä kiinni torstain ja perjantain :o ,joensuuhun pitäs sit lähtee taaperon kans linja-autolla,justiiisa joo ja jetsulleen.
 
Johonkin se raja on tietenkin vedettävä, mutta olis nyt sitten vastavuoroisesti jossain muussa aisassa asiakkaan hyväksi, Mutta ei. Auta armias jos joku opintorahan takaisinmaksu olisi minuutin myöhässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Kyllä me tosiaan hyödyttiin, eli kyllä se kela välillä myös antaa, eikä aina vaan ota.

Meillä loppui oikeus tukeen vissiinkin 3. päivä ja saatiin silti ko. tuki koko kuulta koska muutokset tehdään seuraavan kuun alusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tsirpukka:
Kela on kela vaikka voissa paistas :headwall: .Onneks sisko on töissä kelan-tätinä nykyään niin saa "suomennettuna" apua lippujen ja lappujen täyttöön.Ennen tullu mtn ja aina piti raahautua kelan toimistoon täyttelemään niitä lappuja,tai sit soittaa rumputtaa...Meilläpäin kela on vielä kiinni torstain ja perjantain :o ,joensuuhun pitäs sit lähtee taaperon kans linja-autolla,justiiisa joo ja jetsulleen.

asutko outokummussa? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja SaagaK:
Tää on tää sama yllätys aika monella. Muuttopäivä pitäis olla helmikuun viimeinen päivä, että voi saada siltä maaliskuulta sen tuen.

juuri näin.

eikä auta että ois esim. talonkirjaote missä ilmotetaan että olet muuttanu taloon sisälle jo 28.2. vaan se tieto pitää olla maistraatissa.

ap, miulle kävi ihan samoin ja kela voi valitettavasti toimia näin :(

Alkuperäinen kirjoittaja :
Johonkin niidenkin on se raja vedettävä ja se on tuo, että seuraavan kuukauden alusta, jolloin olet muuttanut. Sä olet muuttanut maaliskuussa, joten saat tuen huhtikuussa.

mieki ymmärrän tämän. jos kyse on siittä että muuttaa kesken kuukautta. mutta ihan yksinhuoltajanahan sitä on ap:kin ollu koko maaliskuun, ihan ekasta päivästä lähtien, jotenka ei ole ollu ketään jakamassa näitä kustannuksia.

se on vähän sama kun kela ei maksa lapsilisää vasta kun syntymää seuraavalta kuulta, eli pimittää siinä jo heti satasen jos lapsi syntyy 1.1....

Alkuperäinen kirjoittaja :
Onko sulla taloudellisesti tiukkaa? Tarkoitan, että voit hakea toimeentulotukea, jolloin siihen sitten katsotaan se puuttuva yh-korotus.

Oli tiukkaa, sain toimeentulotukea joka perittiin takaisin takautuvasti maksetusta asumistuesta. Eli jäin vanhemmilleni pystyyn yhden kuun vuokran, he makosivat ensimmäisen kuun koska kelalta ei vielä ollut päätöstä.

Sossu vielä otti koko asumistuen ja vasta viikon päästä maksoi mulle kuuluvan ylijäämän, eli siinäkin valtio otti ensin omansa ja sitten kaikkiaan kaksi kuukautta myöhässä mulle hilut asumistuesta. Sossu katsoi että voin maksaa veronpalautuksilla velan vanhemmilleni joulukuussa. Ehkä sitten parin vuoden päästä saadaan oma pyykkikone ja uudet vaunut rikkinäisten tilalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AuldReekie:

Mun mielestä olis reilua että se yksinhuoltajuus astuu voimaan sinä päivänä kun elatussopimukseen on laitettu nimet alle.
 
Hae harkinnanvaraista tukea pyykkikoneeseen (jos taloyhtiöllä ei ole pesutupaa) ja vaunuihin. Ymmärrän kyllä, että sua harmittaa nyt paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Onko sulla taloudellisesti tiukkaa? Tarkoitan, että voit hakea toimeentulotukea, jolloin siihen sitten katsotaan se puuttuva yh-korotus.

Oli tiukkaa, sain toimeentulotukea joka perittiin takaisin takautuvasti maksetusta asumistuesta. Eli jäin vanhemmilleni pystyyn yhden kuun vuokran, he makosivat ensimmäisen kuun koska kelalta ei vielä ollut päätöstä.

Sossu vielä otti koko asumistuen ja vasta viikon päästä maksoi mulle kuuluvan ylijäämän, eli siinäkin valtio otti ensin omansa ja sitten kaikkiaan kaksi kuukautta myöhässä mulle hilut asumistuesta. Sossu katsoi että voin maksaa veronpalautuksilla velan vanhemmilleni joulukuussa. Ehkä sitten parin vuoden päästä saadaan oma pyykkikone ja uudet vaunut rikkinäisten tilalle.

niin siis tänä vuonnako??? :o

ja mene hakemaan toimeentulotukea pyykkikoneeseen ja uusiin vaunuihin sossulta, kyllä sieltä jotain pitää tulla, tuleehan sitä nyt muillekin.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja AuldReekie:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Johonkin niidenkin on se raja vedettävä ja se on tuo, että seuraavan kuukauden alusta, jolloin olet muuttanut. Sä olet muuttanut maaliskuussa, joten saat tuen huhtikuussa.

mieki ymmärrän tämän. jos kyse on siittä että muuttaa kesken kuukautta. mutta ihan yksinhuoltajanahan sitä on ap:kin ollu koko maaliskuun, ihan ekasta päivästä lähtien, jotenka ei ole ollu ketään jakamassa näitä kustannuksia.

se on vähän sama kun kela ei maksa lapsilisää vasta kun syntymää seuraavalta kuulta, eli pimittää siinä jo heti satasen jos lapsi syntyy 1.1....

Mun mielestä olis reilua että se yksinhuoltajuus astuu voimaan sinä päivänä kun elatussopimukseen on laitettu nimet alle.

:o
Meillä on ainakin niin pitkät jonot lv:lle, että jos elatussopimuksen alkamisesta sais vasta yh-korotuksen, olis aika monta kuukautta jäänyt saamatta.
 
Eikä pimitä koska vastavuoroisesti sitä lapsilisää saa sitte loppupäästä sen kuukauden pidempään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SugarBabyLove:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja AuldReekie:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Johonkin niidenkin on se raja vedettävä ja se on tuo, että seuraavan kuukauden alusta, jolloin olet muuttanut. Sä olet muuttanut maaliskuussa, joten saat tuen huhtikuussa.

mieki ymmärrän tämän. jos kyse on siittä että muuttaa kesken kuukautta. mutta ihan yksinhuoltajanahan sitä on ap:kin ollu koko maaliskuun, ihan ekasta päivästä lähtien, jotenka ei ole ollu ketään jakamassa näitä kustannuksia.

se on vähän sama kun kela ei maksa lapsilisää vasta kun syntymää seuraavalta kuulta, eli pimittää siinä jo heti satasen jos lapsi syntyy 1.1....

Mun mielestä olis reilua että se yksinhuoltajuus astuu voimaan sinä päivänä kun elatussopimukseen on laitettu nimet alle.

:o
Meillä on ainakin niin pitkät jonot lv:lle, että jos elatussopimuksen alkamisesta sais vasta yh-korotuksen, olis aika monta kuukautta jäänyt saamatta.

samoin täällä.

mutta kela vois katsoa sen yksinhuoltajuuden alkaneen siittä muuttopäivästä, eikä vasta seuraavasta kuusta. ja tätähän ei tietenkään missään koskaan sanota.

mie olenki kaikille tutuille ja tuntemattomillekki tästä sanonu ja muistanu vielä tarkentaa että jos ero on tulossa niin muuta EHOTTOMASTI jo edellisen kuun puolella VIRALLISESTI uuteen kotiin kirjat vaikka muuttasit siihen uuteen osotteeseen vasta puolessavälissä kuukautta. näin ollen kun se muuttopäivä on maistraatilla tietokannoissa, ei kela voi paskaakaan tehä ja joutuu maksamaan sen siltä kuukauelta miltä se oikeasti kuuluiskin maksaa.

toi viiskymppiä voi olla jollekin tosi iso raha, ja jos on useampi lapsi niin vieläkin tärkeempi. kyllä mie ap ymmärrän sinua erittäin hyvin että harmittaa.

pitäsköhän meiän palstalaisten pistää pystyyn semmonen kela-sossu-lastenvalvoja-neuvontapalsta? :D
 
Yhteistyössä