Toggle sidebar

miten olet selvinyt läheisen ihmisen mentyksestä, oliko surutyösi pitkä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ikävä on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

ikävä on

Vieras
kolme vuotta sitten menetin sisareni. hän kuoli auto-onnettomuudessa ja myös hänen lapsensa 7v kuoli. suru on ollut vaikea kantaa. puoli vuotta meni sumussa, haudalla käyntiä päivittäin. suru on muuttanut muotoaan ajan kuluerssa, mutta muistot on ja muistan vain ne hyvät muistot en huonoja lainkaan vaikka äitini sanoikin että olimme melkoiset riitapukarit välilä. oli sisareni lapsen kummi, hän oli kuollessaan 7v. ikävä on häntäkin. sisareni mies jäi leskeksi 31v. elämä on hänellä jatkunut vaikka ei hän ole ketään vielä rinnalleen löytänyt. Hän sanoo ettei ole vielä sen aika.
 
Minä menetin keskimmäisen lapseni silloin vajaa 10-vuotiaan tyttäreni 8 v. sitten. Ei mene päivääkään etten tyttöä ajattelisi. Nämä joulut on rankkoja, kun yksi puuttuu pöydästä, alussa kävin haudalla usein. Jotenkin oli tarve. Nyt ei sellaista pakonomaista tarvetta ole. Tyttö on sydämessäni ja ajatuksissani, ei siellä haudassa.
 
Minua lohdutti ajatus, joka kypsyi päässäni surutyötä tehdessäni. Ajattelen, että suru on tavallaan itsekästä. Siinähän minä, sureva, suren sitä, etten enää saa uusia muistoja tuosta tärkeästä ihmisestä. Minulla on vain ne muistot hänestä, mitä jäi, ennenkuin hän meni pois. Enää koskaan en saa uutta muistoa hänestä. Niinpä vaalin ja pidän huolta ja säilytän suurimpana aarteenani niitä muistoja, jotka minulle jäivät. Aika valitettavasti vie niitä auttamatta mennessään, kaikki eivät millään jää päähän. Se on haikeaa, mutta toisaalta voin ajatella, ettei tuo ihminen itse voi kuolemaansa surra. Edelleen en ole pystynyt lukemaan häneltä saamiaan kirjeitä ja kortteja (tästä 8 vuotta aikaa), mutta säilytän niitä sitä varten, että joskus hamassa tulevaisuudessa, kun muistoni ovat jo haalistuneet, voin saada osan niistä takaisin lukemalla kirjeet. :)
 
Niin, kolme vuotta on ihmisen surutyössä varsin pieni aika. Tähän mennessä ollaan opittu elämään ilman läheistämme mutt ikävä yllättää joskus kovastikin ja jouluna tuli oikein tulva hänen haudallaan. En tiedä meneekö pois suru koskaan...
 
Pikkuveljen itsemurhasta tulee pääsiäisenä kuluneeksi 2v. En tiedä surutyön pituudesta, ikävä on kova... Me asutaan kaukana kotipuolesta eikä veli ollut viimevuosina sillä lailla osa arkeamme, vain satunnainen vieras ja muun yhteydenpidon varassa. Siksi ei ehkä ihan sillä lailla hypi muistot kokoaikaa silmille ja on ollut jotenkin helpompi saada arki kulkemaan.

Mutta taas kun käy vanhempien kotipuolessa se tuntuu rankalta kun kaikki muistot nousee pintaan, kokoajan odottaa että veli ilmestyy jostain... En tiedä onko varsinaisesti helpottanut, yhtä pahalta ja epätodelliselta se aina tuntuu haudallaan seistä. Ehkä aika (ja surutyön läpikäynti?) on tehnyt kuitenkin sitä ettei se ahdista kokoaikaa. On taas helpompi nauttia omasta elämästä, alkuun siinäkin tunsi huonoa omaa tuntoa kun oli iloinen jostain. Kun nyt miettii vaikka reilua vuotta taaksepäin niin varmaan on jollain lailla helpottanut, mutta ikävä ja kaipuu tuskin koskaan jää kokonaan pois (enkä sitä haluaisikaan).
 
Juuri eilen ajattelin läheistä ihmistä, mulla on NIIN ikävä, haluaisin jutella hänen kanssaan lapsista ja kasvatuksesta ja anopista ja kaikesta....
Kuinka joku voi sairastua rintasyöpään 30 ja risat? Eihän siihen pitäis ainakaan enää kuolla!!!!!!!!!! =(
 
kyllä se jatkuu edelleen.. vaikeeta on vaan välillä vieläkin.. kun kuvittelee et mulla olis nyt aikuinen veli.. Täyttäis nyt jo 22v ens kuus. Mulla saattais olla jo veljenpoika-tai tyttö! olisin saanu veljestäni kummin tehtyä.

Mietityttää et millanen olis tänäpäivänä. Näin veljen silloisen parhaan kaverin 2004.. en ollut nähny häntä kuin kesällä ennen kuin veli kuoli sitten joulukuussa -96. Otti koville.. se otti todellakin koville.

Ne vihan ja katkeruuden tunteet bussikuskia kohtaan nousee pintaan aina ajoittain.. Joulut on vaikeita. Kuolema 11.12 a hautajaiset 22.12. Silloin ei joulua ollu.

Itku tulee joka kerta kun haudalla käy. Meillä on kuva hautaristissä ja sen katsominen saa sydämmessä niin suuren ikävän tunteen että ei meinaa henkee saada.

Siitä on tosiaan jo 12v aikaa mut ei vaan voi mitään.
 
mun isöäiti kuoli 7vuotta sitten ja ikäväon kova eikä lopu koskaan.. hän halvaantui vasemmalta puolelta ja oli 3viikkoa koomassa ja kukaan muu paisi minä ja äitini uskottiin että isoäiti vielä herää. Hän heräsi ja alkoi toipumaan pikkuhiljaa.. rupesin puhumaan äidille että isoäiti on pakko ottaa kotiin, niin äitini rupesi omaishoitajaksi, muutettiin isoäidin luokse asumaan ja noin vuosi häntä hoidettiin kotona. Isoäidiltä meni näkö, mutta onneksi puhe säilyi ja se ihana huumorintaju loppuun asti.. Äitini meni 2viikoksi lomalle ja kukaan sisaruksita ei kerinnyt hoitamaan isoäitiä joten hänet pistettiin vanhainkotiin, kävin viikon ajan syöttämässä isoäitiä ja juttelemassan jne, hän ei syönyt hoitajilta. Sitten kun se viikko oli mennyt soitin äidille että isoäiti on pakko saada kotiin muuten hän kuolee vanhainkotiin, ja kaksi äitini siskoa sitten otti isoäidin kotiin ja meni 6 päivää kun isoäitini kuoli, päivää ennen kun äitini tuli lomalta.. Kuolemasta minulla on rauhallinen kuva kun isoäitini nukkui pois ja oli niin rauhallisen näköinen, silittelin hänen päätä ja kasvoja ja itkin niin että sattui.. luin isoäidille sellaista runoa:ellei olisi isoäitiä ei olisi muutakaan.. saatiin laittaa isoäiti kotona arkkuun mikä oli minusta ihanaa.. on niin ikävä. jostain minulle on tullut semmonen että isoäiti on lintu, västäräkki, kun poika kerran nukkui vaunuissa ulkona niin västäräkki meni työntöaisan päälle ja oli pitkän aikaa siinä ja katsoi vaunuja ja sitten sisälle kuin sanoen: kaunis poika, pidä hyvää huolta siitä..
 
Itku pääsi kun luin tekstejänne.
Siitä on 6 vuotta kun mummi kuoli ja ikävä on. Jouluaattona käytiin haudalla ja pala nousi kurkkuun, itku piti kyllä pidättää kun piti pysyä ilosena tyttäreni vuoksi, hän kun ei vielä ymmärrä (tai ymmärtää mutta ei tarpeeksi). Kova ikävä on mummin lämmintä halausta ja iloisia juttuja, olisin niin halunnut että mummi olis ehtinyt nähdä tyttäreni. Mutta uskon että hän tuolta jostain pilvenreunalta katselee meidän touhuja ja suojelee meitä. Mummi pääsi papan luo ja hänen on parempi olla nyt kuin sillon viimeisinä aikoina kun vain makasi puoliksi tajuttomana ja halvaantuneena. Se auttaa.
 
mulla on 5 vuotta aikaa siitä kun vaari kuoli.
vaari oli meidän suvun "päämies" ja hänen kuoltuaan kaikki levis käsiin.
mun isän sisarukset on jakautunut kahtia ja vihaavat toisiaan, kauheita perintöriitoja ja raastavia tappeluita ja jatkuvaa toisten haukkumista.
vaari oli mulle tosi tärkeä, se oli niin auktoriteetti ja aina siinä.
olihan se oma persoonansa, mutta silti.
kun sitten isäni soitti, että vaari on kuollut, niin itkin kaks päivää putkeen.
edelleen käyn usein hänen haudallaan ja muistelen vaaria paljon. kerron vaarista omalle lapselleni ja tunnen, että hän elää kanssamme ja suojelee meitä.
ihana rakas vaari :heart:
 
Mä en pysty vieläkään käymään mummoni haudalla, kuolemasta tuli jouluna 2 vuotta, olin viimeinen joka nämi mummon elossa, silittelin hiuksia ja haurasta poskea ja kyynelten läpi kuiskasin että päästä vain jo irti, olet kaiken jo tehnyt ja kerroin kuinka paljon häntä rakastin. Tunti tämän jälkeen mummo kuoli...
 
Mun on varmaan pakko myös kertoa meidän Papasta =) Sairaalaan kun joutui viime kesänä niin muut potilaat ihmettelivät että "miksi sulla käy noin paljon naisia?" (Mun kaksi tätiä, minä, sisko, äiti ja tietenkin mummi), niin mummi oli vastannut että "Kun se on meidän kuningas". Niin se oli, piti meistä kaikista huolta, jokaiseen kysymykseen oli vastaus. Pappa voitti meidät kaikki aina peleissä(vielä muutama viikko ennen kuolemaansa), ja mä opin pienestä pitäen siihen että Pappa osaa mitä vaan, se on mestari.
Papan tila huononi pikkuhiljaa noin 10-15 vuoden ajan, mitään syytä ei löydetty. Kunnes viime vuosina todettiin että Papan keuhkot eivät toimi, keuhkoahtauma, Papalla oli kyllä yllättäviä tajunnanmenetyksiä fyysisten ponnistusten jälkeen, ja välillä "blackouteja", sanoi vaan että "odottakaas nyt, nyt en pysty miettimään". Lääkäri sanoi ihmetellen (kun mummi sai sitten Papan vihdoinkin raahattua sairaalaan) että "tiedättekö, normaali ihminen ei edes jaksaisi puhua näin pienellä happimäärällä", ja Pappa oli pelanut meidän kanssa sanapeliä ja jutellut mennen tullen, käynyt kerran viikossa taloyhtiön saunassa kellarissa kolmannen kerroksen asunnosta.
Lopulta, vähän ennen Papan kuolemaa saatiin tietää että Papan aortta oli 100 % tukossa, toimi kehon omien ohitussuonten avulla, mitään ei ollut enää tehtävissä. Vain odotus siitä kauan Pappa enää jaksaa.. Kilpajuoksua, koska minä olin raskaana, ja vihdoinkin saisin näyttää Papalle mihin minusta on, tekisin sukuun pojan! Pappa kuoli Pojan syntymän jälkeisenä aamuna, sai vielä kuulla pojan syntyneen. Oli aamulla syönyt koko aamupalan (todennäköisesti että jaksaa tervehtyä vielä ja nähdä pojan), ja käynyt sitten lepäämään ja kuoli siihen, nukkuessaan. Sattuu niin kauheasti :'( :'( :'( Pappa ei nähnyt mun poikaa... Meidän ihanaa ja kaunista poikaa josta olisi voinut tulla Papan kalakaveri ja grillimestari. On niin kauhea ikävä :'(

Mutta synnytyslaitoksella näin, kuinka vauvan "kehto" heilui. Pappa tuli katsomaan poikaa ? :D

Muutama päivä sitten näin unta että Pappa tuli halaamaan ja kysyin että "uskotko Pappa taivaaseen?", Pappa sanoi että "Uskon", niin mulle tuli tosi hyvä mieli ja sanoin että "Nähdään sitten siellä". Ja sitten Pappa meni takas taivaaseen =) Vaikka en uskovainen olekaan, niin tuli hyvä mieli tosta unesta, ja toivon niin että vielä törmätään..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kimalle84:
Mun on varmaan pakko myös kertoa meidän Papasta =) Sairaalaan kun joutui viime kesänä niin muut potilaat ihmettelivät että "miksi sulla käy noin paljon naisia?" (Mun kaksi tätiä, minä, sisko, äiti ja tietenkin mummi), niin mummi oli vastannut että "Kun se on meidän kuningas". Niin se oli, piti meistä kaikista huolta, jokaiseen kysymykseen oli vastaus. Pappa voitti meidät kaikki aina peleissä(vielä muutama viikko ennen kuolemaansa), ja mä opin pienestä pitäen siihen että Pappa osaa mitä vaan, se on mestari.
Papan tila huononi pikkuhiljaa noin 10-15 vuoden ajan, mitään syytä ei löydetty. Kunnes viime vuosina todettiin että Papan keuhkot eivät toimi, keuhkoahtauma, Papalla oli kyllä yllättäviä tajunnanmenetyksiä fyysisten ponnistusten jälkeen, ja välillä "blackouteja", sanoi vaan että "odottakaas nyt, nyt en pysty miettimään". Lääkäri sanoi ihmetellen (kun mummi sai sitten Papan vihdoinkin raahattua sairaalaan) että "tiedättekö, normaali ihminen ei edes jaksaisi puhua näin pienellä happimäärällä", ja Pappa oli pelanut meidän kanssa sanapeliä ja jutellut mennen tullen, käynyt kerran viikossa taloyhtiön saunassa kellarissa kolmannen kerroksen asunnosta.
Lopulta, vähän ennen Papan kuolemaa saatiin tietää että Papan aortta oli 100 % tukossa, toimi kehon omien ohitussuonten avulla, mitään ei ollut enää tehtävissä. Vain odotus siitä kauan Pappa enää jaksaa.. Kilpajuoksua, koska minä olin raskaana, ja vihdoinkin saisin näyttää Papalle mihin minusta on, tekisin sukuun pojan! Pappa kuoli Pojan syntymän jälkeisenä aamuna, sai vielä kuulla pojan syntyneen. Oli aamulla syönyt koko aamupalan (todennäköisesti että jaksaa tervehtyä vielä ja nähdä pojan), ja käynyt sitten lepäämään ja kuoli siihen, nukkuessaan. Sattuu niin kauheasti :'( :'( :'( Pappa ei nähnyt mun poikaa... Meidän ihanaa ja kaunista poikaa josta olisi voinut tulla Papan kalakaveri ja grillimestari. On niin kauhea ikävä :'(

Mutta synnytyslaitoksella näin, kuinka vauvan "kehto" heilui. Pappa tuli katsomaan poikaa ? :D

Muutama päivä sitten näin unta että Pappa tuli halaamaan ja kysyin että "uskotko Pappa taivaaseen?", Pappa sanoi että "Uskon", niin mulle tuli tosi hyvä mieli ja sanoin että "Nähdään sitten siellä". Ja sitten Pappa meni takas taivaaseen =) Vaikka en uskovainen olekaan, niin tuli hyvä mieli tosta unesta, ja toivon niin että vielä törmätään..
Click to expand...

Ihana tarina! Mä olen myös unessa nähnyt kuolleen mummuni ja "varamummun". Varamummu tuli mulle kertomaan että kaikki on hyvin, mun ei tarvitse murehtia heistä. Se oli hieno uni. Mutta yhä ikävä on suuren suuri! Ei siitä mihinkään pääse.

 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Similar threads

Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
2
Luettu
4K
Aihe vapaa
Tiedän mitä onni on
Tiedän mitä onni on
Y
Lasteni suusta kuultua.
Viestiä
3
Luettu
2K
Aihe vapaa
Vieras
V
V
Lasten suusta :D
Viestiä
4
Luettu
803
Aihe vapaa
Pessi
P

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa