A
"aapee"
Vieras
Laitettiin illalla meidän vauva 3 kk nukkumaan omaan sänkyynsä pää ikkunaan päin. No aamulla kun herättiin, niin vauva nukkui ihan eri päin sängyssä, mutta ei siinä vielä mitään voihan tuo kääntyillä. Outoa oli kuitenkin se, että vauvalla ei ollut enää housuja jalassa, vaikka illalla olimme ne hänelle pukeneet. Housut löytyivät toisessa huoneessa olevalta hoitopöydältä.
Meillä on kaksi vanhempaa lasta, jotka eivät kyllä ole ikinä öisin heräilleet eivätkä sen puoleen ole ikinä vauvaa myöskään riisuneet. Vanhemmat lapset nukkuivat sikeästi mennessämme nukkumaan ja herätessämme aamulla.
Minulla ja miehellä ei ole mitään muistikuvaa, että olisimme heränneet ja lasta riisuneet.
Oon tätä yrittänyt miettiä, et miten on mahdollista... Tuskin meillä nyt on kukaan yöllä käynyt lasta riisumassakaan