Miten päästä huutamisesta eroon?

[eräs äiti]

Tässä just aamutohinoissa autoin poikaa varustautumaan koulun urheilutunnille, laitoin eteisen lattialle valmiiksi vaatteita ja kypäriä ym. Patistus vaihtamaan parempi aluskerrasto sai pojan karjumisen aikaan, poika huusi ja minä aloin huutamaan takaisin, että "miksi aina huudat minulle?"

Siis oikeesti auttakaa, miten me päästään tästä helposti alkavasta huutamisesta eroon?! Vika on tietysti minun, en ole koskaan oppinut hillitsemään itseäni tuossa suhteessa täysin ja sekin tapa on peräisin vanhemmiltani, mutta ehkä oppisin jos oikein yrittäisin! En haluaisi siirtää sitä lapselleni, tai ehkä se on myöhäistä jo. Pelkään että hän alkaa vihata minua, jos meidän välit huononee toistuvan rähjäämisen vuoksi...

 

[mä]

Jos poika huutaa poistun paikalta , en "kuule" mitään. Joskus käyn itse puhumaan kuiskaamalla . Joskus toimii joskus taas ei .
Meillä on poikien huutaminen alkanut päiväkodin ja koulun aloittamisen jälkeen. Tuntevat varmaankin että se on ainoa keino saada äänensä kuuluville

 

[Maine Coon/]

Mä syyllistyin aikoinaan tuohon huutamiseen :ashamed: se tuli ikään kuin automaattisesti ja itseäni harmitti kovin.Pikkuhiljaa opettelin hillitsemään itseni...kovan työn takana se oli,mutta tavasta voi päästä eroon.Parhaan kiitoksen siitä sain, kun silloin murrosikäinen poikamme( nyt jo aikuinen )sanoi mulle, että: "Äiti, nyt mä kuuntelen sua,kun sä puhut ilman huutamista"

 

[Borkku]

Joskus vuosia sitten mä opetin itseäni olemaan huutamatta ja tää homma lähti tän palstan kautta muuten itselläni

Sillon täällä (wanhalla) palstaili nimimerkillä Fanta yks ihana ihminen (palstailee nykyään eri nimimerkillä) sekä keittis.

Kun luin heidän tekstejään siitä miten tuo huutaminen on turhaakin turhempaa, aloin kiinnittää itseeni huomiota erilailla ihan tietoisesti. Kun tuli tilanne et olin jo karjahtamassa, suljinkin suuni ja hengitin muutamat kerrat hokien päässäni et nyt hiljaa vaan. Välillä se oli vaikeampaa (olin jopa silmät kiinni) ja välillä helpompaa. Kun avasin suunni puhuin vaan rauhallisesti ja pikkuhiljaa tää onnistus sit helpommin ja helpommin, kunnes siitä tuli tapa ja nykyään kun mua oikeen nappaa kuiskaan ja se on se mikä varmasti meillä tehoaa.


Toivottavasti onnistut. Helppoa se ei ainakaan mulle ollut, mut lopussa kiitos seisoo :flower:

 

[eräs äiti]

Kiitos teille, kun ette syyllistäneet vaan ymmärsitte. Yritän nyt tietoisesti joka päivä olla hermostumatta, toivottavasti onnistun siinä missä muutkin.

 

[Borkku]

Kiitos teille, kun ette syyllistäneet vaan ymmärsitte. Yritän nyt tietoisesti joka päivä olla hermostumatta, toivottavasti onnistun siinä missä muutkin.

Ei se aina mitään helppoa ole. eikä siinä jokakerta onnistu, mutta kun vaan jaksaa yrittää ja on onnellinen jokaisesta onnistumisesta, niin mä uskon että et siinä vaan onnistuu

 

[Z]

Olipas hyvä nähdä nämäkin - tänään aamusta meni taas huudon puolelle, josta ehdin jo koululaisen kanssa keskustellakin (myönsi avoimesti, että on "kuulematta" normipuheella annettuja pyyntöjä, jos eivät miellytä ja tekee sitten vasta kun huudetaan, mikä tietysti lämmittää kaikkien mieltä). Mutta täytyypä koettaa hillitä.

Ne on noi aamut vaan kypsimpiä kun ei olisi aikaa ryhtyä säätämään ja omakin aikataulu mättää kun heittäytyvät hankalaksi (ja herään kyllä kuuden pintaan, jotta on kolme tuntia aikaa ennen kuin pitäisi olla koulussa, joten tämä ei nyt ole viime tipan järjestelyistä kiinni)