Peesailen Suzyannea, meillä 2,5 vuotias poika joka myös nirsoilee ja neuvolasta vahvistivat ajatukseni siitä, että suurta numeroa asiasta ei voi tehdä ja että pakottamisesta seuraa kammo. Ja että se lapsi ei nälkään kuole.
Nimenomaan, pakottaa ei minusta saisi missään nimessä. Kun tuo nirsoilu alkoi, istutin joskus poikaa pöydässä, yritin leikkiä lusikalla lentokonetta, maanitella maistamaan tms., mutta siitä seurasi vain itkua, ja pian poika alkoi itkeä heti kun laitoin hänet syöttötuoliin, eikä suostunut syömään juuri mitään pariin viikkoon. Molemmat välillä itkimme ruokapöydässä, ja ruokailutilanteesta oli tullut ahdistavaa. Tiedän että jos päiväkodissa on joku joka yrittää pakottaa poikaa syömään eikä anna esim. nousta pöydästä ennen kuin on syöty mitä siinä lautasella on, tiedän että poika vaan alkaa itkeä surkeana, eikä ihan takuulla ainakaan syö. Pojan paino oli jossain vaiheessa aika paljon miinuksella.
Kun lopetin stressaamisen, poika alkoi pikkuhiljaa syödä, ja nyt uppoaa nuo muutamat ruuat jo ihan hyvin. Ja painokin alkoi pikkuhiljaa nousta, ja nyt se on normaalilukemissa.
Eli tiedän että olen oikeilla linjoilla kun pistän pojan eteen monipuolista ruokaa, ja annan hänen syödä tai olla syömättä, enkä tee asiasta sen suurempaa numeroa. Jos joku on toista mieltä, hän saa kaikin mokomin pakottaa omaa lastaan syömään, ja istuttaa pöydässä vaikka tunnin. Mutta minä en niin tee, ja toivon ettei päiväkodissakaan.
Uskon kyllä että jos ei häntä siellä pakoteta, hän alkaa jossain vaiheessa melko varmasti seurata muiden lasten esimerkkiä ja syödä sellaista mitä ei ole ennen syönyt. Olen tuon ilmiön jo pari kertaa nähnyt, kun olemme käyneet esim. leikkipuistojen ilmaisruokailuissa. (muille tiedoksi että Helsingissä isommissa leikkipuistoissa tarjotaan kesäisin lounas alle 16-vuotiaille lapsille) Kerran minulta jäi suu auki kun poika pisteli kalakeittoa suuhunsa innolla, vaikka se ennen oli saanut aikaan yökkäyksen.
Niin, poika joskus meinaa oksentaa jos erehtyykin maistamaan ruokaa josta ei pidä. Noin vuoden vanhana hän teki sitä, että söi koko annoksen, ja sitten oksensi kaikki samantien. Tuokin jo kertoo siitä ettei todellakaan pidä mennä tuputtamaan liikaa.
Olen tässä semisti puolustuskannalla siksi, kun täällä joku on ollut sitä mieltä että lapsen pitää maistaa kaikkea ruokaa vaikka mikä olisi. Minusta se vaan ei ole oikea tapa toimia, joskaan ei sekään, että annetaan lapselle vain hänen lempiruokiaan.
Sitten tuumasin, että ei tuo varmaan aliravitsemukseen kuole kun ruokaa on kuitenkin tarjolla. 
Tottakai se välillä ärsyttää. Ja syyllisyyttäkin hiukan tuntee, juurikin kun tulee noita kommentteja, että se on aina vanhempien vika. Itse koitin kuitenkin tarjota lapselle monipuolista ruokaa siitä asti kun sai kiinteitä (3kk) ja sellaisesta hän pitikin. Itse syön paljon salaatteja, kasvisruokia ja muutenkin mielestäni monipuolista ruokaa, joten esimerkkiä lapsella on. Kiisseliä on en ole kyllä koskaan tehnyt, enkä hilloa tyrkyttänyt, kun en itsekään moisia syö. Toisaalta nuorempi kyllä pitää kiisselistä ja hillosta vaikkei varmaan koskaan ennen päiväkotia niitä saanut. 
Ja se on ihan ok. Mä ainakin yritän muistaa katsoa jonkun verran päiväkodin ruokalistaa, ja tehdä sen mukaan sitten kotona sellaista ruokaa, että lapsille helpommin maistuisi. Kun esim. torstai on keittopäivä, ja silloin usein on hernekeittoa tai kasvissosekeittoa, jota kumpikaan lapsi ei maistamista enempää syö, niin kotona on sitten vaikka jauhelihakastike, joka vie nälän.
