Mua niin korpeaa kun ihmiset ei ymmärrä että lapsia on erilaisia. Esim. puheenkehityksessä ja ymmärryksessä voi olla hieman viivettä, jolloin lapsen kanssa on tosi hankala keskustella näistä asioista kunnolla / lapsi ei ymmärrä tai kuuntele. Samoin voi olla vilkkaampi lapsi kuin yleensä - nämä lapset eivät muista/malta lähteä ajoissa vessaan aina. Eikä kaikilla lapsilla yksinkertaisesti pidätyskyky riitä pitkää aikaa ja sen takia joutuu joskus käyttämään vaippaa.
Meillä on 3,5-vuotias tyttö jolla vaipat otettiin pois 2,5-vuotiaana ns. julmasti vaan väkisin, koska ei tosiaan saanut sinne pottaan juuri mitään ikinä tehtyä. Varmaan kuukauden luritteli ihan vaan sohvalle ja oli aina yhtä yllättynyt kun pissa tuli. Sitten oppi itse käymään vessassa, mutta lähes aina pissa lurahti jo matkalla pikkuisen housuun eli housut jouduttiin vaihtamaan lähes aina. Vieläkin lurahtaa n. 10 kertaa viikossa. Samoin ulkona tulee tosi usein pissahätä alle puolen tunnin vaikka olis käyty juuri ennen ulos lähtöä. Kakkojakin on tullut ulkona housuun n. kerran kuukaudessa vieläkin, kotona menee potalle kakalle. Vaippaa tai harkkahousuja on siis pakko pitää ulkona tai automatkoilla jne, koska muuten ne pissat/kakat ihan oikeesti on housussa. Toki sanotaan tytölle, että et kakkaa vaippaan, mennään kotiin, ja mennäänkin, jos vain suinkin ehditään sinne ajoissa. Joskus tyttö ei kerta kaikkiaan malta lopettaa leikkejään ja saattaa esim. pissata kaappiin jos on ollut siellä leikkimässä.
Ja juu, kyllä me ihan oikeasti opetetaan lasta, eikä hyväksytä housuun kakkaamista tai kaappiin pissaamista 3,5-vuotiaalta, mutta minkäs teet kun lapsi ei ole "isompi" kuin mitä on. Minusta tuntuu pahalta, kun aina sanotaan, että jos lapsi on terve niin pitäisi osata jne jne. No ei meidänkään lapsella mitään diagnoosia ole, vaikka tutkimuksissa onkin käyty. On lapsia, jotka ovat selvästi terveitä, lapsia jotka eivät ole, mutta on myös lapsia jotka ovat jotain siltä väliltä ilman mitään diagnoosia mutta silti eivät aivan samalla viivalla kuin muut. Heitäkin täytyy tukea omana itsenään eikä heti olla sanomassa, että "sun ikäisen täytyy osata". Pahaa tekee kun mietin miten tytön tarhassa suhtaudutaan häneen jos hän vielä 4-vuotiaana tekee vahinkoja, kun hän palaa silloin päiväkotihoitoon (otin tytön kotiin päiväkodista silloin 2,5-vuotiaana).