Miten paljon "yrittämistä suhteen eteen" on tarpeeksi?

["..."]

Kun tuntuu, että koko ajan saa "yrittää" että jotenkin homma toimia. Ja toimijan se, välillä. Mutta kuitenkin usein olo, kuin kivirekeä raahaisi. Riitoja tulee jatkuvasti ja kaikesta. Ne myös paisuvat ihan vääriin mittasuhteisiin. Mä olen vaan niin väsynyt tuohon mieheen ja tähän vääntöön. Kummastakin löytyy vikaa, mutten enää tiedä mitä millekään tehdä.

Asioista on keskusteltu ja koitettu löytää ratkaisuja. Välillä niitä on löytynytkin, mutta silti mikään ei käytännön tasolla muutu. Sama vääntäminen jatkuu.

En tiedä rakastanko enää miestä, kun usein en pidä koko tyypistä. Hänen sanomisistaan ja reaktioistaan.

Seksi ei kiinnosta yhtään, kun yhteyttä muutenkaan ei löydy.

Milloin on aika todeta, ettei suhde vaan toimi?

 

[Ap.]

Ja meillä on yksi 2-vuotias lapsi, hänen takiaan tässä vielä olen. Muuten olisin varmasti jo lähtenyt. Ehkä liian helposti siinä tapauksessa?

 

[Ken guru]

Voisi ajatella että jos on enemmän huono kuin hyvä olla suhteessa, niin eroa kannattaa vakavasti miettiä. Missään suhteessa ei pitäis joutua riitelemään päivittäin, ei edes viikoittain. Itse en ainakaan jaksaisi sellaista.

 

[Ap.]

Voisi ajatella että jos on enemmän huono kuin hyvä olla suhteessa, niin eroa kannattaa vakavasti miettiä. Missään suhteessa ei pitäis joutua riitelemään päivittäin, ei edes viikoittain. Itse en ainakaan jaksaisi sellaista.

Niinpä. Riitelyyn määrä meillä on ainakin aivan liikaa. Ja laatu myös huono. Ei tule pystytä asiassa. Ja nykyään turhaudun tuohon nopeasti ja tulee sanottua ihan aiheeseen liittymättömiä asioita.

Mutta ongelmana onkin, etten oikein osaa erottaa, onko enemmän huonoa vai hyvää. Hyvääkin on tosi paljon, mutta tuntuu että se jää kuitenkin tuon skeidan alle. Ja kun on ollut mukavia päiviä ja taas alkaa joku typerä riita, se tuo mukanaan myös ison pettymyksen. Se masentaa. Tämä tilanne masentaa.

 

["vieras"]

Mistä te sitten riitelette?

 

[Ap.]

[QUOTE="vieras";27054615]Mistä te sitten riitelette?[/QUOTE]

Enimmäkseen näistä ikuisesta aiheista, kuten kotitöistä, menoista jne. Nykyään myös lapsen rytmistä, koska mua rasittaa ettei mies kunnioita sitä, mikä lapselle on normaaliarjessa (ma-pe) muodostunut. Hän saa puolestani mennä ja tehdä lapsen kanssa mitä vaan, Kunhan pitää kiinni nukkuma- ja syömisajoista. Lapsi on aina ollut sellainen, että tarvitsee rutiinit. Ja eniten tässä ärsyttää se, että mieskin tämän tietää, mutta hankala vastaan. Joten minusta tuntuu, että osoittaa minulle mieltään. Ja minua taas eniten suututtaa tässä se, että käyttää lasta tuossa. Tosi lapsellista ja turhauttavaa, jos minulta kysytään.

Tällaista typerää vääntöä liian usein ja liian monesta asiasta!

Riidellään nykyisin myös siitä, mitä on tullut sanottua ja mitä kukakin sanoi ja mitä tarkoitti. Loppumaton suo siis. Ja tästäkin on puhuttu ja koitettu päästä fiksummalle tasolle, mutta kohta ollaan taas valuttu takaisin entiseen tyyliin.

Väsyttää, vituttaa ja masentaa tällainen

 

[ihme mies]

Hän saa puolestani mennä ja tehdä lapsen kanssa mitä vaan

Saako hän tehdä omia juttujaan? Saatko sinä?

 

[LisaMarie]

Yksi varma merkki on se, että molemmat on yksimielisä siitä, että homma ei toimi. Sanelupolitiikka periaatteessa ei toimi parisuhteessa, mutta omat rajat on asetettava: Olen tyytymätön tähän, ehdotan tälläista ratkaisua. Tai jopa "olen niin tyytymätön tähän, että jos emme saa asiaan muutosta, haluan koittaa erillään asumista". Mä uskon nykyään tuohon erillään asumiseen; silloin näkee, kaipaako toista vai onko elämä helpompaa/mukavampaa ilman.

 

[Ap.]

Saako hän tehdä omia juttujaan? Saatko sinä?

Saa kyllä, molemmat saadaan. Se onkin niitä hyviä ja toimivia asioita suhteessa.

 

[dzx]

On tilanteita joissa jatkuvasti tekee väärin itse, jolloin ei auta kuin opetella itse huonoista käyttäytymismalleista pois. Toista ei kannata yrittää muuttaa, mutta muutos voi olla välttämätön ja tulla itsestään kun toisen tapa muuttuu. Tietenkään kaikkea ei pidä sietää toiselta ja joskus on parempi ettei yritäkkään liikaa. Rakentavaa riitelyä kannattaa opetella. Oma riitelytapa ei muutu eroamalla puolisosta.

 

[Ap.]

Yksi varma merkki on se, että molemmat on yksimielisä siitä, että homma ei toimi. Sanelupolitiikka periaatteessa ei toimi parisuhteessa, mutta omat rajat on asetettava: Olen tyytymätön tähän, ehdotan tälläista ratkaisua. Tai jopa "olen niin tyytymätön tähän, että jos emme saa asiaan muutosta, haluan koittaa erillään asumista". Mä uskon nykyään tuohon erillään asumiseen; silloin näkee, kaipaako toista vai onko elämä helpompaa/mukavampaa ilman.

Puhut kyllä ihan asiaa. Mä itsekin inhoan tuollaista sanelupolitiikkaa, käskemistä. Ja sorrun siihen myös. Johtuu turhautumisesta, kun asiat vaan eivät kohtaa, tuntuu että nykyään näemme kaiken erilailla. Eri näkemyksiä suhteessa pitääkin olla, mutta linjat pitäisi olla samat esim. Lastenkasvatuksessa tai siitä, mitkä asiat ovat yhdessä sovittavia ja mistä voi ihan itsekseen päättää ja tehdä.

Eikä noista kotihommistakaan toistuvasti jaksaisi keskustella; kun on jo keskusteltu ja tultu tulokseen, miten homma parhaiten toimisi....ja hetken päästä huomaan taas, että jos en sano/pyydä, asia ei hoidu. Vaikka ehdotus on tullut mieheltä itseltään. Vihaan nalkuttamista ja löydän usein itseni siitä puuhista, kun en vaan JAKSA enää rakentavasti aloittaa keskustelua.

 

[Ap.]

On tilanteita joissa jatkuvasti tekee väärin itse, jolloin ei auta kuin opetella itse huonoista käyttäytymismalleista pois. Toista ei kannata yrittää muuttaa, mutta muutos voi olla välttämätön ja tulla itsestään kun toisen tapa muuttuu. Tietenkään kaikkea ei pidä sietää toiselta ja joskus on parempi ettei yritäkkään liikaa. Rakentavaa riitelyä kannattaa opetella. Oma riitelytapa ei muutu eroamalla puolisosta.

Hyviä pointteja myös sinulla. Vähän minua vaivaa se, että muutosta pitäisi minun mielestäni syntyä molemmilla puolilla, jos yhteisestä suhteesta kysymys. Mutta onko se sitten naiivia odottaa, että asiat voisivat tapahtua samaan aikaa? Pitäisikö tässä vaan ihan itse itsenäisesti aloittaa..? En tiedä, tosiaan väsynyt tähän nousuun ja laskuun. Pysyisi tasaisena edes hetken. Siis suhde.

 

[LisaMarie]

Vaikka ehdotus on tullut mieheltä itseltään. Vihaan nalkuttamista ja löydän usein itseni siitä puuhista, kun en vaan JAKSA enää rakentavasti aloittaa keskustelua.

Uuden käytöksen oppiminen ei tapahdu hetkessä. Kun uudet, yhteiset, pelisäännöty on sovittu, pitää hyväksyä se, että vie aikansa, ennen kuin molemmat on ne oppineet. Jos kesken shakkipelin nappuloiden siirrot muutuis, veisi hetken oppia ne ja sama koskee elämän arkea, uudet säännöt on opeteltava ja silloin on ihan OK muistuttaa, että sovimme muuten...muistatko? Ja sitten antaa toiselle tarpeeksi aikaa toteuttaa asia. Esim. kotitöiden suhteen on monesti niin, että toinen haluaisi asian tapahtuvan heti ja toinen aikoo tehdä sen myöhemmin. Silloin pitää sopia ehkä että hitaampi saa tehdä sen omaan tahtiinsa ja malttamattomampi joutuu hyväksymään toisen tavan tehdä asia.

 

[Ap.]

Uuden käytöksen oppiminen ei tapahdu hetkessä. Kun uudet, yhteiset, pelisäännöty on sovittu, pitää hyväksyä se, että vie aikansa, ennen kuin molemmat on ne oppineet. Jos kesken shakkipelin nappuloiden siirrot muutuis, veisi hetken oppia ne ja sama koskee elämän arkea, uudet säännöt on opeteltava ja silloin on ihan OK muistuttaa, että sovimme muuten...muistatko? Ja sitten antaa toiselle tarpeeksi aikaa toteuttaa asia. Esim. kotitöiden suhteen on monesti niin, että toinen haluaisi asian tapahtuvan heti ja toinen aikoo tehdä sen myöhemmin. Silloin pitää sopia ehkä että hitaampi saa tehdä sen omaan tahtiinsa ja malttamattomampi joutuu hyväksymään toisen tavan tehdä asia.

No noinhan se on. Ja tiedän olevani malttamaton luonne. Onko kuitenkin niin, ettei toinen voisi tulla puolitiehen vastaan? Että tekee, jos on luvannut? Jos on kyse jostain simppelistä asiasta, kuten vaikka pyyhkeitä, eikö ole kohtuutonta odotella kolme päivää?! Kun siinä ajassa pitäisi jo saada uuttakin pestyksi. Eli vaihtoehto on sanoa, tai tehdä itse. Enkä halua siihen lähteä, että teen miehen puolesta asiat, mitkä hän on luvannut hoitaa. Tarvitsen ehkä rauhoittavia

 

[Ap.]

Mutta kiitos, jos olisin noin järkevä kuin sinä LM, suhteeni voisi varmasti paljon paremmin pidän tavastasi ajatella.

 

["vieras"]

Oletkos seurannut kuukautiskiertoa? Että osuvatko riidat aina pms-oireisiin päiviin?
Siinä voi olla yksi mietittävä asia..
Joillainhan ihmisillä pahat pms-oireet hallitsevat sekä ovulaatio että kuukausisviikkoa, eli
toisin sanoen puolet koko kierron ajasta...
Ja rankkaahan se on. Vaikuttaa ihmissuhteisiin.

 

[LisaMarie]

Mutta kiitos, jos olisin noin järkevä kuin sinä LM, suhteeni voisi varmasti paljon paremmin pidän tavastasi ajatella.

Kiitos
Tosiasia on, että kantapään kautta se on enimmäkseen pitäny opetella. Oikeastaan on 3 asiaa, jotka on pitäny oppia: 1. en voi muuttaa muita kun itseäni 2. Asiat on, niinkuin ne on, haluan minä niiden olevan miten tahansa. Totuus pitää hyväksyä. 3. vain minä itse voin asettaa omat rajani ja vain minä itse olen vastuussa siitä, että muut niitä kunnioittavat -tai ylipäänsä tietävät missä ne menevät.

 

[Ap.]

Kiitos
Tosiasia on, että kantapään kautta se on enimmäkseen pitäny opetella. Oikeastaan on 3 asiaa, jotka on pitäny oppia: 1. en voi muuttaa muita kun itseäni 2. Asiat on, niinkuin ne on, haluan minä niiden olevan miten tahansa. Totuus pitää hyväksyä. 3. vain minä itse voin asettaa omat rajani ja vain minä itse olen vastuussa siitä, että muut niitä kunnioittavat -tai ylipäänsä tietävät missä ne menevät.

Hyvät kolme kohtaa. Tosin tuon viimeisen onnistuminen on aika paljon kiinni myös suhteen toisesta osapuolesta, että kunnioittaako rajoja vai ei. Vaikka siis itse siitä vastuussa onkin.

Hmm..sain jotenkin voimia tästä keskustelusta ja ehkä koiran tarkastella nyt omia vikojani ja pitää suuta pienemmällä, kunnes tiedän mitä todella haluan sanoa. Ja sitten otan ohjenuoraksi miehen kanssa keskusteluun vaikka nuo sinun kolme kohtaasi. Kiitos paljon, myös muille kommentoijille :heart:

 

["vieras"]

No noinhan se on. Ja tiedän olevani malttamaton luonne. Onko kuitenkin niin, ettei toinen voisi tulla puolitiehen vastaan?

"Hyvässä suhteessa kumpikin tulee 60% vastaan".

Mieti tahdotko saada suhteen jälleen toimimaan, onko halua jatkaa. Ellette omin voimin pysty asioita ratkomaan, olisiko pariterapiasta tai vastaavasta apua.

 

["..."]

[QUOTE="vieras";27057165]"Hyvässä suhteessa kumpikin tulee 60% vastaan".

Mieti tahdotko saada suhteen jälleen toimimaan, onko halua jatkaa. Ellette omin voimin pysty asioita ratkomaan, olisiko pariterapiasta tai vastaavasta apua.[/QUOTE]

Niin, nimenomaan kumpikin. Mitäs sitten tehdään, kun toinen sanoo tulleensa vastaan, mutta toisesta ei tunnu siltä? Keskustellaan tietysti. Mutta tilanteet turhauttaa, kun ollaan mustatuntuu-linjalla, eikä faktoja oikeasti ole. Tulee riita helposti.

Pariterapia ei ehkä olisi ollenkaan huono juttu. On siitä puhuttukin, mutta arki ajaa päälle :/

 

[LisaMarie]

Hyvät kolme kohtaa. Tosin tuon viimeisen onnistuminen on aika paljon kiinni myös suhteen toisesta osapuolesta, että kunnioittaako rajoja vai ei. Vaikka siis itse siitä vastuussa onkin.

Lopulta on vain minun vastuullani, jäänkö suhteeseen, jossa rajojani ei kunnioiteta. On niitä rajoja, joita nyt vaan ei saa ylittää, ja niitä rajoja, joissa voidaan tehdä kompromisseja ja jokaisen on itse ne omassa suhteessaan mietittävä -varsinkin se raja, mitä ei sovi ylittää, koska pahin mahdollinen tilanne on se, jossa päädytään jatkuvaan "jos teet noin, lähdet" erolla uhkailu-kierteeseen. Eli ne rajansa pitää osata asettaa niin, että kykenee niistä myös pitämään kiinni, muuten niitä ei kunnioiteta. Jos aina haukkuu, mutta ei koskaan pure, ei kukaan lopulta pelkää !

Jos on pitkään hyväksyny rajojensa rikkomisen, on iso haaste saada osoitettua toiselle, että olen muuttunut, minun yli ei enää kävellä. Se vaatii joskus tekoja, jotka sillä hetkellä satuttavat. Itselläni se oli lähtö 300 km:n päähän töihin, vaikka se ei miehestä hyvältä tuntunutkaan.

 

[Ap.]

Lopulta on vain minun vastuullani, jäänkö suhteeseen, jossa rajojani ei kunnioiteta. On niitä rajoja, joita nyt vaan ei saa ylittää, ja niitä rajoja, joissa voidaan tehdä kompromisseja ja jokaisen on itse ne omassa suhteessaan mietittävä -varsinkin se raja, mitä ei sovi ylittää, koska pahin mahdollinen tilanne on se, jossa päädytään jatkuvaan "jos teet noin, lähdet" erolla uhkailu-kierteeseen. Eli ne rajansa pitää osata asettaa niin, että kykenee niistä myös pitämään kiinni, muuten niitä ei kunnioiteta. Jos aina haukkuu, mutta ei koskaan pure, ei kukaan lopulta pelkää !

Jos on pitkään hyväksyny rajojensa rikkomisen, on iso haaste saada osoitettua toiselle, että olen muuttunut, minun yli ei enää kävellä. Se vaatii joskus tekoja, jotka sillä hetkellä satuttavat. Itselläni se oli lähtö 300 km:n päähän töihin, vaikka se ei miehestä hyvältä tuntunutkaan.

Jälleen kerran asiaa :heart: