Toggle sidebar

miten pärjäätte kun miestä ahdistaa kaikki tilanteet mihin liittyy muita ihmisiä? kaikki jää mulle kun miestä ahdistaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suru perhe
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

suru perhe

Vieras
Sukulaisten käyntiin tarvii rauhoittavia kun heidän vierailu ahdistaa kovasti, ei itse mene minnekään mutta ottaa kotiin vieraita,vaikka on sanonut ettei ketään kiinnosta nähdä ( heidän lähdettyään on pari päivää meille tosi kiukkuinen ja poissa pelistä), päiväkotiin vienti ahdistaa ja vituttaa, lasten juhliin lähtee allapäin ja pahalla tuulella, neuvolat yms. lasten asiat kohtaa vihalla ja suurella epävarmuudella, tekee selväksi ettei puhu mitään eikä ole kiinnostunut tilaisuudesta ja ahdistaa mennä ----> minä menen että lasten asiat tulee hoidettua. Eniten surettaa se että vien lapsia yksin lasten omiin kivoihin juttuihin mihin mennään aikuisen kanssa, mies kun vie niin lähtee niin pahalla tuulella ja panikoiden ettei lapset voi käsittää miksi isä on heidän kivan jutun takia niin vihainen.
Voitte kuvitella että lapset aistivat kaiken tämän eivätkä näe iloa isässä.

Poden huonoa omaatuntoa kun " vaivaan" miestä lasten asioilla vaikka kaiken järjen mukaan vastuu kuuluu kummallekin...tämä on kestänyt jo vuosia, siksi alkaa varmaan tulemaan raja vastaan. Asioita kasaantuu harteilleni jo niin paljon että haluan tietää miten tällainen hoidetaan?
 
Ensin, voimia sulle, kuullostaa tosi raskaalta tilanteelta!
Onko teidän parisuhde millainen? Lähinnä mietin, et onko teidän keskinäisessä suhteessa hyviä asioita, ja onko ongelmana nimenomaan tuo miehen sosiaalisten tilanteiden pelko? Onko mies lapsille millainen kun olette ns. omalla porukalla?
Meillä tilanne ei ole sama, mutta käytännössä minä hoidan lasten vanhempainillat, tutustumiset harrastuksiin jne. Mies ei koe niitä omaksi jutukseen, ja kun mun on helpompi, en koe asiaa ongelmana. Mies sit kantaa enemmän vastuuta esim. kotona läksyjen kyselyssä.

Onko sun mies halukas hakemaan apua tuohon ahdistukseensa? Jos ei, ei asialle kai kamalasti voi. Ja toisaalta, ilmeisesti kyseessä ei ole mikään "en viitsi"-tilanne miehen puolelta vaan ihan todellinen ahdistuneisuushäiriö tai vastaava.

Luulisin et eniten auttais se, että asennoituis silleen, et tekee itse, ei edes odota mieheltä tiettyjä juttuja. Ei se reilua ole tokikaan et yksin joutuu tekemään, mutta tuollaisessa tilanteessa se voisi olla itselle kuitenkin helpointa.Kyläilyjä voisi tehdä ilman miestä, vain lasten kanssa, lasten juhlia/esiintymisiä kuvata videolle jotta mies voi sit katsoa ne lasten kanssa kotona, ilman et siitä tulee lapsille (ja miehelle) kamalan negatiivinen kokemus ahdistuksineen. Näin toimii mun ystäväpiirissä jotkut, lähinnä miehen raskaan reissutyön takia, eikä se tunnu olevan ongelma kun tilanteeseen on totuttu.
 
Onko miehellä todettu joku sairaus ja saako säännöllisesti apua siihen? Ilmeisesti joku lääkäri joskus ainakin kirjoittanut jotain rauhoittavia hänelle, vai? Aika hankalaahan tuota tilannetta on paremmaksi muuttaa jos mies itse ei halua apua, vai haluaako? Tai onko kenties niin että jos hänelle ehdottaa avun piiriin hakeutumista niin suuttuu? Kuulostaa kyllä siltä että ilman ulkopuolista apua tilanne tulee jatkumaan samanlaisena tai pahempana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 88:
Onko miehellä todettu joku sairaus ja saako säännöllisesti apua siihen? Ilmeisesti joku lääkäri joskus ainakin kirjoittanut jotain rauhoittavia hänelle, vai? Aika hankalaahan tuota tilannetta on paremmaksi muuttaa jos mies itse ei halua apua, vai haluaako? Tai onko kenties niin että jos hänelle ehdottaa avun piiriin hakeutumista niin suuttuu? Kuulostaa kyllä siltä että ilman ulkopuolista apua tilanne tulee jatkumaan samanlaisena tai pahempana.
Click to expand...

miehellä on vuosia ollut masennus ja tämä ihmisten pelko on pahentunut parin viime vuoden aikana, koko ajan ollen läsnä enemmän tai vähemmän. Syö lääkkeitä joista ei ole apua, käy juttelemassa hoidon piirissä mutta kaunistelee sinne asioita ja esittää. Sen takia juttelusta ei ole apua. Ei uskalla kertoa totuutta arjesta, riidoista, omista reaktioista ja minun väsymyksen aiheuttamasta oireilusta kun pelkää että vievät lapset pois.
Haluaa apua, mutta ei halua jutella kellekään. Ei suostu ammattilaisten ehdotuksiin että jättää alkon pois ja antaa lääkkeitten vaikuttaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. On todella epävarma.
 
[QUOTE="huh";30736934]Tuohan vaikuttaa jo koko perheen elämään niin paljon että muuttaisin lasten kanssa eri osoitteeseen asumaan.[/QUOTE]

Näin tekisin minäkin. Yhden mahdollisuuden voisin ehkä vielä antaa edellyttäen että mies hakisi oikeasti apua. Jos ei itse lääkäreille todellista tilannetta kerro niin kertoisin itse. Lapset kärsii tuosta tilanteesta jo nyt paljon (kuten itsekin tietenkin kärsit), en voisi antaa moisen jatkua.
 
Varaa sinne lääkäriin oma omaisen aika ja kerro totuus miehen asioista, tai sitten menet seuraavalla kerralla mukaan miehen ajalle. Ilman ammattiapua ette tule pääsemään asioissa eteenpäin.
 
Haluan itse juttelu apua ja että mies saa saman avun, jäin vain miettimään tuota kun mies sanoi että lapset viedään kun totuus kerrotaan. Mies on tehnyt selväksi ettei lähde yhdessä juttelemaan. Kokee olonsa epävarmaksi sellaisessa tilanteessa. Onko oikeasti vaarana että sossu on kimpussa kun kerromme vaikeista hetkistämme? Meillä on ollut riitoja, jotka päättyvät miehen puolelta siihen että nakkelee tavaroita, haukkuu, uhkailee ja on lyönytkin. Miehellä on hankaluuksia keskustella ja minä sitten puhun kun hermostun miehen välinpitämättömään asenteeseen. Miehellä on aika kieroutunut ajatusmaailma monessakin asiassa, on sanonut ettei ole asiaa omille lapsille, ajattelee että masennus on pahentunut kun ei saa alkoholia enää niin paljon, jos minä menen terapeutille hän lopettaa omansa, ei ajattele lasten parasta muussa kun siinä että pitää ne hengissä, asiat paranee kun ollaan vaan hiljaa, ei tarvitse keskustella, lista on loputon.... ja näitä kun laukoo niin ymmärrettävästi en voi tukea ajatus maailmaa ja sitten kiroaa kun kaikki pitää tehdä niin kuin minä haluan. En itse harrasta haukkumista, huutamista yms. toimintaa kun riitelemme, mokani on se etten osaa lopettaa puhumista kun toinen tarvitsee tilaa. Stressaantuneena yritän vielä kovemmin saada puhumalla asian kuntoon...
 
Minä olen samanlainen, diagnoosi on sosiaalisten tilanteiden pelko(ja siitä seuraava ahdistushäiriö).

Vaikka olisi kuinka rehellinen esim. Terapiassa (joka auttaa paljon, jos on rehellinen-) ei lapsia viedä pois. Eikä kukaan tee mtn ls-ilmoja.
 
Itsellä diagnoosi sosiaalisten tilanteiden pelko (ja niistä johtuva ahdistushäiriö).

Terapia auttanut kovasti, mutta siellä on oltava rehellinen. Terapiassa voi puhua avoimesti eikä tarvitse pelätä sossuja, ls-ilmoja tms...

Kurjaa, jos miehesi ei halua auttaa itseään...
 
Me käytiin yhdessä miehen kanssa terapiassa, suurimman osan ajasta kävi kuitenkin yksin....ja kokeili kaikki lääkkeet joista vain yksi tepsi. Hirveää, jos ei aio tehdä asialle mitään :(
 
Ymmärrän huolesi miehestäsi mutta ensisijassa sinun pitää suojella lapsia. Voin vain kuvitella miten teidän muksut kärsii miehesi takia. Sen vuoksi sossunkin kannattaa asiaan puuttua. Miehesi on todella sairas, sinä et voi häntä parantaa millään, et rakkaudella tai uskomalla. Jätä hoito ammattilaisille ja pistä tiukat rajat mille sallit lastesi altistuvan. Miehesi ei ole kykenevä asumaan kanssanne. Johan sinä nytkin hoidat kaiken yksin.
 
Haluaisin todellakin tietää millaisista kertomuksista ne terapeutit tekee ls-ilmoituksia? Yleensä terapeuttia tarvitaan kun on asiat solmussa mutta kuka sinne uskaltaa jutella jos on pelkona että asiat leviää. Varsinkin jos asiat on sattuneet vuosia sitten, ja nyt ne tulee päivän valoon. Juttelu apu kuulostaa enemmän kun houkuttelevalta.
 
Jos mies ei edes välitä lapsistaan, miks hän olisi huolissaan sossusta? Luulenpa, että oman häpeänsä vuoksi.
On monia tapoja avata mielen solmuja, keskusteluapu on niistä vain yksi. Jos ei uskalla puhua, silloin on otettava käyttöön muita keinoja, jotka voivat avata solmuja niin, että lopulta saa jo puhuttuakin. Ihminen on kokonaisuus ja hermojärjestelmään vaikuttaminen muuttaa myös mieltä. Netti on pullollaan lyhyitä joogaharjoituksia, jotka myös tehoavat ahdistukseen, hän voi aloittaa vaikka niistä.
Kehotan lukemaan kirjann "Enemmän energiaa" (tekijä: Sanna Ehdin), jossa on hyvin kattavasti selitetty erilaisia tapoja muuttaa elämänsä. Yksi miehesi ongelmista on varmaankin hyvin negatiivinen minäkuva ja kaikki kohtaamiset muiden kanssa saavat hänet häpeämään itseään entistä enemmän. Mieltä voi manipuloida hyvin yksinkertaisin keinoin. Voimme saada itsemme uskomaan itsestämme lähes mitä tahansa, jos vain vakuutamme niin - tämä pätee yhtä lailla myönteisiin kuin kielteisiin ajatuksiin. Jos on kielteisten ajatustensa vanki, on vaihdettava levyä. Se onnistuu silloinkin, kun ei usko itsestään mitään hyvää ... Ehdotan siis että haette muuta kuin "jutteluapua". Jos miehesi salaa asioita keskusteluissa, niistä on hänelle enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Itse olen vähän samanlainen, en tosin vihaseksi muutu enkä noin pahasti ahdistu esim. Sukulaisten vierailusta, mutta jännitän ja ahdistun jonkin verran uusista tilanteista varsinkin joissa on uusia ihmisiä ja mua vituttaa se että käyn lasten harrastuksissa vähemmän ku äitensä. Mutta yleensä teen sitten jotai muuta lasten kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suru perhe:
Sukulaisten käyntiin tarvii rauhoittavia kun heidän vierailu ahdistaa kovasti, ei itse mene minnekään mutta ottaa kotiin vieraita,vaikka on sanonut ettei ketään kiinnosta nähdä ( heidän lähdettyään on pari päivää meille tosi kiukkuinen ja poissa pelistä), päiväkotiin vienti ahdistaa ja vituttaa, lasten juhliin lähtee allapäin ja pahalla tuulella, neuvolat yms. lasten asiat kohtaa vihalla ja suurella epävarmuudella, tekee selväksi ettei puhu mitään eikä ole kiinnostunut tilaisuudesta ja ahdistaa mennä ----> minä menen että lasten asiat tulee hoidettua. Eniten surettaa se että vien lapsia yksin lasten omiin kivoihin juttuihin mihin mennään aikuisen kanssa, mies kun vie niin lähtee niin pahalla tuulella ja panikoiden ettei lapset voi käsittää miksi isä on heidän kivan jutun takia niin vihainen.
Voitte kuvitella että lapset aistivat kaiken tämän eivätkä näe iloa isässä.

Poden huonoa omaatuntoa kun " vaivaan" miestä lasten asioilla vaikka kaiken järjen mukaan vastuu kuuluu kummallekin...tämä on kestänyt jo vuosia, siksi alkaa varmaan tulemaan raja vastaan. Asioita kasaantuu harteilleni jo niin paljon että haluan tietää miten tällainen hoidetaan?
Click to expand...

Meillä ei ole tuollaista, mutta helpottaisiko, jos mies sitten tekisi huomattavasti enemmän kotitöitä, jolloin kaikki ei kaatuisi sinun harteillesi? Itselleni sopisi juuri sellainen - minä voisin hoitaa kodin ulkopuoliset asiat vaikka yksin, jos toinen sitten tekisi valtaosan kotitöistä. Itse inhoan siivoamista yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30739608:
Meillä ei ole tuollaista, mutta helpottaisiko, jos mies sitten tekisi huomattavasti enemmän kotitöitä, jolloin kaikki ei kaatuisi sinun harteillesi? Itselleni sopisi juuri sellainen - minä voisin hoitaa kodin ulkopuoliset asiat vaikka yksin, jos toinen sitten tekisi valtaosan kotitöistä. Itse inhoan siivoamista yms.
Click to expand...

Mies on omien sanojensakin muukaan tosi saamaton eikä hänelle ole kuulema siisteydellä väliä. Siksi pyykit , keittiö ym siivoaminen on minun tehtävä jos ympäristön meinaa pitää siistinä. Siksi tuntuu aikaa mahdottomalle tuo ehdotuksesi, vaikkakin tosi houkuttelevalle. Mies siivoaa kun joku on tulossa käymään, ne kulissit taas kerran, mutta arkena ei arvosta puhdasta kotia.

Epävarmuus ja oma nolous vaikuttaa varmasti miksi pelkää sossuja. Sen verran selkeästi näkyy arjessa ettei lasten hyvä ole päällimmäisenä. Tuntuu että ajattelee kaikesta mikä olisi lapsille hyväksi juuri päin vastaisesti ja pitää sitä oikeana toimintana. Kiroilee paljon sekä iloisen asian ja surullisen asian yhteydessä, pyydän ettei näyttäisi sellaists esimerkkiä. Sanoo vaan että lasta hän voi kieltää mutta itse ei kyllä lopets kiroilua. Ei käsitä että jokaisella joskus lipsahtaa mutta joka lauseessa ne ei ole lasten kuullen ok.

"Vittu sä jäät sisälle jos et saatana hae housuja", kommentti kolme vuotiaalle lapsen unohtuessa leikkimään huoneeseensa, kun isä käski olohuoneessa hakemaan housut. Oli antanut lapsen leikkiä hetken vaikka oli neuvonut tuomaan housut ja sitten sanoo noin lapselle kun ei itse ole vienyt tilannetta aktiivisesti loppuun :( ja mä olen sitten ***** kun sanon tuollaisesta lapsen kohtelusta... tokaisee vain että olipa taas pahasti sanottu, eikä näe että kun noin hoitaa tilanteita vähän väliä niin lapselle on siitä haittaa.
 
Tee perheestäsi ls-ilmotus, ei se tuossa tilanteessa mihinkään huostaanottoon johda. Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa, mutta se, jolla on masennus ja paniikkihäiriö.

Ja ls-ilmotus oli paras apu vuosia jatkuneen epäonnistuneen hoitokierteen jälkeen! Asutaan Helsingissä, täällä ei julkinen mielenterveyshoito yksinkertaisesti toimi. Olin saanut aivan asiatonta hoitoa psykiatriselta, neuvolassakaan ei osattu auttaa. Lastensuojelun perhetyö tuli avuksi, saatiin ilmaista kotiapua (siivousta, lastenhoitoa, keskustelua ja palveluohjausta) ja lopulta lähete perhekuntoutukseen, joka on ollut erinomainen koko perheelle. Suosittelen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja suru perhe:
"Vittu sä jäät sisälle jos et saatana hae housuja", kommentti kolme vuotiaalle lapsen unohtuessa leikkimään huoneeseensa, kun isä käski olohuoneessa hakemaan housut. Oli antanut lapsen leikkiä hetken vaikka oli neuvonut tuomaan housut ja sitten sanoo noin lapselle kun ei itse ole vienyt tilannetta aktiivisesti loppuun :( ja mä olen sitten ***** kun sanon tuollaisesta lapsen kohtelusta... tokaisee vain että olipa taas pahasti sanottu, eikä näe että kun noin hoitaa tilanteita vähän väliä niin lapselle on siitä haittaa.
Click to expand...

Teidän lapsenne kärsivät varmasti isän hermostuneesta ja arvaamattomasta käytöksestä ja heillä on terapia edessä jossain vaiheessa, jos te vanhemmat ette kanna vastuuta. Ulkopuolisena tulee semmoinen olo, että teidän kannattaisi erota. Veikkaan että lapset huokaisisivat helpotuksesta, kun ei tarvitsisi enää jännittää. Miltä sinusta itsestäsi tuntuu, saatko sinä mitään liitostanne? Pystytkö rentoutumaan kotona, kun mies on paikalla? Onko miehelläsi mitään helliä tunteita lapsia kohtaan? Jos miehesi paiskoo tavaroita, huutaa ja kiroaa, pelkkä sekin määritellään perheväkivallaksi, saati että on lyönyt sinua :O

Minä kasvoin itse perheessä, jossa isä sai silmittömiä raivokohtauksia aivan yllättäen ja hajotti paikkoja, mutta ei lyönyt koskaan. Lapsi kokee tuollaisen suorastaan fyysisenä kipuna. Minä opin olemaan jatkuvasti varuillani ja jonain 5-vuotiaana opin lukemaan tilannetta niin, että onnistuin poistumaan paikalta minuutti ennen kuin isä räjähti. Jos ehdin ulos, juoksin niin pitkälle kuin ikinä ehdin, en halunnut kuulla edes autonrenkaiden ääntä, kun isä lähti vihan vimmassa renkaat vinkuen. Jos en ehtinyt ulos, menin omaan huoneeseeni ja makasin sängyssä kädet korvilla etten varmasti luulisi mitään. Tunnelma kotona oli hirveä ainakin viikon tuollaisen jälkeen, isä oli aivan masentunut kun häpesi käytöstään ja pelkäsin aika pienestä, että hän tappaisi itsensä. Minun maailmani romahti joka kerta ja ajattelin ettei elämä olisi koskaan enää entisellään, mutta palasihan se aina normaaleille ankeille raiteilleen... Aloitin terapian tultuani täysi-ikäiseksi ja olin psykologin arvion mukaan ollut masentunut pikkulapsesta asti. Isän jälkien korjaaminen vei monta. En toivoisi tuollaista kenellekään, se jättää väistämättä jälkensä. Jos teidän ongelma olisi vain se, että miehesi pelkäisi sosiaalisia tilanteita, sinä voisit hoitaa lasten menot sun muut, mutta se pahempi ongelma eli väkivaltaisuus pitäisi kyllä hoitaa jollain tavalla.
 
Taas tänä iltana sai huomata miten täällä tilanteet hoidetaan.. mies mokasi aamulla lapsen kanssa tuon housu tilanteen ja oli hermoheikko. Myönsi mokansa ja mies kuunteli kun juttelin asiasta. Huom. Kuunteli ei jutellut. Nyt illalla minä sanoin miehelle häntä ärsyttävän asian, asia koski sitä kun huolettaa nuoremman lapsen mielistely miehen lasta kohtaan ja isompi puhuu aina itselleen kaiken paremmaksi ja pienempi ei uskalla vaatia edes omassa huoneessaan itselleen esim. lempipenkkiä. Mies raivostui ja haukkui asian tyhmäksi. Meinasi nakata taas tavaran. Sanoi haukkumisen jälkeen että pitää olla hiljaa.

Mä olin niin ärsyyntynyt, ja yritin saada miehen ymmärtämään miten viime aikoina on ollut havaittavissa, että pienemmän mielistely menee liian pitkälle ja pelkää tietyllä tavalla isompaansa antamalla periksi. Pyysin, että voitais isommalle opettaa, ettei yritä saada kaikkea parempaa vaan antaa pienemmälle omassa huoneessaan mahdollisuuden istua pelatessa vaikka lempipenkillään. Mies koki että isomman nimen mainitsemalla olen syyllistänyt lasta, vaikka sanoin monta kertaa ettei näin ole. Mies oli aivan hermoheikko. Nuorempi lapsi näki ja kuuli koko riidan ja keskimmäinen kuuli omaan huoneeseen kun on vieressä. Vanhin lapsi oli toisella puolella taloa eikä etäisyyden ja huoneessaan huutavan telvision takia kuullut mitään. Kerran kävi oven raossa ja silloin mies esitti iloista. Mies ei välittänyt yhtään nuorempien läsnä olosta, murehti vain että nyt isompaa on loukattu kun hänen nimi on mainittu meidän riidassa ( niin keskimmäisenkin).

Syytti minua taas liika puhumisesta. Koko ajan korostin,että haluan vain selvittää tämän yhtä rauhallisesti kuin hänenkin mokan. En ymmärtänyt miksi ottaa niin henkilökohtaisesti koska puheeni koski lapsien välistä toimintaa. Itse kuitenkin kohdistaa mokansa lapsiin.

Miehen lapsen ollessa meillä hän pidättää vihastumistaan eikä näytä lapselle mitään pahaa. Mutta kun on vain yhteiset niin häntä ei pidättele mikään. Viime viikolla minun vastaheräänneenä sanoma ärsyttävä asia sai hänet 10 min hajottamaan tavaroita, tönimään, ja haukkumaan. Jatkoi vielä viimeistelyä kirveellä mun kaappiin kun yritin jutella asiasta. Nyt kun miehen lapsi on täällä niin hermostui saman verran mutta näytti ärtymystään vain nuorempien edessä, vanhimman ollessa toisella puolen taloa. Nuorimmat näkivät ja kuulivat mutta mies ei riehunut tavaroiden kanssa tai muuten. Ja se johtuu vain ja ainoastaan tämän yhden lapsen läsnäolosta. Häntä suojelee ja pystyy näköjään hallitsemaan käytöstään, mutta nuorempien läsnäolo ei vaikuta mitään. Ei ymmärrä että he vahingoittuvat samallalailla käytöksestä vaikka he eivät peloissaan lähde pois äidin luo. Vanhimman lähtö on ainut mikä pidättelee miestä vaikka kaikkien pitäisi olla yhtä tärkeitä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa