M
Mie vaan
Vieras
Isänpäivä se sieltä lähestyy ja nykyisella kumppanillani on lapsia edellisestä liitostaan. Olemme seurustelleet vasta nelisen kuukautta ja olen kerran nähnyt nämä lapset ohimennen. Tiedän, että mies tietystikin haluaa viettää isänpäivää lastensa kanssa ja tästä kyselinkin. Kysyin, onko myös miehen vanhemmat paikalla ja kuulemma ovat. Kysyin myös onko exä tulossa, ja sain epämääräisen vastauksen "ei kai". Arvaan että exä tulee olemaan myös paikalla.
Tunnen tavallaan itseni ulkopuoliseksi koska minua ei ole kelpuutettu mukaan. Rakastan miestä ja haluaisin jakaa myös tällaiset hetket hänen ja hänen läheistensä kanssa. Mutta nyt viettää päivän exänsä kanssa. Ymmärränhän minä että mies ei varmaan vielä halua tutustuttaa minua lapsiinsa kun meidän juttumme on kuitenkin niin alussa, mutta se että jään täysin ulkopuoliseksi harmittaa.
Toivon että jossain kohtaa saan tavata myös hänen lapsensa ja kuulua mukaan joukkoon. Hänen vanhempansakin olen nähnyt vain kerran ohimennen, emme ole heillä käyneet eikä ole pyydettykään tietääkseni. Minun puoleltani mies on tavannut kaikki minulle tärkeimmät ihmiset jo monta kertaa ja olemme monasti istuneet iltaakin yhdessä.
Mitä mieltä olette edellämainitusta yhtälöstä, isänpäivän vietosta exän kanssa ynm. ilman että nykyistä kelpuutetaan mukaan? Minua vain jotenkin harmittaa tilanne, mutta en ala valittamaan mitään, antaa tilanteen mennä ohi omalla painollaan.