Miten pitäisi suhtautua?

[Mie vaan]

Isänpäivä se sieltä lähestyy ja nykyisella kumppanillani on lapsia edellisestä liitostaan. Olemme seurustelleet vasta nelisen kuukautta ja olen kerran nähnyt nämä lapset ohimennen. Tiedän, että mies tietystikin haluaa viettää isänpäivää lastensa kanssa ja tästä kyselinkin. Kysyin, onko myös miehen vanhemmat paikalla ja kuulemma ovat. Kysyin myös onko exä tulossa, ja sain epämääräisen vastauksen "ei kai". Arvaan että exä tulee olemaan myös paikalla.
Tunnen tavallaan itseni ulkopuoliseksi koska minua ei ole kelpuutettu mukaan. Rakastan miestä ja haluaisin jakaa myös tällaiset hetket hänen ja hänen läheistensä kanssa. Mutta nyt viettää päivän exänsä kanssa. Ymmärränhän minä että mies ei varmaan vielä halua tutustuttaa minua lapsiinsa kun meidän juttumme on kuitenkin niin alussa, mutta se että jään täysin ulkopuoliseksi harmittaa.
Toivon että jossain kohtaa saan tavata myös hänen lapsensa ja kuulua mukaan joukkoon. Hänen vanhempansakin olen nähnyt vain kerran ohimennen, emme ole heillä käyneet eikä ole pyydettykään tietääkseni. Minun puoleltani mies on tavannut kaikki minulle tärkeimmät ihmiset jo monta kertaa ja olemme monasti istuneet iltaakin yhdessä.
Mitä mieltä olette edellämainitusta yhtälöstä, isänpäivän vietosta exän kanssa ynm. ilman että nykyistä kelpuutetaan mukaan? Minua vain jotenkin harmittaa tilanne, mutta en ala valittamaan mitään, antaa tilanteen mennä ohi omalla painollaan.

 

[Sin]

Ajattelepa asiaa siltä kannalta, että olet se lapsi joka on isälleen juhlapäivää järjestämässä. Haluaisitko lapsena, että isin uusi tyttöystävä, jota et tunne olisi juhlissa mukana? Isänpäivä on lapsille tärkeä juhlapäivä ja varmasti korostuu vielä eroperheissä, kun lapset ovat muutenkin hukassa siitä ettei isi tai äiti enää asu kotona.

Te olette seurustelleet vasta neljä kuukautta ja et ole vielä edes tutustunut miehen lapsiin, joten anna ajan kulua. Tietenkin tunnet itsesi ulkopuoliseksi, mutta kyllä sinulla on tulevina vuosina aikaa olla kaikissa jutuissa mukana.

KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!

 

[olli]

Aivan, kaikki aikanaan. Eronneella ihmisellä on menneisyytensä, jonka kanssa joudut elämään. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta sen joudut sietämään. Lapset edellisestä liitosta ovat miehelle tärkeitä edelleen, vaikka sinä uutena kumppanina oletkin jo kuvioissa. Osoittaa kypsyyttä isältä edetä varovaisesti, arvosta sitä. Pääset kyllä sisärinkiin, kun pelaat korttisi oikein.

 

[elliz]

Tuore ero, ja sinä olet viemässä lapsilta sen pienen hetken, jonka he jakaisivat muutoin normaalina perheenä. Koitas nyt vaan jaksaa olla aikuinen.

 

[kokemus]

Mulla on kokemusta parisuhteesta, jossa mies oli kahden lapsen yksinhuoltaja. Lopputulos oli se, että mies ei halunnut minua kotiinsa tai lastensa elämään milloinkaan. Mielestäni neljä kuukautta on jo todella pitkä aika. Nykyisen miesystäväni lapsen tapasin noin kuukauden seurustelun jälkeen. Se oli mielestäni suht normaalia.

 

[ajattelehan]

Isänpäiväkin on perhejuhla. Kuulutko itse vielä miehen perheeseen, mikä olisi roolisi? Isän uusi nainen/tyttöystävä? Kutsuvatko perheessä muutkin omat kaverinsa viettämään isänpäivää?

Sinun on vain kestettävä ajatus, ettet (vielä) kuulu perheeseen. Sukutapaamisiin ja pehejuhliin kutsutaan yleensä vain ne, joiden halutaan olevan mukana. Isänpäivä on lasten ja _isän_ yhteinen. Kyse ei ole mistä tahansa miehen juhlasta, vaan isänpäivä korostaa nimenomaan isän roolia ja merkitystä. Mieshän ei ole isäsi, ethän kai sellaista ajattele?

Eroperheissä juhlat ja sukutapamiset ovat monesti hyvin hankalia ja ristiriitaisia. Mustasukkaisuusnäytelmiä niihin liittyy. Eikä neljä kuukautta seurustelua ole pitkä aika. Voisit laskea, montako kertaa olette ehtineet tavata. Ja vaikka itse haluaisitkin pikimmiten sitoa miesystävän omaan sukuusi, niin oletko varma, että hänen ajatuksensa ovat samat.

 

[Kokenut nainen]

Ettei nyt vaan olis niin, että olisit miehelle vain "vakipano" ja hänen tarpeidensa tyydyttäjä; jos mies vakavaa suhdetta suunnittelee, niin kyllä sinut olisi jo aikoja sitten lapsilleen esitellyt. Mies ei vielä ole työstänyt eroaan ja elää siis kipuaikaa... ja voipi kenties vielä vanhaan palatakin... ainakin tuntuu ajattelevan lapsiaan, kun heille haluaa "kodinomaisen" isänpäivän järjestää...
Harkitse haluatko tällaisessa suhteessa jatkaa - jos se nyt yleensä on sinun päätettävissäsi...?

 

[keskity olennaiseen!]

Jatkon kannalta ei kuullosta kovin hyvältä. Olet mustasukkainen miesystäväsi lapsille.

Mietihän nyt: kokonaista neljä kuukautta olette tunteneet ja teidän pitäisi elää kuin vuosia seurustelleet. Haloo...anna niiden lasten olla isänsä kanssa. Jos exästään on eronnut, tuskin takaisin menisi. Jos menee, ei teidän suhde ole sen arvoinen ollut. Et kertonut milloin tämä mies on eronnut. Miten edelliset isänpäivät on vietetty?

Onneksi oma miesystäväni ei ole edes ehdottanut, että viettäisin isänpäivää hänen ja hänen lasten kanssa. Hmm..oleme seurustelleet puolisen vuotta emmekä ole tavanneet toistemme lapsia. Olemme päättäneet, että lapset otetaan kuvioihin sitten, kun oikeasti näyttää siltä, että suhteesta tulee pitkä.

 

[Mie vaan]

Jatkon kannalta ei kuullosta kovin hyvältä. Olet mustasukkainen miesystäväsi lapsille.

Mietihän nyt: kokonaista neljä kuukautta olette tunteneet ja teidän pitäisi elää kuin vuosia seurustelleet. Haloo...anna niiden lasten olla isänsä kanssa. Jos exästään on eronnut, tuskin takaisin menisi. Jos menee, ei teidän suhde ole sen arvoinen ollut. Et kertonut milloin tämä mies on eronnut. Miten edelliset isänpäivät on vietetty?

Onneksi oma miesystäväni ei ole edes ehdottanut, että viettäisin isänpäivää hänen ja hänen lasten kanssa. Hmm..oleme seurustelleet puolisen vuotta emmekä ole tavanneet toistemme lapsia. Olemme päättäneet, että lapset otetaan kuvioihin sitten, kun oikeasti näyttää siltä, että suhteesta tulee pitkä.

Jos nyt olisit lukenut tekstini kunnolla, ymmärtäisit etten todellakaan ole mustasukkainen miehen lapsille. En todellakaan. Minusta on hyvä että mies pitää säännöllisesti yhteyttä lapsiinsa ja toivon että jossain kohtaa minäkin saan tutustua heihin. Kyse olikin siitä, että tuli jotenkin ulkopuolinen olo kun hänen isänpäiväänsä mahtui vain "mennyt" elämä exineen ja ex-anoppeineen ja appeineen. Ok, tilanne ohi ja kaikki meni ihan hyvin. En puuttunut millään lailla vaan vietin isänpäivää oman perheeni parissa isäni kanssa. Toivon vain että saisin jossain kohtaa tutustua hänen lapsiinsa, koska hän on minulle tärkeä ja haluaisin olla osa myös tätä osaa hänen elämästään. Onko ymmärrettävää? Kyllä minä jaksan odottaa vielä, ei ole sellainen hätä ja hoppu. Kunhan ei ikuisuuksia mene.

Nimimerkillä ajattelehan kirjoitti "Sukutapaamisiin ja perhejuhliin kutsutaan yleensä vain ne, joiden halutaan olevan mukana." Nimenomaan. Haluan vielä jonain päivänä kuulua tuohon perheeseen. Käsittääkseni se ei ole mikään mahdottomuus, sitten kun olemme seurustelleet pidempään enkä ole mikään "isän uusi tyttöystävä" vaan elämänkumppani. Minun puoleltani mies luetaan jo täysin osaksi perhettä, ei kahta kysymystäkään. Ihmisillä on vain niin eri käsitykset näistä asioista, se on vain hyväksyttävä. Totta varmaan sekin, että mies ei ole vielä työstänyt eroaan, siitä kun on niin vähän aikaa.

 

[n.]

Jatkon kannalta ei kuullosta kovin hyvältä. Olet mustasukkainen miesystäväsi lapsille.

Mietihän nyt: kokonaista neljä kuukautta olette tunteneet ja teidän pitäisi elää kuin vuosia seurustelleet. Haloo...anna niiden lasten olla isänsä kanssa. Jos exästään on eronnut, tuskin takaisin menisi. Jos menee, ei teidän suhde ole sen arvoinen ollut. Et kertonut milloin tämä mies on eronnut. Miten edelliset isänpäivät on vietetty?

Onneksi oma miesystäväni ei ole edes ehdottanut, että viettäisin isänpäivää hänen ja hänen lasten kanssa. Hmm..oleme seurustelleet puolisen vuotta emmekä ole tavanneet toistemme lapsia. Olemme päättäneet, että lapset otetaan kuvioihin sitten, kun oikeasti näyttää siltä, että suhteesta tulee pitkä.

Jos nyt olisit lukenut tekstini kunnolla, ymmärtäisit etten todellakaan ole mustasukkainen miehen lapsille. En todellakaan. Minusta on hyvä että mies pitää säännöllisesti yhteyttä lapsiinsa ja toivon että jossain kohtaa minäkin saan tutustua heihin. Kyse olikin siitä, että tuli jotenkin ulkopuolinen olo kun hänen isänpäiväänsä mahtui vain "mennyt" elämä exineen ja ex-anoppeineen ja appeineen. Ok, tilanne ohi ja kaikki meni ihan hyvin. En puuttunut millään lailla vaan vietin isänpäivää oman perheeni parissa isäni kanssa. Toivon vain että saisin jossain kohtaa tutustua hänen lapsiinsa, koska hän on minulle tärkeä ja haluaisin olla osa myös tätä osaa hänen elämästään. Onko ymmärrettävää? Kyllä minä jaksan odottaa vielä, ei ole sellainen hätä ja hoppu. Kunhan ei ikuisuuksia mene.

Nimimerkillä ajattelehan kirjoitti "Sukutapaamisiin ja perhejuhliin kutsutaan yleensä vain ne, joiden halutaan olevan mukana." Nimenomaan. Haluan vielä jonain päivänä kuulua tuohon perheeseen. Käsittääkseni se ei ole mikään mahdottomuus, sitten kun olemme seurustelleet pidempään enkä ole mikään "isän uusi tyttöystävä" vaan elämänkumppani. Minun puoleltani mies luetaan jo täysin osaksi perhettä, ei kahta kysymystäkään. Ihmisillä on vain niin eri käsitykset näistä asioista, se on vain hyväksyttävä. Totta varmaan sekin, että mies ei ole vielä työstänyt eroaan, siitä kun on niin vähän aikaa.

voisin avioerolapsena antaa hioiukan uutta näkökulmaa...
pienempänä minäkin vietin isänpäivät aina isän kanssa. Ja onneksi isä ei uutta naistaan mukaan ottanut! vaikka tuo nainen on edelleen kuvioissa, ei hän minun perheseeni kuulu, isän kylläkin. Miksi pitäisikään? minun perheeni on äiti ja isä, sekä avopuolisoni. ei isän uusi nainen.
toimeen tullaan, mutta se siitä. hääkutsuakaan en välttämättä hänelle lähetä, isä ymmärtää tämän.

 

[Höh]

Ymmärrän sen, etteivät pienet lapset tai ylipäänsä alaikäiset ymmärrä ja hyväksy vanhempiensa uusia suhteita. Mutta ettei aikuinen ihminen kykene ottamaan lähipiiriinsä myös isälleen tärkeätä ihmistä, jopa elämänkumppania. Sitä en tajua. Luulisi, että avioerolapsikin joskus kasvaisi aikuiseksi ja pystyisi käsittelemään tätäkin asiaa enemmän järjellä kuin pelkällä tunteella. Mielestäni edellisen kirjoittajan näkökanta asiaan on hyvin itsekäs.

 

[joo]

Avioero on todella yleinen nykyään ja monet ovat silti onnistuneet rakentamaan hyviä "uusioperhe" kuvioita. Minunkin vanhempani ovat eronneet ja molempien uudet elämänkumppanit kuuluvat elämääni aivan samoin kuin vanhempani. En ymmärrä miksi uudet kumppanit pitäisi jotenkin rajata pois? he kuitenkin kuuluvat vanhempieni elämään ja ovat heille tärkeitä. Lisäksi pidän heistä molemmista. Voisin sanoa että heidän olemassaolonsa on osaltaan rikastuttanut elämääni hyvään suuntaan.
Aika tiukka asenne tuo, että sitten pitäisi loppu elämä karttaa uusia kumppaneita. ??

 

[n.]

Ymmärrän sen, etteivät pienet lapset tai ylipäänsä alaikäiset ymmärrä ja hyväksy vanhempiensa uusia suhteita. Mutta ettei aikuinen ihminen kykene ottamaan lähipiiriinsä myös isälleen tärkeätä ihmistä, jopa elämänkumppania. Sitä en tajua. Luulisi, että avioerolapsikin joskus kasvaisi aikuiseksi ja pystyisi käsittelemään tätäkin asiaa enemmän järjellä kuin pelkällä tunteella. Mielestäni edellisen kirjoittajan näkökanta asiaan on hyvin itsekäs.

minulla ja tällä naisella ei vain ole mitään yhteistä. Piste. en inhoa häntä, mutten tahdo häntä elämääni. Hyväksyn isän suhteen häneen, mutta se siitä.