V
"vieras"
Vieras
Sinne asti, kun sitä sitten kävelee jokeen vai? Sittenkö voidaan todeta, että no se saikin nyt enemmän kuin jaksoi kantaa?
En edes osaa ja jaksa luetella saati pysty kertomaan mitä kaikkea on tapahtunut. Mutta yritän pääpiireittäin. Ja kerron tämän, koska kaipaan jotain... jotain henkistä apua tai jotain. En tiedä edes. Olen ehkä shokissa...
2006 mieheni sairastui imusolmukesyöpään. Lapset tuolloin 2v9kk ja 9kk. Sitä ennen olin ollut jo aika maissa, kun oli hoidettu tuon nuoremman lapsen myöhäislonkkaluksaatiota. SE oli silloin iso juttu (ja olis kyllä edelleen) mutta toki olen kohdannut sittemmin pahempaakin.
Mieheni äidillä todettiin viikkoa ennen syöpä kuin mieheni syöpä diagnosoitiin. Anoppi oli noihin ainohin ainoa tukiverkkoni, joten miehen sairastuessa tukiverkkoa ei oikein ollutkaan.
2008 meille syntyi kolmas lapsi. Raskaus sujui fyysisesti yhtä hyvin kuin aiemmat kaksi raskautta, mutta henkisesti se oli rankkaa kun mietin kaikkea mahdollista tuon miehen syövän takia. Pelkäsin jatkuvasti jotain pahaa tapahtuvaksi.
Nuorimman ollessa 8kk mieheni petti minua.
2010 minä tapasin miehen johon rakastuin ja halusin avioeron. Saimme kuitenkin monen mutkan ja vaiheen kautta asiat järjestymään ja jatkoimme avioliittoamme, vaikka helppoa se ei ollut. Kesällä 2010 oli myös vahva epäily mieheni syövän uusiutumisesta. Lopulta se ei ollutkaan uusinut.
Näihin aikoihin myös äitini taisteli itseään irti narsistisesta miehestä ja minä kärsin siitä aika paljon. Samoin isäni alkoholismi on vuosien varrella vaatinut verojaan.
2013 tammikuussa isälläni todettiin keuhkosyöpä.
2013 maaliskuussa mieheni sairastui munuaiskerästulehdukseen, joka vei yleiskunnon täysin nolliin ja hänellä aloitettiin toukokuussa kortisonikuuri, joka kestää tammikuuhun.
heinäkuussa 2013 miehellä syöpäkontrollissa kaikki hyvin ja todetaan, että vuoden päästä otetaan vielä verikokeet ja sitten lopetetaan kontrollointi.
Loppukesällä miehelläni soliskuopassa ollut suurentunut imusolmuke kasvaa hiukan ja mies tahtoo, että se poistetaan.
Minä vaihdoin työpaikkani uuteen, koska minulle tarjottiin töitä ja olin etsinyt uutta paikkaa, koska voin henkisesti todella huonosti työpaikassani. Viime viikolla minulle kuitenkin täysin yllättäin ilmoitettiin, että he olivatkin arvioineet työntekijän tarpeensa väärin ja minulle ei olekaan töitä. Minulla oli siis vielä kuukausi sitten vakituinen työpaikka ja nyt olen työtön. No en kadu sitä, että pääsin pois sieltä henkisestä helvetistä missä olin töissä. Se onhyvä. Mutta...
Tänään aamulla soitto: mieheni syöpä on uusinut.
Olen nyt aivan sekaisin enkä tiedä mitä ajatella ja tehdä. Soitin neuvolaan ja pyysin, että järjestävät minulle keskusteluapua.
En edes osaa ja jaksa luetella saati pysty kertomaan mitä kaikkea on tapahtunut. Mutta yritän pääpiireittäin. Ja kerron tämän, koska kaipaan jotain... jotain henkistä apua tai jotain. En tiedä edes. Olen ehkä shokissa...
2006 mieheni sairastui imusolmukesyöpään. Lapset tuolloin 2v9kk ja 9kk. Sitä ennen olin ollut jo aika maissa, kun oli hoidettu tuon nuoremman lapsen myöhäislonkkaluksaatiota. SE oli silloin iso juttu (ja olis kyllä edelleen) mutta toki olen kohdannut sittemmin pahempaakin.
Mieheni äidillä todettiin viikkoa ennen syöpä kuin mieheni syöpä diagnosoitiin. Anoppi oli noihin ainohin ainoa tukiverkkoni, joten miehen sairastuessa tukiverkkoa ei oikein ollutkaan.
2008 meille syntyi kolmas lapsi. Raskaus sujui fyysisesti yhtä hyvin kuin aiemmat kaksi raskautta, mutta henkisesti se oli rankkaa kun mietin kaikkea mahdollista tuon miehen syövän takia. Pelkäsin jatkuvasti jotain pahaa tapahtuvaksi.
Nuorimman ollessa 8kk mieheni petti minua.
2010 minä tapasin miehen johon rakastuin ja halusin avioeron. Saimme kuitenkin monen mutkan ja vaiheen kautta asiat järjestymään ja jatkoimme avioliittoamme, vaikka helppoa se ei ollut. Kesällä 2010 oli myös vahva epäily mieheni syövän uusiutumisesta. Lopulta se ei ollutkaan uusinut.
Näihin aikoihin myös äitini taisteli itseään irti narsistisesta miehestä ja minä kärsin siitä aika paljon. Samoin isäni alkoholismi on vuosien varrella vaatinut verojaan.
2013 tammikuussa isälläni todettiin keuhkosyöpä.
2013 maaliskuussa mieheni sairastui munuaiskerästulehdukseen, joka vei yleiskunnon täysin nolliin ja hänellä aloitettiin toukokuussa kortisonikuuri, joka kestää tammikuuhun.
heinäkuussa 2013 miehellä syöpäkontrollissa kaikki hyvin ja todetaan, että vuoden päästä otetaan vielä verikokeet ja sitten lopetetaan kontrollointi.
Loppukesällä miehelläni soliskuopassa ollut suurentunut imusolmuke kasvaa hiukan ja mies tahtoo, että se poistetaan.
Minä vaihdoin työpaikkani uuteen, koska minulle tarjottiin töitä ja olin etsinyt uutta paikkaa, koska voin henkisesti todella huonosti työpaikassani. Viime viikolla minulle kuitenkin täysin yllättäin ilmoitettiin, että he olivatkin arvioineet työntekijän tarpeensa väärin ja minulle ei olekaan töitä. Minulla oli siis vielä kuukausi sitten vakituinen työpaikka ja nyt olen työtön. No en kadu sitä, että pääsin pois sieltä henkisestä helvetistä missä olin töissä. Se onhyvä. Mutta...
Tänään aamulla soitto: mieheni syöpä on uusinut.
Olen nyt aivan sekaisin enkä tiedä mitä ajatella ja tehdä. Soitin neuvolaan ja pyysin, että järjestävät minulle keskusteluapua.
