Miten saada lapsi pissaamaan pottaan/pönttöön?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolissaan...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolissaan...

Vieras
Olen tästä aikaisemminkin kysellyt, en vain löytänyt ketjua enää että olisin siihen voinut jatkaa. Tilanne on siis se, että meillä on 2v7kk vanha lapsonen, joka ei ole vielä yhden yhtä pissaa tehnyt pottaan vaikka pottailtu ollaan enemmän tai vähemmän 1 vuotiaasta. Välillä oli ns. pottakammoa, joten noin puolisen vuotta oli potta pois käytöstä.

Lapsi istuu potalla kiltisti, pitkiäkin aikoja mutta pissa ei tule vaikka olisi ollut pissaamatta useamman tunnin ja juonutkin paljon. Vaippaan pissaa sitten melkein heti eli jostain syystä ei vain halua pissata pottaan.

Lapsella on puheenviivästymää, joten kommunikointi hankalaa.

Olisiko jotain hyvää neuvoa? Ollaan nyt kokeiltu sitä, että laps pikkuhousuissa niin hoidossa kuin kotonakin, mutta vahinkojakaan ei ole tainnut tulla kuin yhdesti kotona...
 
Alkuperäinen kirjoittaja k:
Siis niin ,että vanhempi pissaa samalla pönttöön kun lapsi pottaan.Esimerkin voimalla voi onnistua.Lisäksi lorina ääni auttaa alkuun.

Täytyy tuota kokeilla. Meillä on vain niin pieni vessa, että siksi ei ole tullut edes ajatelleeksi tätä. Mutta kyllä sinne yhden potan muksuineen mahduttaa :D
 
Oisko jotenkin tyypillistä tuo halu tehdä asiat vaippaan, jos on puheviivästymää? Mulla on kamu, jonka lapsi 3-vuotiaaksi teki kaiken vaippaan (sillä kanssa puheviivästymä). Sitten yhtäkkiä vähän yli 3-vuotiaana oppi kuivaksi.

Ehdotan kanssa tota esimerkkiä. Onko kotihoidettu? Eli onko muiden "pissaesimerkkiä"?
 
Todennäköisesti lapsi ei ymmärrä, mitä pitää tehdä. Minulla on myös lapsella puheenviivästymä, ja vaikka se ei olekaan älyllinen ongelma, niin silti joskus on vaikea saada hoksaamaan asioita. Yritä saada lapsi pissaamaan suihkuun. Itse oleskelin lapsen kanssa pesuhuoneess leikkimässä sitä pissavahinkoa odotellen. Sitten näytin kuvaa, "pissa" ja hoin sanaa. Ja aina kun itse menin vessaan tein samoin. Myös isoveli näytti mallia. Silti tuntui, ettei lapsi hoksaa asiaa. Lopulta laitoin aina salaa pottaan tilkan vettä, ennen kuin lapsi istui siihen, ja sitten kehuin lasta siitä, kun pissa oli tullut pottaan. Näin sitä sitten vähitellen opittiin.

Kuulostaa siltä, että lapsesi tarvitsee muutoinkin kuvakommunikointia. Toivottavasti kunnon tutkimukset polilla ovat lähi aikoina ja terapiat aloitettu. Puheen ja kielen oppiminen on käsittämättömän hidasta tehokkaalla terapiallakin, mutta tehokkuus kannattaa!
 
Meillä auttoi se, että laittoi kirjan käteen, kylppäriin ja oven raolleen niin että kukaan ei ollut siinä vieressä. Jotenkin ujosteli sitä tilannetta että äiti on vieressä "kyttäämässä" tuleeko mitään.
 
Lapsi on ollut kotihoidossa sisaruksen kanssa noin 2v2kk ikään saakka. Esimerkkinä on isoveli siis pissaamisen kanssa, ikäero reilu vuosi.

Itsekin mietin, että ei varmaan tiedä mikä virka sillä potalla on. Olenkin ajatellut, että kun sen ekan pissan saisi tulemaan niin voisi tuon hoksatakin.

Ja tuosta puheenviivästymisestä. Keskiviikkona on eka tapaaminen puheterapeutin kanssa ja todennäköisesti kuvat tulevat meillekin käyttöön. Tuo voisikin olla kokeilemisen arvoinen idea myös tuo vesitilkka potassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Todennäköisesti lapsi ei ymmärrä, mitä pitää tehdä. Minulla on myös lapsella puheenviivästymä, ja vaikka se ei olekaan älyllinen ongelma, niin silti joskus on vaikea saada hoksaamaan asioita. Yritä saada lapsi pissaamaan suihkuun. Itse oleskelin lapsen kanssa pesuhuoneess leikkimässä sitä pissavahinkoa odotellen. Sitten näytin kuvaa, "pissa" ja hoin sanaa. Ja aina kun itse menin vessaan tein samoin. Myös isoveli näytti mallia. Silti tuntui, ettei lapsi hoksaa asiaa. Lopulta laitoin aina salaa pottaan tilkan vettä, ennen kuin lapsi istui siihen, ja sitten kehuin lasta siitä, kun pissa oli tullut pottaan. Näin sitä sitten vähitellen opittiin.

Kuulostaa siltä, että lapsesi tarvitsee muutoinkin kuvakommunikointia. Toivottavasti kunnon tutkimukset polilla ovat lähi aikoina ja terapiat aloitettu. Puheen ja kielen oppiminen on käsittämättömän hidasta tehokkaalla terapiallakin, mutta tehokkuus kannattaa!

Hienoa lukea, että on äitejä, joiden lapsilla on puheviivästymä ja jotka ottavat kaiken avun vastaan ja suosittelevat sitä muillekin! Harmittavan usein tällä palstalla törmää asenteeseen, että "kyllä se meidän Pecca oppii ajallaan" ja "ei me sitä mihinkään terapiaan viedä, kun se 3veenä sanoo jo `kyllä`".
 

Yhteistyössä