H
"HIPHEI"
Vieras
Eli kotona olen kahden lapsen kanssa, isompi on kolmen paikkeilla ja todella aktiivinen kaveri. Nuorempi oli alussa ihan hyvä nukkumaan, nukkui sisäällä joko vaunuissa tai pinniksessä kaiken menon keskellä eikä metelistä välittänyt. Nyt ei sitten nukkuisi ollenkaan, nukahtaa, nukkuu noin 10-15 minuuttia ja sitten pomppaa tikkana ylös. Noin puoli tuntia on virkeänä, sitten alkaa itkeä ja kiukuta väsymystään ja tunti heräämisestä saankin viimeistään olla laittamassa pientä uudestaan unille. Unet eivät taaskaan kestä sitä pikkupätkää kauempaa. Ja sitten sama taas alusta. Tätä on ollut viimeisen kuukauden ja mitään syytä en keksi. Ei ole vatsakipuja eikä ole nälkä. Ulkoilemme kerran tai kaksi kertaa päivässä parisen tuntia kerrallaan, ulkona saattaa nukkua kauemmin, noin tunnin etenkin jos vaunut ovat liikkeessä.
Elämä on pikkasen vaikeaa tämän nukkumisen takia, koska sisällä saan koko ajan olla nukuttamassa vauvaa, enkä saa oltua isomman kanssa ollenkaan enkä tehtyä yhtään mitään. Parveketta ei ole vaikka asumme kerrostalossa, joten parvekkellekkaan ei saa poikaa laitettua nukkumaan. Ollaan nukutettu vauvaa toisessa huoneessa, koska epäilin isomman metelöinnin häiritsevän, mutta ei sekään auta. Yöllä nukkuu noin kolme-neljän tunnin pätkissä, usein kauemminkin.
Löytyisikö vinkkejä unen parantamiseen, tuntuu että päivät ovat pelkkää itkuisen vauvan rauhoittelua ja nukuttamista.