V
vieras
Vieras
Apua kaivataan. Meillä on 8kk ikäinen vauva, jonka nukahtaminen on todella vaikeaa, vaikka vauva olisikin selvästi väsynyt. Aiemmin olen nukuttanut hänet päiväunille rinnan kautta, mutta nyt se ei enää käy (imetys loppuu).
Eli ongelmani onkin, kuinka saada vauva nukahtamaan päiväunille sänkyynsä? Olen kokeillut nukuttaa niin, että laitan vauvan sänkyynsä unirätin kanssa, ja silittelen häntä, sekä sanon shhhh... Tällöin vauva kyllä huutaa, mutta nukahtaa ehkä parissa kymmenessä minuutissa.
Olen kokeillut myös, että jos vauva alkaa huutaa kovin pahasti, niin otan hänet välillä syliin rauhoittumaan. Siihen vauva hiljenee lähes saman tien, mutta huuto jatkuu entistä pahempana saman tien, kun laitan hänet takaisin sänkyynsä. Pahimmassa tapauksessa tällä keinoin vauva ei nukahda lainkaan, tai ainakin nukuttaminen kestää todella kauan, jopa tunnin. Syliin hän ei ole koskaan nukahtanut.
Kuinka siis saada vauva nukkumaan? Jos häntä ei nosta pois sängystä, niin hän kyllä nukahtaa jossain vaiheessa, mutta aiheuttaako tuollainen vauvalle turvattomuutta (vaikka siis silittelen kyllä vauvaa, eli yksin en jätä)? Tuttia tms. ei huoli, enkä halua sellaiseen totuttaakaan..