O
ooona
Vieras
Eli mulla on 3v ja 1v ja nyt sitten vielä kolmas tulossa ehkäisystä huolimatta. Joo, ei pitäs tehdä kolmatta, kun ei jaksa entisiäkään, mutta ei tätä ole tehtykään, vaan saatu. Ongelma on nyt kuitenkin se, että 1v herättää minut 10-20 kertaa yössä. Jossain välissä on pakko käydä vessassa, johon se useimmiten herää jostain syystä. Uni on siis todella kevyttä. Nytkin me ollaan oltu hereillä jo kohta 3 tuntia. Kello on melkein 6.
Mies on reissutyössä, siitä ei ole yhtään apua tässä tilanteessa. En ole nukkunut 3,5 vuoteen yhtään ainutta yötä kunnolla/rauhassa. Uni alkaa muodostua jo ongelmaksi, jään itsekin valvomaan monesti moneksi tunneksi, jos olen herännyt jo yli kymmenen kertaa yössä. En ole imettänyt noin kolmeen kuukauteen. Lasta kokeiltiin siskon huoneeseen, mutta ei onnistunut, valvottaa sitten siskoa, ja jos en ole salamana silittämässä sitä heti kun on tarve, se herää moneksi tunniksi. Miten saisin lapsen pärjäämään yön ilman minua? Ylimääräistä huonetta ei hänelle ole.
Suurin ongelma on se, että alan olla jo niin hermoheikko, että menee vaan niin hermot. Pelkään omaa suuttumustani. En ole koskaan ollut väkivaltainen, mutta nyt tekee mieli hakata nyrkkiä seinään. Nytkin nostin lapsen sängystä ja karjuin että mikset jumalauta voi nukkua koskaan. Lapsi tietysti säikähti. Tiedän tekeväni väärin, enkä halua sillä tavalla käyttäytyä. Olen vain niin saatanan väsynyt. Ei ole oikeastaan tukiverkostoja, ehkä voisin joskus kysyä äidiltäni, ottasko sinne tytöt yöksi.
Lisäksi kun on monta oikein huonosti nukuttua yötä takana, olen todella ärtynyt ja saatan komentaa turhasta ja kiroilla. En todellakaan halua olla tälläinen. Oltiin miehen kanssa sovittu, että enempää lapsia ei tule enää. Sitten yhtäkkiä huomasin, että olen raskaana kierukasta huolimatta. En vaan pystynyt aborttiin.
En kaipaa ketään saarnaamaan miten huono ihminen olen. Ehkä joo ei ois pitänyt tehdä lapsia, mutta ne on nyt tehty ja apua kaivataan. En vain voinut kuvitellakaan mitä monen vuoden valvominen tekee mulle ja mun luonteelle. Ei nukkunut voi tietää mitä vuosia valvoneen on olla.
Mies on reissutyössä, siitä ei ole yhtään apua tässä tilanteessa. En ole nukkunut 3,5 vuoteen yhtään ainutta yötä kunnolla/rauhassa. Uni alkaa muodostua jo ongelmaksi, jään itsekin valvomaan monesti moneksi tunneksi, jos olen herännyt jo yli kymmenen kertaa yössä. En ole imettänyt noin kolmeen kuukauteen. Lasta kokeiltiin siskon huoneeseen, mutta ei onnistunut, valvottaa sitten siskoa, ja jos en ole salamana silittämässä sitä heti kun on tarve, se herää moneksi tunniksi. Miten saisin lapsen pärjäämään yön ilman minua? Ylimääräistä huonetta ei hänelle ole.
Suurin ongelma on se, että alan olla jo niin hermoheikko, että menee vaan niin hermot. Pelkään omaa suuttumustani. En ole koskaan ollut väkivaltainen, mutta nyt tekee mieli hakata nyrkkiä seinään. Nytkin nostin lapsen sängystä ja karjuin että mikset jumalauta voi nukkua koskaan. Lapsi tietysti säikähti. Tiedän tekeväni väärin, enkä halua sillä tavalla käyttäytyä. Olen vain niin saatanan väsynyt. Ei ole oikeastaan tukiverkostoja, ehkä voisin joskus kysyä äidiltäni, ottasko sinne tytöt yöksi.
Lisäksi kun on monta oikein huonosti nukuttua yötä takana, olen todella ärtynyt ja saatan komentaa turhasta ja kiroilla. En todellakaan halua olla tälläinen. Oltiin miehen kanssa sovittu, että enempää lapsia ei tule enää. Sitten yhtäkkiä huomasin, että olen raskaana kierukasta huolimatta. En vaan pystynyt aborttiin.
En kaipaa ketään saarnaamaan miten huono ihminen olen. Ehkä joo ei ois pitänyt tehdä lapsia, mutta ne on nyt tehty ja apua kaivataan. En vain voinut kuvitellakaan mitä monen vuoden valvominen tekee mulle ja mun luonteelle. Ei nukkunut voi tietää mitä vuosia valvoneen on olla.
