Ä
"äitix3"
Vieras
Mun miehellä on ollut ihan kamala lapsuus. Vanhemmat erosivat, kun mies oli pieni ja äiti meni uusiin naimisiin. Isä muutti ulkomaille ja soitteli pojalleen ehkä kerran vuodessa, tapasivat seuraavan kerran vasta aikuisiällä. Nuorempia sisaruksia on kolme. Isäpuoli on täysi alkoholisti ja muutenkin sekopää, ollaan juteltu, että käyttäytyy narsistisesti eikä välitä muista ihmisistä pätkääkään. Biologinen isä tuli tosiaan takaisin kuvioihin uudelleen miehen aikuisiällä ja äidillä ei ole ex-miehestä mitään hyvää sanottavaa. Kun biologinen isä kertoo vaikka jutun kuinka he mieheni kanssa menivät pienenä aina sunnuntaisin kahdestaan kaupungille ja kokkasivat yhdessä, pitää miehen äidin sitten kertoa kuinka koko juttu on täyttä potaskaa ja miehen isä ei koskaan edes ollut kotona.
Äiti ei ole sen parempi, välillä ihan kiva ja mukava, mutta täysin tunteeton. Ei ikinä ole ollut lapsiensa puolella, kun isäpuolella on ollut erilaisia kuritusmenetelmiä, esim. lasten seisottaminen jääkylmässä suihkussa. Äiti on pelkän rahan perään, siksi varmaan isäpuolen touhuja katseleekin.
Miehen lapsuudenkodin naapurilta kuulin, että siellä kännättiin joka viikonloppu ja lapset pelkäsivät, välillä pyysivät naapureilta apua, ettei kotiin tarvitsisi mennä. Mutta kukaan ei ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta. Varsinaisesta väkivallasta en tiedä, mutta isäpuolen jutut ovat sellaisia tyyliin "lapsia pitää hakata."
Äiti suosii kahta muuta lastaan vieläkin ja isäpuoli tykkää sitten siitä kolmannesta. Veljelle ostettiin mopo, mies ei saanut edes fillaria. Haukkuivat aina tyhmäksi ja naureskelivat, miehellä on lukihäiriö. Nytkin suhtautuminen on sisarustenkin osalta vähän sellaista, että ei susta mihinkään ole. Mitään tukea ei äidiltä heru nykyisinkään, en edes ymmärrä miksi mies suostuu olemaan äitinsä kanssa tekemisissä.
Musta mies hyötyisi paljon siitä, että kävisi jonkun kanssa menneisyydestään juttelemassa. Ei koskaan halua kertoa minulle lapsuudestaan, sanoo aina, ettei muista siitä mitään. Muutaman jutun on kertonut, esim. oli kerran päässyt koulusta aikaisemmin ja mennyt kotiin ja ajatellut auttaa äitiä siivoamalla koko kodin. Ja sitten äiti oli tullut kotiin ja nauranut ja siivonnut kodin uudestaan. Oma lapsuuteni oli ihan päinvastainen, monen mielestä ehkä idyllinenkin, vaikka vanhemmat eivät asuneetkaan yhdessä.
Mies on mitä ihanin isä meidän lapsille, mutta selvästi näen, että sitä välillä vaivaa jokin. Katsoo mielenkiinnolla lastenkasvatusohjelmia ja yrittää olla hyvä isä. Mutta on todella huono näyttämään tunteitaan ja tunnistamaan isomman (4-vuotiaan) viestejä ja tunteita( lapsi kiukuttelee ja isä uhkaa rangaistuksella, lapsi jatkaa kiukuttelua ja kiusaamista, isä suuttuu enemmän, lapsi jatkaa ja jatkaa, koska yrittää vaan hakea isän huomiota...).
Miehen veli kertoi käyneensä terapiassa pariin otteeseen lapsuutensa takia. Sanoi, ettei hänellä ole yhtään hyvää lapsuuden muistoa, jossa isä on mukana. Kuitenkin sisarukset ovat kaikki aina vanhempiensa puolella ja selittelevät asioita parhain päin.
Miten saisin tuon miehen juttelemaan lapsuudesta minulle tai jollekkin muulle, uskoisin, että siitä voisi olla apua.
Äiti ei ole sen parempi, välillä ihan kiva ja mukava, mutta täysin tunteeton. Ei ikinä ole ollut lapsiensa puolella, kun isäpuolella on ollut erilaisia kuritusmenetelmiä, esim. lasten seisottaminen jääkylmässä suihkussa. Äiti on pelkän rahan perään, siksi varmaan isäpuolen touhuja katseleekin.
Miehen lapsuudenkodin naapurilta kuulin, että siellä kännättiin joka viikonloppu ja lapset pelkäsivät, välillä pyysivät naapureilta apua, ettei kotiin tarvitsisi mennä. Mutta kukaan ei ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta. Varsinaisesta väkivallasta en tiedä, mutta isäpuolen jutut ovat sellaisia tyyliin "lapsia pitää hakata."
Äiti suosii kahta muuta lastaan vieläkin ja isäpuoli tykkää sitten siitä kolmannesta. Veljelle ostettiin mopo, mies ei saanut edes fillaria. Haukkuivat aina tyhmäksi ja naureskelivat, miehellä on lukihäiriö. Nytkin suhtautuminen on sisarustenkin osalta vähän sellaista, että ei susta mihinkään ole. Mitään tukea ei äidiltä heru nykyisinkään, en edes ymmärrä miksi mies suostuu olemaan äitinsä kanssa tekemisissä.
Musta mies hyötyisi paljon siitä, että kävisi jonkun kanssa menneisyydestään juttelemassa. Ei koskaan halua kertoa minulle lapsuudestaan, sanoo aina, ettei muista siitä mitään. Muutaman jutun on kertonut, esim. oli kerran päässyt koulusta aikaisemmin ja mennyt kotiin ja ajatellut auttaa äitiä siivoamalla koko kodin. Ja sitten äiti oli tullut kotiin ja nauranut ja siivonnut kodin uudestaan. Oma lapsuuteni oli ihan päinvastainen, monen mielestä ehkä idyllinenkin, vaikka vanhemmat eivät asuneetkaan yhdessä.
Mies on mitä ihanin isä meidän lapsille, mutta selvästi näen, että sitä välillä vaivaa jokin. Katsoo mielenkiinnolla lastenkasvatusohjelmia ja yrittää olla hyvä isä. Mutta on todella huono näyttämään tunteitaan ja tunnistamaan isomman (4-vuotiaan) viestejä ja tunteita( lapsi kiukuttelee ja isä uhkaa rangaistuksella, lapsi jatkaa kiukuttelua ja kiusaamista, isä suuttuu enemmän, lapsi jatkaa ja jatkaa, koska yrittää vaan hakea isän huomiota...).
Miehen veli kertoi käyneensä terapiassa pariin otteeseen lapsuutensa takia. Sanoi, ettei hänellä ole yhtään hyvää lapsuuden muistoa, jossa isä on mukana. Kuitenkin sisarukset ovat kaikki aina vanhempiensa puolella ja selittelevät asioita parhain päin.
Miten saisin tuon miehen juttelemaan lapsuudesta minulle tai jollekkin muulle, uskoisin, että siitä voisi olla apua.
