On aivan ymmärrettävää, että uuden ja yllättävän tilanteen edessä on halvaantunut tunteiden kanssa ja muukin toiminta tuntuu jähmeältä, ikään kuin olisi itsensä ulkopuolella - sitä toimii kyllä mutta robottina. Sun pitää vain märehtiä ja murehtia, käsitellä kaikki tunteet - sääli, pettymys, viha, turhautuminen, pelko, epäluottamus jne. - alta pois ennen kuin tunnetasolla pystyt rakentamaan itsesi uudestaan. Ja siihen auttaa nimenomaan itkeminen ja puhuminen. Älä jää asian kanssa yksin. Oikeasti. Sillä sä olet tärkeä lapsillesi, ovathan hekin uuden tilanteen edessä. Älä epäröi ollenkaan ottaa yhteyttä tukiverkostoihin, jos lapsenne ovat esim. alta kouluikäisiä, niin ota vain yhteyttä neuvolaan tai perheneuvolaan ja kerro muutoksesta siellä. Yksin siinä epävarmuudessa ja surussa ei tarvitse sinun olla.
Et ole ainoa :hug:. Ja - ennen pitkää huomaat kyllä, että sulla on ihan uskomattomasti voimaa, tahtoa, kykyä ja uskallusta. Ja että sinä osaat, pärjäät, pystyt ja kykenet! Tiedätkin sen jo...mutta et ehkä uskalla sitä tunnustaa.
