Miten suhtautua kohtukuoleman kokeneeseen?

[Melia]

Mieheni serkulla kuoli vauva kohtuun joulukuussa rv 36. Emme ole nähneet heitä sen jälkeen ja nyt parin viikon päästä menemme vierailemaan heille. Nyt olen pohdiskellut,että kannattaako mun odottaa et he alkavat puhua tapahtuneesta?vai voinko pahoitella tapahtunutta tavatessamme? Tyhmiä joo kyselen,vaan en ollenkaan tiedä miten asiaa pitäisi suhtautua.

 

[Pessi]

Mä odottaisin että vanhemmat itse puhuisivat asiasta.

 

[Mari -76]

Mä varmaan ottaisin asian puheeksi. Ihan vaan koska olisin kiinnostunut ja koska se on kuitenkin vielä kohtuullisen tuore ja ehkä haluavatkin siitä puhua. Jos eivät halua, osaavat kyllä kertoa etteivät halua.

Samoja ihmisiä ovat kuin ennenkin, joten ole vaan ihan luonnollinen. Ei ne miksikään pyhiksi lehmiksi oo muuttuneet. Joskus tuntuu että kuoleman kokeneisiin suhtaudutaan Suomessa kummallisesti.

 

[no]

Mitäs jos vaan yleisesti kysyisit, että mitäs teille kuuluu. Voivat sitten ruveta puhumaan tuosta, jos kokevat tarvetta, tai sitten jostain muusta.

 

[Mari -76]

Vielä lisäys: ihan riippuu siitäkin miten kiinnostunut olet aiheesta itse. Ei sun tarvitse olla mikään terapeutti. Jos sua kiinnostaa, kysyt, jos ei kiinnosta, älä kysy. Jos he haluavat puhua, he puhuvat. Jos eivät halua, he eivät puhu.

 

[Annu]

Mä varmaan ottaisin asian puheeksi. Ihan vaan koska olisin kiinnostunut ja koska se on kuitenkin vielä kohtuullisen tuore ja ehkä haluavatkin siitä puhua. Jos eivät halua, osaavat kyllä kertoa etteivät halua.

Samoja ihmisiä ovat kuin ennenkin, joten ole vaan ihan luonnollinen. Ei ne miksikään pyhiksi lehmiksi oo muuttuneet. Joskus tuntuu että kuoleman kokeneisiin suhtaudutaan Suomessa kummallisesti.

Minä myös ilmaisisin jollain tavalla osanottoni. En utelisi tai kyselisi, mutta mainitsisin, että olen ajatellut heitä ja toivon voimia. Jos he eivät ala puhua asiasta, antaisin olla. Mutta mielestäni olisi jotenkin "mukava" jotenkin kertoa osanottonsa.

 

[hmmm]

Yksinkertaisesti tervehdit ja kysyt mitä kuuluu? Sillon voivat itse päättää mitä kertovat vai kertovatko.

Miten usein muuten olette tavanneet? Eihän tässä ton tapahtuman vuoksi ole tullut pidempää taukoa? Ja kai te olette surunvalittelut jo esittäneet?

 

[netta]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

 

[x]

Vaikea tilanne, mutta eikö ole myös aika outoa olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Ei ole kokemusta, mutta voisin kuvitella vieväni tuliaisiksi kukkia, ja tervehtiessä mainitsevani jotain tyyliin "kuulin että teillä on ollut raskasta aikaa, toivottavasti alkaa helpottamaan". Tätä enempää en puhuisi asiasta itse, mikäli vanhemmat eivät itse puhu tapahtuneesta. Pienellä lauseella olisi kuitenkin ilmaistu surunvalittelu, ja asia ei jäisi leijumaan ilmaan puhumattomana.

 

[hmm]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

 

[coatrack]

Mun mielestä voisit vaan kysyä yleisluontoisesti vaikka että mitenkäs olette jaksaneet joulun jälkeen ja sitten he voi halutessaan vastata että kiitos tässähän tämä ja alkaa puhumaan muusta tai puhua asiasta tarkemmin.

 

[Olivia83]

No mä varmasti en ottaisi asiaa puheeksi. Kyllä nämä menetyksen kokeneet itse puhuvat tai mainitsevat asiasta jos haluavat. Jos itselleni olisi tapahtunut noin, pitäisin inhottavana ja tungettelevana jos joku alkaisi asiaa kyselemään ja ruotimaan oma-aloitteisesti. Meillä oli tuulimunaraskaus tammikuussa (tiedän, että mitenkään ei voi verrata näitä asioita) ja en todellakaan halua vieläkään, että kukaan vieras alkaa asiaa kyselemään vaikka uusi raskaus on jo hyvällä mallilla, saati jos olisi vielä isommasta menetyksestä kysymys.

Nimenomaan noin, että kyselette kuulumisia normaalisti ja jos asiasta puhuvat, voitte tekin puhua.

 

[----]

Mä kysyisin vaan mitä kuuluu...

 

[chrissy]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

asia voi olla myöskin toisinpäin.. voi alkaa ahdistamaa ihmistä jos kaikki vaan jauhaa siitä asiasta..

mut täs tuliki hyviä vinkkejä.

 

[v]

Ilmaisisin surunvalitteluni, kyseessähän oli jo vauva. Et kai menisi kylään ilmaisematta surunvalittelujasi, jos vaikka perheen joku muukaan lapsi olisi kuollut. Yksinkertaisesti sanot: "Otamme osaa suruunne." ja annat samalla jonkun nätin kukkapuskan, jossa esim. sinistä ja valkoista, ei oranssia, keltaista tai muuta iloista.

 

[tai]

Voi mennä vaikka halaamaan ja katsoa silmiin ja kysyä miten he ovat jaksaneet. Ymmärtävät kyllä mitä tarkoitat ja vastauksesta tietää haluavatko jatkaa juttua vai annatko olla. Mun mielestä kaunis ja välittävä ele.

 

[ööö]

mun mielestä kannattaa ainakin osanotto esittää. musta tuntui pahalta, kun kaikki oli vaan hiljaa tapahtuneesta, eipä sitä itekään viitti avautua, kun tuntuu että toiset haluaa vältellä aihetta. siis vaikka tyypit olis ollut siksi hiljaa, kun oottavat alanko ite puhumaan.

 

[v]

Yksinkertaisesti tervehdit ja kysyt mitä kuuluu? Sillon voivat itse päättää mitä kertovat vai kertovatko.

Miten usein muuten olette tavanneet? Eihän tässä ton tapahtuman vuoksi ole tullut pidempää taukoa? Ja kai te olette surunvalittelut jo esittäneet?

No toi nyt olisi ihan kaameeta "moi mitä kuuluu"

 

[Amodini]

Käyttäytyisin samalla tavalla kuin jos he olisivat menettäneet elävän lapsen. Sillä siltä heistä todennäköisesti tuntuu. Eli kyllä veisin kukkia ja esittäisin osanottoni. Yrittäisin samalla lukea ilmeitä ovella, että jatketaanko millä linjalla.

 

[muuttanut]

Vaikea sanoa mikä olisi paras tapa toimia, riippuu paljon siitä millainen suhde teillä on toisiinne ja minkä tyyppinen ihminen tuon menetyksen kokenut on.

 

[Ap]

Ei olla kovin paljon tavattu.lähinnä lomareissulla nähty,asuvat niin kaukana. Saimme asiasta kuulla vasta hiljattain,kun mieheni täti soitti ja samalla asiasta kertoi.

 

[Mari -76]

Täälläkin on nyt niin monta mielipidettä asiasta että ehkä voit tehdä ihan niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Ei ne ihmiset ole lasia ja osaavat kyllä puolustautua jos tunnut liian tungettelevalta.

Täytyy sanoa että minä utelen ihmisiltä aina kaiken maailman syövät ja kuolemat ja mielisairaalareissut ja lapsettomuudet ja avioerot. Tai en utele, kysyn, koska maailmassa on niin vähän todella mielenkiintoisia puheenaiheita. Ja joskus joku sanoo että en halua puhua asiasta, tai jotenkin muuten antaa ymmärtää ettei nyt kiinnosta, mutta useimmiten ihmiset nimenomaan HALUAVAT puhua, ja kertovat miten ahdistaa kun ihmiset tuntuvat välttelevän vaikeita aiheita.

Ja juu, itsekin olen selittänyt omista eroistani ja keskenmenoistani ummet ja lammet vähän jokaiselle puolitutullekin

 

[vieras]

Mä olen kokenut kohtukuoleman viikolla 35. Ehdottomasti pahoittelet tapahtunutta, mutta älä siitä sen enempää. Sanot vaan osanottosi. Loukkaavaa jollet mainitsisi mitään...

 

[vieras]

Kyllä munkin mielestä olisi fiksua esittää lämmin osanotto. Ihan kuin kenelle tahansa läheisensä menettäneelle. "Ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan" kuulostaa kovin tylyltä ja teennäiseltä. Tapahtunut kun on totta mitä suuremmissa määrin lapsensa menettäneille.

 

[vieras]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

Tämä vastaus jäi mulle täysin hämäräksi... Siis että täh?!