Miten suhtautuisitte

[Annaleena123]

Miten suhtautuisitte tähän?

Meillä on turvattomuus-ongelma parisuhteessa, eli kummatkin ollaan vähän huonoja antamaan toiselle turvaa ja molemmat tarvitsevat sitä paljon vapautuakseen ja ollakseen oma itsensä - ja uskaltaakseen rakastaa. Minä uskallan sanoa rakastavani mutta mies ei. Mies saattaa kyllä kommentoida ironisesti esim. katsomaamme leffaa sanomalla, etta kyllä on hassua kun JOTKUT eivät osaa sanoa rakastavansa tai leffan päähenkilöä sanomalla, että tuo on aivan kuin hän (henkilö sanoo aivan päinvastaista kuin mitä tarkoittaa). Hän tuo minulle sydämenmuotoisia karkkeja, mutta ei vastaa tekstareihin, missä kerron rakastavani häntä.

Lisäksi mies kokeilee minua. Hän saattaa sanoa jotain puoli-hauskaa, ja jos minä teen jotain aivan muuta enkä pidä sitä juuri sillä hetkellä superhauskana, hän saattaa todeta, että "ahaa, sä et tykännyt tästä. Voidaankohan me elää yhdessä kun ollaan niin erilaisia" (mikä ei pidä YHTÄÄN paikkaansa, koska arvomaailmamme sopii toisiinsa täydellisesti). Kun kysyin, miksi hän sanoi noin, mies vastasi että hän kai testasi, kestänkö tuon painoista herjaa ilman että otan sen vakavasti (ts. miten turvallinen suhteemme on). Missä minä siis menen ajatuksissani.

Välillä tuntuu siltä, että mies kiertelee ja kaartelee ympärilläni. Hän on ihan tosissaan kanssani ja tosi hyvä tyyppi, mutta hän ei ikäänkuin uskalla sukeltaa suhteeseen ja myöntää rakastavansa (vaikka kuitenkin hän on minussa jatkuvasti kiinni, halaa ja pussaa, ostaa kukkia). Tuohon rakastamiseen liittyy myös se, että hän ei ikäänkuin pysty sanomaan kohteliaisuuksia (vasta selkä seinää vasten hän "myöntää" minun olevan kaunis ja fiksu), hän keskittyy paljon suhteemme vikoihin, ja kun minä joskus huomautan jostain toimimattomasta asiasta hän on aina samaa mieltä tai ei yritäkään kieltää sitä. Hyviä asioita ei ole oikein nimeksikään - tai niitä ei sanota ääneen. Kuitenkin tosiasiassa minä olen nauravainen (hän on aika vakava, mutta tykkää iloisuudestani), heitämme yhdessä herjaa, teemme yhdessä kaikkea kivaa, hemmottelen hän hieromalla hartioita, leipomalla herkkuja tai järjestelemällä yllätyksiä jne.

Haluaisin komenntejanne siihen, miten asiaan pitäisi suhtautua. Mitä tuo miehen testailu oikein on? Miksi hän tekee niin? Miten hän voisi uskaltaa heittäytyä, ts. mitä minä voin tehdä? Haluaisin mennä eteenpäin suhteessa - vaikka mennä naimisiin jne.

 

[ap.]

Kaipaisin kommentteja

 

[Carrie__]

Kauanko te olette ollut yhdessä? Luulen ettei se naimisiin meno ole ratkaisu ainakaan. Vaikuttaa siltä että mies on varautunut, onko hänellä ollut huonoja suhteita takana, nainen pettänyt, jättänyt tms? Mä ymmärrän tuon että on vaikea sanoa rakastavansa. Mulla itellä on sama, koska meillä ei kotona sitä sanottu lapsena, se paremmin näytettiin kuin sanottiin. Kyllä mäkin näyttään pystyn eri teoilla, mutta sanominen on vaikeaa. Eikä sitä kyllä helpota se, että kerran tekstasin miesystävälleni että rakastan, niin en saanut mitään vastausta tai kommenttia kokoa asiaan. Mies on ehkä epävarma tunteistasi, koska testailee. Ja sekin viittaa siihen että on joku petollinen suhde takana, tai sitten ei luota tarpeeksi, että sinä rakastat häntä juuri niin kuin hän on.

 

[ap.]

Miehellä on takana pitkä suhde ennen minua. Siinä nainen petti muttei halunnut erota, ja pitkällisten terapioiden ym. jälkeen sitten mies päätti haluavansa lähteä. Ja nainen vastusti sitä. Sen jälkeen miehellä oli lyhyt suhde hyvin mustasukkaisen naisen kanssa. Tämä kaikki ennen minua.

Mies on viestittänyt, että hänen on vaikea noin ylipäänsä olla avoin ja uskaltaa luottaa. Lisäksi hän on kertonut pelkäävänsä, että minä en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on, mikä sitten on aiheuttanut sulkeutuvaa käytöstä. Mies ikäänkuin varoo koko ajan, ettei tulisi eroa, ja sitten on tosi vaikeaa saada sellainen hyvä ja turvallinen tunnelma. Lisäksi hän pelkää yli kaiken sitä, että hänelle suututaan, mutta joskushan on pakko suuttua ja sitten sopia.

 

[ap.]

Ai niin, ollaan oltu 2 v. yhdessä.

 

[Carrie___]

Aika hyvin sitten arvasin omien kokemusteni perusteella=) En tiedä auttaako jotkut pariterapiat asiaa, mutta sen tiedän että luottamus on rakennettava. Teidän pitäisi keskutella oikein asiasta, että onko jotain nyt mihin mies ei luota teidän suhteessa, epäileekö sinulla olevan suhdetta tms. Ainakin ajan kanssa luottamus varmaan rakentuu hyväksi, jos ei sitä mikään horjuta välissä. Ehkä sun kannattaisi vaan aina muistaa kehua häntä ja että pidät hänestä juuri sellaisena kuin hän on. Voittehan te koittaa keskustella noista riidoistakin, että ei se tarkoita että siihen suhde päättyy. Harrastakaa vaikka sovintoseksiä sen jälkeen, niin miehellekin jää siitä mukava muisto=)

 

[ap.]

Minun piti vielä kommentoida, että noin lähtökohtaisesti mies on sanonut, että rakkaudentunnustuksia on vaikeaa antaa samoin kuin kehuja, koska hän on ankara itseään kohtaan ja tulee sen takia kohdelleeksi muitakin (liian) ankarasti. Kotona ei ole näytetty tunteita, hellitelty tai kehuttu, vaan siellä on viileän analyyttinen ja kriittinen tunnelma. Miestä on pelottanut se, että kotona suuttuminen on aina johtanut isoon kriisiin ja minun suutahtelemiseni on alkanut ahdistaa häntä. Kuitenkin minusta on normaalia välillä suuttua, en vain saa vastusta kun toinen vetäytyy ja ahdistuu. Miten tähän voisi suhtautua?

Olemme kyllä keskustelleet asioista, mutta jotenkin tuntuu, että jotain vielä tarvitaan. Miten osaisin johdatella hänet vähitellen siihen maailmaan, missä uskalletaan olla onnellisia, kehutaan, kannustetaan ja annetaan rakkaudentunnustuksia? Sovintoseksi kuulostaa varsin hyvältä ajatukselta )

 

[ap.]

Tuli vielä mieleen, että mies päätti hyvin lyhyeen tuon suhteen mustis-naisen kanssa. Minun kanssani hän ei suhdetta halua päättää, olen tätä erikseen kysynyt. Meillä molemmilla on tahtoa olla tässä, mutta kysymys kuuluu, mikä on oikea tapa edetä. Olisin kiitollinen kommenteista edelleen

 

[pitkää piimää]

Tarkoituksesi on hyvä ja tavoite kaunis, mutta väkisinkin mietin pitääkö miehesi olla muuta kuin on? Voiko toisen ihmisen kesyttää kuten jäniksenpoikasen? Ihmiset ovat erilaisia ja parisuhteessa sen huomaa hyvinkin selvästi.

Vaikka näet miehessäsi syyt ja seuraukset, miksi hän testailee ja epäilee ja varoo sinua samoin kuin välttää kertomasta tunteistaan, niin toisaalta hän tarvitsee aikaa kuten sinäkin tarvitset aikaa oppiaksesi ymmärtämään häntä muutoinkin kuin keskustelemalla kaikesta perusteellisesti. Parisuhteessa turva ja luottamus eivät välttämättä synny hetkessä, vaan toisiin tutustumalla ja tutustumiseen tarvitaan pitkää pinnaa.Etenkin jos miehelläsi on pettymyksiä takanaan, jolloin lähtökohtanne aloittaa uusi suhde ovat ihan eri lähtökuopissa.

Onko teillä yhteisiä harrastuksia, tekemisiä, lomamatkoja, siis yleensä mitään sellaista jossa näette toisistanne uusia puolia ja jotka voivat lisätä turvallisuuden tunnetta sekä luottamusta toisianne kohtaan? Jos te molemmat voitte yhteisen tekemisen kautta osoittaa olevanne luotettavia, niin se voi korvata monetkin hedelmättömät keskustelunne.

Millaisia kokemuksia sinulla on yleensä miehistä? Onko veljiä, isää, miespuolisia kavereita? Miehesi käytös ei sinänsä poikkea tavallisen peruskörilään käytöksestä,vaan kuvauksesi perusteella voisin nimetä omasta lähipiiristäni samanlaisia arkajalkoja muitakin. Ajan takaa vain sitä, että miesten ja naisten väitetään kommunikoivan eri tavoin ja joskus se vaatii harjoittelua löytää yhteinen sävel. Puhutteko te sinun ehdoilla vai yhteisillä ehdoilla? Jos olet ulospäinsuuntautunut, valmissanainen ja tunteissasi rohkea se voi olla myös pelottavaa sekä lisätä miehesi epävarmuutta olla mikä on, jolloin "testailut" sunmuut kärjistetyt reaktiot ovat yksi keino koettaa palauttaa oma paikka parisuhteessa. Ettei se siis välttämättä ole sinun tahallista kiusaamista, vaan ainoa keino minkä miehesi osaa.

Suosittelisin, että olisit iloinen sydämenmuotoisista karkeista ja tyytyisit ainakin vielä siihen.Miehesi ei välttämättä osaa muuta ja karkkien ostaminen on saattanut olla hänelle melkoinen saavutus, joten jos vaadit vielä lisää se voi herättää miehessäsi turhautumista. Tuskin itsekään pitäisit, jos antaisit mielestäsi hyvän lahjan ja toinen tykkäisi ettei se ole kaikki mitä hän tahtoo. Kohtele miestäsi vähän kuin uuden kielen opiskelijaa. Ajan kanssa hän oppii ihan varmasti tietämään paremmin mistä tulet iloiseksi.Yhtä lailla kuin hän tottuu siihen, että vaikka vähän suututkin niin se ei kuitenkaan vie sinua häneltä pois.

Toivotan onnea suhteellenne ja kärsivällisyyttä

 

[ap.]

Kiitos, ihanan selväjärkistä tekstiä!

En oikeastaan suoranaisesti ole halunnut muuttaa miestä tai sitten yritän tehdä sen huomaamattani, pitää vähän miettiä tätä. Olen vain kertakaikkiaan niin tottunut siihen, että saan miehiltä suoraa positiivista palautetta, etten oikein ole pystynyt näkemään mieheni lähestymisyrityksiä - tai olen laittanut riman liian korkealle. Hän on sellainen, että joskus tuntuu, että minun lähestymiseni jotenkin "ujostuttaa". Sitten hän tekee sen "vitsinä": kutittelee, suutelee otsalle kuin pikkutyttöä tai kiusoittelee minua muuten. Hän ei anna palautetta siitä mitä minä teen, mutta jos jätän jotain tekemättä (esim. en kiirehdi eteiseen antamaan suukkoa kun hän tulee kotiin), niin saan siitä kommentin.

Meillä om yhteisiä harrastuksia, tai keksimme vapaa-aikana kaikkea kivaa, mikä on tuntunut hyvältä. Olen myös satsannut siihen, kun alkoi tuntua siltä, että jutteleminen oli välillä vaivalloista. Pointtisi ajan kulumisesta oli kyllä tärkeä, alan itsekin nähdä että se on kyllä auttanut asioitamme huomattavasti. Minulla on välillä vähän lyhyt pinna ja vaadin ehkä liikaa suhteessa kuluneeseen aikaan

Luulen, että olet myös oikeassa sen suhteen, että miehen on vaikeaa löytää paikkansa suhteessamme, kun minä vien aika ison tilan. Tähän pitää kiinnittää huomiota. Hänen on vaikeaa kertoa asioistaan ja tunteistaan, joten ehkä minun pitäisi osata raivata hänelle tilaa. Ja teidän, että häntä pelottaa se, ettei hän tule kuulluksi.

Olen ollut tosi iloinen karkeista ja sanonutkin sen monta kertaa. Uskon, että mies pisti itsensä peliin paljon enemmän kuin miltä näyttää valitessaan niitä.

Kiitos vielä, kärsivällisyys ja pitkä pinna ovat listallani ykkösinä

 

[NO]

Vaikuttaa siltä, että mies on aika rikki ja häneltä puuttuu sisäinen rauha. Eikä se oikeastaan ole ihme, jos kaikki hänen tapaamansa naiset ovat olleet pettureita tai sairaaloisen mustasukkaisia. Kun vielä kotonakaan ei ole nähnyt normaalia suhtautumista naiseen, niin hyvin todennäköisesti nainen on hänelle kysymysmerkki, joka voi kaataa kylmää vettä niskaan. kun vielä sinä ääneen ajattelet miehen ongelmallisuutta, niin hän ei uskalla luottaa. Hän pelkää riidan johtavan automaattisesti eroon; siinä mielessä sovintoseksi toimii varmasti hyvin

Minusta mies tarvitsee extra annoksen huomiota ja vakuuttelua rakkaudesta, jotta hän alkaisi luottamaan.

 

[Ap.]

Kiitos sinullekin. Näin varmasti on. Miehen omat vanhemmat elävät helvetillisessä "liitossa", mistä johtuen hän kovasti toivoisi, että voisi itse onnistua, mutta ei tiedä oikein miten se tehdään. Tämä on alkanut valjeta minulle vasta pikkuhiljaa, koska mies on varsin hyvä peittämään tunteensa. Ja minulla elämä on ollut päinvastaista: vanhemmat ovat kunnioittaneet toisiaan, eroni ovat johtuneet erilleen kasvamisesta ja olen aina saanut positiivista huomiota. Siksi olen tulkinnut miehen "mykkyyden" ja "negatiivisuuden" jotenkin pahaksi asiaksi ja se on pelottanut minua vähän. Siis mitä tuo toinen ajattelee minusta, kun hän ei sano mitään.

Yritän oikoa asiaa ja osoitan positiivista huomiota minkä ehdin

 

[NO]

Ole hyvä, ota jossakin vaiheessa esille se tärkeä asia parisuhteessa, että erimielisyyttä saa olla ja erimielisyydet eivät merkitse edes suhteen olemassaolon vaarantumista. Riidellä pitää osata sivistyneesti, jos edes tarvitsee riidellä. rakastamisen sanominen voi olla hänelle erittäin vaikeaa epävarmuuteensa vedoten.

Uskoisin kuitenkin, että sinä saat maksimirakkauden, mitä hän kykenee antamaan juuri nyt.

 

[ap.]

Olen samaa mieltä siitä, että riidellä pitäisi kuitenkin. Riitelemättömyys poistaa jollain oudolla tavalla läheisyyttä. Tällä hetkellä meillä on menossa jonkinlainen turvattomuus-kierre, minkä haluaisin todella katkaista. Mies puhuu paljon epävarmuudesta, minkä minä olen tulkinnut niin, että hän on epävarma minusta. Ja se on tuntunut pahasta. Mutta voiko olla niin, että hän on sittenkin puhunut epävarmuudesta itsessään, siis siitä, miten tässä tulisi olla ja siitä, että edelliset suhteet ovat aiheuttaneet pahaa mieltä? Vai mistä tuossa epävarmuudessa voi olla kyse?

 

[ap.]

Tai siis viittaan, NO, tuohon mitä kirjoitit: "rakastamisen sanominen voi olla hänelle erittäin vaikeaa epävarmuuteensa vedoten". Mitä ajattelit sillä? Luulen, että se sisältää jotain tosi tärkeää...

 

[NO]

Tai siis viittaan, NO, tuohon mitä kirjoitit: "rakastamisen sanominen voi olla hänelle erittäin vaikeaa epävarmuuteensa vedoten". Mitä ajattelit sillä? Luulen, että se sisältää jotain tosi tärkeää...

Miehelle rakkauden tunnustaminen on rehellisyyttä, mutta samalla se on avautumista ja itsensä suojaamatta jättämistä. Jos historia on se, mikä miehelläsi on, niin hän on epävarma ja tod.näk. myös pelkää. Yleensä suru aika suhteen päättymisen jälkeen merkitsee sisäistä eheytymistä ja aikaa jolloin työstetään kohdattuja pettymyksiä. hyppäämällä pettyneestä suhteesta toiseen ihminen menettää mahdollisuuden selvittää itselleen, että miksi tapahtui se mikä tapahtui. Sillä tavalla tulee siirretyksi myös uuteen suhteeseen kipeät asiat. miehelläsi se on epäluottamus kaikkia? naisia kohtaan tai ehkä ei kaikkia, mutta hänen on hyvin helppo uskoa, että nainen pettää?

Ensimmäinen kysymys epävarmuudestasi on sekä että, siis epävarma itsestään, jota hän ei välttämättä edes itse tiedosta; ei hän välttämättä tiedä mikä vaikutus edellä kertomallani on häneen, joten hän siirtää epävarmuuden peikon sinun hahmoosi, mikä on hänen kuvitelmansa, mutta sinun ei kannata ruokkia sitä kuvitelmaa.

Voimia

 

[ap.]

Kiitos kun viitsit vastata! Jotain tuollaista olen vaistonnut, ts. epävarmuus ei liity suoranaisesti minuun, mutta nyt vasta pystyn tajuamaan koko kuvion.

 

[turvattomuudesta]

Oma mieheni ei ole vieläkään 3 v yhdessäolon jälkeenkään sanonut, että hän rakastaa minua. Kerran hänen ollessaan kännissä hän sanoi, että hän pelkää, että jos hän paljastaa todelliset tunteensa, niin sitä käytetään häntä vastaan. Hän ei siis edelleenkään luota minuun 100 %:sesti, mikä on ikävää, koska en ole tehnyt mitään, mikä loukkaisi häntä tai antaisi aihetta epäilyksiin. Olen kuitenkin itse ajatellut, että jos hänen elämässään on ollut useita ikäviä kokemuksia, niin ei välttämättä pitkähkökään aika riitä muuttamaan asioita.

Olen itse ratkaissut asian siten, että en odota, että mies tekisi yhtä paljon aloitteita kehuihin, halauksiin tms, vaan olen itse aktiivinen. Nykyään mieskin tulee pyytämään pusua, halia jne, kun on siihen tottunut kanssani. Saatan myös kysyä, että tykkäätkö minusta. Kun mies myöntää, saatan kysyä, että tykkäätkö minusta tosi paljon ja välillä hän myöntää, mutta joskus heittää senkin vitsiksi. Olen ajatellut, että mikä se sellainen rakkaudentunnustus on, jonka väkisin hänestä puristaisin irti, koska mieheni kuitenkin osoittaa teoillaan rakastavansa ja välittävänsä. Toistaiseksi se riittää minulle vallan mainiosti.

Muista, että yhdessäoloa on useammanlaista. Älä vertaa häntä aiempiin miehiisi, vaan anna hänen olla oma itsensä. Paljon tärkeämpää kuin rakkaudentunnustukset on se, miten muutoin pystytte juttelemaan vaikeistakin asioista. Tässäkin asiassa kannattaa sanoa, että miten paljon sinulle merkitsee kehut ja se, että hän sanoo pitävänsä.

 

[ap.]

Sinun tapasi toimia kuulostaa tosi hyvältä. Minusta tuntuu, että olen todella uuden edessä - kuten joku tuolla edellä jo asian ilmaisi, niin tähän voisi suhtautua kuin uuden kielen oppijaan. Kärsivällisyyttä ja oma-aloitteisuutta tarvitaan. Emme ehkä koskaan tule saamaan suhdetta, missä molemmat suitsuttavat rakkautta, ja se on ihan hyvä myöntää jo nyt. Sen sijaan meillä on yhtenevät arvomaailmat ja tarkoitamme sisimmässämme hyvää, se on minulle todella arvokasta. Yritän opetella ajattelemaan niin, että ei mies halua minulle mitää pahaa, vaan hän on vain erilainen.

 

[Marjukka_]

Onko sinulle tärkeämpää että sanoo rakastavansa vai että osoittaa sen vaikka pienillä teoilla? Seurustelin itse 3 vuotta yhden miehen kanssa, joka ei kanssa saanut sanottua rakastavansa. Kerran kännissä sanoi, ja pari kertaa jotenkin mutkan kautta. Kerran oltiin syömässä ja joku nainen kännipäissään alkoi iskeä miestä kun olin vessassa. Nainen sitten tokaisi vaan minulle, että tuo mies rakastaa sinua ihan oikeasti. Hän teki myös kaikkia pieniä ja isoja tekoja, joista kyllä paljastui että hän rakasti. Olisihan se joskus kiva kuullakin, mutta musta teot ratkaisee enemmän=)
Joka tapauksessa sä et miestä saa muutettua niin, että hänestä yhtäkkiä tulisi mies, joka sanoisi rakastan rakastan tai ei olisi niin epävarma. Mies on mikä on. Varsinkin kun hän on lapsuuden kodissaan "oppinut" jo nämä käytösmallit, niin niiden muuttaminen on hankalaa, jos ei ihan mahdotonta, enää näin aikuisiässä.
Sun pitää vaan oppia hyväksymään mies sellaisena kuin on. Mieti niitä piirteitä miksi mieheen olet aikoinaan rakastunut.
Riidellä kyllä munkin mielestä pitää ja mullakin on lapsuuden kodissa vanhemmat riidelly ja tapellu, joten mustakin tulee heti ihan eri ihminen jos joku alkaa riitelemään. Vaikka olisi pikku riita, niin tuntuu että se on maailmanloppu. Kuitenkin se on hyväksi ja puhdistaa ilmaa. Yksi hyvä tapa voisi olla riidan koittaessa myös se, että asiat selvitätte, ettekä mene riidoissa nukkumaan. Yöllä ongelmasta kasvaa aina iso ja seuraava päivä on valmiiksi jo pilalla.

 

[Yhdessä 18 vuotta]

onnellisesti kuvaamasi aran ja varuillaan olleen miehen kanssa. Hän muuttuu kyllä, mutta tarvitsee todella aikaa oppiaksene luottamaan siihen, että riidellä saa ja pitää sanoa myös oma mielipide aidosti. Ihan samalta kuulosti myös kuvauksesi hänen lapsuudenkodistaan ja sen tavoista, riitaan suhtautumisesta.

Opettelin lukemaan häntä, rakastaa-sanan voi kertoa niin monin tavoin. Kehon kieli ja teot ovat vakuuttavampia kuin sanat, senhän tiedät. Lue viesti niistä. Tee itse niitä samoja pieniä rakkauden tekoja kuin tähänkin asti ja kerro tunteesi myös ääneen, koska sinulta se sujuu luontevasti. Kumppanisi nauttii sellaisesta suunnattomasti ja vapautuu vähitellen paljastamaan myös itse enemmän.

Sitä sinun on kuitenkin turha odottaa, että hänestä tulee avoin ja puhuva edes ajan kanssa, sillä niin syvällä nuo alitajuiset varaukset ovat. Mutta vapaampi kyllä ja rohkeampi ilmaisemaan myös suuttumuksensa, mikä on hyvin tärkeää.

Meillä on aina ollut niin, että minä näytän tunteeni avoimesti, mies pidättyvämmin. Mutta siitä, miten hän huolehtii siitä, että minulla on hyvin ja turvallista, ei loukkaa teoin eikä puhein, huolehtii kodistamme ja sen asioista, pitää puoliani, niistä luen kaiken sen rakkauden, jonka hän viestittää lukemattomin tavoin. Mieheni on ihana elämänkumppani, häneen voin luottaa.

Onnellista elämää teillekin, vaikuttaa siltä, että sinäkin olet löytänyt kultahipun.

 

[ap.]

Kiitos viesteistänne!

Olen sitä mieltä, että mieheni on aivan ihana omalla tavallaan. Alan vasta nyt huomata, miten hyvä hänen kanssaan on olla juuri luotettavuuden takia. Hän yrittää myös tehdä asioita, joista tietää minun pitävän. Se tuntuu hyvältä.

Viestini pointti oli osin se, että minä haluaisin mennä jo suhteessa eteenpäin, mutta ilmeisesti nyt kannattaa vain jonkin aikaa odottaa ja antaa miehen keräillä luottamusta minua kohtaan? Voitteko kuitenkin ymmärtää minua, siis sitä, että tunnen oloni joskus epävarmaksi kun mies ei pysty sanomaan että rakastaa ja kun hän kertoo olevansa epävarma (vaikka se ei liity minuun vaan hänen tausoihinsa)? Joskus niin vain käy, ja saatan olla pahalla mielellä, vaikka muutoin kaikki olisi hyvin.

Yritän työstää asioita ja nähdä niiden hyvät puolet.

 

[kirjaopastusta]

Sain itse paljon apua kirjoista, jotka käsittelevät parisuhdetta. Esimerkiksi John Grayn "Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta" avasi minulle paljon ahaa-elämyksiä, kun ymmärsin sen, minkä vuoksi miesten ja naisten käyttäytymismallit ovat niin erilaisia. Tajusin, että minun ei pidä syytellä miestä tietyistä asioista, sillä "ongelma" olikin vain miesten tyypillinen tapa toimia. Kirjaa löytyy varmasti myös kirjastosta, jos olet kiinnostunut siitä.

Tuossa kyseisessä kirjassa mm. selostettiin tosi kansantajuisesti se, miksi naiset haluavat kuulla kehuja ja tuntevat ajoittain itsensä epävarmaksi suhteessa ja miehen silmissä. Samaan asiaan liittyy se, miksi miehet tuntuvat välillä olevan suhteessa tosi poissaolevan oloisia.

Muuten, jos sinulla on paha mieli, niin sen sijaan, että mökötät, niin voit sanoa suoraan miehelle, että kaipaat nyt halausta ja suukkoja, koska sinusta tuntuu vähän yksinäiseltä ja sellaiselta, että kaipaat ekstra-annoksen rakastamista. Miehet yleensä nauttivat siitä, että saavat kokea olevansa hyödyllisiä enkä ainakaan oman kokemukseni mukaan ole saanut siinä tilanteessa ikinä negatiivista vastakaikua, vaan päinvastoin mieheltä on saanut hellyyttä kunnolla.

 

[ap.]

Kiitos vastauksistanne!

Minulla on vielä yksi kysymys. Miehellä on tapana nähdä helpommin negatiivisia kuin positiivisia asioita. Tämä voi liittyä ulkonäkööni (hän esim. huomauttaa että tukka on ihan sekaisia) tai tekemisiini (vaikka olisin siivonnut koko kodin, niin hän huomaa sen, että astianpsukone ei ole täytetty "oikein"). Tämä on minusta aika rasittavaa ja suhteen alussa olin vähän itkuinen senkin takia. Ymmärrän, että "vianetsintä" liittyy sekä kriittiseen lapsuudenkotiin että miehen suhtautumiseen itseenä. Olen yrittänyt kertoa, että minulle olisi tärkeää saada positiivista palautetta välillä (kun rakastamisen sanominen on niin vaikeaa), mutta se ei ikäänkuin toimi alkuunkaan. Mitä mieltä olette tästä, miten voisin suhtautua asiaan? Toinen asia on se, että mies saattaa sanoa asioita aika "piikikkäästi" tai "kovaa", mistä sitten kuitenkin joskus pahoitan mieleni vaikka hän ei tarkoita sitä pahalla. On vaikeaa sanoa, että siitä tulee paha mieli, kun miehen on vaikeaa kestää sitä että minulla on paha mieli...

 

[pitkää piimää]

Onpan ollut hienoa vuorovaikutusta ap:n ja vastaajien kesken. Tällaisia on mukava lukea. Näkee taas mikä idea keskustelupalstoilla on Joten jatkan itsekin toisella vastauksella...

Mietit miehesi piikikkyyttä ja puuttumista enemmän kielteisiin asioihin kuin hyviin, niin minulle tuli heti mieleeni miten hänelle on lapsuudessa annettu palautetta. Mitä läheisempi suhde sen enemmän ilmaisee itseään tutuimmalla tavalla, mikä voi juontaa miten äiti tai isä on lasta puhutellut. Perisuomalainen kasvatustapahan on olla kehumatta liikaa, ettei vaan ylpisty. Kyse ei ole taatusti ilkeydestä, vaan itsetunnon mallista minkä me jätämme aina perintönä omille lapsillemme.

Miehessäni on samaa motkottamisen vikaa, johon suhteemme alussa reagoin ihan yhtä voimakkaasti kuin sinäkin. Pahoitin mieleni kunnolla, mutta vuosien saatossa olen tottunut ja myös pohtinut asiaa ja nykyään totean hänelle "höpö höpö" sekä selitän miten erilaisuus on elämisen rikkautta Hänet on kasvatettu ilman kiitoksia ja seuratessani hänen puheitaan lähisukulaistensa kanssa heillä on hyvin paljon kielteisiä tapoja esittää asia ilman, että kukaan oikeasti tarkoittaa olla ilkeä.

Osan kielteisistä palautteista olen kääntänyt voitokseni. Mieheni on kotimme imurimestari samoin kuin täydellinen tiskikoneen täyttäjä. Minä en tee kumpaakaan hommaa, vaan ilomielin taputan häntä olkapäälle ja kehun että on se vaan hyvä kun huushollissamme on osaaja. Toki se alkuun vaati vähän vaivaa, mikä käytännössä tarkoitti että kotimme oli imuroimatta useamman viikon kunnes arvon imurimestari ryhtyi suorittamaan tehtäväänsä samoin kuin tiskikone jäi käynnistämättä, mutta nykyään työnjako sujuu loistavasti. Uskoisin, että kyse on pätemisen ja täydellisyyden tarpeesta (ehkä vahvasta äidin luomasta mallista miten huusholli on hoidettava?) ja silloin on aina viisaampaa astua sivummalle. Mitä turhaan tapella kotitöistä, koska kyllä kodissa riittää monta muutakin työtä kuin kinailla miten yksi pitää hoitaa.

Negatiivisuuden paras vastine on huumori parisuhteessa,koska se myös suojelee sinua pahoittamasta turhaan mieltäsi. Tällä en tarkoita paeta ongelmia, mutta jos jaksat miettiä miksi pahoitat mielesi ja löydät ehkä itsestäsi itsetuntoon liittyviä tekijöitä jotka ruokkivat pahaa mieltäsi, niin saatat hyvinkin sen jälkeen päästä huumorin alkuun.Minun on pakko myöntää, että osa mieheni motkotuksista on ollut totta ja se auttoi kasvamaan sekä sietämään arvostelua myös muilta.