Miten syvästä masennuksesta eroon?

[alfanaarasko?]

Siis onko kellään kokemusta että olisi parantunut useamman vuoden masennuksesta? Ja miten paraneminen alkoi? Itselläni todella huono itsetunto, tuntuu että kilpailen koko ajan ja haluan olla paras ehkä. Todella pahoja itsetunnon menetyksiä ja häpeää paljon sisälläni. Syvää arvottomuuden ja toivottomuuden tunteita. Paljon ahdistusta. Miten tästä selviäisi. Syvää masennusta jo 3v ja lievää masennusta jo teini-iästä asti. Nyt 33v

 

[Jod]

Itsellä pitkäkestoinen psykoterapia auttoi omasta masennuksesta irti. Keskusteltiin kaikki mielessä olevat aiheet läpi ja mikä tuntuu miltäkin ja terapeutti antoi omia ajatuksia. Niin pääsin omasta huonosta itsetunnosta eroon ja alemmuuskompleksista.

 

[Jebs]

Otin lemmikin. Osa masentumisen syystä oli juurikin kaikkien lemmikkien menettäminen lyhyellä aikavälillä. Masennus syveni ja kesti kolmisen vuotta. Hain apua ja paperini unohdettiin pinon alle, ja kun viimein pääsin psykiatrille, tämä analysoi masennukseni vaikeaksi, vaikka koin olon jo helpottuneen Kävin juttelemassa muutaman kerran, en kokenut siitä olevan apua. Lääkkeitä kokeilin viikon, lopetin kun ne tuntuivat pahalta. Opettelin katselemaan ympärilleni ja etsimään positiivisia asioita. Opin sen jopa niin hyvin, että myöhemmin oon löytäny kaikista ikävistä asioista hyviäkin puolia ja keskityn niihin. Opettelin myös tarkkailemaan luontoa (tykkään luonnosta) ja nauttimaan kaikista pienistä havainnoista. Opettelin pysähtymään kauniina talviaamuna ja nauttimaan pienen hetken auringonsäteistä, jotka osuvat kuuraisiin puun oksiin. Opettelin seuraamaan luonnon heräämistä keväisin. Tärkeintä on vain pysähtyä. Ja katsoa. Tuntea. Olla hetki paikallaan keskellä kiirettä. Esim lenkeillä saatan pysähtyä yllättäin ihan mihin kohtaan vaan ja katsella ympärille hetken, fiilistellä siinä vaikka sadetta, tuulta, aurinkoa, pilviä, lintuja, kasveja, kaikkea, ja ajattelen kuinka onnellinen olenkaan juuri nyt, ja sitten jatkan matkaa.

Tuon masennuksen myötä päätin, et mikään ei koskaan tuu painamaan mua enää niin maihin et masentuisin uudestaan. Kerrassaan hirveitä asioita on munki kohdalle osunu myöhemmin elämän varrella, mut kaikesta oon selvinny positiivisuuden ja järjen avulla, ja tietty ystävien

 

["vieras"]

Minua masensi epäviihtyisä työ ja kurja ilmapiiri. Vaihdoin alaa, kouluttauduin uudelleen ja muutin rutiineja. Mielestäni olin siis tosi masentunut, mutta millekkään psykiatrille en ole koskaan kertonut.
Kerran kävin ja se oli vain rahojen hukkaamista. Tehkää muutoksia elämässänne, ratkaisu saataa löytyä sitä kautta. Tsemppiä.

 

[alfanaarasko]

Minulla periaatteessa kaikki ihan hyvin ulkopuolisen silmin. On kauniit ja ihanat lapset ja ihan ok työ ja mies löytyy joka auttaa ja talo jne. mutta pikkuhiljaa luisuu niihin pahoihin ajatuksiin ja olen vielä sellainen että suren jos jollain menee huonosti niin mietin hänen asioitaan. Kannan siis huolta kaikista ja epäoikeudenmukaisuudesta maailmassa jne. Otan siis kaikkien huolet itselleni ja minulle kerrotaan paljon asioita. Olen kuuntelija. Mutta myös kannan huolta lapsistamme. Toisen lapsen kohdalla tarhassa kohtelee yksi aika törkeästi välillä ainakin mummon nähden ja muutenkin tuntuu että lapsi silmätikkuna. Tämä on aiheuttanut suurta huolta myös itselleni. <3 Lapsi kuitenkin iloinen ja touhukas.
Sitten olin 6kk sitten psykoosissa ja välillä rupean miettimään näitä silloisia harhoja että mikä olikaan totta. Kun olen lukenut psykooseista että ihminen on silloin enempi todellisessa tilassaan ja tämä ns. normaali tila missä oikeasti elämme niin olisikin unimaailma. MInulla oli aika kamalia harhoja siitä että minut aiottiin hylätä yksin ja joutuisin helvettiin. Haluaisin todella eroon tästä masennuksesta lopullisesti mutta pelottaa että joudun loppuikäni kestämään tätä toivottomuutta ja jaksamattomuutta ja huonoa oloa. =(

 

[up]

up

 

[up]

up