Miten tässä näin kävi?

[Mitä nyt?]

Löydän itseni todella ihmeellisestä tilanteesta. Olen yli nelikymppinen nainen ja menin vuosi sitten naimisiin, oltuani sinkkuna yli 10 vuotta, ehkä lähempänä 15 vuotta. Tapasin mieheni ja tuntui heti siltä, että siinä se on, ketä olen aina etsinyt. Asiat etenivät nopeasti ja niin siis menimme naimisiin. Sittemmin huomasin, että mies ei ollutkaan sitä, mitä luulin hänen olevan. Hän väheksyy kaikkea mitä teen, uhkailee erolla, kunnes alan itkeä ja muutoinkin osaa olla silloin tällöin todella ilkeä minua kohtaan. Sormuksen hän on heittänyt pois muutamaan otteeseen, kerran oikein näyttävästi ravintolassa.

Nyt sitten vuodenvaihteessa aivan sattumalta tapasin erään miehen. Olin loppu myös työstäni ja hänen ollessa samankaltaisella alalla hänelle oli helppo puhua työni aiheuttamasta stressistä. Sen jälkeen tuli puhuttua näistä kotiongelmistakin. Huomasimme molemmat olevamme hyviä keskustelukumppaneita ja nimenomaan myös kuuntelijoita. Pystyimme siten auttamaan toinen toistamme molempien elämäntilanteissa, jotka eivät olleet siis kovin onnelliset.

Lopun voi nyt sitten arvatakin. Keskusteluyhteys on jatkunut ja tunnemme suurta sielujen sympatiaa toisiamme kohtaan. Pakko sanoa, että koen tehneeni väärän ratkaisun mennessäni mieheni kanssa naimisiin. Olen toivonut, että olisin tavannut tämän uuden miehen ensimmäiseksi, mutta ei, tässä järjestyksessä asioiden on pitänyt tapahtua.

Ja nyt sitten minä, joka olen rehellisyyden perikuva, olen tapaillut "salaa" tätä miestä keskustelujen merkeissä. Asiat eivät ole vielä johtaneet siihen, mutta tämä lienee ajan kysymys puolin ja toisin. Mies, yli 50-vuotias, on myös tahollaan naimisissa. Olen tässä kuitenkin kuin puusta pudonnut ja ihmettelen sitä, miten minun elämässäni näin kävi ja miten olen edes tekemässä tällaista, mitä nyt teen.

En oikeastaan edes tiedä, mitä tässä teiltä yritän kysyä. Ehkä ajatuksia. Niin outo ja täysin ennalta-arvaamoton tilanne minulle.

 

[Pakko neuvoa]

Löydän itseni todella ihmeellisestä tilanteesta. Olen yli nelikymppinen nainen ja menin vuosi sitten naimisiin, oltuani sinkkuna yli 10 vuotta, ehkä lähempänä 15 vuotta. Tapasin mieheni ja tuntui heti siltä, että siinä se on, ketä olen aina etsinyt. Asiat etenivät nopeasti ja niin siis menimme naimisiin. Sittemmin huomasin, että mies ei ollutkaan sitä, mitä luulin hänen olevan. Hän väheksyy kaikkea mitä teen, uhkailee erolla, kunnes alan itkeä ja muutoinkin osaa olla silloin tällöin todella ilkeä minua kohtaan. Sormuksen hän on heittänyt pois muutamaan otteeseen, kerran oikein näyttävästi ravintolassa.

Nyt sitten vuodenvaihteessa aivan sattumalta tapasin erään miehen. Olin loppu myös työstäni ja hänen ollessa samankaltaisella alalla hänelle oli helppo puhua työni aiheuttamasta stressistä. Sen jälkeen tuli puhuttua näistä kotiongelmistakin. Huomasimme molemmat olevamme hyviä keskustelukumppaneita ja nimenomaan myös kuuntelijoita. Pystyimme siten auttamaan toinen toistamme molempien elämäntilanteissa, jotka eivät olleet siis kovin onnelliset.

Lopun voi nyt sitten arvatakin. Keskusteluyhteys on jatkunut ja tunnemme suurta sielujen sympatiaa toisiamme kohtaan. Pakko sanoa, että koen tehneeni väärän ratkaisun mennessäni mieheni kanssa naimisiin. Olen toivonut, että olisin tavannut tämän uuden miehen ensimmäiseksi, mutta ei, tässä järjestyksessä asioiden on pitänyt tapahtua.

Ja nyt sitten minä, joka olen rehellisyyden perikuva, olen tapaillut "salaa" tätä miestä keskustelujen merkeissä. Asiat eivät ole vielä johtaneet siihen, mutta tämä lienee ajan kysymys puolin ja toisin. Mies, yli 50-vuotias, on myös tahollaan naimisissa. Olen tässä kuitenkin kuin puusta pudonnut ja ihmettelen sitä, miten minun elämässäni näin kävi ja miten olen edes tekemässä tällaista, mitä nyt teen.

En oikeastaan edes tiedä, mitä tässä teiltä yritän kysyä. Ehkä ajatuksia. Niin outo ja täysin ennalta-arvaamoton tilanne minulle.

Jätä ne siat!

 

[minä myös]

Löydän itseni todella ihmeellisestä tilanteesta. Olen yli En oikeastaan edes tiedä, mitä tässä teiltä yritän kysyä. Ehkä ajatuksia. Niin outo ja täysin ennalta-arvaamoton tilanne minulle.

Vain itse tiedät vastauksen tuohon. Tai sydämesi tietää. Kuuntele sitä. Niin minäkin tein. Vaikeaa se oli / on . Olen kyllä tuota joskus katunut, mutta jos joutuisi saman tilanteen eteen uudestaan tekisin saman ratkaisuun taas uudestaan.

 

[Talousasiantuntija]

Kannattaa odottaa vielä että nettoaa erossa enemmän. Pistä äijä maksamaan niin jää säästöön.

 

[pohdin että..]

Hän väheksyy kaikkea mitä teen, uhkailee erolla, kunnes alan itkeä ja muutoinkin osaa olla silloin tällöin todella ilkeä minua kohtaan. Sormuksen hän on heittänyt pois muutamaan otteeseen, kerran oikein näyttävästi ravintolassa.

Nyt sitten vuodenvaihteessa aivan sattumalta tapasin erään miehen.

Suhde nykyiseesi kuulostaa aika työläältä. Kun hän seuraavan kerran uhkaa erolla, ehdotan että älä itke - älä näytä pahaa mieltäsi äläkä pyri hyvittelemään, vaan sano että "Hyvä, sopii minulle!" Näin saat tyypistä hieman selvyyttä että pelaileeko vain pelejään ja säikähtää kun yllättäen myönnyt ja alkaa perua temppuiluaan. Vai onko tosissaan sitä mieltä kuin antaa ymmärtää. Jos suhde kaatuu niin eipä ollut mitään jäljelläkään. Vai mitä?
Kumpikaan em. ei tosin ole kovin hääppöinen vaihtoehto jatkolle...jollei sitten tykkää aviosta loukkaavan oikuttelijan kanssa.

Tämän toisen miehen osalta - mikä on hänen avionsa tila? Jos vaimonsa on 'onnellisesti' miehensä puuhista tietämätön, voit ehkä varautua samaan kohteluun aikanaan kun mies taas haluaa uusia tuulia. Minusta ainakin on ketkua pitää puoliso hyvässä uskossa ja itse varmistella jo uutta suhdetta.
Jos liitto on henkitoreissaan puolin toisin - tai - jos mies on vaimon kanssa puhunut muuttuneista tunteistaan olivatpa vaimon tunteet mitkä tahansa (jos toisen rakkaus loppuu, tunnetta ei voi väkisinkään vaatia), niin tilanne on ainakin jossain määrin parempi.

Oma periaatteeni on että elämässä joutuu tekemään valintoja mutta niitä voi aina myös korjata.

 

[Metusalem]

Vastaavan kokeneena miehenä sanoisin, että älä panikoidu. Elämääsi on saattanut ilmaantua jotakin hyvin kaunista ja hyvää. Vaikka miehen ja naisen ystävyyssuhteessa varmaan aina on jokin tason eroottinen elementti, on teidän vallassanne kuitenkin päättää annatteko tuon liekin vain lämmittää vai päästättekö sen polttamaan.

Saatatte nyt olla toisillenne parasta terapiaa antaessanne toisillenne jotkain sellaista, mihin tarvitaan toista sukupuolta oleva ystävä. Ja en todellakaan puhu seksistä, vaan siitä ymmärryksestä, hellyydestä ja myötätunnosta mitä juuri mies ja nainen voivat toisiltaan saada ilman fyysistä suhdettakin.

Teillä molemmilla on sitoumuksenne, mutta ne eivät ilmeisestikään tyydytä kaikkia tarpeitanne. Kunniallisuus ja välittäminen voivat pitää teitä tahoillanne liitoissanne, mutta jopa avioliittojenne kannalta ystävyytenne voi olla parasta, mitä voi tapahtua.

Salailu on ikävää ja periaatteessa väärin. Jos kuitenkin tilanne on sellainen, jota kummankaan puolisot eivät osaisi ymmärtää oikein, niin elossa pysmisen kannalta salailu lienee pienempi paha kuin nuutuminen ja katkeroituminen.

En halua yllyttää mihinkään, minkä mahdollisesti koet moraalisesti vääräksi. Mieti kuitenkin, onko tilanne Sinun tai puolisosi (ja vastaavasti ystäväsi ja hänen vaimonsa) suhteen sen parempi, jos nyt lopetat ystävyystesi tuohon sielunkumppaniisi. Jaksatko yhtään paremmin?

 

[Jussi]

Ymmärrän tilanteesi hyvin. Ehkä kaikki meneekin niin kauan hyvin, kun olette molemmat tahoillanne naimisissa ?

 

[Mies 50]

Mielestäni erolla uhkailukin on jo niin selvää lihaa, että kipot vaan jakoon, itse kullakin.

 

[ap]

Vastaavan kokeneena miehenä sanoisin, että älä panikoidu. Elämääsi on saattanut ilmaantua jotakin hyvin kaunista ja hyvää. Vaikka miehen ja naisen ystävyyssuhteessa varmaan aina on jokin tason eroottinen elementti, on teidän vallassanne kuitenkin päättää annatteko tuon liekin vain lämmittää vai päästättekö sen polttamaan.

Saatatte nyt olla toisillenne parasta terapiaa antaessanne toisillenne jotkain sellaista, mihin tarvitaan toista sukupuolta oleva ystävä. Ja en todellakaan puhu seksistä, vaan siitä ymmärryksestä, hellyydestä ja myötätunnosta mitä juuri mies ja nainen voivat toisiltaan saada ilman fyysistä suhdettakin.

Teillä molemmilla on sitoumuksenne, mutta ne eivät ilmeisestikään tyydytä kaikkia tarpeitanne. Kunniallisuus ja välittäminen voivat pitää teitä tahoillanne liitoissanne, mutta jopa avioliittojenne kannalta ystävyytenne voi olla parasta, mitä voi tapahtua.

Salailu on ikävää ja periaatteessa väärin. Jos kuitenkin tilanne on sellainen, jota kummankaan puolisot eivät osaisi ymmärtää oikein, niin elossa pysmisen kannalta salailu lienee pienempi paha kuin nuutuminen ja katkeroituminen.

En halua yllyttää mihinkään, minkä mahdollisesti koet moraalisesti vääräksi. Mieti kuitenkin, onko tilanne Sinun tai puolisosi (ja vastaavasti ystäväsi ja hänen vaimonsa) suhteen sen parempi, jos nyt lopetat ystävyystesi tuohon sielunkumppaniisi. Jaksatko yhtään paremmin?

Hyviä kommentteja tullut, kiitos niistä. Erityisesti Metusalem osuu naulan kantaan sanoessaan älä panikoidu. Ehkä tämä on juuri jotain paniikinpoikaista. Hän on myös oikeassa, että sattumalta ja korostan todellakin suurta sattumaa, olemme tavanneet toisemme ja kokeneet hienoja hetkiä toistemme kanssa. Paljon asiaa pohdittavaksi. Tarkoitus ei ole kuitenkaan aloittaa jotain salasuhdetta pidemmän päälle, se on selvä. Mutta ei ehdoin tahdoin loukatakaan toisia osapuolia. Ja vielä selvennykseksi, miehen avioliitto oli ollut kuollut jo kauan ennen meidän tapaamista. En missään nimessä ole siis ollut liiton tappaja.

Tämä suuri sattumalta tapahtunut kohtaaminen on kyllä ollut oman elämäni kannalta todella tärkeä asia. Pitää jatkaa pohtimista, ei tässä ole kiire mihinkään. Ja toivottavasti saan lisää näkökantoja ja mielipiteitä.

 

[M50-]

Ja vielä selvennykseksi, miehen avioliitto oli ollut kuollut jo kauan ennen meidän tapaamista. En missään nimessä ole siis ollut liiton tappaja.

Mies siis sanoi noin, mutta pitääkö se silti paikkansa? Sinulla taitaa olla myös ne kuuluisat "ruusunpunaiset silmälasit", joitten läpi katselet tätä uutta miestä...

 

[Okko enää]

Mies siis sanoi noin, mutta pitääkö se silti paikkansa? Sinulla taitaa olla myös ne kuuluisat "ruusunpunaiset silmälasit", joitten läpi katselet tätä uutta miestä...

Kuin sinä? Vastaan itse ei ole.

 

[ap]

Mitään tarvetta siihen, että mies valehtelisi omasta liitostaan, ei tässä tapauksessa ole ollut. Kuten olen sanonut, kohtaaminen on tapahtunut aivan sattumalta eikä missään iskutarkoituksissa. Siitä sitten yllättäen suhteemme on ajan myötä syventynyt. Tässä ei myöskään ole lapsia pelissä kenelläkään osapuolella (ok, yksi aikuinen lapsi miehellä, mutta ei liity tämän kuvion setvimiseen).

Mietin eilen vielä, mitä tässä yritän saada selville. Tuli sellainen tunne, että ehkäpä haluan saada selvyyden siihen, onko toimittava moralisesti oikein ja siten pysyä sitoutuneena avioliittoonsa, kun niin on mennyt lupautumaan. Onko oikein erota näinkin lyhyen ajan jälkeen vai pitääkö olla miehen kanssa, joka ei ollutkaan sitä mitä kuvitteli, yhdessä loppuelämän. Myös korostan sitä, että mainitsemat ongelmat olivat liitossani jo ennen tämän miehen kohtaamista.

Olen positiivisesti yllättänyt näistä saamistani asiallisista ja hyvin pohdinnallisista kommenteista, joita toivon saavani yhä lisää.

 

[Kohtalon toveri]

Mitään tarvetta siihen, että mies valehtelisi omasta liitostaan, ei tässä tapauksessa ole ollut. Kuten olen sanonut, kohtaaminen on tapahtunut aivan sattumalta eikä missään iskutarkoituksissa. Siitä sitten yllättäen suhteemme on ajan myötä syventynyt. Tässä ei myöskään ole lapsia pelissä kenelläkään osapuolella (ok, yksi aikuinen lapsi miehellä, mutta ei liity tämän kuvion setvimiseen).

Mietin eilen vielä, mitä tässä yritän saada selville. Tuli sellainen tunne, että ehkäpä haluan saada selvyyden siihen, onko toimittava moralisesti oikein ja siten pysyä sitoutuneena avioliittoonsa, kun niin on mennyt lupautumaan. Onko oikein erota näinkin lyhyen ajan jälkeen vai pitääkö olla miehen kanssa, joka ei ollutkaan sitä mitä kuvitteli, yhdessä loppuelämän. Myös korostan sitä, että mainitsemat ongelmat olivat liitossani jo ennen tämän miehen kohtaamista.

Olen positiivisesti yllättänyt näistä saamistani asiallisista ja hyvin pohdinnallisista kommenteista, joita toivon saavani yhä lisää.

Kannattaisi varmaan puhua tosissaan sen omankin miehen kanssa ja kysyä mitä mieltä hän tunnetasolla on liitostanne. Jos molemmat tunnette tehneenne virheen, niin parempi tunnustaa tosiasiat ja erota. Itsekin erosin nuoruuden liitostani 3 kk jälkeen enkä ole katunut. Ikä ei estä tekemästä virheitä ihmissuhteissa.

 

[anna]

onko toimittava moralisesti oikein ja siten pysyä sitoutuneena avioliittoonsa, kun niin on mennyt lupautumaan.

Yhtä hyvin voisi myös kysyä, onko moraalisesti oikein pysytellä väkisin liitossa, jossa ei pysty rakastamaan ja kunnioittamaan puolisoaan niin kuin pitäisi. Eihän avioliiton tarkoitus ole elää väkisin toisen kanssa, koska on sattunut niin lupaamaan, vaan nimenomaan koska haluaa jakaa elämänsä puolisonsa kanssa. Minä olen sitä mieltä, että ellei kykene enää rakastamaan ja kunnioittamaan puolisoaan eikä enää aidosti halua jakaa elämäänsä hänen kanssaan, niin silloin on kaikin tavoin väärin väkisin jatkaa.

 

[Muori]

Mietin eilen vielä, mitä tässä yritän saada selville. Tuli sellainen tunne, että ehkäpä haluan saada selvyyden siihen, onko toimittava moralisesti oikein ja siten pysyä sitoutuneena avioliittoonsa, kun niin on mennyt lupautumaan. Onko oikein erota näinkin lyhyen ajan jälkeen vai pitääkö olla miehen kanssa, joka ei ollutkaan sitä mitä kuvitteli, yhdessä loppuelämän. Myös korostan sitä, että mainitsemat ongelmat olivat liitossani jo ennen tämän miehen kohtaamista.
QUOTE]

Tuohon kysymykseesi;

Teitä on vain 2 aikuista ihmistä ja ilmeisimminkin puolin ja toisin olette joutuneet tilanteeseen, jossa sitoutuminen tuntuukin virheeltä.

Minun mielestäni riittää, jotta sovitte kupit jakoon eli kumpikin ottaa sen, mitä toi tullessaan ja yhteiset laitetaan puoliksi.

 

[Van mitä]

Mietin eilen vielä, mitä tässä yritän saada selville. Tuli sellainen tunne, että ehkäpä haluan saada selvyyden siihen, onko toimittava moralisesti oikein ja siten pysyä sitoutuneena avioliittoonsa, kun niin on mennyt lupautumaan. Onko oikein erota näinkin lyhyen ajan jälkeen vai pitääkö olla miehen kanssa, joka ei ollutkaan sitä mitä kuvitteli, yhdessä loppuelämän. Myös korostan sitä, että mainitsemat ongelmat olivat liitossani jo ennen tämän miehen kohtaamista.
QUOTE]

Tuohon kysymykseesi;

Teitä on vain 2 aikuista ihmistä ja ilmeisimminkin puolin ja toisin olette joutuneet tilanteeseen, jossa sitoutuminen tuntuukin virheeltä.

Minun mielestäni riittää, jotta sovitte kupit jakoon eli kumpikin ottaa sen, mitä toi tullessaan ja yhteiset laitetaan puoliksi.

Jos ei oo muuta ku nullin kuppi?

 

[Villasukka]

Ajan myötä? Tapasitte reilu viikko sitten!

Nyt nainen järkeä sinne tunteiden joukkoon. Etkö kerrasta oppinut? Menit nykyisen kanssa suinpäin avioon, tuntematta toista. Nyt olet parin tapaamiskerran jälkeen pohtimassa tulevaisuutta ukkomiehen kanssa. Historia toistaa siis itseään. Teit ilmeisen virheen tämän nykyisen kanssa, eroa ja opi virheestäsi! Niitä mukavia ihmisiä voi toki tapailla ilman suuria suunnitelmiakin!

Ps. Monien yli 5-kymppsiten liitto on "pystyynkuollut" ja romantiikasta ja ihastumisesta nähdään päiväunia. Kuitenkin se yhdessä rakennettu ja eletty elämä on se mitä halutaan vaalia. Eli ainoastaan kiihkeä seksi on huvennut jonnekin, mutta muuten elo on mukavaa. Itselläni ainakin on varmuus siitä, etten vaihtaisi kaikkea elettyä, tuttua ja suunniteltua hetken huumaan, vaikka se hetki kestäisi vuoden tai kaksi. En jaksa uskoa, että loppupeleissä kuitenkaan siitä uudesta ihmisestä saisi niin paljon, että se voittaisi tuon mitä ollaan eletty ja koettu mieheni kanssa. Mieheni tuumii asiasta samoin.

 

[ap]

Ajan myötä? Tapasitte reilu viikko sitten!

Nyt nainen järkeä sinne tunteiden joukkoon. Etkö kerrasta oppinut? Menit nykyisen kanssa suinpäin avioon, tuntematta toista. Nyt olet parin tapaamiskerran jälkeen pohtimassa tulevaisuutta ukkomiehen kanssa. Historia toistaa siis itseään. Teit ilmeisen virheen tämän nykyisen kanssa, eroa ja opi virheestäsi! Niitä mukavia ihmisiä voi toki tapailla ilman suuria suunnitelmiakin!

Ps. Monien yli 5-kymppsiten liitto on "pystyynkuollut" ja romantiikasta ja ihastumisesta nähdään päiväunia. Kuitenkin se yhdessä rakennettu ja eletty elämä on se mitä halutaan vaalia. Eli ainoastaan kiihkeä seksi on huvennut jonnekin, mutta muuten elo on mukavaa. Itselläni ainakin on varmuus siitä, etten vaihtaisi kaikkea elettyä, tuttua ja suunniteltua hetken huumaan, vaikka se hetki kestäisi vuoden tai kaksi. En jaksa uskoa, että loppupeleissä kuitenkaan siitä uudesta ihmisestä saisi niin paljon, että se voittaisi tuon mitä ollaan eletty ja koettu mieheni kanssa. Mieheni tuumii asiasta samoin.

Nyt pitää korjata omaa kirjoitusta, kun tässä ohessa on ajantaju myös mennyt eli me tapasimme marraskuun lopulla.

Enemmänkin puin tässä sitä, mitä pitäisi tehdä tai kuuluu tehdä oman avioliittoni kanssa kuin sitä, että hyppään oitis toisen kelkkaan. Ehkä näin. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa sanoin, on itsellänikin vaikea saada tästä asiasta ajatukset kasaan ja siksi kirjoitin tänne.

 

[ajatukset kasaan]

Niin moni muukin kirjoittaa pistääkseen ajatuksensa kasaan.

Innostuin tv-sarjasta lukemaan Raisa Lardot kirjoja. Kun jlo sain tarpeekseni käteeni vielä osui työpaikan pikkukirjastosta kirjailijan vuonna 1982 kirjoittama kirja. Nainen kirjoittaa tosielämästä ja kirjojen teema pyörii vammautuneen miehen ympärillä.

Mietin usein miksi elämäni meni niin kuin meni. Miksi minusta ei ollut miehen rinnalle.
Näin viime yönä merkillisen unen. Kai yritän unissa selvittää samaa asiaa.

Moni tietenkin miettii miksi en mene elämässäni eteenpäin.
Mutta ei elämä ole niin yksinkertainen asia.

Jotkut käyvät terapeutilla. Sinä keskustelet uuden miesystävän kanssa elämästäsi.
Mutta ei terapiassa sotke elämäänsä lisää. Miesten kanssa tahtoo niin käydä. Tulee uusia ongelmia kuin sille harakalle, jonka nokka tarttui tervaan sillalla kun pyrstö irtosi.

Ota tai jätä. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Vain itseään voi muuttaa.
Istun hämärässä huoneessa, mutta ihan hyvin pärjään näppiksellä. Olen aikoinaan tehnyt niin paljon kirjoitustöitä.