Miten tästä eteenpäin? Lapsihaaveasiaa..

[astrolabe]

[QUOTE="Melina";29934862]Juttelin äskettäin miehen kanssa muutaman sanan. Aloitin keskustelun vienosti huumorin varjolla haistellakseni tunnelmia, ja sekin keskustelu päättyi siihen, että mies sanoi kuten aiemmin "ei vielä". Hän mainitsi taas saman, että voimme viiden vuoden kuluttua katsoa millainen konkluusi tehdään. Seuraavaksi hän vetosi, että nyt pitää keskittyä olennaisimpiin asioihin.

Tätä kautta tuli selväksi, että tähän parisuhteeseen ei taida kuulua lapset. [/QUOTE]

Ette taida olla sopiva pari. Hän ei ymmärrä sinua, teidän toiveenne eroavat suuresti.

Jos elämässä kohtaa jonkun todella uskomattoman ihmisen, on mahdollista, että jokin kompromissi lapsiasiassa voidaan löytää. Mutta ehkä teillä vain toinen pelaa aikaa, ettei tarttis ees ajatella lasten hankintaa?

 

["nip"]

Miettisin todella tarkkaan parisuhteen kestävyyttä. Kolmikymppisenä kello tikittää ja viisi vuotta on PALJON. Mitä jos vain odotat ja mies ei ole koskaan valmis? Anteeksi vaan, mutta mies voi toisiin ajatuksiin tullessaan ottaa aina nuoremman ja hedelmällisemän mutta SÄ et nuorru. Tai kun vihdoinkin olisi vuosien jälkeen teidän aika perheenlisäykselle niin raskautumisessa tulisi ongelmia? Siinä vaiheessa ei itku auta.

Kantsii myös vilkaista ehkä tätä:
Naisen ikä, hedelmöityminen ja aikaiset keskenmenot
Perhesuunnittelun kotisivut

 

[Miksi?]

Minusta kuulostaa kyllä siltä, että AP vaan on toteuttamassa jotain yleistä normia, ja suurin syy lasten hankkimiselle on "koska muutkin" ja "koska niitä kuuluu tehdä". Oletko hetkeäkään miettinyt MIKSI haluat lapsia? Haluatko ihan oikeasti ITSE? Ainakaan tähän mennessä mitään oikeaa syytä ei ole näkynyt, vain nuo "muutkin etenee elämässä valmiiksi kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan, joten minäkin haluan". Eli kuulostaa siltä että olet toteuttamassa jotain yhteiskunnan normia ja siksi sinua harmittaa kun et ole ns. pysynyt siinä mukana.

Samaa kertoo tuo sanomasi siitä, että olet jo elänyt hauskaa elämää ja nyt on aika asettua aloilleen. Sun mielestä elämän pitää olla tylsää ja paikalleen jämähtänyttä jotta voi todistaa olevansa aikuinen? "Rasti ruutuun olen matkustellut, rasti ruutuun olen ryypännyt, rasti ruutuun työpaikka ja mies.. seuraavana listalla lasten tekeminen, nyt niitä lapsia tänne ja heti ettei jää elämän suoritus kesken!"

Sekin kuulostaa oudolta että sun mielestä lapset pitää tehdä ennen kuin arki tulee suhteeseen. Miksi? Onko taustalla ajatus, että pitää sitoa mies kiinni ennen sitä arkihetkeä koska muuten se voi karata vai mitä ihmettä? Lapsethan ne arjen vasta tuovatkin, joten olisihan se hyvä ensin nähdä että sitä arkea kestää edes miehen kanssa kahdestaan, ennen kuin siihen pistää vielä lapsia sekaan soppaan.

Joka tapauksessa jos sulla on ikää jo se 30v ja mies suostuu harkitsemaan vasta viiden vuoden päästä, niin suhteellani ei ole tulevaisuutta. Minusta kun tuo miehen "ehkä viiden vuoden päästä" kuulostaa siltä, että tällä hetkellä hän ei halua lapsia ollenkaan mutta toivoo että mielensä muuttuisi joskus. Tuollaisella kaukaisella aikajänteellä hän ehkä vain pelaa aikaa, ja oikeasti tarkoittaa "mahdollisesti ei ikinä, mutta eihän sitä tiedä jos joskus muutan mieleni".

Ehkä teidän molempien kannattaisi etsiä kumppani joka sopii toisillenne paremmin. Sinulle joku joka suorittaa samalla lailla valmista elämän käsikirjoitusta, ja miehelle joku joka oikeasti haluaa parisuhteen juuri HÄNEN kanssaan ja siihen ehkä lapsia, eikä niin päin että mies on vain toteuttamassa normielämää naiselle.

 

[astrolabe]

Viestiin #28 vähän vastausta.

Usein hauskanpidoksi käsitetään sellainen mitä ei voi harrastaa lasten kanssa kuten biletys, kännäys ja yhden yön suhteet tms. Toiset taas käsittävät hauskanpitona sellaisen, jota he ajattelevat ettei lasten voi tehdä, kuten opiskelu, maastamuutto tms. Lasten saaminen käsitetään jotenkin elämän loppumisena ja tylsyyden alkamisena, mikä on mielestäni väärin, mutta harvoin tietyt ryhmät suostuvat myöntämään, että lasten kanssakin on elämää.

Eikä lapsia halutakseen tartte antaa syitä.

 

[Tämä tunne tuli]

Mun mielestä kuulostaa ettette ole toisillenne sopiva pari.

Mä ymmärrän että ap tosissaan haluaa lapsia, ei sitä tässä enempää tarvi perustella. Samalla kuulostaa että mies ei halua. Ei ainakaan vielä pitkään aikaan eikä ehkä edes ap:n kanssa. Miehelle toi on helpompaa kun biologista kelloa ei tarvi ajatella.

Ehkä ap:n mies on tyyppi joka ei ole vielä herännyt haluamaan lapsia, kokee ne yhteiskunnan paineena. Kuulostaa myös että suhde on jo väljähtynyt tai ei ole koskaan niin hyvä ollutkaan, erilaiset tulevaisuudenhaaveet, uhkaillaan eroaikeilla eikä pystytä tukemaan toista. Voisin kuvitella että ap:n mies on sitä tyyppiä joka tarvii oikean herätyksen lapsiasiaan, vaikka niin että tavattuaan toisen naisen hän rakastuu tosissaan ja alkaakin haluta lapsia tämän kanssa. Näitä tapauksia on missä erotaan tilanteessa kun mies ei halua lapsia ja kohta uusi naisystävä on raskaana.

Ap ei kuulosta hänkään rakastuneelta, lähinnä vaan käytännölliseltä. Tässä olisi nyt kunnollinen mies, parisuhdetta tuon verran takana ja biologinen kello tikittää, aika tehdä lapset.

 

[Miksi?]

Eikä lapsia halutakseen tartte antaa syitä.

Minusta tarvitsee, siis sen "syyn" pitäisi olla se että aidosti haluaa elämäänsä lapsia ja elää lapsiperheen asiaa. Ihan _itse_ haluaa. Ei se, että tekee niin koska niin kuuluu tehdä. Silloin elää vain jonkun toisen elämää, ja se joko päättyy hyvin (huomaa että se on mitä itsekin aidosti haluaa) tai usein huonosti, eli huomaakin jossain välissä että on suorittanut elämäänsä eikä ole koskaan aidosti miettinyt mitä itse haluaa. Aina pitää olla itselleen rehellinen. Muuten hyvin helposti katkeroituu, ja lasten hankkimisen tapauksessa vahingoittaa myös muita.

"Ap ei kuulosta hänkään rakastuneelta, lähinnä vaan käytännölliseltä. Tässä olisi nyt kunnollinen mies, parisuhdetta tuon verran takana ja biologinen kello tikittää, aika tehdä lapset."

Juuri tällainen mielikuva mullekin tuli.

 

[kaalimaan vartija]

Minusta tarvitsee, siis sen "syyn" pitäisi olla se että aidosti haluaa elämäänsä lapsia ja elää lapsiperheen asiaa. Ihan _itse_ haluaa. Ei se, että tekee niin koska niin kuuluu tehdä. Silloin elää vain jonkun toisen elämää, ja se joko päättyy hyvin (huomaa että se on mitä itsekin aidosti haluaa) tai usein huonosti, eli huomaakin jossain välissä että on suorittanut elämäänsä eikä ole koskaan aidosti miettinyt mitä itse haluaa. Aina pitää olla itselleen rehellinen. Muuten hyvin helposti katkeroituu, ja lasten hankkimisen tapauksessa vahingoittaa myös muita.
"Ap ei kuulosta hänkään rakastuneelta, lähinnä vaan käytännölliseltä. Tässä olisi nyt kunnollinen mies, parisuhdetta tuon verran takana ja biologinen kello tikittää, aika tehdä lapset."

Juuri tällainen mielikuva mullekin tuli.

Lapsen haluaminen, suvun jatkaminen ja geeniensä levittäminen on yksi alkukantaisimmista haluista mitä ihmisellä on. Ei sitä aina osaa täysin selittää, miksi haluaa samaa kuin aika moni muukin kanssasisar, usein helpompaa on selittää, että miksi ei halua lasta.
Mä en olisi pystynyt selittämään, enkä oikein pysty vieläkään, miksi halusin lapsia, perheen. Mun mielestä se vain kuuluu mun elämään. Jollain voi olla toisenlaiset toiveet ja tavoitteet, mutta mä halusin tavallisen perheen, tavallisen kaavan mukaan. Mies, avioliitto, lapset... Ja vaikka mun tavoite olikin se perinteinen, aika monen muunkin valinta, en koe (todellakaan en), että eläisin jonkun toisen elämää. Ja että saattaisin joskus herätä tästä unesta ja huomata, ettei tämä ollutkaan mun juttu.

 

[Vain puolet tarinasta]

Kuinka vanhoja ovat noin kolmekymppiset: tässä kohtaa kuitenkin vaikuttaa kummasti tarkoitetaanko sillä 26-vuotiasta vai 29-vuotiasta. Minusta noin lyhyen seurustelusuhteen jälkeen lapsien hankkiminen tuntuu hätiköidyltä ja osa lauseista tuntuu hieman nuorekkailta. (esim. lopetan "antamisen". jos ei asiat muutu. Aikuisessa parisuhteessa ei ole antajia tai saajia, vaan seksi on tasapuolista nautintoa -> eikä sitä missään tapauksessa käytetä toisen kiristämiseen. )

AP haluaa saada lapsen ja nyt hän kiristää eroamisella miestä, joka ei ole vielä vanhemmaksi valmis. Kenenkään kannalta tämä ei ole hyvä alku perheen perustamiselle: ei aapeen, ei miehen eikä varsinkaan lapsen. Tuntuu, että tällaisista tilanteista seuraavana pisteenä on se nyyhkytarina: olen 6 kuukautta raskaana ja mieheni jätti minut. Jonka jälkeen haukutaan kelmiä miestä, kun on niin paska...

 

[voi sinua]

Aloittajalle: en jaksa lukea muiden vastauksia, tässä oma kommenttini:
itse kyllä eroaisin tuossa tilanteessa. Jos sinä tosissaan haluat lapsia ja mies ei, niin vaihtoehtoja ei ole. Et voi miestä "kiristää" sillain, et jos hän ei suostu heti yrittämään raskautta, niin eroat. Eihän se voi toimia niin. Ja jos mies on ehdoton kannassaan, että ainakaan viiteen vuoteen ei halua lasta, niin se tarkoittaa sitä, että sinä et välttämättä koskaan saa lasta. Jos kolmikymippisenä ei vielä ole valmis saamaan lasta ja alkamaan perhe-elämää, niin hän on vain vielä ikäisekseen keskenkasvuinen. Se halu ja tarve saada lapsi on niin suuri, tiedän kokemuksesta, että ihmettelen, miten kestät sitä. Viisi vuotta on hirmu pitkä aika odottaa. Mistä itedät, haluaako hän lapsia tuon 5 vuoden päästä?

Jätä mies ja hanki lapsi muilla keinoin.

 

[viera.s]

1,5 vuotta on minusta ihan liian lyhyt aika alkaa lapsentekoon. Sellaista voisin harkita vain, jos minulle olisi todella tärkeää saada lapsia ja biologinen kello tikittäisi viimeistä päivää. Eli päälle 35-vuotiaana, en 29-vuotiaana.

Miksi ette käytä jotain varmempaa ehkäisyä? Etkö halua käyttää hormonaalisia ehkäisymenetelmiä tai kierukkaa koska toivot sitä lasta niin kovasti, vai onko kondomin/keskeytetyn yhdynnän varaan jättäytymiselle joku oikea ja painava syy? Tuollainen leikittely ehkäisyn kanssa on vastuutonta myös sinulta.

Jos nyt jätät miehen, et kyllä kovin todennäköisesti löydä uuttakaan, joka olisi valmis muutaman kuukauden jälkeen alkamaan lapsentekoon. Useimmat haluaa odottaa vähintään pari vuotta eikä miehesi oli siis mitenkään poikkeuksellinen kokiessaan, että 1,5 vuoden seurustelun jälkeen ei ole vielä lasten aika.

 

["Melina"]

Minusta kuulostaa kyllä siltä, että AP vaan on toteuttamassa jotain yleistä normia, ja suurin syy lasten hankkimiselle on "koska muutkin" ja "koska niitä kuuluu tehdä". Oletko hetkeäkään miettinyt MIKSI haluat lapsia? Haluatko ihan oikeasti ITSE? Ainakaan tähän mennessä mitään oikeaa syytä ei ole näkynyt, vain nuo "muutkin etenee elämässä valmiiksi kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan, joten minäkin haluan". Eli kuulostaa siltä että olet toteuttamassa jotain yhteiskunnan normia ja siksi sinua harmittaa kun et ole ns. pysynyt siinä mukana.

Samaa kertoo tuo sanomasi siitä, että olet jo elänyt hauskaa elämää ja nyt on aika asettua aloilleen. Sun mielestä elämän pitää olla tylsää ja paikalleen jämähtänyttä jotta voi todistaa olevansa aikuinen? "Rasti ruutuun olen matkustellut, rasti ruutuun olen ryypännyt, rasti ruutuun työpaikka ja mies.. seuraavana listalla lasten tekeminen, nyt niitä lapsia tänne ja heti ettei jää elämän suoritus kesken!"

Sekin kuulostaa oudolta että sun mielestä lapset pitää tehdä ennen kuin arki tulee suhteeseen. Miksi? Onko taustalla ajatus, että pitää sitoa mies kiinni ennen sitä arkihetkeä koska muuten se voi karata vai mitä ihmettä? Lapsethan ne arjen vasta tuovatkin, joten olisihan se hyvä ensin nähdä että sitä arkea kestää edes miehen kanssa kahdestaan, ennen kuin siihen pistää vielä lapsia sekaan soppaan.

Joka tapauksessa jos sulla on ikää jo se 30v ja mies suostuu harkitsemaan vasta viiden vuoden päästä, niin suhteellani ei ole tulevaisuutta. Minusta kun tuo miehen "ehkä viiden vuoden päästä" kuulostaa siltä, että tällä hetkellä hän ei halua lapsia ollenkaan mutta toivoo että mielensä muuttuisi joskus. Tuollaisella kaukaisella aikajänteellä hän ehkä vain pelaa aikaa, ja oikeasti tarkoittaa "mahdollisesti ei ikinä, mutta eihän sitä tiedä jos joskus muutan mieleni".

Ehkä teidän molempien kannattaisi etsiä kumppani joka sopii toisillenne paremmin. Sinulle joku joka suorittaa samalla lailla valmista elämän käsikirjoitusta, ja miehelle joku joka oikeasti haluaa parisuhteen juuri HÄNEN kanssaan ja siihen ehkä lapsia, eikä niin päin että mies on vain toteuttamassa normielämää naiselle.

Ensin tulistuin, sen jälkeen mietin että paskat, kun luin tuon ihan ihmeellisen filtterin läpi tuotettua tekstiäsi. Enköhän itse ole miettinyt nämä asiat jo moneen kertaan läpi ja eiköhän olisi typerämpää, jos pitkittäisin tätä elämänvaihetta enää yhtään enempää. Mietin parinkympin paremmalla puolella, miten säälittäviä yksinelävät nelikymppiset ovat jotka pokailevat itseään nuorempia baareissa eivätkä olleet saaneet aikaan mitään muuta kuin kasan luottokorttivelkaa ja oman kämpän, ja nyt näyttää siltä, että olen itse pian samanlainen. Miksi haluaisin ikuisesti riekkua baareissa ja tehdä äkkilähtöjä ulkomaille reppu selässä, jos elämällä voi olla paljon muutakin annettavaa..? Toisilla se olisi näissä tienristeyksissä urakehitys, mulla se on nyt että tahdon lapsen. Oman pienen pojan tai tytön. Minusta tuntuu, että tämä nykyinen elämäntilanne ei anna enää mitään uutta, vaan haluaisin elää nyt oikeasti aikuisen vastuullista elämää - oli lapsia tai ei.

Mitä lastenhankintaan tulee, se lähtee itsestäni. Olen sen verran tiukka rajoistani, etten lähde tekemään mitään mitä en oikeasti halua. Samasta syystä olen jättänyt vastoin kaikkien odotuksia parit koulut kesken, joista toisen kävin myöhemmin loppuun, heivannut kavereita joiden seurasta en oikeasti välittänyt, jättänyt kaksi kosintaa ottamatta vastaan jne. Vain siksi, etten ole oikeasti niitä halunnut. Kaikki tämä tulee itsestä, ja paineet ovat olleet joskus todella kovat, koska ympäröivä maailma on ollut pettynyt valintoihini ja painostus on ollut valtavaa. Nyt ympäröivä maailma on taas pettynyt, että haluan lapsia, koska heidän odotusten mukaan olen tähän asti ollut se pölöpää, joka on aina käytettävissä kun jotain hauskaa halutaan tapahtuvan.

Samaten tämä ihmetytti mitä kirjoitit: "Sekin kuulostaa oudolta että sun mielestä lapset pitää tehdä ennen kuin arki tulee suhteeseen. Miksi? Onko taustalla ajatus, että pitää sitoa mies kiinni ennen sitä arkihetkeä koska muuten se voi karata vai mitä ihmettä?" Ilmeisesti ilmaisin itseni huonosti tai sitten käsitit tahallaan väärin, mutta tarkoitin etten missään tapauksessa halua lapsia ainakaan väljähtäneen suhteen paikkaamiseen. Todellinen arkistuminen on sitä, että meillä ei olisi mitään muuta puhuttavaa kuin mitä on ruokana tänään, ja ainoana oljenkortena parantaa tilanne on tehdä lapsi jotta yhteisiä asioita tulisi enemmän. Tietenkin ajatukseni lastenhankinnasta voisi myös käsittää noin, kuten edellä esitit, mutta lapsia ei hankita palloksi jalkaan eikä ainakaan parisuhteen terapialeluksi. Haluan lapsia, kun rakkautta on vielä jäljellä, eikä sitten kun olemme totaalisen kyllästyneitä toisiimme. Toisaalta tuo ajatus alkoi itsestänikin kuullostaa oudolta, mutta taustalla on aiemmat kokemukset parisuhteessa. Silloin, kun olin valmis taas tekemään lapsia, mies halusi vetkutella, ja lopulta kun hän oli valmis, minusta tuntui että se juna meni jo. Pian tämän jälkeen erosimmekin.

 

["Melina"]

1,5 vuotta on minusta ihan liian lyhyt aika alkaa lapsentekoon. Sellaista voisin harkita vain, jos minulle olisi todella tärkeää saada lapsia ja biologinen kello tikittäisi viimeistä päivää. Eli päälle 35-vuotiaana, en 29-vuotiaana.

Miksi ette käytä jotain varmempaa ehkäisyä? Etkö halua käyttää hormonaalisia ehkäisymenetelmiä tai kierukkaa koska toivot sitä lasta niin kovasti, vai onko kondomin/keskeytetyn yhdynnän varaan jättäytymiselle joku oikea ja painava syy? Tuollainen leikittely ehkäisyn kanssa on vastuutonta myös sinulta.

Jos nyt jätät miehen, et kyllä kovin todennäköisesti löydä uuttakaan, joka olisi valmis muutaman kuukauden jälkeen alkamaan lapsentekoon. Useimmat haluaa odottaa vähintään pari vuotta eikä miehesi oli siis mitenkään poikkeuksellinen kokiessaan, että 1,5 vuoden seurustelun jälkeen ei ole vielä lasten aika.

Sanotaan nyt näin, että kukin tavallaan, kukin ajallaan, joten enempää en lähde kommentoimaan tuota aikakäsitystä.

Johan edellä sanoin, että mies tietää jos tietää, mitä tekee, minulla itselläni ei ole väliä ehkäisyn suhteen. Kortsu on tähän asti ollut toimiva ehkäisymuoto, ja sanon vain lyhyesti, että hormonaallinen ehkäisy ei missään muodossa sovi minulle tai tule kyseeseen. Elän sen asian kanssa sinuiksi, oli miten vastuullista tai vastuutonta tahansa. En myrkytä kehoani pillereillä tai millään muullakaan, koska kortsu on ihan toimiva vaihtoehto. Jos mies itse samaan hengenvetoon vetoaa, ettei tahdo lapsia, mutta jättää ne kortsut yöpöydän laatikkoon, niin eiköhän se ole miehen tyhmyyttä eikä omaani. Tässä kohtaa vieritän vastuun pokkana miehelle, ihan vain silkkaa sikamaisuuttani, jos asiasta on monta kertaa puhuttukin jo. En aio miehen halujen mukaan hankkia hormonaallista ehkäisyä, varsinkin kun tiedän jo ettei se tuo mitään hyvää (paitsi sen, että se ehkäisee.)

 

["Melina"]

Aloittajalle: en jaksa lukea muiden vastauksia, tässä oma kommenttini:
itse kyllä eroaisin tuossa tilanteessa. Jos sinä tosissaan haluat lapsia ja mies ei, niin vaihtoehtoja ei ole. Et voi miestä "kiristää" sillain, et jos hän ei suostu heti yrittämään raskautta, niin eroat. Eihän se voi toimia niin. Ja jos mies on ehdoton kannassaan, että ainakaan viiteen vuoteen ei halua lasta, niin se tarkoittaa sitä, että sinä et välttämättä koskaan saa lasta. Jos kolmikymippisenä ei vielä ole valmis saamaan lasta ja alkamaan perhe-elämää, niin hän on vain vielä ikäisekseen keskenkasvuinen. Se halu ja tarve saada lapsi on niin suuri, tiedän kokemuksesta, että ihmettelen, miten kestät sitä. Viisi vuotta on hirmu pitkä aika odottaa. Mistä itedät, haluaako hän lapsia tuon 5 vuoden päästä?

Jätä mies ja hanki lapsi muilla keinoin.

Ei tässä kukaan ole kiristämässä ketään erolla. Ei tässä auta muu, kuin selvittää tilanne miehen kanssa ja lähteä eri suuntiin. En hanki lasta muilla keinoilla, eiköhän se riitä, että löydän joskus miehen joka niitä lapsia tahtoo.

 

["Melina"]

Viestiin #28 vähän vastausta.

Usein hauskanpidoksi käsitetään sellainen mitä ei voi harrastaa lasten kanssa kuten biletys, kännäys ja yhden yön suhteet tms. Toiset taas käsittävät hauskanpitona sellaisen, jota he ajattelevat ettei lasten voi tehdä, kuten opiskelu, maastamuutto tms. Lasten saaminen käsitetään jotenkin elämän loppumisena ja tylsyyden alkamisena, mikä on mielestäni väärin, mutta harvoin tietyt ryhmät suostuvat myöntämään, että lasten kanssakin on elämää.

Eikä lapsia halutakseen tartte antaa syitä.

Hienosti kiteytetty. Ajattelin, että olen jo nähnyt riittävästi sitä puolta, mitä lasten kanssa ei todellakaan tehdä, mutta voin sitten tehdä mahdollisten lasten kanssa muita asioita. Kuulun siihen ryhmään, joka ajattelee, että myös lasten jälkeen on elämää, mutta erilaisena kuin siihen asti.

 

["Melina"]

Kuinka vanhoja ovat noin kolmekymppiset: tässä kohtaa kuitenkin vaikuttaa kummasti tarkoitetaanko sillä 26-vuotiasta vai 29-vuotiasta. Minusta noin lyhyen seurustelusuhteen jälkeen lapsien hankkiminen tuntuu hätiköidyltä ja osa lauseista tuntuu hieman nuorekkailta. (esim. lopetan "antamisen". jos ei asiat muutu. Aikuisessa parisuhteessa ei ole antajia tai saajia, vaan seksi on tasapuolista nautintoa -> eikä sitä missään tapauksessa käytetä toisen kiristämiseen. )

AP haluaa saada lapsen ja nyt hän kiristää eroamisella miestä, joka ei ole vielä vanhemmaksi valmis. Kenenkään kannalta tämä ei ole hyvä alku perheen perustamiselle: ei aapeen, ei miehen eikä varsinkaan lapsen. Tuntuu, että tällaisista tilanteista seuraavana pisteenä on se nyyhkytarina: olen 6 kuukautta raskaana ja mieheni jätti minut. Jonka jälkeen haukutaan kelmiä miestä, kun on niin paska...

Kiitos analyyseistä.

Tässä ei kukaan ole kiristämässä ketään. Eiköhän se ole selvä, että jos toiveemme ja halumme eivät kohtaa, lähdemme eri suuntiin.

 

["Melina"]

Mun mielestä kuulostaa ettette ole toisillenne sopiva pari.

Mä ymmärrän että ap tosissaan haluaa lapsia, ei sitä tässä enempää tarvi perustella. Samalla kuulostaa että mies ei halua. Ei ainakaan vielä pitkään aikaan eikä ehkä edes ap:n kanssa. Miehelle toi on helpompaa kun biologista kelloa ei tarvi ajatella.

Ehkä ap:n mies on tyyppi joka ei ole vielä herännyt haluamaan lapsia, kokee ne yhteiskunnan paineena. Kuulostaa myös että suhde on jo väljähtynyt tai ei ole koskaan niin hyvä ollutkaan, erilaiset tulevaisuudenhaaveet, uhkaillaan eroaikeilla eikä pystytä tukemaan toista. Voisin kuvitella että ap:n mies on sitä tyyppiä joka tarvii oikean herätyksen lapsiasiaan, vaikka niin että tavattuaan toisen naisen hän rakastuu tosissaan ja alkaakin haluta lapsia tämän kanssa. Näitä tapauksia on missä erotaan tilanteessa kun mies ei halua lapsia ja kohta uusi naisystävä on raskaana.

Ap ei kuulosta hänkään rakastuneelta, lähinnä vaan käytännölliseltä. Tässä olisi nyt kunnollinen mies, parisuhdetta tuon verran takana ja biologinen kello tikittää, aika tehdä lapset.

Et tiedä meistä muuta kuin sen, mitä kerron täällä lapsihaaveiden yhteentömräyksistä, joten nämä määrittelyt ovat turhia. Kiitän silti.

 

["Melina"]

Ette taida olla sopiva pari. Hän ei ymmärrä sinua, teidän toiveenne eroavat suuresti.

Jos elämässä kohtaa jonkun todella uskomattoman ihmisen, on mahdollista, että jokin kompromissi lapsiasiassa voidaan löytää. Mutta ehkä teillä vain toinen pelaa aikaa, ettei tarttis ees ajatella lasten hankintaa?

Noin ajattelen itsekin. Ilmeisesti en ole niin uskomaton, että mies pystyy tekemään kompromisseja kanssani. Sattuu, koska näin on käynyt ennenkin. Eksäni vetkutteli ihan hirveän kauan lapsiasian kanssa, ja kun aloin järjestellä eroa, hän ehdottikin asiaa. Kaduttaa, että tuhlasin aikaani häneen ja pelkään, että niin käy nytkin.

 

[Ljl]

Outo kommentti vierailijalta, tilannehan on mitä tavallisin: nainen halua perheen, mies ei ole valmis. Mitään valmiin käsikirjoituksen suorittamista sen ei tarvitse olla. Toiset haluavat perheen, toiset eivät, ei sitä tarvitse perustella. Tärkeintä on että toiveet kohtaavat.

Melina, kuulostaa kyllä aika pahalta Sinuna miettisin vakavasti kannattaako tuota suhdetta jatkaa. Mies ei ihan selvästi tällä hetkellä halua samoja asioita kuin sinä - emme tiedä mitä hän ehkä tulevaisuudessa haluaa, sitä on mahdotonta ennustaa. Sinä elät elämääsi nyt.

Todella moni kolmekymppinen kaupunkilainen elää kuin jonkinlaista loputonta nuoruutta. Varsinkin miehet, joilla on periaatteessa biologinen mahdollisuus jatkaa näin loputtomiin. Naisen on jossain pisteessä tehtävä päätös: haluaako perheen vai ei. Sä olet selvästi sen päätöksen jo tehnyt, mies vielä venyttää. Tai sitten on päättänyt toisin mutta ei uskalla myöntää sitä itselleen - tai sinulle.

Mieheltä naisen roikottaminen löysässä hirressä ei ole reilua. Ja tuollainen pelleily ehkäisyn kanssa on suorastaan keskenkasvuista. Teinitkin osaavat käyttää kesäkumia. Ei kannata lähteä niinkin hurjaan hommaan kuin vauvan hankkiminen ihmisen kanssa, joka ei edes kanna vastuuta siitä ettei vahinkoa tapahdu, silllä lapsessa sitä vastuuta ja vahingon mahdollisuuksia sitten vasta riittääkin. Ehkäisy on yhteinen asia siinä missä lisääntyminenkin.

Rohkaisuna lyhyt tarina: lähdin 2x pidemmästä suhteesta samoista syistä saman ikäisenä, löysin kuitenkin nopeasti uuden kumppanin ja nyt olen äiti. Ja vasta 32 Tärkeintä on olla sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa samoja asioita kuin sinä ja on valmis vetämään yhtä köyttä niiden eteen.

 

["Melina"]

Outo kommentti vierailijalta, tilannehan on mitä tavallisin: nainen halua perheen, mies ei ole valmis. Mitään valmiin käsikirjoituksen suorittamista sen ei tarvitse olla. Toiset haluavat perheen, toiset eivät, ei sitä tarvitse perustella. Tärkeintä on että toiveet kohtaavat.

Melina, kuulostaa kyllä aika pahalta Sinuna miettisin vakavasti kannattaako tuota suhdetta jatkaa. Mies ei ihan selvästi tällä hetkellä halua samoja asioita kuin sinä - emme tiedä mitä hän ehkä tulevaisuudessa haluaa, sitä on mahdotonta ennustaa. Sinä elät elämääsi nyt.

Todella moni kolmekymppinen kaupunkilainen elää kuin jonkinlaista loputonta nuoruutta. Varsinkin miehet, joilla on periaatteessa biologinen mahdollisuus jatkaa näin loputtomiin. Naisen on jossain pisteessä tehtävä päätös: haluaako perheen vai ei. Sä olet selvästi sen päätöksen jo tehnyt, mies vielä venyttää. Tai sitten on päättänyt toisin mutta ei uskalla myöntää sitä itselleen - tai sinulle.

Mieheltä naisen roikottaminen löysässä hirressä ei ole reilua. Ja tuollainen pelleily ehkäisyn kanssa on suorastaan keskenkasvuista. Teinitkin osaavat käyttää kesäkumia. Ei kannata lähteä niinkin hurjaan hommaan kuin vauvan hankkiminen ihmisen kanssa, joka ei edes kanna vastuuta siitä ettei vahinkoa tapahdu, silllä lapsessa sitä vastuuta ja vahingon mahdollisuuksia sitten vasta riittääkin. Ehkäisy on yhteinen asia siinä missä lisääntyminenkin.

Rohkaisuna lyhyt tarina: lähdin 2x pidemmästä suhteesta samoista syistä saman ikäisenä, löysin kuitenkin nopeasti uuden kumppanin ja nyt olen äiti. Ja vasta 32 Tärkeintä on olla sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa samoja asioita kuin sinä ja on valmis vetämään yhtä köyttä niiden eteen.

Kiitos tästä ihanasta kommentista.

Kiteytit hyvin tuon, mitä itsekin ajattelin nuoruuden venyttämisestä yms. Tunnut omalla tavallaan kohtalontoverilta, tosin olen sillä matkalla vielä, jonka sinä olet jo saanut osaltaan tehtyä. Olen vasta yhden parisuhteen päättänyt siksi, että lapsihaaveet eivät osuneet yksiin, ja ilmeisesti joudun päättämään tämänkin samasta syystä. Tuntuu niin epäreilulta, että ystävät ovat löytäneet miehiä, jotka ovat tehneet heistä vaimoja ja äitejä, ja itse löydän vain kaikki kulmakunnan sitoutumiskammoisimmat paskiaiset. Tämä on kuin jonkinasteista limbossaelämistä tällä hetkellä.

 

[Hej]

En tiedä onko kyseessä sinun sanasivai miehesi, mutta mikäli miehesi on todennut, että sinussa on potentiaalia ja haluaa katsoa konkluusiota, niin ei se oikein lupaavalta vaikuta.
Ehkä voisit vielä kysellä syitä tuohon noin viiteen vuoteen, voi olla, että miehellesi tulee uudet aatteet lapsiperhe-elämästä keskustelun myötä. Meillä on kolme lasta, sen vuoksi (ei siis siitä huolimatta) tehdään uraa, matkustellaan, käydään museoissa, nauretaan ja jatkokouluttaudutaan, leikitellään ajatuksella muuttaa ulkomaille. Parisuhteelle tärkeintä on se, että ollaan kaikessa yhdessä tekemässä, ei siis konkreettisesti vaan ajatusten, toiveiden ja haaveiden suhteen.

 

[vierass]

Mä olen sitä mieltä että 1,5v on tosi lyhyt seurusteluaika ja sikäli ymmärrän ettei miehesi vielä lapsia halua. Mutta toisaalta 5v ennen kuin miehesi on valmis (jos on silloinkaan) tarkoittaa että teillä olisi lapsi aikaisintaan 6v kuluttua mikäli hyvin käy. Ja se on taas pitkä aika odottaa kun et tosiaan voi olla varma mitä mieltä mies sitten viiden vuoden kuluttua on. Mä en myöskään oikein ymmärrä mistä tuo 5v tulee. Ymmärtäisin jos olisi joku järkisyy (koulu kesken, ulkomaankomennus tulossa tm) mutta onko 5v tarpeeksi kaukana mutta ei kuitenkaan NIIIN kaukana että miehesi uskoo sinun sen jaksavan odottaa? Totaalinen "5v sääntö" kuulostaa mun mielestä siltä että miehesi ei ole edes asiaa edes ajatellut, haluaa vaan sen pois mielestä ja sinut hiljaiseksi tuolla. 5v on kuitenkin tosi pitkä aika, siinä ehtii tapahtua mitä vaan (jos niin haluaa), en ymmärrä miksi miehesi ei esim. sano että katsotaan vuoden parin päästä uudestaan jos ei nyt ole valmis JA lapsia kuitenkin itsekin haluaisi.
Lapsi vai ei on niitä harvoja asioita joissa ei kompromissi onnistu, toinen joutuu joustamaan ja on mielestäni turhan suuri asia kompromissiin sille häviävälle osapuolelle.

Keskustelisin sinuna vakavasti miehen kanssa. Ilman huutoa ja riitaa, faktat pöydälle ja jos ette yhteisymmärrykseen pääse olisi mun mielestä teidän paras lähteä eri suuntiin.

Itselleni oli selvää että haluan jossain vaiheessa elämää lapsia ja onneksi tapasin miehen jonka kanssa olimme asiasta samalla aaltopituudella. Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta, arki ei aina ole helppoa mutta ei elämän tarvitse ollakaan.

Toivottavasti saat asiat keskusteltua miehesi kanssa ja pääsette molempia tyydyttävään ratkaisuun.

 

["Melina"]

Mä olen sitä mieltä että 1,5v on tosi lyhyt seurusteluaika ja sikäli ymmärrän ettei miehesi vielä lapsia halua. Mutta toisaalta 5v ennen kuin miehesi on valmis (jos on silloinkaan) tarkoittaa että teillä olisi lapsi aikaisintaan 6v kuluttua mikäli hyvin käy. Ja se on taas pitkä aika odottaa kun et tosiaan voi olla varma mitä mieltä mies sitten viiden vuoden kuluttua on. Mä en myöskään oikein ymmärrä mistä tuo 5v tulee. Ymmärtäisin jos olisi joku järkisyy (koulu kesken, ulkomaankomennus tulossa tm) mutta onko 5v tarpeeksi kaukana mutta ei kuitenkaan NIIIN kaukana että miehesi uskoo sinun sen jaksavan odottaa? Totaalinen "5v sääntö" kuulostaa mun mielestä siltä että miehesi ei ole edes asiaa edes ajatellut, haluaa vaan sen pois mielestä ja sinut hiljaiseksi tuolla. 5v on kuitenkin tosi pitkä aika, siinä ehtii tapahtua mitä vaan (jos niin haluaa), en ymmärrä miksi miehesi ei esim. sano että katsotaan vuoden parin päästä uudestaan jos ei nyt ole valmis JA lapsia kuitenkin itsekin haluaisi.
Lapsi vai ei on niitä harvoja asioita joissa ei kompromissi onnistu, toinen joutuu joustamaan ja on mielestäni turhan suuri asia kompromissiin sille häviävälle osapuolelle.

Kylläpäs te kaikki nyt takerrutte siihen 1,5 vuoden seurustelun pituuteen. Tarkoitin sitä, että nyt on aika ottaa esille se, että koska niitä lapsia hankitaan vai hankitaanko ollenkaan. Mies käsitti sen myös niin, että haluan että niitä hankitaan heti. Ihan kuin se vauva tulisi postissa heti huomenna, jos sellaisen hankkimiseen antaa myönteisen vastauksen, vaikka ajattelin, että ajankohtaa voisi miettiä tarkemmin.
Mies ei mieti edes ajankohtaa, vaan siirtää jopa keskustelut tuonne viiden vuoden päähän.

 

[vierass]

[QUOTE="Melina";29943695]Kylläpäs te kaikki nyt takerrutte siihen 1,5 vuoden seurustelun pituuteen. Tarkoitin sitä, että nyt on aika ottaa esille se, että koska niitä lapsia hankitaan vai hankitaanko ollenkaan. Mies käsitti sen myös niin, että haluan että niitä hankitaan heti. Ihan kuin se vauva tulisi postissa heti huomenna, jos sellaisen hankkimiseen antaa myönteisen vastauksen, vaikka ajattelin, että ajankohtaa voisi miettiä tarkemmin.
Mies ei mieti edes ajankohtaa, vaan siirtää jopa keskustelut tuonne viiden vuoden päähän.[/QUOTE]

Tunnustan että itse olisin varmaan vähän säikähtänyt jos mieheni olisi 1,5v seurustelun jälkeen lasten "hankinnan" ajankohtaa alkanut tivata. Toki tuossa vaiheessa on hyvä selvittää haluaako lapsia, montako haluaa jne ja toki myös aikataulua mutta oliko sulla jotain ajankohtaa esittää? Sä haluaisit lapsia heti (?) ja mies sitten vasta myöhemmin. Oisko sulle mahdollista odottaa esim. 2-3v jos se miehelle sopisi?

Jätit vastaamatta teidän ikää tarkentavaan kysymykseen, joten päättelen että olette lähempänä 26 kuin 30v? Mikäli näin on, ei vielä kiire ole. Harva 26v mies on vielä valmis isäksi ja tunnustan etten itsekään olisi ollut vaikka nainen olenkin.

 

["vierasvieras"]

Mulle tulee ekaksi mieleen, että ette oo tarkoitettu toisillenne ja väkisin ei kannata jatkaa. Ja heti kysymys, miksi ootte yhdessä, mikä teitä on toistenne puoleen vetänyt? Ootteko kauan aikaa asunut yhdessä?
Toki, jos tunnet nahoissasi, että olet siinä oikeassa suhteessa, niin sitten jäisin odottamaan. Mutta kuulostaa siltä,ettei tälläisesta suhteesta nyt ole kyse.

Toiseksi tulee mieleen, että sulla ap on 3kympinkriisi menoillaan.

 

["Mä vaan"]

Suosittelen suoraa ja rehellistä keskustelua, mieheni oli kuin sinun ja " vetkutella" päätöstä lapsista. Lapsia kyllä joskus mutta myöhemmin, ehkäisy ei kuitenkaan kiinnostanut. Yritin ymmärtää ja hakea syvempiä merkityksiä mutta sitten nostin kissan pöydälle. Sanoin että vastauksen ja vastauksesta riippuen päättelen mikä on suhteenme jatko. Mies sanoi että oikeastaan haluaa lapsia mutta pelkää " elämä loppuu, nuoruus loppuu, lapsi on vammainen jne". Keskustelun päätteeksi päätimme yrittää lasta ja nyt niitä on kaksi. Ja mies on sanonut että hän ei voi ymmärtää että mitä jän vetkutteli ja viivytteli ja nyt hän ei voisi kuvitella elämää ilman perhettä.

Mutta en sano että sinulle käy samoin mutta tee päätös ja keskustele asia auki. Miehet EIVÄT ymmärrä naisen biologisesta kellosta mitään. Ja olen vakaasti sitä mieltä vieläkin että mikäli nainen haluaa lapsia niin parempi saada niitä tavalla kuin toisella kuin " uhrata" äitiys jonkun miehen takia.