Seurustelin miehen kanssa viisi vuotta, siitä kaksi vuotta asuimme yhdessä. Mies masentui vuoden vaihteessa. Mies jäi sairauslomalle, sai mielialalääkettä, yöksi nukahtamislääkkeen ja itse nukkumiseen unilääkkeen. Kävi terapiassakin, jutteli paljon kavereiden kanssa. Vuoden alusta kaksi ekaa kuukautta sulkeutui itseensä, oli huollettava tapaus. Kun sulkeutumisvaihe meni ohi, alkoi hirvittävä syyttely ja sättiminen; mikään ei ollut hyvin. Sain kuulla olevani hirveä ja kamala, olen hänen kokemuksensa mukaan harjoittanut henkistä väkivaltaa koko suhteemme ajan. Moni asia mitä tein ja olen tehnyt suhteemme aikana, oli hänen mielestään kuvottavaa ja sairasta. Mies huusi vapisten, minä itkin ja kuuntelin. Jos yritin sanoa jotain väliin, mies hermostui enemmän.
Eräänä päivänä ehdotin, että jospa muuttaisin pois ja niin tein monien dramaattisten hetkien jälkeen. Mies tosin ko päätöksen jälkeen uhkasi heittää tavarani ulos aiemmin kuin olin saanut asunnonkaan. Asun nyt pienessä huoneistossa ja olen ymmälläni. Jotenkin, vaikka erilleen muutto oli helpottava asia, jotenkin kuitenkin olen hukassa ja hämmentynyt. Olen loukkaantunut kaikesta saamastani 'kohtelusta', ymmärrän että vikaa on myös minussa (jos vikaa pitää etsiä =), parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Eniten loukkaa se, että mies vihaa minua niin paljon.
Olen kysellyt itseltäni usein, miksi mies vihaa juuri minua niin paljon? Miksi juuri minä olen se, jonka hän haluaa läheltään pois? Miksi kaikkein läheisin pitää työntää pois viereltä?
Mies halusi viimeisenä aamuna yhteisessä kodissamme halata, puhui erillisyyserosta. Mikä se sellainen on...? Itse haluaisin puhua suhteen läpi, pois ja jatkaa omaa elämää. Suren päättynyttä suhdetta, ikävöin miestä, mutta kuitenkin pelkään mitä tuleman pitää. Eniten pelkään sitä, että jään tähän suhteeseen kiinni, enkä uskalla mennä eteenpäin. ei näinkään voi jatkaa.
Uutta suhdetta en osaa edes ajatella, sen aika ei ole vielä pitkään aikaan. Onko teillä hyvä ihmiset kokemusta miten selvitä erosta, onko joku toivonut tällaisessa tilanteessa että suhde voisi vielä jatkua kun toinen osapuoli on masentunut?
Eräänä päivänä ehdotin, että jospa muuttaisin pois ja niin tein monien dramaattisten hetkien jälkeen. Mies tosin ko päätöksen jälkeen uhkasi heittää tavarani ulos aiemmin kuin olin saanut asunnonkaan. Asun nyt pienessä huoneistossa ja olen ymmälläni. Jotenkin, vaikka erilleen muutto oli helpottava asia, jotenkin kuitenkin olen hukassa ja hämmentynyt. Olen loukkaantunut kaikesta saamastani 'kohtelusta', ymmärrän että vikaa on myös minussa (jos vikaa pitää etsiä =), parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Eniten loukkaa se, että mies vihaa minua niin paljon.
Olen kysellyt itseltäni usein, miksi mies vihaa juuri minua niin paljon? Miksi juuri minä olen se, jonka hän haluaa läheltään pois? Miksi kaikkein läheisin pitää työntää pois viereltä?
Mies halusi viimeisenä aamuna yhteisessä kodissamme halata, puhui erillisyyserosta. Mikä se sellainen on...? Itse haluaisin puhua suhteen läpi, pois ja jatkaa omaa elämää. Suren päättynyttä suhdetta, ikävöin miestä, mutta kuitenkin pelkään mitä tuleman pitää. Eniten pelkään sitä, että jään tähän suhteeseen kiinni, enkä uskalla mennä eteenpäin. ei näinkään voi jatkaa.
Uutta suhdetta en osaa edes ajatella, sen aika ei ole vielä pitkään aikaan. Onko teillä hyvä ihmiset kokemusta miten selvitä erosta, onko joku toivonut tällaisessa tilanteessa että suhde voisi vielä jatkua kun toinen osapuoli on masentunut?
