Toggle sidebar

Miten tästä eteenpäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "suru"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

"suru"

Vieras
Mies eilen muutaman drinkin jälkeen alkoi avautua. Koko 10 vuotisen yhdessäolon aikana ei ole voinut olla oma itsensä, minä olen käytökselläni tehnyt hänestä toisenlaisen, pakottanut haluamaani rooliin. Ei rakasta minua. Kokee haluavansa olla yksin, tarvitsevansa aikaa itselleen. Sanoipa, että on huomannut, ettei perhe-elämä olekkaan sitä mitä haluaa. Ja paljon muutakin.

Meillä on kaksi lasta. Ollaan oltu 6 vuotta naimisissa. Vasta rakennettu talo. Vaikeitakin asioita yhdessä koettu, mm. lapsettomuus. Yhteen hiileen on aina puhallettu ja itse olen ajatellut että yhteisestä halusta.

Viimeinen vuosi on ollut todella vaikea, kuitenkin olen ajatellut sen olevan ohi menevää. Nyt mies on sitä mieltä, että ero on ainoa vaihtoehto. Vaikka parisuhteessa on ollut melkoinen suvantovaihe, olen ajatellut ettei tätä mikään kaada.

Nyt on suunnaton ahdistus, enkä tiedä miten nyt eteenpäin. Koitanko puhua miestä pyörtämään päätöstä, vedoten kaikkeen hyvään. Vai laitetaanko lusikat jakoon pikimmiten.
 
ymmärrän
itsekin olin suhteessa jossa mies halusi minut laittaa tiettyyn muottiin ja minun piti olla sellainen kuin hän halusi.
Ahdistushan siinä tuli :(
Asiat on nyt paremmin kun erosimme.
 
NO miltä sinusta itsestä tuntuu? Haluatko jatkaa liitossa, jossa tiedät, että toinen haluaa erota, ja ei kenties rakasta sinua. että on sinun kanssa vain velvollisuuden tunteesta?
Koittakaa pohtia asioita molempine ja molempien kantilta. viekää vaikka lapset viikonlopuksi johonkin, että saatte rauhassa pohtia asioita.
Väkisin tulee tuosta mieleen, että oletko sinä ollut se hallitseva osapuoli, joka on sanonut mitä ja miten ja milloin tehdään. en siis tiedä onko asia näin vai ei, mulle tuli vaan tuollainen tunne.
eihän ole pakko heti päättää, että jatkatteko vai eroatteko. jos puhuminen ei tuota tulosta, ottakaa etäisyyttä ja asukaa jonkun aikaa erillänne, silloin asiat saa parhaiten järjesteykseen.
 
En koe tehneeni niin miehelleni. Suhteen alkuun miehen pukeutumista vähän yhdessä laitettiin uusiksi, mutta siihenkin aloite tuli häneltä.

Koko yön pohtinut tätä hommaa.. Toista naista nyt joku varmaan ehdottaa, mutta pidän miestäni äärimmäisen rehellisenä ja hän vakuutti ettei ketään muuta ole. Kun ei kuulemma yhdenkään kanssa pärjää, niin ei katsele toista..
Toinen mieleen tullut juttu on jonkinmoinen kriisi miehellä itsellään.
 
Eipä siinä paljon vastarakennetut talotkaan auta, jos sitä taloa ja sitä nykyistä elämää sen sisällä ei halua.

Aikalisä olisi paikallaan, älä missään nimessä yritä nyt puhua miestäsi ympäri. Älä nyt pakota miestäsi "tyytymään" rooliinsa, kerrankin kun toinen on uskaltanut avata suunsa ja kertoa miltä tuntuu.
 
  • Tykkää
Reactions: eras, vierailija ja Phoebsi
Sillä on toinen nainen.
Haluaa "elämältä jotain muuta" eli sen toisen naisen. On noita vukuutteluja nähty ja kuultu, ettei ole, mutta totuus on paljastunut enemmin tai myöhemmin.
 
Ehdottomasti minä olen ollut hallitsevampi meidän suhteessa. Tästä on moneen kertaan puhuttu ja se on miehelle ollut aina ok. On vitsailtukin aina, että hän on töissä pomo ja vaimo kotona. Mies on sanonut useasti, että tykkää siitä kuinka minä hoidan asiat, eikä hänen tarvitse.

En minä halua erota. Oletin, että kaikki on kunnossa siellä taustalla. Rankkaa ja kiireistä elämä on nyt ollut. Ensin rakentaminen ja sitten koliikkivauva ja muutenkin vähän vaativampi lapsi tämä nuorempi. Elämä on näidenkin puoleen jo helpottunut.
 
En todella halua miestä mihinkään rooliin nyt pakottaa, enkä mielestäni ole aiemminkaan niin tehnyt. Ei auta ei uudet talot, mutta yhteisiä unelmiahan siinä on toteutettu.

Miten voi yht´äkkiä muuttaa mielensä. Haluta perhe, lapsia ja sitten päättää ettei ehkä perhe-elämä sovikkaan. En pysty käsittämään. Aivan yhtä paljon mieskin halusi lapsia ja on mitä parhain isä heille.
 
Mulla on samoja tunteita kun sun miehellä...meillä mies määrää ihan kaikesta, mulla ei ole enää ees omia mielipiteitä. En nyt tarkoita, että sä oisit samanlainen, mutta tuli vaan halu kertoa omasta tilanmteestani. Mies ei anna mun lähteä, ikäänkuin pakottaa sitoutumaan itseensä...pitää mua riippuvaisena itsestään ja vie hankisellä väkivallalla mun kaikki voimavarat, olen ihan maassa ja annan periksi, vaikka olen onneton...olen kerran vihaisena riidan aikana saanut sanottua, että haluan erota, mutta mies piti sitä vain riitaan kuuluvana turhana uhkauksena. Ei halua uskoa eikä usko, että olin/olen tosissani.
 
[QUOTE="suru";26202987]En todella halua miestä mihinkään rooliin nyt pakottaa, enkä mielestäni ole aiemminkaan niin tehnyt. Ei auta ei uudet talot, mutta yhteisiä unelmiahan siinä on toteutettu.

Miten voi yht´äkkiä muuttaa mielensä. Haluta perhe, lapsia ja sitten päättää ettei ehkä perhe-elämä sovikkaan. En pysty käsittämään. Aivan yhtä paljon mieskin halusi lapsia ja on mitä parhain isä heille.[/QUOTE]

Se on aina paljon helpompaa myötäillä kuin olla eri mieltä. Myös silloin kun on kyse isoista asioista.

Moni ennemmin ns.tyytyy kohtaloonsa kuin miettii mitä itse oikeasti haluaa. Onhan se nyt vaivattomampaa olla naimisissa, rakentaa se talo, tehdä ne lapset ym. kaikki muu "mikä kuuluu tehdä" kuin pysähtyä miettimään ja kyseenalaistaa aikasempia valintoja. Ja ehkä sitten sen mukaan myös toimia.

Eihän sitä tiedä vaikka miehesi asioita mietittyään haluaisikin jatkaa yhdessä. Pääasia että hän nyt miettii vakavasti mitä haluaa.
 
^^Ymmärrän. Ajattelenkin, että miehellä on nyt jonkinmoinen kriisi. Ei oikein itsekkään tiedä mitä haluaa. Hänestä tuntuu, että kaikki on nyt saavutettu. On se haavelemansa talo, ne kaksi lasta, mukava työ jollaista on tavoitellut.

Itsestäni taas tuntuu, että kaikelta mihin uskoin, luotin ja pidin varmana vietiin pohja ihan täysin. Mikä on ollut totta ja mikä ei. Vaikka mies päättäisikin jatkaa, niin miten itse voin taas uskoa tähän. Tunnen luottamukseni petetyn nyt pahimmin ikinä.
 
meillä on aivan sama tilanne nyt. tosin mies lähti jo yli 2vk sitten pois jättäen mut ja lapset kotiin. meillä asoita sekoittaa myös miehen masennus ja työuupumus. hän käy keskustelemassa psykologilla, mutta ei suostu hakemaan (syömään) hänelle määrättyjä mielialalääkkeitä. olen miettinyt, että onko hän vielä kuitenkin liian nuori kantamaan vastuuta perhe-elämässä, vai mistä kiikastaa. sen tiedän, että aina niin hyvä ja kiltti ihminen, on muuttunut aivan eri henkilöksi. haluaisin jatkaa ja tehdä kaikkeni auttaakseni häntä ja pitääkseni perheemme kasassa, mutta ei toista voi pakottaa...
 
[QUOTE="suru";26202987]En todella halua miestä mihinkään rooliin nyt pakottaa, enkä mielestäni ole aiemminkaan niin tehnyt. Ei auta ei uudet talot, mutta yhteisiä unelmiahan siinä on toteutettu.

Miten voi yht´äkkiä muuttaa mielensä. Haluta perhe, lapsia ja sitten päättää ettei ehkä perhe-elämä sovikkaan. En pysty käsittämään. Aivan yhtä paljon mieskin halusi lapsia ja on mitä parhain isä heille.[/QUOTE]
Mieli muuttuu äkkiä, kun rakastuu toiseen.
 
Kuule.. esimerkkinä kerron tarinan ystävästäni ja hänen miehestään. Yhdessä olivat olleet reilun 12 vuotta. Eräänä päivänä mies tuli töistä kotiin ja nojasi oven pieleen ja sanoi,että minulla on hieman kerrottavaa. Ja kertoi,että haluaa erota,koska nainen oli aina määrännyt hänen mielestään kaikesta ja hänestä tuntuu,että häntä ei ole. Selitti,että haluaa nyt elää vain itselleen,että saa kokea mille elämä tuntuu,kun kukaan muu ei yritä häntä ohjailla ja määrätä missään. Syy oli siis miehen mukaan ystävässäni,joka on tehnyt hänestä toisenlaisen kuin hän oikeasti on. No erohan siinä tuli, mies ei suostunut joustamaan missään asiassa, ei sopinut,että ovat erossa hetken ja tahoillaan katsovat onko suhteella enää tulevaisuutta jne. Ehdoton ei kaikkeen,koska hän nyt halusi itse olla se,joka määrää..

Ystäväni romahti täysin, hän ei ollut osannut ajatellakaan,että heidän suhteensa oli noin huono ja että hän olisi jotenkin muuttanut miestä taikka määrännyt kaikesta,kuten mies antoi ymmärtää. Ystäväni syytteli itseään vaikka....

paljastuikin lopulta,että miehellä on uusi. Muutama vko eron jälkeen mies käveli onnellisena pitkin kaupunkia uusi nainen kainalossa... puppua oli puheet siitä,että tahdon elää omaa elämää, ja tahdon tätä ja tuota... no tahtoihan se.. uuden naisen. Paljon myöhemmin selvisi,että uusi oli ollut kuvioissa mukana jo jonkun aikaa. Entinen piti saada heivattua jotenkin kyydistä pois ja mies keksi sitten tämmöisen kivan tarinan,että kun häntä on määrätty ja häntä on...

Ystäväni sanoi,että hän sai niin paljon p*skaa niskaan erossa,että lamaantui ihan kokonaan eikä tajunnut kunnolla koko asiaa ja tosiaan murehti sitä,että onko hän tuollainen kuin mies sanoo... totuus oli,että ei ollut mutta miehen piti saada ilmaa siipiensä alle ja se onnistui vain toista loukkaamalla.


Tokikaan en sano,että teillä olisi näin. Mutta....
 
En millään halua uskoa, että hänellä olisi toinen.

Toisaalta hellyys meidän väliltä on miltei hävinnyt, seksiä ei ole ollut hetkeen, mies on muuttunut muutenkin. Ennen hän oli todella kiltti ja huomaavainen, nykyään itsekeskeinen.
 
Mulla on käynyt mielessä myös masennus ja uupuminen. Mies myös sairastui vuosi sitten ja kyseessä on koko elämän kestävä sairaus. Sairaus myös vaikuttaa joka päiväiseen elämään. Olisiko asian hyväksyminen ja käsittely kesken.
 
Mä en osaa kuvitella muuta kuin täydellisen räjähdyksen! Jumaliste jos 10 vuotta oltu yhdessä ni olis luullu osaavan sanoa aiemmin että mille tuntuu! Kehoittaisin miestä hakeutumaan hoitoon ja selvittämään, että onko TODELLA sitä mieltä että elämänsä on niin surkeaa vai onko kyseessä vaan joku henkilokohtainen kriisi, joka menee ohi.
 
[QUOTE="minni";26203019]Mulla on samoja tunteita kun sun miehellä...meillä mies määrää ihan kaikesta, mulla ei ole enää ees omia mielipiteitä. En nyt tarkoita, että sä oisit samanlainen, mutta tuli vaan halu kertoa omasta tilanmteestani. Mies ei anna mun lähteä, ikäänkuin pakottaa sitoutumaan itseensä...pitää mua riippuvaisena itsestään ja vie hankisellä väkivallalla mun kaikki voimavarat, olen ihan maassa ja annan periksi, vaikka olen onneton...olen kerran vihaisena riidan aikana saanut sanottua, että haluan erota, mutta mies piti sitä vain riitaan kuuluvana turhana uhkauksena. Ei halua uskoa eikä usko, että olin/olen tosissani.[/QUOTE]



Jos sä koet noin,että haluat oikeasti erota,hanki eropaperit,täytä ne..
Mä oon itse läpi käynyt ton saman helvetin!Mullakaan ei ollut mitään omaa,ei mielipiteitä,ajatuksia,mun piti luopua kaikesta:ystävistä,kirjeenvaihtoystävistä,vanhemmistanikin,siskostanikin mun piti muka luopua-mutta siihen se ei pysytynyt.Mulla ei ollut mitään-ainoastaan se mitä hän määräsi:maatilan pyöritys,lasten hoito,kasvatus...
Sitten kun se viimeinenkin nauha katksei,tapahtui jotain..minä läksin.Olin 3 pv sen ainuan kaverin tykönä(jonka kanssa pidin salaa yhteyttä)Se ei ollut reilua lapsia kohtaan,sitä miestä en ees ajatellut.

Älä aja itseäsi siihen pisteeseen,että mietit tapatko itsesi vai karkaatko kotoa. Minä mietin jopa tuota oman hengen riistämistä..seisoskelin junaradalla,kävelin tiellä mahd lähellä rekkoja (paska vaan,oli höveliäät kuskit liikkeellä),kiipesin jopa kuivaamon ylisille..
 
[QUOTE="suru";26203114]^^Ymmärrän. Ajattelenkin, että miehellä on nyt jonkinmoinen kriisi. Ei oikein itsekkään tiedä mitä haluaa. Hänestä tuntuu, että kaikki on nyt saavutettu. On se haavelemansa talo, ne kaksi lasta, mukava työ jollaista on tavoitellut.

Itsestäni taas tuntuu, että kaikelta mihin uskoin, luotin ja pidin varmana vietiin pohja ihan täysin. Mikä on ollut totta ja mikä ei. Vaikka mies päättäisikin jatkaa, niin miten itse voin taas uskoa tähän. Tunnen luottamukseni petetyn nyt pahimmin ikinä.[/QUOTE]

Ette ole ilmeisesti puhuneet eilisen jälkeen? Yö välissä yleensä selvittää paljon ajatuksia, miestä saattoi helpottaa jo pelkästään mietteidensä ääneen sanominen.

Avioliitto ja yhdessä oleminen on jatkuvaa työtä ja päätösten tekemistä sen puolesta että haluaa olla juuri sen toisen kanssa. Mielummin itse ainakin olisin yhdessä ihmisen kanssa joka päättää olla juuri kanssani. Se papin aamen on lupaus tulevasta, loppu on juuri tahdon asia.

Jos miehesi todellakin kokee nyt saavuttaneen kaiken mitä on halunnut niin totta että sekin pelkästään voi olla noiden ajatusten taustalla. Helpottaahan se että on jokin tavoite mitä yrittää saavuttaa ja nyt pitäisi sitten asettua tai keksiä joku uusi "projekti".
 
meillä mies ei suostu myöntämään sairauttaan itselleen. ihmettelee mikseivät "kaverit" sano, että kaikki ei ole nyt kunnossa. kyllä tää tuntuu pahalta ja siltä etten enää koskaan pysty elämään "kokonaista" elämää. onneks mulla on ihanat lapset, joiden avulla selvitään päivä kerrallaan. olen yrittänyt kysyä mieheltäni, että onko hän nyt aivan varma asioista, ettei sitten heti kun ollaan lasten kanssa muutettu pois ala kaduttamaan. ei vastaa mitään. muutenkin kaikissa häntä koskevissa asioissa hän vaikenee, eikä kerro tunteistaan.
 
Ei olla puhuttu, mies nukkuu vielä.

Voi olla että häntä helpotti jo pelkkä asioiden julkituominen, en tiedä. Jotenkin miehen äänessä, ilmeissä ja eleissä oli kovasti kiukkua ja katkeruutta, aivan outo häneltä. Jos nyt aamulla on eri ääni kellossa, niin kyllähän tämä on minussa jo saanut hurjan itseni tutkiskelun päälle. Ei tuota ihan unholaan voi jättää, vaikka miehestä herätessään niin tuntuisikin.
 
Ehkä mies on pysähtynyt ajattelemaan elämäänsä.Oletko ikinä kysynyt mitäkä ovat miehesi unelmia? vai oletko olettanut että ne ovat samat kuin sinulla: Talo jne? Oleko ajanut eteenpäin omia unelmiasi,ilman että olet kysynyt miehesi mielepidettä asioihin
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa