Miten tästä eteenpäin

["vieras"]

[QUOTE="suru";26206309]Nyt en oikein ymmärrä.. Millasta elämän tulis olla? Kyllähän se nyt on opiskeltava, että saa työtä ja työtä taas on tehtävä, että pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Talon rakentaminen toteutti miehen haaveen.[/QUOTE]

Semmosta se on juostaan vaan rahan perässä ja unohdetaan itsensä ja toisensa. Ei se parisuhdekaan pysy loputtomiin mahtavana jos sen eteen ei tee mitään + jos vielä kaiken lisäksi nainen päättää aina kaikesta. Elämää voi elää monella tavalla. Omaani olen todella tyytyväinen, joka arkipäivä huomioimme toisemme ja puhumme paljon. Ei tarvitse miehen esittää jotain mitä ei ole. Elämä on paljon muutakin kuin suorittamista, suorittamista ja suorittamista.

 

[nooo]

Itse olen liian myöntyväinen tyyppi ja mieheni määräilevä. Pitkään olin miehelle katkera, kunnes tajusin, että eihän se voi mun ajatuksia lukea. Että jos en itse osaa sanoa mitä haluan, niin se on mun eikä miehen vika. Toki hänkin voi opetella paremmin lukemaan mua ja kysymään mielipiteitäni, mutta itse mun on suuni auki saatava.

 

["ykä"]

Sillä on toinen nainen aivan varmasti. Ei pienintäkään epäilystä. Pettäminen on jatkunut jo ainakin vuoden.

 

[humala]

Kannattaako humalaisen puheita ottaa tosissaan? Ehkä niissä pieni totuus on, mutta humalasssa jutut voivat vääristyä aika tavalla ja tulee sanottua asioita, joita ei tarkoita ja jotka eivät edes ole totta. Unohdat nyt nuo puheet ja puhutte asiat selvinpäin.

 

[eras, vierailija]

"humalalle", kyllä tossa selvästi jotain paljon enemmän on kuin vain humalaisen puheita, mutta siinä olen samaa mieltä, että ei kannata antaa tiettyjen sanamuotojen jne. nousta liian tärkeään osaan, esim. tuo "en tiedä onko perhe-elämä mun juttu". Tuskinpa mies sillä ihan sitä tarkoirti miltä se kuulostaa, humalassa tulee vaan oiottua vähän mutkia. Ehkä mies tarkoitti vaan sitä, että ehkä perhe-elämä ei ole hänelle SE juttu, mikä antaa virtaa elämään, vai miten sen nyt muotoilisi. Toisille perhe ja koti on kaikki mitä tarvitsee, toisille on elinehto olla luova, toiselle oma moottoripyörä tai laskuvarjohyppy. Ei se silti tarkoita sitä, etteikö perhettään rakastaisi yli kaiken.
Onko sun miehellä mitään omia harrastuksia, vai liittyykö kaikki jotenkin perheeseen? Mitään intohimoja? Sillä on jäänyt oma itse kehittämättä perheen kustannuksella, siitä katkeruus, jota sinä nyt valitettavasti edustat (eihän sitä nyt voi lapsiinkaan purkaa, ainakaan hyvä isä)

 

["sasa"]

[QUOTE="vieras";26206447]Semmosta se on juostaan vaan rahan perässä ja unohdetaan itsensä ja toisensa. Ei se parisuhdekaan pysy loputtomiin mahtavana jos sen eteen ei tee mitään + jos vielä kaiken lisäksi nainen päättää aina kaikesta. Elämää voi elää monella tavalla. Omaani olen todella tyytyväinen, joka arkipäivä huomioimme toisemme ja puhumme paljon. Ei tarvitse miehen esittää jotain mitä ei ole. Elämä on paljon muutakin kuin suorittamista, suorittamista ja suorittamista.[/QUOTE]

Eli sinusta on vain rahan perässä juoksemista, jos opiskelee ja yrittää työtä tekemällä elättää itsensä ja perheensä? Fattan luukulleko pitäisi kaikkien mennä?

Kyllä se valitettavasti on harmaata arkea laskunmaksuineen ja ruokakauppoineen normaali ihmiselo. Mutta ei töissäkäynti mitään suorittamista ole ja "vaan rahan perässä juoksemista".

 

["suru"]

^^Aikalailla samaa mieltä.

Ehkä meillä on vähän rahan perässäkin juostu ja saavutettu mukavuutta elämään. Ennen nuoremman syntymää toisen huomioiminen oli ihan arkipäivää. Vuoden verran jommalla kummalla on koko ajan sylissä ollut kitisevä vauva ja yöt on nukuttu äärettömän huonosti. Hellyys ja huomioiminen on unohtunut molemmilta kokonaan.

Ollaan nyt puhuttu enemmän ja enemmän. Mies nyt haluaa tän perheen pitää jne. Jotenkin en kuitenkaan itse pysty painamaan ihan villaisella tuota purkausta, varmasti siinä joku totuus oli mukana. Ehdotinkin, että mies ottaa nyt reilusti ihan omaa aikaa. Yksinään ja oikeasti miettii mitä haluaa.

Omiakin tunteita on ollut pakko pohtia ja ehkä sellasta romanttista rakkautta en löydä tällä hetkellä itsestänikään. Kuitenkin syvä kiintymys ja hyvä olo olla toisen kanssa on vahvoja. Uskon, että ne omatkin tunteet taas roihahtaa, kunhan saadaan aikaa kahden ja hellyyttä meidän välille.

 

["suru"]

"humalalle", kyllä tossa selvästi jotain paljon enemmän on kuin vain humalaisen puheita, mutta siinä olen samaa mieltä, että ei kannata antaa tiettyjen sanamuotojen jne. nousta liian tärkeään osaan, esim. tuo "en tiedä onko perhe-elämä mun juttu". Tuskinpa mies sillä ihan sitä tarkoirti miltä se kuulostaa, humalassa tulee vaan oiottua vähän mutkia. Ehkä mies tarkoitti vaan sitä, että ehkä perhe-elämä ei ole hänelle SE juttu, mikä antaa virtaa elämään, vai miten sen nyt muotoilisi. Toisille perhe ja koti on kaikki mitä tarvitsee, toisille on elinehto olla luova, toiselle oma moottoripyörä tai laskuvarjohyppy. Ei se silti tarkoita sitä, etteikö perhettään rakastaisi yli kaiken.
Onko sun miehellä mitään omia harrastuksia, vai liittyykö kaikki jotenkin perheeseen? Mitään intohimoja? Sillä on jäänyt oma itse kehittämättä perheen kustannuksella, siitä katkeruus, jota sinä nyt valitettavasti edustat (eihän sitä nyt voi lapsiinkaan purkaa, ainakaan hyvä isä)

Minä uskon ja tiedänkin, että mies rakastaa perhettään enemmän kuin mitään, mutta se että rakastaako minua. Sanoin ihan suoraan miehelle, että me ollaan vasta hiukan reilu 30 vuotiaita. Jos nyt on kadottanut sen romanttisen rakkauden kumppania kohti, niin on kovin pitkä elämä edessä ilman rakkautta ja hellyyttä. En mä halua häneltä sellaista vaatia. Voiko parisuhteessa olla aidosti onnellinen jos ei välillä ole rakkautta, haluaako elämänsä niin elää?

Miehellä on harrastus joka ei liity perheeseen ja on ollut ihan nuoruudesta asti. Tämä harrastus on samalla myös intohimonsa. Ja käy myös urheilemassa pari kertaa viikossa.

 

["madame"]

[QUOTE="minni";26203019]Mulla on samoja tunteita kun sun miehellä...meillä mies määrää ihan kaikesta, mulla ei ole enää ees omia mielipiteitä. En nyt tarkoita, että sä oisit samanlainen, mutta tuli vaan halu kertoa omasta tilanmteestani. Mies ei anna mun lähteä, ikäänkuin pakottaa sitoutumaan itseensä...pitää mua riippuvaisena itsestään ja vie hankisellä väkivallalla mun kaikki voimavarat, olen ihan maassa ja annan periksi, vaikka olen onneton...olen kerran vihaisena riidan aikana saanut sanottua, että haluan erota, mutta mies piti sitä vain riitaan kuuluvana turhana uhkauksena. Ei halua uskoa eikä usko, että olin/olen tosissani.[/QUOTE]

Niin tai oletko ajatellut asiaa näinpäin että ehkä sinä olet vain sellainen tossukka joka ei oo ikinä saanut irti suustaan omaa mielipidettä? tai oot vaan halunnut miellyttää ja nyt teidän tilanne onkin se että mies haluu sun pysyvän siinä roolisssa minkä oletkin tavallaan itse luonut itselleen.

 

["madame"]

[QUOTE="suru";26208545]Minä uskon ja tiedänkin, että mies rakastaa perhettään enemmän kuin mitään, mutta se että rakastaako minua. Sanoin ihan suoraan miehelle, että me ollaan vasta hiukan reilu 30 vuotiaita. Jos nyt on kadottanut sen romanttisen rakkauden kumppania kohti, niin on kovin pitkä elämä edessä ilman rakkautta ja hellyyttä. En mä halua häneltä sellaista vaatia. Voiko parisuhteessa olla aidosti onnellinen jos ei välillä ole rakkautta, haluaako elämänsä niin elää?

Miehellä on harrastus joka ei liity perheeseen ja on ollut ihan nuoruudesta asti. Tämä harrastus on samalla myös intohimonsa. Ja käy myös urheilemassa pari kertaa viikossa.[/QUOTE]

Tähän haluan sanoa että minä kadotin kerran rakkauteni mieheeni,mutta en halunnut erota, ja rakkaus löytyi uudelleen.
Mutta Minä tahdoinkin rakastaa ja lähin rakentaa sitä Sillä että pidin läheisyyden ja pyrin ajattelemaan kielteisten asioiden sijasta myönteisiä.(mä olin silloin kyllä vauvan valvottamana valvonut varmaan kymmeniä öitä)... Mut yks päivä huomasin että hei mähän haluun ja rakastan tota mölliä.

Mä uskon että tästä on kyse siitäkin kun kristityt sanoo että se on tahdon asia.

 

[Kepsis]

[QUOTE="suru";26202987]En todella halua miestä mihinkään rooliin nyt pakottaa, enkä mielestäni ole aiemminkaan niin tehnyt. Ei auta ei uudet talot, mutta yhteisiä unelmiahan siinä on toteutettu.

Miten voi yht´äkkiä muuttaa mielensä. Haluta perhe, lapsia ja sitten päättää ettei ehkä perhe-elämä sovikkaan. En pysty käsittämään. Aivan yhtä paljon mieskin halusi lapsia ja on mitä parhain isä heille.[/QUOTE]

Menikö miehen puhe nyt ihan varmasti perille asti? Sinun aloituksesta kyllä kävi minun mielestä selville ettei tämä nyt ole mikään yhtäkkinen päähän pisto tai hetken humaus vaan pitempään jo miettinyt näitä.

Itse näkisin niin että suurin ongelma on nimenomaan teidän kahden välinen suhde, se miten kohtelet miestäsi tai mitä odotat häneltä, eikä se kaikki mitä teidän ympärillä on.

 

[madaem]

[QUOTE="suru";26208523]^^Aikalailla samaa mieltä.

Ehkä meillä on vähän rahan perässäkin juostu ja saavutettu mukavuutta elämään. Ennen nuoremman syntymää toisen huomioiminen oli ihan arkipäivää. Vuoden verran jommalla kummalla on koko ajan sylissä ollut kitisevä vauva ja yöt on nukuttu äärettömän huonosti. Hellyys ja huomioiminen on unohtunut molemmilta kokonaan.

Ollaan nyt puhuttu enemmän ja enemmän. Mies nyt haluaa tän perheen pitää jne. Jotenkin en kuitenkaan itse pysty painamaan ihan villaisella tuota purkausta, varmasti siinä joku totuus oli mukana. Ehdotinkin, että mies ottaa nyt reilusti ihan omaa aikaa. Yksinään ja oikeasti miettii mitä haluaa.

Omiakin tunteita on ollut pakko pohtia ja ehkä sellasta romanttista rakkautta en löydä tällä hetkellä itsestänikään. Kuitenkin syvä kiintymys ja hyvä olo olla toisen kanssa on vahvoja. Uskon, että ne omatkin tunteet taas roihahtaa, kunhan saadaan aikaa kahden ja hellyyttä meidän välille.[/QUOTE]

No siinähän se selityskin tuli! mullakin tosiaan vauvan valvottaminen vei kaikki tunteet, ärsytti vaan...etenkin ukko kun se kyllä sai nukkua

 

["niin"]

Tiedän hyvin samalaisen tapauksen lähipiiristä.

Kaksi lasta,mies hyvin perhekeskeinen ja viettää näennäisesti paöjon aikaa perheenä. Ns. unelmaisi, hyvissä töissä, ei ikinä uskoisi että se mies pettää mutta sitä se tekee.
Ei mitään suhdetta mutta paljon yhden kerran juttuja eri naisten kanssa.

Tekee sitä mm. työaikana, pidä siis ap varulta silmät auki.

 

["suru"]

[QUOTE="niin";26208575]Tiedän hyvin samalaisen tapauksen lähipiiristä.

Kaksi lasta,mies hyvin perhekeskeinen ja viettää näennäisesti paöjon aikaa perheenä. Ns. unelmaisi, hyvissä töissä, ei ikinä uskoisi että se mies pettää mutta sitä se tekee.
Ei mitään suhdetta mutta paljon yhden kerran juttuja eri naisten kanssa.

Tekee sitä mm. työaikana, pidä siis ap varulta silmät auki.[/QUOTE]

Toinen nainen tuntuu tosi kaupaiselta ajatukselta mieheni kohdalla. Enkä tosiaan aio sitä alkaa edes miettiä, en jaksa alkaa vahtaamaan miestä. Otin kyllä puheeksi eilen ja sanoin, että tähän samaan se olis nyt helppo tunnustaa. Ei kuulemma ole ketään ollut koskaan.

 

[äpö]

Oletko ap ajatellut , että miehelläsi on puhti pois? Teil on elämässä tapahtunut paljon asioita lyhyellä aikaa. Nyt kun olette viimein muuttaneet omaan taloon , niin tulee tämä pako reaktio mieheltäsi. Mikään ei tunnu omalta ja elämä perheessä on kuin eri planeetalta. Kulissit on erit kuin ennen muuttoa, koulun käynti on syövyttänyt salaa voimia, lapsen valvottamiset , huoli sinusta ja sinun jaksamisesta yms.

On aivan normaalia tuntea noin tuollaisen jälkeen. Hienoa kun miehesi haluaa yrittää edelleen jatkaa parisuhteessa. Mutta sinäkin olet käynyt saman prässin läpi elämää rakentaessanne.Sinunkin oikeus on sanoa tunteesi julki.

Ei miehesi välttämättä ole edes lakannut rakastamasta. Voimat ei riitä vain sitä tunnisttaan.

Jos yritätte, olisin ylpea siitä , että annatte suhteenne kiemurat olla. Huomioitte omaa käytöstä ja muutatte sitä odottamatta toisen muuttuvan samalla mitalle. Miettikää mitä hyvää molempi voi tuoda suhteesee ilman vastavuoroisuutta. Suhteenne seilaa nyt merellä irtonaisena mutta miehesi tunnustuksen myötä voitte rauhoittua elämässänne ja kerätä airot kyytiin.

Miehesi luottaa sinuun todella paljon kun myönsi pahan olonsa. Ota tämä kunnioittamisena ja kerro miten itse olet unelmiasi rakentanut ja nyt on miehen vuoron. Pidä huoli , että näin käy. Anna miehelle jotain omaa kotonaan. Niin hullulta kuin se kuulostaa, sisustus on luultavimmin sinun janoama yms.

Toivon teille onnea ja iloa elämään! Anna aikaa , älä tivaa ja kiristä mieheltä miksi hän tämän kerran avautui sinulle loukaten sinun tunteita vaikka kyse ei ole edes sinusta. Se on kunnian asia! Hän pystyi siitä sinulle avautuun ja tunteet ovat varmasti hiipineet vasta tämän taloprojektin myötä tähän suuntaa.

Hölläilkää, ottakaa löhöpäiviä lasten kanssa, löysätkää pakkoa ja kiirettä.

 

[äpö]

MÄÄ onn ketjuntappaja...

 

["vieras"]

Ehkä mies on pysähtynyt ajattelemaan elämäänsä.Oletko ikinä kysynyt mitäkä ovat miehesi unelmia? vai oletko olettanut että ne ovat samat kuin sinulla: Talo jne? Oleko ajanut eteenpäin omia unelmiasi,ilman että olet kysynyt miehesi mielepidettä asioihin

iso peesi tälle

naiset pesänrakennushuumassaan ovat onnensa kukkuloilla kun ovat saaneet suostuteltua ja puskettua voimalla läpi lastenhankkimis- ja talonrakennusprojektit eivätkä voi sitten käsittää miksi mies ahdistuu perhe-elämän paineiden, velkojen, velvollisuuksien, rajoitteiden ja usein rapistuvan parisuhteen alla

 

["vieras"]

...jatkona vielä edelliseen, naisten yleisin, täysin naurettava mutta naisen umpisumean logiikan mukainen selitys asialle on: sillä täytyy olla toinen nainen! Toivon sydämestäni että näissä tilanteissa olevat miehet uskaltavat ottaa elämänsä yhden suurimmista ja tärkeimmistä asioista ja astumaan ulos liitosta.

Näissä tilanteissa valitettavan usein mies lannistuu ja alistuu kohtaloonsa. Äärimmilleen vietynä ja mies nurkkaan naisen toimesta ajettuna nämä saattavat johtaa ennen pitkää todella ikäviin asioihin kuten perhesurmat joita viime aikoina on nähty enenevässä määrin.

 

["suru"]

^^Olen ajatellut kaikkea tuota. Ja kiitos, hienosti kirjoitit

Puhti on poissa se on aivan varma ja aikaa annan ehdottomasti. Itse tiedän, että haluan hänen kanssaan viettää lopun elämääni ja paljon olen sen vuoksi valmis tekemään.

 

["suru"]

[QUOTE="vieras";26208649]iso peesi tälle

naiset pesänrakennushuumassaan ovat onnensa kukkuloilla kun ovat saaneet suostuteltua ja puskettua voimalla läpi lastenhankkimis- ja talonrakennusprojektit eivätkä voi sitten käsittää miksi mies ahdistuu perhe-elämän paineiden, velkojen, velvollisuuksien, rajoitteiden ja usein rapistuvan parisuhteen alla[/QUOTE]

Mies meillä talon halusi. Itse olen ikäni kerrostalossa asunut ja näin vuoden omakotitalo asumisen jälkeen en edelleenkään ymmärrä mitä tavoiteltavaa tässä on.

 

["suru"]

[QUOTE="suru";26208670]^^Olen ajatellut kaikkea tuota. Ja kiitos, hienosti kirjoitit

Puhti on poissa se on aivan varma ja aikaa annan ehdottomasti. Itse tiedän, että haluan hänen kanssaan viettää lopun elämääni ja paljon olen sen vuoksi valmis tekemään.[/QUOTE]

Tämä "äpön" kirjoitukseen.

 

["hellu"]

minusta on kun on lapsia, pitäisi olla painavampia syitä eroon.. koeta antaa tilaa miehellesi, anna mahdollisuus hänen ottaa ohjakset elämästään..älä tyrkytä mitään ajatuksia pienimmässäkään määrin edes aamukahvin ajankohtaa, vaan anna hänen nyt kaivaa sinun ajatuksesi sinusta. Käyttäydy nyt viimeisen päälle omanarvontuntoisesti, älä missään nimessä kerjää häntä jäämään. Arvosta nyt itseäsi ja suunnittele omaa elämää jo varalle, älä roiku hänessä, olittepa naimisissa tai eroamassa. Jos tulette eroamaan, niin tutustu esimerkiksi väestöliiton hyvän eron ohjeisiin.

 

["suru"]

En ole kerjännyt jäämään, eikä hän nyt tuon perjantai illan jälkeen ole ollut lähdössäkään. Omia ajatuksiani olen tyrkyttänyt, lähinnä minkä vuoksi ajattelen tähän tilanteeseen meidän päätyneen.

Nyt kun tähän pohtimisen makuun olen päässyt, niin alkaa tuntua vähän epäreilultakin koko homma. Itse kuitenkin olen suurimman osan öistä tytön kanssa valvonut, kannellut häntä päivä tolkulla. Miehen olen patistanut nukkumaan toiseen huoneeseen, ostanut hänelle korvatulpat, iltaisin ehkä tunnin verran vauvaa kannellut, että olen saanut omat juttuni hoidettua. Kotityötkin olen kotona ollessani pyrkinyt pitämään itselläni päivisin, ruoka odottaa häntä kotiin tullessa lämpöisenä jne. Suoraan sanottuna olen itsekkin ollut todella väsynyt. Nyt on hiukan alkanut helpottaa, lapsi nukkuu paremmin, valon määrä lisääntyy jne. Olen ajatellut koko ajan, että ajan kanssa helpottaa ja elämä palaa niille raiteilleen kuin on ollut aiemminkin. Pelkästä miehen läsnäolosta olen saanut voimaa ja jaksanut aina vähän enemmän.
No ei se auta kuin jaksaa vähän lisää, että mies saa voimansa palaamaan.

 

["mamm"]

[QUOTE="vieras";26208649]iso peesi tälle

naiset pesänrakennushuumassaan ovat onnensa kukkuloilla kun ovat saaneet suostuteltua ja puskettua voimalla läpi lastenhankkimis- ja talonrakennusprojektit eivätkä voi sitten käsittää miksi mies ahdistuu perhe-elämän paineiden, velkojen, velvollisuuksien, rajoitteiden ja usein rapistuvan parisuhteen alla[/QUOTE]

ärsyttävää tekstiä. ensinnäkin kävi jo aiemmin selväksi että mies halusi oman talon. miksi naisesta puhutaan kuinka hän on pakottanut kaikkeen, jättänyt yksin ehkäisyn ja tilannut talopaketin. mitkä helvetin "perhe-elämän paineet"? lasten kasvatus ja perheen elättäminen, joihon myös nainen osallistuu? sitähän se on!

 

["vieras"]

+[QUOTE="sasa";26208419]Eli sinusta on vain rahan perässä juoksemista, jos opiskelee ja yrittää työtä tekemällä elättää itsensä ja perheensä? Fattan luukulleko pitäisi kaikkien mennä?

Kyllä se valitettavasti on harmaata arkea laskunmaksuineen ja ruokakauppoineen normaali ihmiselo. Mutta ei töissäkäynti mitään suorittamista ole ja "vaan rahan perässä juoksemista".[/QUOTE]

Oletteko te aina noin mustavalkoisia? Joko kokopäivätyöt + opiskelut + pienet lapset + omakotitalo tai sitten fattan luukulle? Jos pitää opiskella ja samalla juosta töissä ja siihen vielä pienet muksut, omakotitalo ja kaiken päällä veemäinen (?) akka niin kuinka moni mies jaksaisi? Ja jos vielä kaiken päälle ap on valittanut rakennusaikana miehelleen että joutuu lapset hoitamaan yksin niin kova on ollut miehenkin tilanne. Meidän elämä ei kyllä onneksi ole mitään harmaata arkea vaan olemme pyrkineet tekemään elämästämme sellaisen kuin haluamme. Ei ole Kelat, sossut tai vanhemmat maksamassa mutta me olemme valinneet enemmän aikaa lapsille ja toisille, uuden, mutta pienen omakotitalon emmekä ole materian ja rahan perässä juoksijoita ja elämämme on kyllä todella onnellista. Toki asennekin ratkaisee, meillä on ollut terveydellisesti todella vaikeat vuodet joten osaamme ehkä katsoa elämää toiselta kannalta kuin moni muu...