Miten tätä kestää?????

[vv]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

No ystäväthän on sitä varten että niitten kanssa jaetaan asiat.
Ei munkaan ystävät varmasti ymmärtäneet miltä musta tuntui kun sairastuin syöpään mutta en mä niitä sen takia torjunnut vaikka välillä kateellinen olinkin kun he olivat terveitä.

 

[ap]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

Niinpä! Helppo se on sanoa vaikka mitä ja kertoa omia kokemuksia, kun lasta yritettiin kolme kuukautta, huh huh! Ei näitä asioita voi verrata.. Sä saat kyllä surra just niin kauan kuin se vaatii. Ei siitä kukaan voi sua syyllistää.

 

[vieras]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

Mitä se auttaa, että olet katkera ystävillesi, ja lopetat yhteydenpidon heihin? Ei tasan tarkkaan mitään.

 

[ap]

No ystäväthän on sitä varten että niitten kanssa jaetaan asiat.
Ei munkaan ystävät varmasti ymmärtäneet miltä musta tuntui kun sairastuin syöpään mutta en mä niitä sen takia torjunnut vaikka välillä kateellinen olinkin kun he olivat terveitä.

No voihan asioista kertoa, jos ystävä ei pidä niitä niin kamalina. Ihmisillä on erilaisia tilanteita ja mielipiteitä. Ihminen on AINA kateellinen siitä mitä itsellä ei ole. Ja se voi kyllä aiheuttaa ihan fyysistä kipua. En väheksy sinunkaan tilannetta, olen niin läheltä seurannut läheisen ihmisen kamppailua syövän kanssa, mutta en siltikään voi todella tietää mitä hän käy läpi.

 

[nöttiäinen]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

No ystäväthän on sitä varten että niitten kanssa jaetaan asiat.
Ei munkaan ystävät varmasti ymmärtäneet miltä musta tuntui kun sairastuin syöpään mutta en mä niitä sen takia torjunnut vaikka välillä kateellinen olinkin kun he olivat terveitä.

En mä ystäviäni torju, en vaadi heiltä ymmärrystä, en sääliä, en mitään. No, ehkä tukea. Mutta musta tuntuu, että oikeaa tukea voi antaa vain saman kokenut. Mä en vaan pysty kun näkee sen niiden onnelisuuden ja sit vaikka kaikki heillä hyvin ni "valitetaan ja itketään" pienistä asioista, tehdään niistä ongelmia vaikka ne ei niitä ole. Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Siksi koen että on parempi annan itseni edes vähän eheytyä ennen kuin jaksan taas pitää heihin yhteyttä, että jaksan kohdata heidänkin "ongelmansa", jaksan kohdata heidän ilon ja en itkisi koko ajan...

 

[ap]

Mitä se auttaa, että olet katkera ystävillesi, ja lopetat yhteydenpidon heihin? Ei tasan tarkkaan mitään.

Sen verran se auttaa, ettei tarvitse nähdä vauvamahoja ja vauvoja. Se kuulostaa itsekkäältä, mutta minkäs teet.

 

[nöttiäinen]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

Mitä se auttaa, että olet katkera ystävillesi, ja lopetat yhteydenpidon heihin? Ei tasan tarkkaan mitään.

Tarkoitin tuolla että olen ylipäänsä katkera asian vuoksi, en niinkään ystävilleni. Kaikillahan meillä on ristimme kannettavana, toisilla se taakka vain on raskaampi kuin toisilla.

Ja en ole lopettanut vaan pidän omalta osaltani taukoa (en siis ole se aktiivinen osapuoli) jotta pääsen pahimman yli.

 

[AP]

Ja on se niille ystävillekin kiusallinen tilanne, kun nieleskelen itkua koko vierailun ajan, kun tuntuu niiiiin pahalta.

 

[vieras]

En mä ystäviäni torju, en vaadi heiltä ymmärrystä, en sääliä, en mitään. No, ehkä tukea. Mutta musta tuntuu, että oikeaa tukea voi antaa vain saman kokenut. Mä en vaan pysty kun näkee sen niiden onnelisuuden ja sit vaikka kaikki heillä hyvin ni "valitetaan ja itketään" pienistä asioista, tehdään niistä ongelmia vaikka ne ei niitä ole. Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Siksi koen että on parempi annan itseni edes vähän eheytyä ennen kuin jaksan taas pitää heihin yhteyttä, että jaksan kohdata heidänkin "ongelmansa", jaksan kohdata heidän ilon ja en itkisi koko ajan...

Vähättelemättä sinun ongelmiasi, et sinäkään voi vähätellä ystäviesi ongelmia.. Jokaisella on omat taakkansa kannettavana elämässään. Minun mielestäni ei voi ajatella niin, että minulla on oikeus surra sitä etten ole raskaana, mutta toiset valittaa turhasta, kun valittavat ja itkevät jostain pienemmästä asiasta.

 

[vv]

Mä en tällä hetkellä pidä raskaana oleviin/juuri lapsen saaneisiin ystäviini mitään yhteyttä. Mun mielenterveys ei kestä sitä. Ja jos ne ei ymmärrä niin niiden moka.

No mä en kyllä näkisi tuota että niiden ystävien moka.. Herranen aika sentään!

No mites sitten? Pitäskö mun olla yli-onnellinen niiden puolesta vai miten? Tää on NIIIN helppoa niille joilla ei oo sitä omaa kokemusta.. On niin helppo puhua.

No ystäväthän on sitä varten että niitten kanssa jaetaan asiat.
Ei munkaan ystävät varmasti ymmärtäneet miltä musta tuntui kun sairastuin syöpään mutta en mä niitä sen takia torjunnut vaikka välillä kateellinen olinkin kun he olivat terveitä.

En mä ystäviäni torju, en vaadi heiltä ymmärrystä, en sääliä, en mitään. No, ehkä tukea. Mutta musta tuntuu, että oikeaa tukea voi antaa vain saman kokenut. Mä en vaan pysty kun näkee sen niiden onnelisuuden ja sit vaikka kaikki heillä hyvin ni "valitetaan ja itketään" pienistä asioista, tehdään niistä ongelmia vaikka ne ei niitä ole. Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Siksi koen että on parempi annan itseni edes vähän eheytyä ennen kuin jaksan taas pitää heihin yhteyttä, että jaksan kohdata heidänkin "ongelmansa", jaksan kohdata heidän ilon ja en itkisi koko ajan...

mutta älä liian kauan ole "yksin" , ettet jumitu sinne :hug:
mä kun erosin niin mie itkin puol vuotta milloin missäkin, välillä kesken kävelylenkinkin ihmiset toljotti kun kuivasin kyyneleitä mutta aattelin että toljotelkoot. ja itkukin voi olla positiivinen asia,,ajattele niitä eheytymisen kyyneleinä.

 

[nelly83]

En nyt jaksanut kalhlata koko ketjua läpi, mutta haluan vaan kertoa, että tiedän aika hyvin miltä susta tuntuu :hug: Meillä oli sama tilanne esikon kanssa... 2.v yritettiin, väännettiin ja käännettiin ilman tulosta. Tutkimuksissa käytiin ja hormoonejakin tuli popsittua. Rupesin jo todella tuudittautumaan ikuiseen lapsettomuuteen ja suunnittelin miten miehen kanssa sitten tulevaisuudessa matkustellaan ja tehdään kaikkea muuta mukavaa yhdessä, kun ei kerran lapsiakaan siunaannu.

Meidän stoori kuitenkin päättyi onnellisesti ja nyt ollaan kahden suloisen pojan viikarin vanhempia. Mä oon pikkuhiljaa alkanut kuumeilemaan kolmannesta, mutta isäntä ei taida suostua enää kolmanteen :ashamed:

 

[123]

Olen niinpahoillani!
Itsekin olemme kärsineet esikoisen jälkeen "lapsettomuudesta", mutta lopulta vuoden yrittämisen jälkeen minulta löytyi syyksi kilpirauhanen. Se helpotti, mutta lääkitys kielsi yrotyksen vuodeksi...se otti taas päähän.lopulta leikatun kilpirauhasen jälkeen tärppäsi ja saimma kauan odottamamme pikku kakkosen.
Toivottavasti teillä joskus on se oma pikku kakkonen, jos ei niin toivottavasti joskus sopeudutte elämään.
Nämä ovat niin vaikeita asioita kenenkään toisen ymmärtää...

 

[nöttiäinen]

mutta älä liian kauan ole "yksin" , ettet jumitu sinne :hug:
mä kun erosin niin mie itkin puol vuotta milloin missäkin, välillä kesken kävelylenkinkin ihmiset toljotti kun kuivasin kyyneleitä mutta aattelin että toljotelkoot. ja itkukin voi olla positiivinen asia,,ajattele niitä eheytymisen kyyneleinä.

Todellakin, meillä jokaisella on oma taakkamme.
Tuttu tunne tuo että itku tulee melkein missä vaan, nytkin..

Mulle on sanottu, että ehkä itku on se mun kyky selviytyä. No, aika näyttää.

 

[nöttiäinen]

En mä ystäviäni torju, en vaadi heiltä ymmärrystä, en sääliä, en mitään. No, ehkä tukea. Mutta musta tuntuu, että oikeaa tukea voi antaa vain saman kokenut. Mä en vaan pysty kun näkee sen niiden onnelisuuden ja sit vaikka kaikki heillä hyvin ni "valitetaan ja itketään" pienistä asioista, tehdään niistä ongelmia vaikka ne ei niitä ole. Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Siksi koen että on parempi annan itseni edes vähän eheytyä ennen kuin jaksan taas pitää heihin yhteyttä, että jaksan kohdata heidänkin "ongelmansa", jaksan kohdata heidän ilon ja en itkisi koko ajan...

Vähättelemättä sinun ongelmiasi, et sinäkään voi vähätellä ystäviesi ongelmia.. Jokaisella on omat taakkansa kannettavana elämässään. Minun mielestäni ei voi ajatella niin, että minulla on oikeus surra sitä etten ole raskaana, mutta toiset valittaa turhasta, kun valittavat ja itkevät jostain pienemmästä asiasta.

En vähättele, kun en voi kaikkea tietää. Mutta ne mitä kuulen on näitä: Miks aina paistaa aurinko, miks aina on kuuma, miks sataa vettä. Mun kyns katkes ja siihenhän se maailma sit kaatuu. Tollaset nyppii. Vaikka eihän kaikkilla oo aina hyvä pvä ja sit potuttaa joka ikinen pikku asia mutta ehkä vaan se miten niistä pkkuasioista tehään sit niin suuria ongelmia.

Mut oma napa, lähin napa. Ei aina voi ajatella muita ja miellyttää kaikkia. Joskus on ihan pakko ajatella vaan itteään.

 

[Häh]

Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Täh? Mitä hemmetin oikeita ongelmia sulla nyt vaan on?? Jollain voi olla vaikka syöpä ja kolmea lasta ja odottaa kuolemaansa...että kai siinäkin jotain oikeaa ongelmaa mm. on.

 

[nöttiäinen]

Kun itellä on kuitenkin niitä "oikeita" ongelmia.

Täh? Mitä hemmetin oikeita ongelmia sulla nyt vaan on?? Jollain voi olla vaikka syöpä ja kolmea lasta ja odottaa kuolemaansa...että kai siinäkin jotain oikeaa ongelmaa mm. on.

Et sitten lukenut kaikkea...
En puhunut ylipäänsä, vaan ystävistäni ja siitäkin tuossa enemmän etten voi tietää ystävieni ongelmista.

 

[vv]

mutta älä liian kauan ole "yksin" , ettet jumitu sinne :hug:
mä kun erosin niin mie itkin puol vuotta milloin missäkin, välillä kesken kävelylenkinkin ihmiset toljotti kun kuivasin kyyneleitä mutta aattelin että toljotelkoot. ja itkukin voi olla positiivinen asia,,ajattele niitä eheytymisen kyyneleinä.

Todellakin, meillä jokaisella on oma taakkamme.
Tuttu tunne tuo että itku tulee melkein missä vaan, nytkin..

Mulle on sanottu, että ehkä itku on se mun kyky selviytyä. No, aika näyttää.

kyllä se on, vakkei nyt sitä tunnukkaan.
surulla on aikansa ja siihen on jokaisella oikeus mutta vihalle ja katkeruudelle ei kannata antaa tilaa,,se vaan tuhoaa..sinua.

 

[nöttiäinen]

kyllä se on, vakkei nyt sitä tunnukkaan.
surulla on aikansa ja siihen on jokaisella oikeus mutta vihalle ja katkeruudelle ei kannata antaa tilaa,,se vaan tuhoaa..sinua.

Kiitos noista sanoista.
Mä tiedän ja mä toivon, että mä pääsen niistä vielä joskus eroon...

 

[MinäÄiti]

Voimia kovasti.

Mä voin kertoa toisen puolen tästä asiasta. Ko minulle on ollu aina tosi helppo tulla raskaaksi ja ystäväpariskunta yritti ekaa viis vuotta.
Kyllä mä sain kuulla ja kestää kaiken näköstä katkeruutta sieltä taholta. Ei meidän lapset ei saanu näkyä eikä kuulua ku kaikki oli loukkaus heitä kohtaan. Olin jossain vaiheessa todella jaksamisen äärirajoilla, mut en, oli tyhjän naukuja ku sanoin sen ääneen ja en nauti lapsista. Ihan sama mikkä liitty lapsiin niin oli heitä kohtaan vaan loukkaavaa...
Minun oli sit pakko ottaa asia puheeksi kun en enään kestäny tollasta. Meillä oli lapset ja sillä siisti.

Ymmärrän ''nöttiäisen'' katkeruuden ja surun, onhan se ihan järkyttävä menettää oma lapsi .
Mut mä neuvoisin sinua silti et jos kaverisi haluavat pitää sinuun yhteyttä niin et katkaisis välejä. Ja kertoisit asian heille niinku se on. Kerrot et et nyt jaksa vaan olla tekemisissä, et suruaika on vielä päällä. Kyllä kunnon ystävä sen ymmärtää. Paremmin ymmärtää sen ku kerrot mitä et vaan tylysti nakkelee niskoja.

 

[MinäÄiti]

kyllä se on, vakkei nyt sitä tunnukkaan.
surulla on aikansa ja siihen on jokaisella oikeus mutta vihalle ja katkeruudelle ei kannata antaa tilaa,,se vaan tuhoaa..sinua.

Kiitos noista sanoista.
Mä tiedän ja mä toivon, että mä pääsen niistä vielä joskus eroon...

haleja.
Sinulla on tämä asia vielä niin tuore, et katkeruus viha ja kaikki tunteet on ihan normaaleja.
Jos sinusta tuntuu et yksin et jaksa niin ota yhteyttä ammattiauttajiin.

 

[nöttiäinen]

Ymmärrän ''nöttiäisen'' katkeruuden ja surun, onhan se ihan järkyttävä menettää oma lapsi .
Mut mä neuvoisin sinua silti et jos kaverisi haluavat pitää sinuun yhteyttä niin et katkaisis välejä. Ja kertoisit asian heille niinku se on. Kerrot et et nyt jaksa vaan olla tekemisissä, et suruaika on vielä päällä. Kyllä kunnon ystävä sen ymmärtää. Paremmin ymmärtää sen ku kerrot mitä et vaan tylysti nakkelee niskoja.

Kiitos tästä näkökannasta. En ole välejä katkaissut, mutta en ole ns. aktiivinen osapuoli. Ja olenkin sen muutamalle sanonut ja hyvin he asian ovat ymmärtäneet tai ainakin mä olen niin ymmärtänyt että he ymmärtävät että mulla ei ole helppoa.

Ja apua olen saamassa sururyhmän muodossa jota vetää psykologi. Teen siis työtä asian eteen että pääsen eteenpäin.

 

[Marsupilami--]

Voimia kovasti.

Mä voin kertoa toisen puolen tästä asiasta. Ko minulle on ollu aina tosi helppo tulla raskaaksi ja ystäväpariskunta yritti ekaa viis vuotta.
Kyllä mä sain kuulla ja kestää kaiken näköstä katkeruutta sieltä taholta. Ei meidän lapset ei saanu näkyä eikä kuulua ku kaikki oli loukkaus heitä kohtaan. Olin jossain vaiheessa todella jaksamisen äärirajoilla, mut en, oli tyhjän naukuja ku sanoin sen ääneen ja en nauti lapsista. Ihan sama mikkä liitty lapsiin niin oli heitä kohtaan vaan loukkaavaa...
Minun oli sit pakko ottaa asia puheeksi kun en enään kestäny tollasta. Meillä oli lapset ja sillä siisti.

Ymmärrän ''nöttiäisen'' katkeruuden ja surun, onhan se ihan järkyttävä menettää oma lapsi .
Mut mä neuvoisin sinua silti et jos kaverisi haluavat pitää sinuun yhteyttä niin et katkaisis välejä. Ja kertoisit asian heille niinku se on. Kerrot et et nyt jaksa vaan olla tekemisissä, et suruaika on vielä päällä. Kyllä kunnon ystävä sen ymmärtää. Paremmin ymmärtää sen ku kerrot mitä et vaan tylysti nakkelee niskoja.

Tämä on tosi. Meillä myös lapsia siunaantunut, eikä ole ollut hankaluuksia.
Mutta yksi lapsista oli kovin sairas, ja jaksaminen kortilla. Silti ystäväni suusta kuului OLE ONNELLINEN ETTÄ SULLA SE LAPSI ON..
Se ei oikeasti tuntunut hyvältä.
Kun vanhemmuuskaan ei ole aina helppoa...

:hug: Ap:lle ja muille asian kanssa taisteleville, mutta kuten edellä on sanottu, sanokaa ystävillenne suoraan, että ette jaksa nyt. Älkää syyllistäkö ja moittiko heitä siitä, että heillä on lapsia.

 

[vieras]

Mulla on myös sellainen kokemus, että kaverini suuttui minulle, kun kerroin olevani raskaana. Pilasin kuulemma hänen päivänsä. He olivat muutaman kk yrittäneet lasta. Kyllä voin myöntää, että tuntui pahalta kuulla pilaavansa toisen päivä, kun kerroin omasta raskaudestani. Eikä heillä ollut kyseessä lapsettomuus tms syy tähän käytökseen.

 

[sk]

Meillä lasten ikäero on 8 v. Mekin kävimme tutkimuksissa eikä mitään syytä lapsettomuudelle löytynyt. Kuukausi toisensa jälkeen toivoin ja luulin olevani raskaana enkä ikinä ollut. Meillä odotus päättyi niin että päätin aloittaa ehkäisyn. Oli vaan niin kiireitä että en ehtinyt lääkäriin ja sitten olinkin raskaana. ÄLÄ MENETÄ TOIVOASI. Kaksi vuotta on lyhyt aika ja voit tulla raskaaksi milloin tahansa, jos kerran mitään todellista syytä lapsettomuudelle ei ole. Nauti elämästä miehen ja yhden lapsen kanssa. Hauskaa kesää!!

 

[sekundääri myös]

teille on suoto jo yksi lapsi, ajattele elämääsi eteenpäin teidän nykyisellä perheellä äläkä stressaille. elämä vaan valuu hukkaan murehtiessa.

ei se kuule ihan noin mene! elämän kun täyttää katkeruus ja murhe siitä että perhe ei ole vielä kasassa itse olen juuri tässä tilanteessa ja rankkaa on..