Miten te jaksatte loppuraskauden taaperon kanssa?

[elaisa.]

Mulla on meneillään rv 40+ ja 1,5 vuotias taapero, jonka kanssa tietysti vietän päivät kun mies on töissä. Mulla on viimeaikoina ollut tosi paljon vaikeuksia selvitä päivistä, vaikka en edes yritä ihmeitä. Aamut on suht leppoisia, paitsi että lapsi herää kuudelta. 9 aikaan ulos jaa ollaa reilu tunti. Tää on pakko ettei mukula ala hyppiä seinille. Sitten sisälle ja lämmitetään ruoka ja mä teen kotitöitä. Ja leikitään. Sitten klo.13 aikaan lapsi menee unille, ja yleensä meen mäkin. Sitten herätään klo.15 aikaan ja ruvetaan ruoanlaittoon. Mies tulee noin klo.17. Siis tuolla väleissä potatukset, välipalat jne.

Ei kuulosta rankalta eihän? Mutta tuohon päälle nivuskivut, supistukset, liikkumisen vaikeus, närästys, huono olo, väsymys, selkäkivut ja huonot yöunet.

Onko kellään vastaavaa? Miten te jaksatte? :'(

 

[MsGodDammit]

:hug:

Sain juuri kuukausi sitten kolmannen lapseni, ja vanhin lapsista täyttää elokuussa 3... Kovasti tunnen siis sympatiaa sinua kohtaan! Mutta hei, ei ole enää pitkä aika kun pääset synnyttämään ja tilanne alkaa "normalisoitua"! Päivä kerrallaan ja jokaisen lepohetken vain käytät hyväksesi

 

[elaisa.]

Nostelen

 

["Hiphei"]

En todellakaan ymmärrä. Vielä vähemmän sitä, miten ihmiset pärjää VAUVAN ja taaperon kanssa. Kun oma vauva oli tyyppi, joka kirkui yöt, ei nukkunut kuin 20 min pätkissä, roikkui tissillä kaiken ajan, piti kantaa masuvaivaisena ja huutavana aina....Oltiin miehen kanssa aina kauhuissaan kun kuultiin miten joku taaperoperhe odottaa toista. Tietty meillä oli ääritilanne, mutta tavis-vauvakin herättää monta kertaa yössä, ja molemmat vaatii jatkuvaa huomiota.

Nyt rv 37, jatkuvaa supistelua ollut jo rv 25 alkaen, ei pysty nukkumaan mitenkään päin, selkä romuna ja keho huutaa liikuntaa, jota ei nyt vain voi harrastaa. Määräys olla vaakatasossa, jollei halua päätyä sairaalaan. Esikoinen 5v ja päiväkodissa. Tuon ikäisen kanssa voi piirtää, lukea tai pelailla lattialla makuuasennossa. Silti oma jaksaminen on kortilla.
Jaksuja ap!

 

[hallittu kaaos]

Itse olen vasta 24. Viikolla, mutta liitoskivut on sitä luokkaa että välillä hädintuskin pystyn kävelemään (seiniä pitkin) ja päivästä riippuen väsymyksiä ollut tämän raskauden aikana paljon, joten voin hyvin kuvitella. Varsinkin perjantait menee toivoessa että tulis jo ukko kotiin kun ei jaksaisi enää ja esikoisen uhma on tehnyt henkisestä jaksamisesta ajoittain todella vaikeaa.. (meillä esikoinen nyt 2,5v) mulla tosin vielä pidempää päivää kun mies tulee hyvin harvoin töistä kotiin ennen klo 20 eli hoidan viikolla lapsen koko päivän yksin aamusta iltaan saakka. Osa päivistä menee selviytymismodella, osa päivistä on sellaisia että haluan vain itkeä ja osa päivistä on oikeasti mukaviakin, mutta koetan aina ajatella että tämä nyt on vain tällainen vaihe ja että jos tästä miljoonat muutkin selviää niin miksen minäkin! (ja pahemmastakin). Varsinkin viimeisin on jotenkin mulle tosi voimaannuttava ajatus.

Sä oot kuitenkin jo ihan loppusuoralla ja kohta tulee eteen ihan uudet haasteet uuden vauvan myötä tsemppiä!

 

[Iso ikäero]

Eli me tehtiin isolla ikäerolla toinen. Kun esikoinen meni kouluun syntyi toinen. Helppoa oli. Sua en osaa valitettavasti auttaa. Me haluttiiin oman jaksamisen kannalta iso ikäero. Nyt isompi auttaa pienemmän hoidossa innoissaan...Voisitko käyttää muutaman kerran viikossa lastenhoitajaa? Auttaisiko se?

 

[hallittu kaaos]

Pakko muuten lisätä, että varmaan joskus viikolla 10 ajattelin jo niiden väsymysten ja olojen kanssa, että jos tämä menee kesken niin jää sisarus joko kokonaan tekemättä tai tulee ikäeroa muurama vuosi lisää, on tuollaisessa taaperoikäisessä sen verran hoitamista ja katsomista vielä kuitenkin että ei aina jaksaisi vaikka paljon tuo meidänkin neiti osaa jo verrattuna vauvaan tai vuotiaaseen kuitenkin. Mulla pelastava enkeli vaikeimpien väsymysten päivinä on ollut se, että esikoinen rauhoittuu hetkeksi katsomaan muumeja telkkarin ääreen.. Onneksi sen verran malttaa jo..

 

["Vieras"]

Kaikesta väsymyksestä ja kivuista huolimatta jaksamista autto kun keksi jotain mielekästä tekemistä, esim kyläili kaverien luona jne. Kotityöt jäi pitkälti iltaan ja mies auttoi niissä, itse saatoin mennä ruoan jälkeen nukkumaan.

Kyllä minusta jos haluaa lapsille pienen ikäeron niin molempien vanhempien pitää siihen asiaan sitten panostaa. Yksin en oisi selviytyny vauvan ja taaperon kanssa, eikä ollu tarkotuskaan yksin selvitä. Jos miehellä olis reissutyö, paljon ylitöitä tms niin sitten ikäero olis ollu pidempi ilman muuta.

 

[elaisa.]

Iso kiitos tsempeistä <3 Niitä kaipasinkin! Tuo ajatus siitä, että muutkin on jaksaneet, on kyllä ihan voimaannuttava. Ehkä pitää hokea sitäkin itselleen. Ja sitäkin, ettei yksin tarvitse jaksaa. Onneksi mulla on niin ihana tilanne, että mies on vierellä ja tukena. Ja tarvittaessa päivisin saan hoitoapua anopilta, jos niikseen tulee.