olisin (samantien ilman mitään lempeää aloitusta) ottanut kaiken tiukkisopetyyppisen auktoriteettini käyttöön ja käskyttänyt tiukalla äänellä (muttei huutaen, kun silloin aina menetän pelin) lapset luokseni, kysynyt nimet ja asuinpaikat ja sanonut ilmoittavani vanhemmilleen (ehkä laiska kun olen: "jos ikinä enää näen tälläistä käytöstä") ja käskenyt matkoihinsa.
Tokikin epäonnistumisen vaara on suuri kun lapset jengissä niin auktoriteetti ei ehkä kannaMutta luultavimmin olisivat pakoon juosseet joka tapauksessa ja senhetkinen tilanne selvinnyt ja lapset varmaan seuraavalla kerralla hölmöilleet jossain muualla.
Mutta en tuota sinunkaan toimintaasi pahana pidä. Itsellä vaan kiroilu ja huuto ei tule automaatiolla, niin niitä on helpompi välttää kuin käyttää.
Sehän tässä, kun minulla on ollut kauhean hienot visiot ja ajatukset siitä miten toimin sitten jos joskus sattuu jotain tuollaista, kiusaamista tai muuta.
Sitten itse tilanteessa iskee joku alkukantainen primäärireaktio - lapsiani kiusataan, omaisuuttani tuhotaan, minulle v-ttuillaan... siinä ei paljoa ensimmäisenä ollut koko kylän lasten kasvatus mielessä. Saati sitten omieni. Hyvähän se toisaalta on nähdä ettei kiusaajaa auta pelätä, vaan se on kohdattava silmästä silmään, mutta....