A
ap-vieras
Vieras
Te jotka olette olleet suhteessa alkoholistin kanssa? Mitä elämä on sen jälkeen. Kun on yhteinen lapsi, meidän on 3kk ikäinen.
Isyyttä ei ole vielä tunnustettu. Lähtiessäni huusi perääni, ettei sitä aio edes tunnustaa. Enkä varmaan itsekään sitä haluaisi. Koska pelkään. En halua hänen kuuluvan meidän elämään.
Haluan muuttaa jonnekin kauas ja vaihtaa meidän sukunimen. Se mies on aika hullu, mitä nyt olen tämän lyhyen suhteen loppupuolella alkanut käsittää.
Jälkeenpäin, kun ajattelen hänen hyviä puoliaan, niin niitä ei oikeastaan ole. Komea ulkokuori hämäsi minut rakastumaan melkein ensisilmäyksellä.
Ja ne kehut. Joka päivä sain kuulla miten täydellinen ja ihana ja kiltti ymsyms olen. Ajattelin, ettei suhde voi olla huono jos saan rakkauden tunnustuksiakin koko ajan.
Mutta se jatkuva rahan lypsäminen, valehtelu, uhkailu, joka ikisen lupauksen pettäminen ja PETTÄMINEN. Plus sairaalloinen mustasukkaisuus. JA SE JUOMINEN.
Käsiksi ei käynyt kuin kerran kai. Lievästi mielestäni. Tukisti ainakin, kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt tajuta. Mustelman löysin kädestä jälkeenpäin.
Muutaman kerran estänyt lähtöni asunnosta. Pääsin kuitenkin. Olin noina kertoina raskaana.
Perhettänikin uhkaillut. Tietää missä he asuvat. Voiko hän tosiaan olla niin sekaisin. Ottaako yhteyttä isääni jos minä en vastaa.
En ymmärrä, miksen voinut lähteä jo aikoja sitten, kun ensimmäisen kerran uhkasi tappaa. Pelotti niin paljon.
Olin raskaana ja täysin puolustuskyvytön vahvaa aikuista miestä vastaan, kun keskenmenokin pelotti. En uskaltanut edes huutaa apua. Ihmeen kaupalla sain soitettua poliisit.
En tiedä miten olen selvinnyt tänne asti edes hengissä. Enää en aio pelätä. Eikä tarvitse lapsenikaan. Ei hän ansaitse tuollaista isää. Muutaman kerran olen pelännyt, että tekee jotai pahaa vauvalle. Ei siedä itkua yhtään.
"Pistä se pentu hiljaseks".
Mutta mitäs nyt. Olen turvassa lapseni kanssa. Oloni on vahva. Pystyn päästämään irti. Meillä kahdella ei vain ole mitään. Kaikki on asunnossa, mistä lähdin.
Ei sillä oikeastaan väliä, mutta pelkään meidän joutuvan vainon kohteeksi.
En vain jaksa.
Isyyttä ei ole vielä tunnustettu. Lähtiessäni huusi perääni, ettei sitä aio edes tunnustaa. Enkä varmaan itsekään sitä haluaisi. Koska pelkään. En halua hänen kuuluvan meidän elämään.
Haluan muuttaa jonnekin kauas ja vaihtaa meidän sukunimen. Se mies on aika hullu, mitä nyt olen tämän lyhyen suhteen loppupuolella alkanut käsittää.
Jälkeenpäin, kun ajattelen hänen hyviä puoliaan, niin niitä ei oikeastaan ole. Komea ulkokuori hämäsi minut rakastumaan melkein ensisilmäyksellä.
Ja ne kehut. Joka päivä sain kuulla miten täydellinen ja ihana ja kiltti ymsyms olen. Ajattelin, ettei suhde voi olla huono jos saan rakkauden tunnustuksiakin koko ajan.
Mutta se jatkuva rahan lypsäminen, valehtelu, uhkailu, joka ikisen lupauksen pettäminen ja PETTÄMINEN. Plus sairaalloinen mustasukkaisuus. JA SE JUOMINEN.
Käsiksi ei käynyt kuin kerran kai. Lievästi mielestäni. Tukisti ainakin, kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt tajuta. Mustelman löysin kädestä jälkeenpäin.
Muutaman kerran estänyt lähtöni asunnosta. Pääsin kuitenkin. Olin noina kertoina raskaana.
Perhettänikin uhkaillut. Tietää missä he asuvat. Voiko hän tosiaan olla niin sekaisin. Ottaako yhteyttä isääni jos minä en vastaa.
En ymmärrä, miksen voinut lähteä jo aikoja sitten, kun ensimmäisen kerran uhkasi tappaa. Pelotti niin paljon.
Olin raskaana ja täysin puolustuskyvytön vahvaa aikuista miestä vastaan, kun keskenmenokin pelotti. En uskaltanut edes huutaa apua. Ihmeen kaupalla sain soitettua poliisit.
En tiedä miten olen selvinnyt tänne asti edes hengissä. Enää en aio pelätä. Eikä tarvitse lapsenikaan. Ei hän ansaitse tuollaista isää. Muutaman kerran olen pelännyt, että tekee jotai pahaa vauvalle. Ei siedä itkua yhtään.
"Pistä se pentu hiljaseks".
Mutta mitäs nyt. Olen turvassa lapseni kanssa. Oloni on vahva. Pystyn päästämään irti. Meillä kahdella ei vain ole mitään. Kaikki on asunnossa, mistä lähdin.
Ei sillä oikeastaan väliä, mutta pelkään meidän joutuvan vainon kohteeksi.
En vain jaksa.
