Miten teidän 5-vuotiaat syö ????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mamma73
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mamma73

Jäsen
30.05.2004
105
0
16
Meillä on 5.5 - vuotias poika ja syöminen on yhtäkkiä tässä kesän aikana ollut aikasta huonoa. Poika on aina ollut hoikka vaikka onkin mielestäni tähän asti syönyt aina ihan hyvin. Aikaisemmin en olekaan kantanut hänen painostaan huolta koska myös mieheni on hoikka ja pojan kroppa on hänestä täysi kopio. Nyt kuitenkin olen huolestunut kun ruokaa menee alas joksenkin huonosti. En ole vielä muistanut kysyä miten poika päiväkodissa syö. Parin viikon ajan poika on osallistunut futiskouluun ja yu-kisoissakin on käyty. Tuntuu , että energian kulutus on melkoinen ja olisi tärkeää tankata hiilihydraatteja ja proteiineja. Kaipaisinkin nyt hyviä vinkkejä ja tietoa miten asiat ovat muilla. :wave:
 
Meillä tyttö aina syönyt huonosti. Koko ajan touhuaa, joten kuluttaakin paljon, mutta ruokaa menee alas todella vähän. Kaksi perunaa ja kaksi lihapullaa +salaatti on jo liian iso annos. Vaikka on hoikka, niin energiaa piisaa, joten kai se saa ihan mitä tarviikin vähäisistä syömisistään. Älä stressaa, kyllä poika syö sen verran kun tarviikin! =)
 
Täällä myös 5 v pienenkokoinen poika, aina menossa kulutttaa paljon, syö vähän. Pikkusisko 3 v syö enempi. Mutta kun lapsi jaksaa touhuta, en huolestu asiasta, kyllä ne neuvolassa aina sanoo että kivasti kasva sitä omaa - käyräänsä.
 
Minulla poika tulee pian 5v ja tuon syömisen kanssa on aina ollut todella ailahtelevaa. Normaalisti syö sellaisen "pikku" annoksen, saman mitä 2-v likka- Mutta taas väliin sitä ruokaa menee ja paljon. Tuntuu että koko ajan on jotakin vailla. Näitä hyvin syömisiä kestää viikon kans ja sitten palataan taas arkeen ja syödään kuin likat =)
 
Meídän esikoinen täyttää marraskuussa 5v. ja on hyvä syömään,välillä oli vaihe että söi huonommin,taikka vähemmän.. aamulla ei oikein maistu mikään,mutta muut ateriat syö hyvin.. ja nyt on alkanu maitokin maistumaan,ennen kun sen kanssa on ollu ongelmia.Tyttö on tosi hoikka,niinkuin isänsäkin. 4v. oli 100.5cm ja 14,4kg,omia käyriänsä kulkee...
 
poika mun mielestä huono syömään vaikkakin neuvolassa sanoivat että hyvin kasvaa(113cm/18kg).isäänsä tulee joka oli pienenä vielä hoikempi kuin poika nyt on.kyllä meidän poika ainakin sanoo kun on nälkä ja pyrin antamaan/tarjoamaan ruokaa tietyin väliajoin kuten myös välipaloja. näin kesällä on tärkeintä että ainaki juo jos ei syö. =)
 
Huonon syömisen kausina lakkaan tuijottamasta ravintosuosituksia, ja ostan "paksumpaa" maitoa kaupasta, eli kevytmaitoa tai 1-maitoa, kun muutoin meillä on rasvatin maito. Leivän päälle margariinia ihan kunnolla, siis ei mitään sentin viipaleita, mutta siis .. niin että sitä on. Kastikkeeseen ruokakermaa jne jne tämmöstä piilojuttua, mikä ravitsemussuosituksissa kielletään, niitä olen laittanut, että energiaa saa.

Tavallaan se on "tyhjää" energiaa, mutta jos lapsi muuten syö huonosti, kuluttaa paljon ja kasvullekin pitäisi jäädä jotakin.. ei ainakaan ole mitään huonoa omaatuntoa, ja kaikki tyhjä energiahan kuluu kuitenkin, viimeistään kasvuun, jos ei kulutukseen. Kuitua ja vitamiineja lapsi saa sitten siitä muusta näkyvästä ruuasta..

Olinkohan tarpeeksi selkeä...
 

Yhteistyössä