Heippa,
Mulla on myös äiti, jota joko ei kiinnosta lapsettomuusasia ollenkaan tai sitten ei vaan osaa sanoa asiaan mitään. Aikoinaan mun vanhemmat yrittivät saada lasta kuulemma vuosia ja sitten saivat minut. Olen kertonut ovuloimattomuudestani äidille ja äiti onkin sanonut, että eihän siinä mitään ole, hänkin "teki" lasta monta vuotta. Se vaan kuulemma joskus kestää ja joskus ei ovuloida ja joskus ovuloidaan.
Niinpä, eli ongelmia oli heilläkin, mutta ei se tee asiaa sen normaalimmaksi. Hoitojen tilanteesta joskus haluaisin jutella äitini kanssa ihan kunnolla, mutta siihen ei pystytä, koska äiti vain kuuntelee (tai on kuuntelevinaan), mutta ei sitten kuitenkaan kommentoi mitenkään muuten kuin kuivasti tai kylmästi "joo" tai "niin". Siinä kohtaa aina tulee mieleen, että parasta pitää naama kiinni asiasta, mutta välillä aina se unohtuu ja tulee sanottua jotain.
Nytkin hoitajalakosta puhuessani kerroin, että jännittää, ehditäänkö IVF-hoitoja aloittamaan ennen sitä vai mitenköhän tässä käy, äiti oli puhelimen toisessa päässä hiljaa ja totesi, että "niin, sen näkee sitten". Aika kylmä suhtautuminen eikä äidin tuesta voi puhua.
Mieheni äiti on enemmän asiassa mukana ja yllätyksekseni huomaan, että nimen omaan anopista (ja appiukostakin) olen saanut suuremman tuen kuin omalta äidiltäni. Se harmittaa todella paljon, koska meillä on aina ollut hyvät välit ja on edelleenkin. Paitsi tässä asiassa. Pitää vaan jatkossa muistaa, ettei puhu asiasta enää mitään hänelle, niin ei tule myöskään itselle pahaa mieltä asiasta.
Mulla on myös äiti, jota joko ei kiinnosta lapsettomuusasia ollenkaan tai sitten ei vaan osaa sanoa asiaan mitään. Aikoinaan mun vanhemmat yrittivät saada lasta kuulemma vuosia ja sitten saivat minut. Olen kertonut ovuloimattomuudestani äidille ja äiti onkin sanonut, että eihän siinä mitään ole, hänkin "teki" lasta monta vuotta. Se vaan kuulemma joskus kestää ja joskus ei ovuloida ja joskus ovuloidaan.
Niinpä, eli ongelmia oli heilläkin, mutta ei se tee asiaa sen normaalimmaksi. Hoitojen tilanteesta joskus haluaisin jutella äitini kanssa ihan kunnolla, mutta siihen ei pystytä, koska äiti vain kuuntelee (tai on kuuntelevinaan), mutta ei sitten kuitenkaan kommentoi mitenkään muuten kuin kuivasti tai kylmästi "joo" tai "niin". Siinä kohtaa aina tulee mieleen, että parasta pitää naama kiinni asiasta, mutta välillä aina se unohtuu ja tulee sanottua jotain.
Nytkin hoitajalakosta puhuessani kerroin, että jännittää, ehditäänkö IVF-hoitoja aloittamaan ennen sitä vai mitenköhän tässä käy, äiti oli puhelimen toisessa päässä hiljaa ja totesi, että "niin, sen näkee sitten". Aika kylmä suhtautuminen eikä äidin tuesta voi puhua.
Mieheni äiti on enemmän asiassa mukana ja yllätyksekseni huomaan, että nimen omaan anopista (ja appiukostakin) olen saanut suuremman tuen kuin omalta äidiltäni. Se harmittaa todella paljon, koska meillä on aina ollut hyvät välit ja on edelleenkin. Paitsi tässä asiassa. Pitää vaan jatkossa muistaa, ettei puhu asiasta enää mitään hänelle, niin ei tule myöskään itselle pahaa mieltä asiasta.