Miten teinin kanssa pärjää? :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rasittunut mamma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Rasittunut mamma

Vieras
Tytär 15 v. rassaa äidin hermoja, joka päivä taistellaan kotiintuloajoista, koska hänellä on loma, pitäisi mielestään saada tulla vasta puoliltaöin kotiin, kaveritkin saa (ja ihan oikeasti saa, tiedän). Olen sanonut, etten voi nukkua ennen kuin on kotona, enkä sitten jaksa aamulla töihin. Koulu meni viime vuonna ihan läskiksi, ei neitiä kiinnostanut pätkääkään, aiemmin ollut hyvää keskitasoa.

No, hyvääkin tytössä on: ei polta, ei juo, ei kiroile eikä nimittele meitä tms., pahaa ei ulkona tee.. Mutta mitään en mielestään tajua mistään, kotona ei tee mitään, kunhan on ja makoilee, ja silti odottaa saavansa täyden palvelun ja ostoksia silloin kun haluaa. Jos ja kun näin ei käy, tulee hirveä huuto, miten häntä sorretaan ja kiristetään - huoh!

Asiallisia neuvoja toivoisin, ei kiitos ihmettelyä mikä kasvatuksessa mennyt pieleen - koska ihan rehellisesti sanon, ettei mielestän yhtään mikään. Rajoja ja rakkautta on ollut, ollaan kunnollinen ehjä perhe, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Aiemmin tyttö oli kiltti ja ehkä vähän lapsellinen, nyt kaikki kaveritkin muuttuneet samalla tavalla.. Tytöllä myös isoveli, jonka kanssa koko murrosikä meni melkein huomaamatta.
 
:hug: Kuuluu tuohon ikäkauteen ja helpottaa ajan myötä.Meillä oli pojan kanssa todella hankalaa 13-16 vuotiaana.Nyt ikää 19v ja on kuin eri ihminen =)
Siskollaan murrosikä menny ikään kuin ohi huomaamatta eli paljon vaikuttaa luonnekin.
 
Kyllä nuoren kanssa kannattaa jutellakin asiasta, kyllä hän ymmärtää ja varmaan jää miettimään asioita, vaikkei siinä tilanteessa tunnukaan kovin vastaanottavaiselta. Ja kannattaa aina perustella, MIKSI asia tehdään niin, miksi on tietty sääntö jne, niinkuin tuossa kotiintuloajajn kohdalla olette tehneetkin.

Ja pitää muistaa kertoa, miten paljon välitätte nuoresta, se on tärkeää hänelle kuulla, vaikka hymähtelisi vastaan. Kyllä se siitä pikkuhiljaa sitten helpottaa :)
 
Samaa taistoa käydään täälläkin, tytöt 15v ja kohta 14v. Meillä likat tulevat kotiin viim. 21.30. Aina käydään samat keskustelut mutta onneksi ovat hyvin noudattaneet kotiintulo aikoja.

Siivousten osalta aina sama huuto ja tappelu mitään ei viitsitä tehdä mut rahaa pyydetään..Nyt alkaneet pikku hiljaa tajuumaan että kotitöihin on osallistuttava jos rahaa haluavat :)

 
Kiitos vastauksista :) Niin arvelenkin, että ajan myötä helpottaa, välillä vaan meinaa usko loppua.
Se on musta tosi vaikea tilanne, kun kaverit saa olla myöhään, ja ymmärrän toki että on kurja lähteä yksin kotiin, ja tyttö onkin sanonut että on turvallisempaa kulkea porukalla, mikä tietysti totta onkin. Ihan uskomattoman väljät rajat monissa perheissä, vaikka lapsistaan välittävätkin.

Ehkä jotkut kokevat, että on helpompaa antaa periksi ja sulkea silmät, mutta mun mielestä on pakko jaksaa sittenkin vääntää päivästä toiseen, vaikka sillä tyttären vihat päälleni saankin ;)
 

Yhteistyössä