Miten toimitten ei liiaksi kylässä hengaavien lasten kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja myy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

myy

Vieras
Eli siis ongelmana meillä on eräs lähellä asuva lapsi, jonka vanhemmat eivät rajoita hänen liikkumistaan mitenkään. Tämä lapsi on joka päivä meillä ja vaihtelevasti joko hetken tai sitten niin kauan että laitan lähtemään kotiin.

En haluaisi, että oma lapseni leikkii tämän lapsen kanssa jatkuvasti, koska tällä lapsella ei ole mitään rajoja laitettu kotoa. En halua, että oma lapseni on jatkuvasti vain tämän lapsen kanssa. Oma lapsenikin jo itsekin huomaa tämän välillä ja haluaa leikkiä muidenkin kanssa.

Tämä lapsi kuitenkin sitkeästi tulee vaikka sanoisin, esim että ei voi enää tänään tulla. Tulee jopa viikonloppuisin aamulla parhaimmillaan klo 8 sunnuntaina, jos oma lapseni erehtyy avamaan oven niin joudun käydä saattamassa hänet pihalle ja kieltämään varsin painokkaasti tulemasta. Olemme keskustelleet oman lapsen kanssa, että ei saa avata ovea jos muut eivät ole päivävarusteissa vielä kun sitten tämä vaan tunkee väkisillä sisälle.

Lapsen vanhemmat eivät rajoja siis laita, eivätkä enää kai edes onnistuisi pitämään lasta poissa. Mitä pitäsi tehdä? Kun haluan tämän lapsen lähtevän joudun useita kertoja komentamaan ja laittamaan löhtemään, ei usko minua tai kunnioita meidän sääntöjämme.

Ahdistava tilanne
 
Lapsen vanhemmat ei rajoita vai lapsella joku 'vamma' mm. ymmärtämisessä?
Oletteko puhuneet lapsen vanhemmille,ehkä he ei tiedä asioasta muuta kuin että lapsi teillä on.
Minun lapseni ja välillä asuu hävettävän paljon kaverillaan ja olen kyllä sanonuty että laittaa vaan kylmästi ulos jos vaivaa lapsestani sekä olen pyytänyt että jos lapseni ei osaa heillä olla niin ottaa sitten meihin yhteyttä.
 
He ovat tietoisia lapsen hengaamisesta, isä käy sitten joskus iltaisin tai ruoka-aikoina hakemassa poikaa kotiin.

Ei tällä ole mitään "vammaa" tms ja tämä rajojen puuttuminen on täysin yleisessä tiedossa. Mutta kun vanhemmilla on hieman vanhanaikainen ote kasvattamiseen (hieman iäkkäämpinä saaneet lapsia) eli tyyliin "ennen vanhaan lapset oli vapaasti, ei niitä tarvinu kenenkään paimennella" eli siis ei ilmeisesti nytkään. Tämä villinä viilettäminen on alkanut tämän lapsen kohdalla jo ennen kouluikää. On saanut siitä asti kun on ite fillarilla polkea niin mennä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
He ovat tietoisia lapsen hengaamisesta, isä käy sitten joskus iltaisin tai ruoka-aikoina hakemassa poikaa kotiin.

Ei tällä ole mitään "vammaa" tms ja tämä rajojen puuttuminen on täysin yleisessä tiedossa. Mutta kun vanhemmilla on hieman vanhanaikainen ote kasvattamiseen (hieman iäkkäämpinä saaneet lapsia) eli tyyliin "ennen vanhaan lapset oli vapaasti, ei niitä tarvinu kenenkään paimennella" eli siis ei ilmeisesti nytkään. Tämä villinä viilettäminen on alkanut tämän lapsen kohdalla jo ennen kouluikää. On saanut siitä asti kun on ite fillarilla polkea niin mennä...

Jospa sitten vaan kylmästi heität lapsen pihalle,
olette muka juuri menossa kauppaan tms. ;)
 
:D Olipas muuten tuo otsikko oikein suomen kielen helmi :D Olis vissiin kannattanu lukea uudelleen eikä vaan tohkeissaan näpytellä menemään

No minä yleensä vaan sitten sanon kun on se aika että nyt pitää lähteä kotiin, että loppuu tältä päivältä leikit. Sanon riittävän monesti ja katson että lapsi lähtee. Mutta ottaa aivoon kun tuntuu välillä että olis stalkkeri perässä kun tämä parhaimmillaan kyttää lähistöllä että milloin tullaan kotiin ja on pihassa ennen ku auton ovet aukeaa ja sitten kyselee missä oltiin, mitä tehtiin, mitä, mitä, miksi, miksi jne... Ja kyselee oikeasti niin kauan että jotain vastaillaan.

Olen alkanut asiallisesti sanoa, esimerkiksi että joku on meidän perheen asia tai muutoin vastaamaan asiallisesti että en aio hänelle kertoa kaikkea. Yritän olla kuitenkin kärsivällinen kun on kyseessä lapsi, mutta minusta olisi hänenkin opittava sopivaisuuden rajat, miten voi toisten elämään tunkea ja saako esimerkiksi toisten pihavarastot tutkia kun he ovat poissa...
 

Yhteistyössä