Miten usein työssäkäyvät laittaa lapsensa hoitoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lapsiajasta nauttiva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä ei kyllä joka viikonloppu olla hoidossa mutta en todellakaan pode siitä huonoa omaatuntoa että lapsi menee joskus mummolaan esimerkiksi hoitoon yöksi.
Kyllä meidän 3 vuotias nauttii TODELLA paljon kun pääsee viettämään "laatuaikaa" mummonkin kanssa. Mun mielestä on lähes älytöntä pitää lasta taas AINA ja ikuisesti äidin ja isän luona yökylässä kun varmasti nauttivat myös muualla :) Vähän vaihtelua arkeen!

Meillä on ollut pienestä pitäen typy hoidossa isovanhemmilla eikä häntä sinne todellakaan väkisin raahata ja 3 vuotias osaa kyllä ilmaista jos olisi jotenkin kurjaa!
 
Musta on enemmän kuin OK että kotiäiti ja työssäkäyvä isä saavat yhteisen illan silloin tällöin, överiksi menee se, että biletetään jokaviikonloppu. Kävi töissä tai ei.
 
Olen itse 24/7 lasteni kanssa, mies käy töissä. Tilanteemme on lähes päinvastainen, sillä emme tahdo laittaa lapsia päivähoitoon alle 3-vuotiaina, emmekä juuri muiden hoitoonkaan. Toisaalta meillä ei niitä hoitopaikkoja ole joihin lapsia viedä, eikä varaa palkata ulkopuolista lastenhoitoapua.

Minulle on suuri ihmetys, että ne, jotka käyvät työssä ja näkevät lapsiaan iltaisin 2 tuntia vievät vielä viikonloppuisin lapset hoitoon. Missä se perheen yhteinen aika sitten on?
Toki pystyvät varmaan viikonloppuisin hoitamaan parisuhdettaan ja sekin on varmasti tärkeää, mutta ihmettelen siltikin.

Minkähänlaisia ovat loma-ajat tuollaisessa perheessä. Onko lapset vanhempien loman ajan päivähoidossa samalla tavalla kuin sillon kun vanhemmat ovat töissä? Ja vielä vähän enemmän siellä sun täällä hoidossa jotta vanhemmat pääsevät ryyppäämään?

Pohdinkin, miksi he ovat lapsia tehneet, jos eivät itse tahdo lapsiaan hoitaa. Pikkulapsiaika kun on niin nopeasti ohi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surku:
Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja jepjep:
Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja jepjep:
Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja lapset siis viedään hoitoon esim. lauantaina jo iltapäivällä, että kerkee rauhassa alotella ja kutsua kaverit kylään ja laitella itseään bilekuntoon.Seuraavana päivänä haetaan sitten iltapäivänpuolella/alkuillasta, että krapula hellittänyt.

no parempi se on hakea lapset vasta sitten kun on darra poissa kuin hoitaa niitä huonossa kunnossa ;)

Miksi te olette tehneet lapsia jos teilläkin on näin? Onneksi on näitä harvassa joissa työ ja biletys menee lasten edelle...;) heidän lapsistaan tulee näitä sekopäitä...

Eli jos lapsia saadaan niin siihen loppuu elämä/oma aika???????????

Ei vaan silloin laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen eikä mennä ja meinata samalla lailla kun sinkkuna/ ilman lapsia. Mikä siinä on vaikeeta antaa sitä rakkautta ja turvaa omalle jälkikasvulleen?? Tumpataan se vaan aina tilaisuuden tullen jonnekin, poissa silmistä, poissa mielestä..
Mun käsitykseni omasta ajasta/elämästä ei ole biletystä vaan sitä että näkee kavereitaan/ kyläillään tuttavien kanssa puolin ja toisin, lapsille kavereita/vanhemmalle juttuseuraa. Oma harrastus ja jossain ihanassa kahvilassa käynti ilman lapsia.
Ikävää on että viina vie hallitsee, näköjään myös teillä, koska niin kärkkäänä vastaat!??

Mä vastaan kärkkäästi siksi koska mua ärsyttää toi että jos toinen tykkää viettää omaa aikaa kirjan parissa ja toinen lähtee kavereiden kanssa baariin niin so...Mä ainakin enemmin menen sinne baariin tuulettuu kuin luen väkisin jotain kirjaa tai kyläilen jossain tuttavaperheillä väkisin kun ei kiinnosta ne hevon veetä, Miksi ei saa pitää omaa aikaa sillä tavalla kuin haluaa?Miksi pitää leikkiä jotain TÄYDELLISTÄ äitiä joka vaan aina ajattelee lapsiaa.Miksi ei voi ajatella niin lapsia kuin itseään?????Meillä jos lapset menee mummolaan siinä kohtaa on ajateltu lapsia he rakastavat olla mummolla ja ollaan ajateltu itseämme ja omaa jaksamista!

Kuulostat todella oudolta! Katsoin aiempia viestejäsi, olet vieläpä masentunut ja biletät mielummin kavereiden kanssa kun vietät aikaa lapsesi kanssa vaikka pelaten/leikkien/yhdessä ollen. Et ole tasapainoinen, sen kuvan annat.:(

no en ole tasapainoinen ja sen tiedän.
 
Jatkan vielä...
Ymmärrän kyllä siis sen, että jos hoitopaikka vain suinkin lapsille on, että vanhemmat silloin tällöin tekevät jotain yhdessäkin, mutta että joka viikonloppu.
Kyllä minäkin mielelläni irtaantuisin hetkeksi tästä uhman täyttämän arjen pyörittämisestä kun tuntuu että seinät kaatuvat kotona päälle ollessani täällä 24/7, mutta kun ei ole hoitopaikkaa. '
Isovanhemmat eivät ota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
Niin ja tohon otsikkoon liittyen Onko se sitten OK jos on KOTIÄITI ja vie lapsensa hoitoon että pääsee bilettää kuin että käy töissä ja laittaa niin EI Ole sitten ok.aika OUTOA sanon MÄ!

Moi:) Lainaan sinua.Minä olen kotiäiti ja meillä on 4 lasta.Käyn ulkona kerran kuussa ja mies on silloin lasten kanssa kotona. Yhteistä aikaa vietämme muutaman kerran vuodessa jolloin isovanhemmat tulevat meille hoitamaan lapsia.

Miten teille jotka biletätte joka viikonloppu pystytte olemaan niin paljon lapsistanne erossa. Minulla on työpäivinä hirmuinen ikävä lapsia ja kiire hakemaan hoidosta. Vapaapäivät ehdottomasti olen lasten kanssa. Toki minullakin on vapaa-aikani, mut ovat muutaman tunnin pituisia erossa olo aikoja. "Bilettämään" jos lähden niin otan muutaman siiderin kotona, kun lapset ovat nukkumassa ja käyn baarissa, jonka jälkeen kotiin. Aamulla ehkä väsyneempi, mut alkoholi on haihtunut verestä jo ennen kotiin tuloa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin meillä:
Olen itse 24/7 lasteni kanssa, mies käy töissä. Tilanteemme on lähes päinvastainen, sillä emme tahdo laittaa lapsia päivähoitoon alle 3-vuotiaina, emmekä juuri muiden hoitoonkaan. Toisaalta meillä ei niitä hoitopaikkoja ole joihin lapsia viedä, eikä varaa palkata ulkopuolista lastenhoitoapua.

Minulle on suuri ihmetys, että ne, jotka käyvät työssä ja näkevät lapsiaan iltaisin 2 tuntia vievät vielä viikonloppuisin lapset hoitoon. Missä se perheen yhteinen aika sitten on?
Toki pystyvät varmaan viikonloppuisin hoitamaan parisuhdettaan ja sekin on varmasti tärkeää, mutta ihmettelen siltikin.

Minkähänlaisia ovat loma-ajat tuollaisessa perheessä. Onko lapset vanhempien loman ajan päivähoidossa samalla tavalla kuin sillon kun vanhemmat ovat töissä? Ja vielä vähän enemmän siellä sun täällä hoidossa jotta vanhemmat pääsevät ryyppäämään?

Pohdinkin, miksi he ovat lapsia tehneet, jos eivät itse tahdo lapsiaan hoitaa. Pikkulapsiaika kun on niin nopeasti ohi.

Meillä käydään se kerta kuussa noin ulkona viihteellä.
Jos on lomaa vaikka kesäloma se pyritään viettämään koko perhe ydessä.lapsia ei silloin viedä tarhaan yms.tai jos on vapaapäivä jostain syystä töistä niin lapset kotona.
Mä vaan itse koen että mä tykkään käydä sen mun oman ajan ottamassa viihteellä ystävien kanssa,se on vaan mun tapa.
 
[/quote]
no en ole tasapainoinen ja sen tiedän.[/quote]

Sulta täytyis ottaa lapset jotta saisit itsesi kuntoon,olet riskivanhempi josta saamme lukea lehdistä päivittäin.

Lapsemme 2 vuotias eikä ole ollut yökylässä ja pari kertaa on ollut hoitaja meillä kun olemme käyneet juhlissa. Vuorotyö ja reissutyö kuluttaa näitä yhteisiä hetkiä sen verran että kun saamme olla kaikki yhdessä niin sen me myös olemme!!! Ihana viikonloppu tulossa kun saadaan olla koko perheen voimin yhdessä JEEEEEE!!!!
 
no en ole tasapainoinen ja sen tiedän.[/quote]

Sulta täytyis ottaa lapset jotta saisit itsesi kuntoon,olet riskivanhempi josta saamme lukea lehdistä päivittäin.

[/quote]

:laugh: no just joo,eiköhän ne lapset olisi jo otettu pois jos mä niitä jotenkin huonosti kohtelisin tai muuta! Kyllä meillä lapset hoidetaan ihan normaalisti ja pidetään sitä rakkautta ja läheisyyttä yllä.
ELi sanotko että jokainen joka on masentunut Niiltä pitäisi ottaa lapset pois?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä:
kummatkin vanhemmista töissä. Vuorotyöstäni johtuen (miehellä tavallinen arkisin klo 8-16 työ ) lasten ei kuitenkaan aina tarvitse olla hoidossa ma-pe, vaan arkipäiviinkin osuu heillä vapaapäiviä hoidosta. Muutoin lapset eivät ole hoidossa juuri koskaan. Viimeksi varmaan pari vuotta sitten. Lapsia kolme (8v, 5v ja 2v).

Jatkan vielä. Ei se, että lapsemme ovat tosi harvoin muilla hoidossa, tarkoita sitä, että istumme keskenämme neljän seinän sisällä. Meillä on on yhteinen urheiluharrastus, jonka puitteissa liikumme todella monissa eri paikoissa ympäri maata. Menemme ja teemme siis perheenä. Lisäksi esimerkiksi kummit saavat kyllä vapaasti halutessaan viedä lapsemme elokuviin ja lapset saavat olla kavereillaan jne.

Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Näin meillä:
Olen itse 24/7 lasteni kanssa, mies käy töissä. Tilanteemme on lähes päinvastainen, sillä emme tahdo laittaa lapsia päivähoitoon alle 3-vuotiaina, emmekä juuri muiden hoitoonkaan. Toisaalta meillä ei niitä hoitopaikkoja ole joihin lapsia viedä, eikä varaa palkata ulkopuolista lastenhoitoapua.

Minulle on suuri ihmetys, että ne, jotka käyvät työssä ja näkevät lapsiaan iltaisin 2 tuntia vievät vielä viikonloppuisin lapset hoitoon. Missä se perheen yhteinen aika sitten on?
Toki pystyvät varmaan viikonloppuisin hoitamaan parisuhdettaan ja sekin on varmasti tärkeää, mutta ihmettelen siltikin.

Minkähänlaisia ovat loma-ajat tuollaisessa perheessä. Onko lapset vanhempien loman ajan päivähoidossa samalla tavalla kuin sillon kun vanhemmat ovat töissä? Ja vielä vähän enemmän siellä sun täällä hoidossa jotta vanhemmat pääsevät ryyppäämään?

Pohdinkin, miksi he ovat lapsia tehneet, jos eivät itse tahdo lapsiaan hoitaa. Pikkulapsiaika kun on niin nopeasti ohi.

Meillä käydään se kerta kuussa noin ulkona viihteellä.
Jos on lomaa vaikka kesäloma se pyritään viettämään koko perhe ydessä.lapsia ei silloin viedä tarhaan yms.tai jos on vapaapäivä jostain syystä töistä niin lapset kotona.
Mä vaan itse koen että mä tykkään käydä sen mun oman ajan ottamassa viihteellä ystävien kanssa,se on vaan mun tapa.

Miten usein sä käyt ite baareissa jos ei otata nyt "yhteisiä hetkiä miehen kanssa"-huomioon? Eli siis miten usein sulla tätä sun mainostamaa "omaa aikaa ryypäten"? ja missä lapset silloin on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rupes kiinnostaa:

n.kerran kuussa ja olemme silloin miehen kanssa yhdessä+ystävät ulkona .lapset ovat mummolassa hoidossa.
 
Häh, eikö lapset saa nykyään olla isänsä kanssa enää ollenkaan ilman äidin läsnäoloa? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja Perhoinen84:
no en ole tasapainoinen ja sen tiedän.

Sulta täytyis ottaa lapset jotta saisit itsesi kuntoon,olet riskivanhempi josta saamme lukea lehdistä päivittäin.

[/quote]

:laugh: no just joo,eiköhän ne lapset olisi jo otettu pois jos mä niitä jotenkin huonosti kohtelisin tai muuta! Kyllä meillä lapset hoidetaan ihan normaalisti ja pidetään sitä rakkautta ja läheisyyttä yllä.
ELi sanotko että jokainen joka on masentunut Niiltä pitäisi ottaa lapset pois?[/quote]

Ei vaan sinunlaisiltasi jotka ovat masentuneita ja yhdistävät masennuksen ja lääkkeet ja alkoholin. Tunnen muutaman masentuneen ja he suunnittelevat elämäänsä päivä kerrallaan eikä heitä kiinnosta baarissa rällääminen ja alkoholi vaan itsensä kuntoon saaminen.
 
siis oikeesti luuletko sä että mä dokaan kun syön lääkkeitä?Mä en ole aloittanut vielä mun lääkitystä ja kun se alkaa mun dokaaminen loppuu siihen!!!!!!!
 
Mielenkiintonen ketju:D Mutta tässä sen just huomaa, että jokaisella on nettipersoona:D:D Joku puhuu täällä ihan silkkaa potaskaa......asiahan ei minulle kuulu, mutta kerran kuussa ja miehen sekä ystävien kanssa silloin?HEHE! Repesin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:

noo kun sä kerran tiedät niin kerroppa mulle sitten kuinka usein mä käyn ulkona ja kenen kanssa? ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Juu mielestäni vanhempien on täytynyt tehdä valintoja lasten eduksi ennen kuin lapset päättää hankkia.

Työajoille ei paljoa voi. Monen on käytävä töissä henkensä pitimiksi viimeistään silloin kun kotihoidontuki päättyy. Silloin ei lapsia tosissaan näe hereillä kun muutaman tunnin päivässä.

Mutta jos joka viikonloppu viedään jonnekkin hoitoon :( Ensinnäkin se on lapsellekkin rankkaa hoitoviikon jäljiltä. Vaikka olisi kuinka tuttu paikka ja tutut hoitajat ei se koti ole. Ei kenenkään vanhemman täydy päästä yönyli kestäville riennoille joka viikonloppu! Ne on niitä asioita joista täytyy olla valmis luopumaan perhettä perustaessa. Miksi niitä lapsia maailmaan pukataan toisten hoidettaviksi ja hellittäviksi jos vanhemmat ei itse lastensa kanssa tahdo aikaa viettää.

Eikä vanhempien kuitenkaan tarvitse omasta elämästään kokonaan luopua. Ne biletys reissut ovat mielestäni todellakin ok jos niitä ei nyt joka viikonloppu ole rymyttävä. Aikuinen, valmis vastuulliseksi vanhemmaksi, ei niin toimi!

Täysin samaa mieltä. Kyllä lasten kanssa eletään pääpainoitteisesti perheelämää. Joka viikkoinen biletys on kuulunut siihen aiempaan elämään. Juhlimassa voi toki silloin tällöin käydä, mutta ei lapsia tahtoneiden edes kuulu haluta ainaista juhlintaa ja eroa lapsistaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Mielenkiintonen ketju:D Mutta tässä sen just huomaa, että jokaisella on nettipersoona:D:D Joku puhuu täällä ihan silkkaa potaskaa......asiahan ei minulle kuulu, mutta kerran kuussa ja miehen sekä ystävien kanssa silloin?HEHE! Repesin!

Ja ihan kuin sä tuntisit jokaisen palstalaisen :D :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lapsiajasta nauttiva:
Olisko kannattanut jättää lapset tekemättä? Ja viikonloput menee niillä sitten bilettäessä.Lapsia kaksi alle 5v ja vanhemmat alle 25.

Enkä olisi sitten kannattanut tehdä ne lapset vähän myöhemmin, kun menojalka ei enää noin paljon vipata... :whistle: Ovat näemmä aivan liian nuoria vanhemmiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin meillä:
Olen itse 24/7 lasteni kanssa, mies käy töissä. Tilanteemme on lähes päinvastainen, sillä emme tahdo laittaa lapsia päivähoitoon alle 3-vuotiaina, emmekä juuri muiden hoitoonkaan. Toisaalta meillä ei niitä hoitopaikkoja ole joihin lapsia viedä, eikä varaa palkata ulkopuolista lastenhoitoapua.

Minulle on suuri ihmetys, että ne, jotka käyvät työssä ja näkevät lapsiaan iltaisin 2 tuntia vievät vielä viikonloppuisin lapset hoitoon. Missä se perheen yhteinen aika sitten on?
Toki pystyvät varmaan viikonloppuisin hoitamaan parisuhdettaan ja sekin on varmasti tärkeää, mutta ihmettelen siltikin.

Minkähänlaisia ovat loma-ajat tuollaisessa perheessä. Onko lapset vanhempien loman ajan päivähoidossa samalla tavalla kuin sillon kun vanhemmat ovat töissä? Ja vielä vähän enemmän siellä sun täällä hoidossa jotta vanhemmat pääsevät ryyppäämään?

Pohdinkin, miksi he ovat lapsia tehneet, jos eivät itse tahdo lapsiaan hoitaa. Pikkulapsiaika kun on niin nopeasti ohi.

Minäpä vastaan tähän lähinnä siksi että tässä on taas tämä ajattelu älä tee lapsia jos et aijo olla koti äiti. Me olemme töissä jopa 6 päivänä viikossa. Lapsemme on tarhassa arkisin 8 tuntia ja lauantaisin 5 hoidossa sukulaisella. Pieni poikahan tuo on. Onneksi ehdimme viettää aikaa jopa sen kaksituntia aamusta ja illasta sitten 3 lisää. Tämä ajan olemme yhdessä koko perhe samoin lauantaina on enemmän aikaa ja sunnuntai sitten kokonaan.

Poikamme on meille todella rakas eikä meidän työssäkäynti tätä tosiasiaa vähennä millään tavalla. Hän nauttii tarhassa olosta ja siellä olevista kavereista. Ja usein sanoo meille, että on todella onnellinen että sai meidät vanhemikseen.

Lomamme noin kuusi viikkoa vuodessa olemme pääsääntöisesti ulkomailla. Koko perhe nautimme toisistamme ja vapaa ajasta. Joitain vapaapäiviä pidämme suomessa ja silloinkin olemme lapsemme kanssa.

Ja mahtuu meidänkin elämään parisuhde aikaa poju on noin kahden kuukauden välein yökylässä mummolassa.

Ja kysymykseesi miksi teimme lapsen? Halusimme tehdä ja rakastamme häntä.
 
Yhteistyössä