T
Tissiäiti
Vieras
Eli tilanne on se, että poikani on jo 11kk eikä edelleenkään suostu oikein syömään kunnolla muuta kuin tissiä. Tarjoan sinnikkäästi aamiaisen, lounaan, välipalan ja päivällisen. Hyvinä päivinä menee 1 pieni purkillinen/ateria. Tissiä sen sijaan poika haluaa KOKO AJAN. Imetän ainakin klo 7, 9, 11, 14, 17, 20, 21, 22......ja koko yön kun poika heräilee vähän väliä. Tuttikaan ei enää kelpaa. Rauhottuu vain ja ainoastaan tissin avulla.
Jatkan mielelläni imetystä vielä, sillä pojalla on maitoallergia eikä apteekin soijapohjainen korvike sovi hänelle. En kuitenkaan millään pysty jatkamaan tätä tahtia, sillä aloitan pian työt ja poika menee päiväkotiin. Haluaisin päästä sellaiseen tilanteeseen, että yöt nukuttaisiin kunnolla ja että imetyskertoja olisi n. 3krt päivässä.
Olen kokeillut unikoulua niin, että poika oppii nukahtamaan ilman tissiä. Ensin onnistui tämä nukahtaminen, mutta sitten herää ja huutaa kunnes saa tissiä. Siis huuto ei lopu millään muulla kuin tissillä. Sitä jatkuu vaikka neljä tuntia putkeen. Trust me, ollaan kokeiltu. Mieheni on myös ollut joitakin iltoja kahdestaan pojan kanssa ja joka kerta olen löytänyt pojan huutamassa tissin perään puolenyön aikaan, vaikka yleensä nukahtaa kahdeksalta. Tuttipullo ei kelpaa. Eikä vesi omasta nokkamukista.
Nyt on ylähampaat tulossa ja ilmavaivoja on jatkuvasti syystä tai toisesta, joten olen toistaiseksi unohtanut unikoulutushaaveet.
Onko kellään tähän mitään vinkkejä? Haluaisin ihan käytännön syistä vähentää näitä imetyskertoja kun kerran aloitan ensi vuoden alussa työt, enkä tod. halua joutua pumppailemaan maitoa vähän väliä jossain vessassa... Hyviä vinkkejä?
Lopettaminen ei ole vaihtoehto.