Miten voi antaa omalle äidille anteeksi?

[Haluan päästä eteenpäin]

Minulla on erittäin vaikea suhde äitini kanssa. Joudun kuitenkin näkemään häntä viikottain, koska hän on hyvä isoäiti omalle lapselleni vaikka oli todella surkea äiti. Hän siis yrittää korvata menneitä nyt ja suostun tähän, koska oma lapseni tykkää olla mummonsa kanssa.

Äitini on tunnevammainen eikä osannut käsitellä mitään tunteita, omiaan, minun, tai muiden perheenjäsenten. Äidilläni oli todella kyseenalaiset kasvatusmetodit ja hän jätti minut heitteille niin että jouduin aikuistumaan ihan lapsena. Hän myös kiusasi minua ja antoi muiden perheenjäsenten kiusata.

En pidä äidistäni. Nykyään hän tekee paljon eteeni ja yrittää korvata, mutta ei ole koskaan pyytänyt anteeksi tekemisiään, vaikka olen monesti yrittänyt keskustella (ja huutaa).

Olen jo lähemmäs nelikymppinen ja haluaisin vihdoin päästä menneisyydestä eroon ja elää elämääni antamatta vanhojen traumojen vaikuttaa siihen miten reagoin. Miten voin siis antaa äidilleni anteeksi? Miten te, joita on kohdeltu kaltoin, olette antaneet anteeksi? Jos ette, miten olette päässeet jonkin asian yli?

 

["vieras"]

Pääsin eroon sillä, että näen kyseistä ihmistä nykyisin enää pari kertaa vuodessa. Ei vaan jaksa enää jauhaa samaa vanhaa mielessään, kun ei siitä mitään tule.

 

["abc"]

Menisitte äidin kanssa yhdessä puhumaan, vaikka perheneuvolaan. Helpompi puhua ulkopuolisen läsnäollessa, joka osaa johdatella keskustelua - ei mene pelkäksi huutamiseksi ja loukkaamiseksi.

Anna anteeksi, mitä sä hyödyt että vanhoja haudot. Harmittaa varmasti menneisyys, mutta sitä et voi muuttaa. Tulevaisuuteen voit vaikuttaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24831860]Pääsin eroon sillä, että näen kyseistä ihmistä nykyisin enää pari kertaa vuodessa. Ei vaan jaksa enää jauhaa samaa vanhaa mielessään, kun ei siitä mitään tule.[/QUOTE]
Ja siis minulla tilanne, että hän ei edelleenkään pysty näkemään itsessään mitään vikaa. En vihaa enää, koska ymmärrän nyt, että on vaan jollakin tavalla yksinkertainen ja lapsellinen ihminen, jolla kaikki asiat pyörivät enemmän tai vähemmän oman navan ympärillä.

 

[Toinen samanlainen]

Itse olen samanikäinen ja samanlainen tausta äidin suhteen. Olen miettinyt näitä asioita nyt noin vuoden verran ja minun kohdallani toimivin ratkaisu on vältellä äitiä. Voin antaa anteeksi, mutta en unohtaa. Minun ei kuitenkaan tarvitse sietää äitiä enempää kuin on välttämätöntä.

 

["vieras"]

[QUOTE="abc";24831875]Menisitte äidin kanssa yhdessä puhumaan, vaikka perheneuvolaan. Helpompi puhua ulkopuolisen läsnäollessa, joka osaa johdatella keskustelua - ei mene pelkäksi huutamiseksi ja loukkaamiseksi.

Anna anteeksi, mitä sä hyödyt että vanhoja haudot. Harmittaa varmasti menneisyys, mutta sitä et voi muuttaa. Tulevaisuuteen voit vaikuttaa.[/QUOTE]
Perheneuvolaan eläkeikäisen äidin kanssa? Juu ei kannata.

 

[sssssss]

Miksi välttämättä pitäisi antaa anteeksi ja aina pitäisi "ymmärtää" näitä persoonallisuushäiriöisiä ym muita tunnevammaisia? Olen haudannut alkoholisti-isäni -07, enkä ole vieläkään antanut anteeksi ja hyvin olen pärjännyt. No toisaalta ehkä sitten joskus tulee se aika anteeksiantamiselle, odottelen....

 

[Että silleen...]

Katkaisin välit äitini kanssa jo kauan lähes 20 v siten. Ei ole ikävä puolin eikä toisin. Joskus joutuu tekemään ikäviä valintoja oman mielenterveyden takia. Sellaisia ihmisiä, jotka tekevät minulle pahaa jollain tasolla, en enää halua elämääni.

 

["Halikatti"]

Samoja juttuja mullakin on ongelmana, vaikkei äitini ollut ihan noin hankalan kuuloinen. Ikävä kyllä auttamaan ei minusta ole. Tai olen delegoinut yhteydenpitoa jonkinverran miehelleni, jotta mummi saa lastenlasten seuraa.

 

["vieras"]

Elämä menee hukkaan, jos luulee, että tämän kaltaiset ihmiset jossakin vaiheessa tulisivat järkiinsä. Eivät tule, koska päästä vaan puuttuu tiettyjä piuhoja. Sattuu vaan, kun saa jälleen kerran huomata, että ei sitä ymmärrystä vieläkään ole.

 

[allie]

Minun ja äitini yhteinen taival loppui näihin sanoihin: " kadun sitä päivää kun sinä synnyit. Sinä pilasit koko minun elämäni." Senpä jälkeen minulla ei ole ollut hänelle mitään asiaa. Viimeiset vuodet äiti-tytär suhde oli kovilla jo muutenkin ja tuohon se loppui. Paljon olen anteeksi antanut, tuota en tule anteeksi antamaan.

 

[niin kaukana]

Haluaisin myös tietää saman. Äitini kanssa välit kylmenneet niin ettei puhuta puhelimessakaan kuin kerran tai pari puolessa vuodessa, silloinkin vain siitä mitä lapsille kuuluu. Äiti on tehnyt selväksi ettei edes halua kuulla mitään asioistani, on siis tunnetasolla hylännyt mut jo aikoja sitten, sitä vaikea antaa anteeksi. Kuitenkin haluaisin puhua, koska olen eronnut, yksinäinen ja vaikeuksissa. Muutenkin on tunnevammainen kuten ap:n äiti, tunteista ei saa puhua mitään ja vain hän on oikeassa. Ahdistaa

 

[.,.]

Olen äitini kanssa. Annan lastenlasteni olla äitini kanssa...

Äitini ei ole se henkilö, joka hän oli nelisenkymmentä vuotta sitten - ollessaan naimisissa isäni kanssa. Sillä on suuri merkitys meidän tapauksessamme. Isäni on kuollut, ja äitini yksin.

Miksi vatvoa menneitä? Selvisin hengissä. Olen suht ok, ja samoin on suhde lastenlapsien ja isovanhemman kesken. Nauttikoon yhteisestä ajastaan. Meillä ei ollut paras vanhempi/lapsi -suhde, mutta jos nuo onnistuvat paremmin, niin vanhempani ovat selvästi kasvaneet "aikuisina" - ikävä kyllä isäni jo kuoli, joten homma jäi häneltä kesken, mutta hyvällä tiellä hänkin jo oli...

 

["hepi"]

hei, mä suosittelisin sulle että etsit kirjastosta käsiisi joitain aihetta käsitteleviä kirjoja ja lisäksi netistä löytyy mm. http://mieto.fi/2011/09/anteeksi-antamisen-voima/

anteeksianto on prosessi, vie aikaa... se, että annat anteeksi ei tarkoita, että kykenisit täysin unohtamaan väärinkohtelut. ei mennyt todellisuus mihinkään häviä. Minä esim annoin kaltoinkohtelijalleni anteeksi enemmänkin itseni vuoksi, siis sen vuoksi ettei minun tarvitsisi tuntea katkeruutta ja vihaa asioista enään. Tunsin ne tunteet, halusin eteenpäin.

 

["aapee"]

Kiitos, hyviä vinkkejä kaikki. Loogisella tasolla ymmärrän ton että menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa -- ja siksi haluankin muuttaa tulevaisuuteni ja siksi täällä kyselenkin. Se on vaan tunnepuolella niin vaikeaa vaikka järjellä ymmärränkin että minun on päästävä asian yli. Ehkä tosiaan ois parasta pitää taukoa tai katkaista välit esim. vuodeksi ja sitten katsoa uudestaan, koska tietyt sanonnat joita äitini käyttää tai oikeastaan mikä vaan voi tuoda mieleeni jonkun ikävän lapsuuden tapahtuman ja sitten saan lähes fyysisiä oireita... Äidilläni ei tosin ole kauheasti läheisiä, joten ehkä säälin häntä, en osaa sanoa. Hän ei ole koskaan myöntänyt tehneensä mitään väärin eikä vieläkään osaa myöntää tekevänsä väärin joissain pikkuasioissa, aina on jonkun muun syy. (Hän on myös hyvä etsimään syyllisiä, mutta se on jo toinen juttu.) Perheterapiaan hän ei koskaan suostuisi, koska eihän tässä ole mitään ongelmaa hänen mielestään. Hän itse osaa elää ihan kuin mitään negatiivista ei olisi koskaan tapahtunut vaikka hän itsekin on kokenut kovia.

Vaikeinta mulle on ehkä se, että toivoisin että menneisyyttäni voisi muuttaa, vaikka tiedän ettei voi, ja suren sitä lapsuutta joka minulta jäi kokematta ja jonka olisin ansainnut, kuten jokainen lapsi ansaitsisi rakastavat vanhemmat eikä sellaista joka jättää heitteille.

 

[sssssss]

Miksi siis annat omien lapsiesi tutustua äitiisi ja olla hänen lähellään . Äitisi on kiusannut sinua henkisest . Äitisi melko varmasti pystyy manipuloimaan ja myrkyttämään lastenlapsiensa ajatusmaailman., mihin hän muka siitä muuttuisi. Onko äitisi ylipäätään ansainnut lapsenlapsien kiintymystä. Voisiko ajatella "niin makaa kuin petaa"

 

["hmm"]

Minun ja äitini yhteinen taival loppui näihin sanoihin: " kadun sitä päivää kun sinä synnyit. Sinä pilasit koko minun elämäni." Senpä jälkeen minulla ei ole ollut hänelle mitään asiaa. Viimeiset vuodet äiti-tytär suhde oli kovilla jo muutenkin ja tuohon se loppui. Paljon olen anteeksi antanut, tuota en tule anteeksi antamaan.

no itsehän äitisi on elämänsä pilannut, mutta ilmeisesti hän on yksi niistä, jotka näkevät syyt aina muissa kun itsessään... Ehkä hänen oma kokemuksensa oli myös että hän oli ei toivottu lapsi?? Ei sillä että hänen lausumaansa pitäisi mitenkään ymmärtää...vaan tuli vaan mieleen, että usein nämä siirtyvät sukupolvelta toiselle.

 

["aapee"]

Miksi siis annat omien lapsiesi tutustua äitiisi ja olla hänen lähellään . Äitisi on kiusannut sinua henkisest . Äitisi melko varmasti pystyy manipuloimaan ja myrkyttämään lastenlapsiensa ajatusmaailman., mihin hän muka siitä muuttuisi. Onko äitisi ylipäätään ansainnut lapsenlapsien kiintymystä. Voisiko ajatella "niin makaa kuin petaa"

Koska äitini on hyvä isoäiti. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä että mikä estäisi häntä "pilaamasta" lastani, joten valvon tapaamisia. Äitini tietää etten pidä hänestä (eikä hän varmaan minusta, vaikkei sitä suoraan sano) mutta hän haluaa olla tekemisissä lapsenlapsensa kanssa. Luulen että äitini on hieman muuttunut, siis vaikka on pohjimmiltaan sama ku¤%pää kuin ennenkin, hän tietää ettei koskaan näkisi lastenlastaan jos tekisi vastaavaa kuin mun kanssa. Mikä olisi sun vastaus miten mä voin antaa anteeksi ja jatkaa äitini tapaamista kun olen toistaiseksi sen päättänyt "sallia"?

 

[.....]

Joitain asioita ei voi koskaan antaa anteeksi. Jotkut voi antaa anteeksi sellaista mitä joku toinen ei koskaan voisi.

 

[tytsi-89]

Miksi siis annat omien lapsiesi tutustua äitiisi ja olla hänen lähellään . Äitisi on kiusannut sinua henkisest . Äitisi melko varmasti pystyy manipuloimaan ja myrkyttämään lastenlapsiensa ajatusmaailman., mihin hän muka siitä muuttuisi. Onko äitisi ylipäätään ansainnut lapsenlapsien kiintymystä. Voisiko ajatella "niin makaa kuin petaa"

Mun mielestä lapsilla on oikeus olla isovanhempiensa kanssa. Ap:han sanoi, että on hyvä isoäiti lapsenlapsilleen.

 

["Anne"]

Hei,

Mulla vähän saman tapainen tilanne aikoinaan.Lapsena äitini näki vain veljeni, minä olin kuin ilmaa. Veli sai kaiken, aikuisikään saakka. Isä joi, mutta ei kotona, äiti oli marttyyri, mikään ei kelvannut. Koti oli aina siisti, ei juotu kotona, äitiä en humalassa koskaan nähnyt, ei tainnut juoda, isää syytteli, haukkuin senkin edestä. Isä oli ainakin hyvä isä, aviopuolisosta en sitten tiedä, mielestäni olisi pitänyt olla kaikki hyvin. Veljeni matkusteli, sai kaiken, minä tein töitä koulun ohella, ostin itse. >Isä antoi minulle pyytäessä raha, mitään ei oikeastaan puuttunut, rakkautta tai hyväksyntää, kehuja tms. en äidiltäni saanut koskaan. Toisaalta lapsuuteli oli hyvä, nuoruus aika villiä, sain olla ja mennä, jälkeen päin mietin, että onneksi oli omaa järkeä päässä, osa ystävistäni sortui huumeisiin, yksi teki itsemurhan, ja luulen ettei äitini edes olisi huomannut mitään, ennen kuin olisi ollut myöhäistä.Lähdin ulkomaille 17 vuotiaana, lapun jätin pöydälle. Palasin kotiin, aikuistuneena, oli opettava reissu. Sain ensimmäisen lapseni ollessani 20v, äitini erosi, tapasi uuden miehen, ei pitänyt meihin juurikaan yhteyttä, isäni oli hyvä pappa pojalle, juominenkin oli jäännyt, alkoin urheilemaan. Toinen lapsi syntyi ollessani 25v, äitini yhtä etäinen minulle, harmitti välillä. Erosin ja tapasin uuden miehen, kolmas poika syntyi, veljeni meni naimisiin, äitini lopetti hänen elämän kustantamisen, minulla todella rankka 13v kestävä liitto, mies narsisti, olisin kaivannut äitini tukea, en sitä saannut. Urheilu piti minut ja poikani kunnossa, niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Veljeni sairastui, lopulta 10 v taistelun jälkeen kuoli, isäni menehtyi edellisenä vuonna, itse olin eronnut, tavannut nykysen mieheni, äitini mies kuoli myös v. 1997, samana vuonna veljeni siis sairastui. Äitini oli veljen vaimon jätettyä hänet sairauden takia, omaishoitaja, veljen tyttö oli kaikki kaikessa, poikiani ei edes kunnolla tuntenut. Mutta näin jälkeen päin, olen ehkä onnellinen, osaan arvostaa elämää, vaikka jäin lapsena, rakkaudesta paitsi, elämä oli aika rankkaa, yksi pojistani käv kaikki mahdolliset huonot asiat lävitse. Nyt, meillä on mieheni kanssa ihana 2v tyttö, olen reilusti yli 40v, pojat, kaksi vanhinta elävät omien perheidensä kanssa, nuorin pojistani lukiossa, elämä ihanaa. Olemme terveitä, äidilleni annoin anteeksi, sanattomasti, tyttömme on hänelle tärkeä, käy kylässä, soittelen päivittäin, olen unohtanut menmneet, turhaan niitä mukanani kannoin, kaikella ehkä kuitenkin oli tarkoitus. Hyvää elämää sinulle, ja toivottavasti pystyt antamaan äidillesi uuden mahdollisuuden, niin minä tein. Tässä vain tiivistelmä, todella rankkoja juttuja ollut vuosien varrella...

 

[sssssss]

Mene ikäänkuin äitisi "yläpuolelle" , koska sinä hallitset nyt tilannetta oman lapsesi kautta. Äitisi haluaa tavata lastasi. Tämä asetelma on muuttunut siitä kuin olit lapsi. Sinulla on valta, annat anteeksi tai et. Mieti mikä sinun hyvinvoinnillesi ja mielenterveydellesi on hyväksi, kummasta tulee parempi olo. Kosto vai anteeksianto. Vaikea juttu, koska lapsesi tod.näk. jollain tasolla hyötyy mummoon tutustumisesta.

 

["Anne"]

Anteeksi kirjoitusvirheet, en ala niitä muokkailemaan, hankala kännykällä tarkistaa kirjoittamista..

 

["Anne"]

Lapsuuteni ystävän isä raiskasi ystävääni, vuosia! Pienestä asti hyväksi käyttöä, äiti tiesi koko ajan. Minulle selvisi n. 15 vuotiaana, yritettiin kuraattorin avulla auttaa, kukaan ei uskonut,äiti suojeli isää. Vuosia jälkeen päin, keskustelimme kunnolla asiasta, hän suuttui minulle, koska en ymmärtänyt, miten voi pitää vanheempiinsa yhteyttä? Miten äiti voi asua ja elää noin sairaan miehen kanssa? Miten ystäväni vie lastaan heille hoitoon?Itse olisin ilmoittanut poliisille, katkaissut välit ja varmaan en ikinä olisi isää halunnut nähdä. Hän katkaisi minuun välit, olin kuulemma väärässä, pitää osata antaa anteeksi...Että suhteellista on meidän ihmisten käsitys anteeksi annon oikeellisuudesta! Pistää miettimään, ehkä oma elämäni kuitenkin, aika hyvää ja asiat anteeksi annettavia.

 

["aapee"]

Joo, tosiaan, jotkut osaa antaa rankkojakin kokemuksia anteeksi ja en todellakaan vähättele kenenkään muun kokemuksia, enkä omianikaan. Joku muu ois mun tilanteessa vetäny ranteet auki ja joku toinen taas sanois että mitä nyt noin pienestä suutut, sullahan oli ruokaa ja oma huone, toisin kuin monella muulla. Kaikki on suhteellista ja mun on tosiaan PAKKO osata antaa anteeks, itseni ja lapseni vuoksi.