Miten voi olla että anoppi ei tajua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huoh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huoh"

Vieras
miten loukkaavaa on se, että kun me käymme kylässä kaukaa, hän on ihan tohkeissaan esittelemässä meille lastemme serkkua. Käskee meidän lapset pihalle, että kaikki saavat ihailla serkkua,joka on pienin.

Kun hän näkee serkkua usein, ja meidän lapsia ehkä pari kertaa vuodessa, niin minä oletin (aiemmin) ettäkun menemme kylään, hän odottaa näkevänsä ja ehkä iloitsee kun näkee toiset lapsenlapsensa. Mutta hän olikin aivan järisyttävän innoissan, että me saamme nähdä lastemme serkut ja että meidän lapset näkevät serkkunsa.

Tiedän että täällä saa ilkeilyä joka asiasta, mutta miten voi olla jos on itsekin äiti, ei ymmärrä miten loukkaavana koin, kun esim. oma kuopus oli pari vuotias taapero, niin hänet käskettiin ulos, jotta kaikki saavat ihailla serkkuvauvaa. Koin loukkaavaksi, koska taaperon mummo ei ollut nähnyt taaperoa kuin pari kertaa hänen elämänsä aikana. Silti anoppi oli aivan sekaisin onnesta, että me saamme nyt nähdä (toistamiseen, vaikka nuorin oli vielä nuori) lasetmme serkut.
Ymmärsiköhän tästä kukaan? Jaksaisitko itse käydä, kun tunteet ovat tosi pinnassa. Kiukku, suru, pettymys, raivo, joita yritän peitellä ja ihastella näitä, joita on pakko ihastella koko vierailun ajan, lastemme serkkuja.

Miten voi olla että itsekin äiti ei ymmärrä, voiko olla niin tyhmä? Appiukko näyttäisi katsovan sillä tavalla, että ehkä ymmärtää, mitä koen. Mutta ei kyllä sano mitään.
 
Okei...

Miksi sä tuosta loukkaannuit? Ei sun lapset varmaan tuosta mitenkään kärsineet, eivätkä edes ymmärtäneet että moisesta voisi edes suuttua. Sukua ne serkutkin on, samoin kuin anoppikin.

Ikävää tietysti, että sulle jäi huono fiilis :(
 
[QUOTE="surku";23811683]Sinulla on julma ja ajattelematon anoppi, joka asettaa lapsenlapsensa eriarvoiseen asemaan keskenään.[/QUOTE]

Omasta mielestään hän on oikein tasapuolinen. Kun käymme, on tarkka, että kaikki saavat sen pillimehun ja jäätelötuutin.

Ei ymmärrä (muka) yhtään.
 
Okei...

Miksi sä tuosta loukkaannuit? Ei sun lapset varmaan tuosta mitenkään kärsineet, eivätkä edes ymmärtäneet että moisesta voisi edes suuttua. Sukua ne serkutkin on, samoin kuin anoppikin.

Ikävää tietysti, että sulle jäi huono fiilis :(

Niin, no olishan se kiva, että omat lapset merkitsisivät isovanhemilleen jotain. Mutta tuosta anopin käytöksestä tulee tunne, että eivät merkitse mitään, kun on näitä, jotka ovat läheisempiä hänele.
 
[QUOTE="a p";23811695]Omasta mielestään hän on oikein tasapuolinen. Kun käymme, on tarkka, että kaikki saavat sen pillimehun ja jäätelötuutin.

Ei ymmärrä (muka) yhtään.[/QUOTE]

Noiden hölmöä esittävien naispaholaisten edessä on aika aseeton... Sulla on käynyt huono mäihä anopn suhteen, voimia kestää tilannetta:/
 
[QUOTE="a p";23811700]Niin, no olishan se kiva, että omat lapset merkitsisivät isovanhemilleen jotain. Mutta tuosta anopin käytöksestä tulee tunne, että eivät merkitse mitään, kun on näitä, jotka ovat läheisempiä hänele.[/QUOTE]

No joo, ymmärrän että kiukuttaa. Mut jos ne toiset tosiaan on läheisempiä kun näkevät useammin, ja ajattelemattomuuttaan anoppi käyttäytyy miten käyttäytyy? Voisitteko itse pitää tiiviimmin yhteyttä isovanhempiin?
 
Oletko varma ettei samainen anoppi ole kahta edeltävää viikkoa hehkuttanut teidän tuloanne tälle toiselle poppoolle? Jos on ihan yhtä täpinöissään molempiin suuntiin mutta touhottaa vain teille silloin kun te olette paikalla.
 
[QUOTE="heh";23811786]Oletko varma ettei samainen anoppi ole kahta edeltävää viikkoa hehkuttanut teidän tuloanne tälle toiselle poppoolle? Jos on ihan yhtä täpinöissään molempiin suuntiin mutta touhottaa vain teille silloin kun te olette paikalla.[/QUOTE]

Aika varma. Anoppi kuuntelee vain näitä toisia lapsenlapsiaan. Ei oikein edes huomaa meidän ja keskeyttää puheen jos jotain yrittävät sanoa.

Näiden serkkujen äiti ja isä ovat sellaisia, että koko ajan pitävät ääntä eli juttelevat lapsillensa tai kertovat heistä ja pitävät heitä jotenkin yliluonnollisen lahjakkaina ja älykkäinä tai jotain, jotenkin aivan järisyttävän ihmeellisinä. Ja anoppi on sitten mennyt mukaan tähän juttuun.
 
Ymmärrän hyvin tuskasi, vaikka meillä ei ole lapsille vielä serkkuja mutta isovanhemmat aina sivuutavat vanhemman lapsemme joka innoissaan jälleennäkemisestä yrittää kertoa omia juttujaa kun nuorempi, josta siis ollaan niin kiinnostuneita, tärisee sylissä ujostustaan... Tosi paha mieli tulee toisen puolesta, ja kyllä pienetkin lapset jo tällaisen syrjimisen huomaa... Eikä ole juuri vanhempiin tehonnut vaikka olemme asiasta sanoneet...
 
Vähän samaa ongelmaa. Ollaan molemmat eroperheistä.
Miehen isän nykyisellä on selkeästi "omat" lapsenlapset ja sitten ne meidän kakarat. Eikä siinä mitään...
Mutta jos kyläillään heillä koko porukka samaan aikaan, niin jokunen vuosi sitten homma meni siihen, että mummu vie oman pojanpoikansa kalaan. Poikapuolen tytärtä (meidän tyttöä) ei voinut ottaa mukaan, kun "xx on jo iso poika, sä et kuitenkaan pärjää veneessä ja jaksa onkia. Pienet saa jäädä rantaan."
Lapset ovat samanikäisiä, sikäli mielenkiintoinen näkökulma siis.
Oman pojan lapset saavat herkkuja ja leluja ja sitä ja tätä, meidän tytöille ei valitettavasti riitä jne...

Ratkaisin asian sillä, että sen reissun jälkeen lakattiin kyläilemästä niillä.

Tasan kerran sen jälkeen appiukko emäntineen kävi meillä kylässä. Sekin reissu meni kuunnellessa, miten erinomaisia ne toiset lapset ovat verrattuna meidän lapsiin.
Ilmeisesti apen emäntä otti lopulta lakana-asiasta niin pahasti palkokasvin happirööriin, ettei ole sen jälkeen käynyt enää meilläkään.
Appiukko käy muutaman kerran vuodessa täällä, ja tilanne onkin tällaisenaan varsin loistava.
 
Minä ymmärrän sinua niin hyvin! Minun anoppini käyttäytyy täysin samalla lailla. Mieheni siskon lapset asuvat lähellä ja käyvät useammin anopilla kylässä. Me näemme harvemmin. Ja aina se sama ylistyslaulu serkuista! Serkku teki sitä ja serkku teki tätä. Ja aina taatusti paremmin kuin meidän lapset. Kurjaa lastenkin aina kuunnella, miten serkut onnistuu kaikessa aina paremmin. Mitään negatiivista ei ikinä kuule täydellisistä serkuista. Aargh!!
 
[QUOTE="a p";23811806]Näiden serkkujen äiti ja isä ovat sellaisia, että koko ajan pitävät ääntä eli juttelevat lapsillensa tai kertovat heistä ja pitävät heitä jotenkin yliluonnollisen lahjakkaina ja älykkäinä tai jotain, jotenkin aivan järisyttävän ihmeellisinä. Ja anoppi on sitten mennyt mukaan tähän juttuun.[/QUOTE]

Tee lastensuojeluilmoitus. Rikollistahan tuollainen lasten huomioiminen on.
 

Similar threads

Yhteistyössä