H
harmailija tällä kertaa
Vieras
Mun esikoisella ja kuopuksella eri isät, kuopuksen isän kanssa ollaan yhdessä, vaikkei yhdessä asutakaan.
Sunnuntaina kävi niin ikävästi, että esikoiseni 5v. tyttö jotain riehui pehmoleluillaan ja osui miestäni silmään, jonka seurauksena mies löi esikoistani avarilla päähän, ymmärtääkseni aika lujaa. Olin selin heihin, joten en nähnyt tapahtumaa suoranaisesti.
Olen mielestäni pitkäpinnainen ihminen, enkä ole koskaan kokenut, ettenkö jaksaisi lapsiani yksin hoitaa. Todella harvoin menetän malttini, ja olen aina pyrkinyt selvittämään asiat heti puhumalla. Tuon lyömisen seurauksena kuitenkin päässäni kilahti ja käskin miehen painua helvettiin, koska minun lapsiani ei kukaan, koskaan, ikinä lyö! Keräsin sen kamat ja irrotin avaimeni hänen nipustaan ja käskin poistua. Mies lähti sanaakaan sanomatta, enkä hänestä olekaan sen jälkeen kuullut.
Nyt en oikeasti tiedä mitä tekisin tämän asian kanssa. Koko päivän olen vain miettinyt tätä asiaa, enkä löydä oikeaa vastausta. Tiedän, että mies teki sen äkkipikaisuuksissaan, eikä ole mikään väkivaltainen ihminen ikinä tämän kolmen vuoden seurustelumme aikana ollut.
Harmittaa todella kovasti, miksi tuolla teollaan saikin kaiken muuttumaan hetkessä päälaelleen.
Jos päätän, etten halua miestä enää elämäämme, vien kuopukseltani 4kk isän, jolle poika kuitenkin on kaikki kaikessa, ja hyvä isä hän kaikin puolin pojalleen onkin. Jos taas annan "anteeksi" tuntuu, että petän esikoiseni luottamuksen, kun annan hänelle pahaa tehneen ihmisen edelleen olla lähellämme. Tiedän myös sen, että tämä tapaus pelästytti myös miehen itsensä todella kovasti.
Olen niin äärimmäisen loukkaantunut tyttäreni puolesta, etten voi sitä edes sanoin kuvailla, vaikka tyttöni tuntuukin olevan jo niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olen aina ajatellut, että jos joku joskus tekee jotakin pahaa lapsilleni, en tällaista ihmistä halua nähdä silmissäni enää koskaan. Ajattelen niin toki edelleen, mutta kun tämä ihminen sattuu olemaan "perheenjäsen". Ymmärrän, ettei tällaista oikein osaa ajatella, ennen kuin sen oikeasti kokee, mutta toivoisin jonkinlaisia mielipiteitä ja perusteluja vaihtoehdoistani.
Mitään turhanpäiväistä valitusta ja haukkumista en kaipaa, vaikka tällä palstalla sellaista usein kylvetäänkin reilulla kädellä.
Lapseni ovat minulle kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät, enkä halua jäädä odottamaan seuraavaa kertaa, jota koskaan tuskin edes tulisi.
Sunnuntaina kävi niin ikävästi, että esikoiseni 5v. tyttö jotain riehui pehmoleluillaan ja osui miestäni silmään, jonka seurauksena mies löi esikoistani avarilla päähän, ymmärtääkseni aika lujaa. Olin selin heihin, joten en nähnyt tapahtumaa suoranaisesti.
Olen mielestäni pitkäpinnainen ihminen, enkä ole koskaan kokenut, ettenkö jaksaisi lapsiani yksin hoitaa. Todella harvoin menetän malttini, ja olen aina pyrkinyt selvittämään asiat heti puhumalla. Tuon lyömisen seurauksena kuitenkin päässäni kilahti ja käskin miehen painua helvettiin, koska minun lapsiani ei kukaan, koskaan, ikinä lyö! Keräsin sen kamat ja irrotin avaimeni hänen nipustaan ja käskin poistua. Mies lähti sanaakaan sanomatta, enkä hänestä olekaan sen jälkeen kuullut.
Nyt en oikeasti tiedä mitä tekisin tämän asian kanssa. Koko päivän olen vain miettinyt tätä asiaa, enkä löydä oikeaa vastausta. Tiedän, että mies teki sen äkkipikaisuuksissaan, eikä ole mikään väkivaltainen ihminen ikinä tämän kolmen vuoden seurustelumme aikana ollut.
Harmittaa todella kovasti, miksi tuolla teollaan saikin kaiken muuttumaan hetkessä päälaelleen.
Jos päätän, etten halua miestä enää elämäämme, vien kuopukseltani 4kk isän, jolle poika kuitenkin on kaikki kaikessa, ja hyvä isä hän kaikin puolin pojalleen onkin. Jos taas annan "anteeksi" tuntuu, että petän esikoiseni luottamuksen, kun annan hänelle pahaa tehneen ihmisen edelleen olla lähellämme. Tiedän myös sen, että tämä tapaus pelästytti myös miehen itsensä todella kovasti.
Olen niin äärimmäisen loukkaantunut tyttäreni puolesta, etten voi sitä edes sanoin kuvailla, vaikka tyttöni tuntuukin olevan jo niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olen aina ajatellut, että jos joku joskus tekee jotakin pahaa lapsilleni, en tällaista ihmistä halua nähdä silmissäni enää koskaan. Ajattelen niin toki edelleen, mutta kun tämä ihminen sattuu olemaan "perheenjäsen". Ymmärrän, ettei tällaista oikein osaa ajatella, ennen kuin sen oikeasti kokee, mutta toivoisin jonkinlaisia mielipiteitä ja perusteluja vaihtoehdoistani.
Mitään turhanpäiväistä valitusta ja haukkumista en kaipaa, vaikka tällä palstalla sellaista usein kylvetäänkin reilulla kädellä.
Lapseni ovat minulle kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät, enkä halua jäädä odottamaan seuraavaa kertaa, jota koskaan tuskin edes tulisi.