Mä oon hakenut tosi monesti ja vaikka minne. Mulla oli aluksi "kolmas kerta toden sanoo" -periaate ja sitten se muuttui "kerta toden sanoo"-periaatteeksi.
Hain eka lukion jälkeen kolme kertaa opiskelemaan yhtä tiettyä alaa "kotikaupungin" yliopistoon, en päässyt, ei ollut edes lähellä. Samaan aikaan hain myös yhdelle toiselle alalle samaan yliopistoon samaan tiedekuntaan yhden kerran, en päässyt. Sitten hain kolmannelle alalle samaan tiedekuntaan yhden kerran, jäi 0,23 pisteestä kiinni etten päässyt. Sitten hain seuraavana vuonna erääseen toiseen yliopistoon ihan eri alalle eri tiedekuntaan, jäin varasijalle. Samalla hain ammattikorkeaan, pääsin parhailla pisteillä ja olisin päässyt myös toiseen vaihtoehtoon pisteiden puolesta mutta ekaan piti mennä. Totesin ettei alalta saa töitä ja hain taas tuohon toiseen yliopistoon samaan tiedekuntaan mutta alalle jonne en vielä ollut hakenut, pääsin tosi korkeilla pisteillä sisään, mutta totesin vuosien jälkeen ettei ala oo mulle sopiva ja hain samaan tiedekuntaan toiselle alalle jonne oikeastaan olin aina halunnut mutten koskaan hakenut, pääsin tosi korkeilla pisteillä sisään, ja joskus toivottavasti sieltä valmistun. Jos en muuta mieltäni :/ Noiden lisäksi oon hakenut myös paikkoihin jonne en oo mennyt kuitenkaan lopulta kokeisiin, vaikka oon läpäissyt ennakkotehtävät yms.