Montako kertaa kannattaa käydä päiväkodissa tutustumassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Meillä menee lapsi syyskuussa päiväkotiin ja olen tässä jo pohdiskellut, että jotenkin pikkuhiljaa se tarhailu pitäisi kai aloittaa.

Mites se alku kannattaa hoitaa? Menenkö ekan viikon lapsen mukaan ja ollaan vain hetki vai miten? Mulla kyllä alkaa työt syyskuussa, mutta kai ne meidät sinne jo elokuun puolella huolii nuuskimaan.
 
Meillä oli jokunen lyhyempi päivä ensin. Eka aamupäivä ja seuraavana päivänä jo jäätiin päiväunille. Minua ei tarvittu puolta tuntia kauempaa, vaikka olinkin varautunut siellä olemaan. Pojalla oli ikää vähän yli yksi vee. Mutta on sellainen sopeutuvainen tyyppi.
 
Riippuu lapsesta, tämän iästä ja luonteesta.
Esikoinen oli vähän alle 3 v kun meni päiväkotiin, eikä käyty tutustumassa kertaakaan.
Kuopus oli 1 v 9 kk ja olin ekana päivänä pojan kanssa päiväkodissa pari tuntia, tokana päivänä olin hetken ja jätin pojan sitten ulkoilemaan muiden kanssa puoleksi tunniksi, kolmantena päivänä lähdin pois heti pojan vietyäni ja hain 45 minsan päästä takaisin, jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Työaiti:
Meillä oli jokunen lyhyempi päivä ensin. Eka aamupäivä ja seuraavana päivänä jo jäätiin päiväunille. Minua ei tarvittu puolta tuntia kauempaa, vaikka olinkin varautunut siellä olemaan. Pojalla oli ikää vähän yli yksi vee. Mutta on sellainen sopeutuvainen tyyppi.

Meillä on sitten aika sama tilanne. Lapsi on syksyllä 1v 2kk ja luonteeltaan todella sopeutuvainen ja sosiaalinen. En siis kovasti pelkää tarhan aloitusta, mutta toki jännittää.
 
Meillä päin käydään kaksi viikkoa tiiviisti tutustumassa yhdessä.Ja väitämpä ettei mene hukkaan tuo käytetty aika.Poika meni hoitoon vähän vajaa 1vee.Ei oo ollu mitään ongelmia =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanni76:
Meillä päin käydään kaksi viikkoa tiiviisti tutustumassa yhdessä.Ja väitämpä ettei mene hukkaan tuo käytetty aika.Poika meni hoitoon vähän vajaa 1vee.Ei oo ollu mitään ongelmia =)

Oliko ne maksullisia viikkoja?
 

Yhteistyössä